Kysyttyä

Voitteko soittaa Pimeyden liiton Heinolassa?

Tätä ei olla treenattu taaskaan, sori.

Mitä mieltä olette jätkät Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeestä? Itselleni kolahtaa Liimatan lyriikat sen verran hyvin, että nousee henk. koht. sanoittajien top-3:een Annalan ja Martikaisen rinnalle.

Oikein hyvä!

odotan niin kovin että sydänjuuret tulee midpriceen, sitten pääsee ostoksille!! t. spede

Odotamme niin kovin milloin heräät kuolleista ja pelastat suomalaisen TV-komiikan.

Tosi hyvä, että olette kriittisiä spitifyä kohtaan. Itsekkin päätin olla käyttämättä sitä, näytitte esimerkkiä.
Ja monessa teitin biisissä on tosi hyviä ohjetia elämää varten. Kiitos siitä.

Antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta mielellään oltais aina toisille reiluja. Eiks je?

Keillä kaikilla arvon mäntistöstä on tatuointeja ja mitkä ovat niiden tarinat (mistä idea syntyi jne.)

Marko vastaa: Ei ollu lihaksia, ni hankin tatuoinnit.

Janne vastaa: Olin nuori ja tarvitsin tatuointeja.

Tervehdys! Voisitteko kertoa mikä on erinomaisen Nujerra ihminen kappaleen tempo?

Kappaleen tempo on allegro, ja sen tulkinta liikkuu maailmassa con brio, agitato sekä apassionata. Luulisin niin. Matemaattinen tempomerkintä taitaa olla pikkuisen vajaa 300bpm tai 150bpm, miten sitä nyt haluaa metronomia nakuttaa.

Annalalle sellaiset terveiset, että piilu ei ole karjalainen sana kirveestä vaan tarkoittaa piilukirvestä jolla veistetään hirsiä. Piilu on siis aivan oma kirveslajinsa jolla tehdään ainoastaan veistotöitä. Sana piilu tulee ruotsalaisesta verbistä bila joka taas tarkoitaa suomeksi piiluamista. T: Seppä

Marko vastaa: Karjalan karhu kantaa olallaan piilua. On varmaan veistelemään menossa.

Olen ladannut kaikki levynne vertaisverkoista, mutta olen ostanut Mokoma-paitoja ja vieraillut yli kymmenellä keikallanne. Olenko paha ihminen?

Miltä susta tuntuu? Meidän onneksemme keikkoja ja t-paitoja ei voi varastaa.

Minkä helvetin takia te ette tule laittamaan Tamperetta remonttiin kuluvana kesänä? Hä?

Marko vastaa: Mie laitan koko ajan Tamperetta remonttiin.

Mikä on kaukaisin paikka Suomesta katsottuna, jossa olette kukin käyneet? Oliks kivaa?

Marko vastaa: Taitaa olla Italia. Kivaahan siellä oli, mut kotona on kivempaa.

Tuomo vastaa: Australia. Kyl mie Ausseista ja ausseista tykkään.

Kuisma vastaa: Oisko Kuuba, ainakin sinne kesti lennot kaikista pisimpään. Oikein mesta pleissi!

Janne vastaa: Varmaan Japani.

Flyers Stanley Cup finaaleihin! Meinaako Kuisma reissata jenkkilään asti kattelemaan finaaleja? 🙂 Vai tyydytkö kannustelemaan vaan kotona?

Kuisma vastaa: En valitettavasti pääse reissaamaan. Pysyn ihan kotisohvalla, vaikka kesäinen Philadelphia SC-päissään olisikin eittämättä ihan varteenotettava bailauskaupunki. Let’s go Flyers! Le Hobitte and.

Kattelin teknistä raideria, miksi lämppäribändin äänentasosta pitää keskustella FOH-henkilönne eli ilmeisesti Aaltosen kanssa erikseen? Liekö tämä kovin salaista tietoa..?

Muutaman ikäväsävyisen palautteen jälkeen olemme alkaneet käyttää oikeuttamme pääsylippuun kirjattuna pääesiintyjänä, ja varmistamme että jengillä on kuulo tallella vielä lämppärin jälkeenkin. Kivempaa kaikille, ja erityisesti meidän keikkaa katsomaan tulleille. Lämppärit kyllä tajuaa roolinsa. Tai ainakin heidän pitäisi tajuta.

kyl vedätte sen verra kovaa settii et iha mielekiinnost pakko kysyy kui paljo teil tarvis lyödä pätäkkää et soittasitte pari sada rasvatuka kalsarikännikemuis??

Heh. Mistähän suomalaisesta hevifestarista mahtaa olla kyse? Keikat myy Janne Tokola, Dex-Viihde.

Miksi rumpusetissä on kaksi basaria, vaikka Hyrkäs soittaa tuplapedaalilla? Roudareiden iloksi vai vakuuttavuuden vuoksi?

Janne vastaa: On siellä välillä ollut kaksi pedaaliakin, viime aikoina tosiaan tuplat. Ilman muuta kysymys on myös visuaalisuudesta! Onko kaikki Ynkän Marsut mikitetty, mitä luulet?

Olette palanneet spotifyhin, spotify sampler -albumista löytyy sekalainen kokoelma Mokomaa. Ilmoitusluontoisen asian ajattelin kertoa vaan.

Jes. Kiitos tiedosta. Ihan ite tosin laitettiin biisivalikoima esille.

Mikä on mielestänne bändinne ns. kliseisin biisi, eli sisältää eniten ja tunnistettavimmin Mokomalle tyypillisiä ratkaisuja tai elementtejä? Eli mikä biisi ehkä tiivistäisi parhaiten sen, mistä Mokomassa on kyse?

Marko vastaa: Haudan takaa.

Kiitos Teatrian keikasta! Ja kiitos myös lämmittelijöiden valinnasta. On aina yhtä ihanaa löytää uusi bändi ja erityisesti kun kyseessä on näin kova live-bändi kuten tässä Murenan kohdalla kävi. Kiitos! Nähdään taas.

Eipä kestä! Murena tiedusteli meiltä lämppäyspestiä, pesti myönnettiin.

Tuomo otetaanko sinua vakavasti kun olet niin söpö?

No eipä juuri.

Kiitos eilisestä. Ihan uskomattoman vauhikas keikka. Ei ois uskonu et vanha vielä jaksaa.

Puhutko itsestäsi vai bändistä?

Ei tainnut tulla perille, kun tämän jo pari päivää sitten kysyin, mutta kysynpä uudestaan.. Mitä työ teitte niille serpentiineille, mitkä saitte multa Lutakon tupakkapaikalla? Entä marko ilmapallolle? Loistava keikka muutes!

Vapputarvikkeet on bailattu, kiitos vaan.

Terveiset vaan mokoman pojille että täällä koht 9kk poika jammailee teidän tahtii.. JOs on huono päivä ku laittaa uusii biisei kuulumaa ni heti alkaa rummutus ja jammailu:) olis mukavaa jos tälläsille pikkunassikoilleki olis omat fanituotteet… esim. paitaa

Joillakin bändeillä on myös lapsille fanituotteita… Voiskohan teiltäkin tulla joitain kivvoo lapsille???

Sakara vastaa: Lapsille on ollut Mokoma- sekä Kakara Records -paitoja. Nyt alkavat olla finito. Jotainhan sitä voisi keksiä.

tuun kattoon teitä heti kun oon täysi-ikäinen, kun toi ikä ei oikeen vielä riitä

Niinpä. Sellaista se on. Ja sitten sitä jo kohta kuoleekin.

Kuisma mahat olla mielissäs Flyersin otteista täh? Meinaan aika huikeen tempun tekivät… Vaikkei taida Bostonkaan ihan least favoriitteihin kuulua ku paitaansakin ootte varioineet.

Kiitos-paidan M-logo on varioitu SaiPan 80-luvun logosta, joka taas on varioitu Bruinsin logosta huhujen mukaan siksi, että Ralph Cox olisi tuntenut itsensä tervetulleeksi pelaamaan Lappeenrantaan. Selän pelinumero 66 taas viittaa SaiPan ainokaisen SM-mitaliin, eli pronssiin vuodelta 1966. Kiitos Lalli ja pojat!

PERSELINTU

Just.

sydänjuurista piti tulla oikee mv ja hihhei heinäkuusta tuli toinen sinQ. onko rakkauslaulun lisäksi odotettavissa muilta kappaleilta visuaalistakin antia?

Juurikin kuvattiin uusi video Hangossa.

Markolle, juoksijalta juoksijalle. Olipa maireaa, kun kesken pitkiksen iPod kaivoi syövereistään kunnon klassikon ‘Teon teoriaa’. Kummasti toi vipinää tossuihin ja virnettä naamalle. Oliko tämä nk. runners high-ilmiö? Myös uudempi tuotanto on hallinnassa, pidän erityisesti ‘Kristuksen ruumis ja pedon pää’- ja ‘Rautaa rinnoista’-biiseistä 🙂 Nyt kysyisinkin oisko jotain biisiä, jolla haluaisit toivottaa fanillenne hyvää matkaa Tukholman maralle?

Marko vastaa: Mokoman tuotannosta suosittelen Tästä on hyvä jatkaa -kappaletta temponsa vuoksi. Muiden tuotannosta AC/DC:n High Voltage on täydellinen juoksulevy.

FM2000 Suomen paras bändi? Luetteko sarjakuvia?

Totta! Marko ja Santtu lienevät orkesterimme mainittavimmat sarjakuvafriikit.

Voi pojat mikä keikka Oulussa oli! Siitä on jo nyt muutama päivä aikaa, mutta vieläkin hymyilyttää. En tiijä millä tavoin sitä keikkaa tai teitä vois ylistää tarpeeksi. Tässä on nyt seittemän vuotta, välillä vähemmän, välillä enemmän, seurattu teidän touhuja ja meno on vuosi vuodelta parantunut. Levyt on mielettömiä ja keikat ne vasta mielettömiä onkin! En muista ikinä olleeni teidän keikkaan pettynyt, vaan aina on saanu lähtiä kotia hyvillä mielin. Itte väittäisin jopa, että Mokoma on Suomen kovin livebändi. Ainakin näin on omalla kohdalla, kospa eipä tuota oo saanu muiden bändien keikosta läheskään niin paljoa irti. Oulun keikka vankisti teidän asemaa mun lempibändinä ja ei voi kuin todeta, että biisit, keikat ja kaikki mitä teettä on parhautta!

Kiitos kaunis!

Mikäs on Markon lempiruoka?

Marko vastaa: Ei miulla oo sellaista. Joku sellanen mihin voi laittaa vitisti chiliä?

Livesoundi Oulun Teatrialla oli selkeästi tämän kiertueen parasta ja kitarat olivat viimein niin lähellä kuin pitääkin. Tuli oikein vanhat hyvät ajat mieleen. KIITOS! Jatkakaapi samaan malliin loppukiertue niin mullikuoro kiittää ja saapuu keikoille jatkossakin 😉

No kiitti!

Ei jumalauta äijät.

Ei niin.

Moro. Kysymystä bändin säveltäjille että tuleeko riffit aivan itsestään vai istutteko alas soittamaan ja koitatte kehitellä jotain tietynlaista? ps. Sydänjuuret parhautta! Miika.

Sekä että. Joskus musiikki virtaa läpi aivan itsestään, ja joskus taas pitää paiskoa hartiavoimin töitä pienen sovitusyksityiskohdan kanssa.

Kiitos hyvästä forssan keikasta!!Santtu,lauloit kyllä hyvin siinä kaljan ääressä:) Taisi olla jokin lastenlaulu,en muista..Ensi keikkaan!!

Kiitos! Ainahan se Santtu kaljan äärellä hyvin laulaa.

Kaikille yhtyeen jäsenille; oletteko enemmän järjellä ajattelijoita vai fiilisihmisiä ? 🙂 ps. Sydänjuuret on mahtava levytys!

Olemme sopivassa suhteessa molempia.

Aivan käsittämätön meno Oulussa, kiitokset tästä! Pipokin ottti ja hävisi siinä rytinässä ja toinen silmä on mustana kun kaverin pää kolahti siihen, mutta sehän nyt ei menoa haitannut. Te olette Suomen paras liveartisti. Ootta ollu jo kauan ja ootta yhäkin, piste.

Kiitos!

Kiitoksia mahtavasta Teatrian keikasta. Harvoin keikalla tullut yhtä paljoa hikoiltua ja äänikin oli muisto vain kaiken huutamisen jälkeen. Edelleen kyllä mietityttää, että miksi sie Hyge raahaat sitä ylimääräistä basaria mukana, vaikka Teatriallakin tuplien välitanko viuhui basarien välissä ja mikityskin toisesta uupui? Kyllä siu ego kestäis yhelläkin, kun hattukin oli niin komia.

Janne vastaa: Noh. Tähän vastasin aikaisemmin. Sitä paitsi en mie sitä raahaa.

Tulukaa simerokkiin, pääsettä meille saunomaan! Olutta ja Markolle mehua riittää ja makkaraa kans! – terv. Anti

Joku toinen kerta sit, ok?

hei! voisin tulla henry`s pubin keikalle mutta….se on niin kaaakana!!

Kaakanapa hyvinnii ja nyt vielä ollunakkii. Männynä and.

Kun vien auton katsastukseen seuraavan kerran minkä teidän biisin mää ‘unohtaisin’ tarkastushetkeksi taustalle soimaan, vai oisko jollain muulla orkesterilla sopivampaa?

Heh. Korjauta mieluummin jarrut.

Heihei joo reilunkaupan luomupuuvillaisia paitoja! Ja esim. Globe Hopen kanssa yhteistyössä tehtyjä fanituotteita on joillain bändeillä (eli siis valmistettu kierrätysmateriaaleista). Ois tosi mukavaa ostaa eettisesti tuotettuja fanituotteita. (: <3 olette söpöjä.

Sakara vastaa: Voisihan niitä olla mukava teettääkin. Stam1nalla on t-paita & girlie ekomeiningillä. Muutama on jäljelläkin. Varastomies Jyrkänen iskee ne jollekin kesäfestarille myyntiin.

miks mun uues paidassa missä on santun iso ruma naama ja siin lukee pakra sakaran sijaan? kirjotusvirhe? vaiko uus levy-yhtiö?

Kato humor humor.

Voi myötähäpeys mihin on hävinnyt Mokoman tukeva ja iso livesoundi? Miitri ‘ enjoy the silence’ Aaltonen selvästikin liioittelee kuinka hiljaiselle pystyy mixaamaan ja vielä saamaan kitaroista jotakin selvää. Tavallaan koomisen näköistä, kun tukka heiluu niin perkeleesti, mutta kitarat ovat täysin tuhnuja.

Kiitos palautteesta! Äänenpainetta on pikkuisen laskettu alkukeikasta, jotta korvanne ei soseudu heti ekassa biisissä. Kitarabalanssi on makuasia, luuttujen kuuluminen on kai kaupankäyntiä laulun kuulumisen kanssa.

mokoma on parasmillos tuute hartolaan

Kiits! Ei tiedetä, sori.

1) Tykkään musiikistanne. 2) Tykkään siitä, että olette hoksanneet varata bändinne nimeä vastaavan com-domainin, ennen kuin joku muu ehtii apajille. (Juuri niin kaikkien bändien pitäisi hoksata tehdä.)

No kiitti. Itekki tykätään.

Mikä oli Sydänjuurilta vaikein kappale tehdä? (tyyliin kirjoittaminen, äänittäminen, miksaus jne.)

RR oli varmaan vaikein studiossa. Ristusta sen sijaan väänneltiin ja käänneltiin varmaan 10 kuukautta ennen äänityksiä.

KIITOS ihan mahtavasta Lutakon keikasta!!!!!!’

Eipä kestä!

Kommentit

12.06.2010 18:20 / Vieras

Riffien syntymistä koskevasta kysymyksestä mieleen tuli jatkokysymys, että alkavatko uudet riffit soida päässä aamupalapöydässä tai jääkiekkoa katsellessa, vai istutteko aina vartavasten alas kitara kourassa, “nyt tehdään biisi”-ajatuksella?

Toiseksi vielä: Onko Sakaralla myyntikojua festareilla, joilla soitatte, ja onko Mäntti-TV-paitaa mahdollista niiltä ostaa?

Kiitos jo etukäteen, jos vastaatte.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Top-5 / Janne

1. MM2010-jalkapallo (viihde)
2. Kiss@Sauna (tulipahan nähtyä)
3. Hangon huvilat (rakennukset)
4. Teräsbetoni-demot (matskukama)
5. Ian Christie: Van Halen (kirja)

Kommentit

24.06.2010 09:31 / moksumamma

Hyvää Nimipäivää Jannelle!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Top-5 / Kuisma

1. Kaverit (kaverit)
2. Philadelphia Flyers (idolit)
3. Traxxas E-Maxx + Lehner 1940 (lelut)
4. Petri Nygård: Mä oon hevari! (loppunauhat Top-1)
5. Rytmihäiriö: Surmantuoja (CD-levyt)

Kommentit

9.06.2010 11:55 / Vieras

kai kuopiossa oli kiva olla vaikka santtu joutu ettimään vessapaperit itse ennen keikkaa?

9.06.2010 13:03 / Johanna

Petri Nygård kuuluu muuten omaankin loppunauha Top-ykköseen 🙂

10.06.2010 10:09 / Vieras

Pertanas. Ei riittäny Leighton sitten finaaleissa. Mistä Phillylle maalivahti ens kaudelle. Ja jaksaako Pronger&co enää. Ei paljoo leinon rookie-ennätyskään lämmitä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Näin se meni kuin oli odotettavissa. Sydänjuuret pomppas heti omalle Kaikkien Aikojen Parhaat Levyt TOP 10 -listalle ja sen myötä odotukset Tavastialle olivat piiitkääät ja kiihkeät. Odotukset täytettiin ja ilta meni Kaikkien Aikojen Parhaat Keikat TOP 10 -listalle =) Siitä on aikaa, kun energiavirta on kyyneliin asti liikuttanut (sen jälkeen tosin nauratti ja ihmetytti) ja on nähnyt noin paljon karvaa yhdessä paikassa… Nyt maailma on taas hetken pelkkää utopiaa, josta syvä kiitos ja niiaus teille karvakasat! Ensi kertaan ja liikuttavaa kesän odotusta =) T. Niina

Kiitos Niina. Kommenttisi meni Kaikkien Aikojen Parhaat Kommentit TOP10 -listalle.

Poijjaat. Kommentoin teille aiemmin, että elekää poijjaat pettäkö luottamustani teidän vappuaaton keikkaan. Ja mitä te sitte menittä tekemään… Vedittä niin v*n hyvän keikan, että joutuu tulla kattoon teitä toisenkin kerran :-). Suuret kiitokset sydänjuuristani asti koko bändille! Jatkakaa samaan malliin!

Voi siuta Marko-mokomaa, levy pyörähtänyt ympäri noin 49 666 kertaa ja silti joka kerta kun levy lähtee alusta ihmettelet että miten on siihen jälleen tultu.. P.S. Mäntti-TV on huippu!

Lutakon keikka oli kyllä loistava! Marko ja Tuomo ootte kyllä ihan vitun kauniita/komeita. Markolle suuri kiitos halauksesta ja Tuomolle kiitos plektrasta. Olette ihania, muistakaa se.

Aivan mahtava keikka Tavastialla! Erinomainen tapa viettää vappua! Kiitos!! -V

Moro vaan Sain Sydänjuuret vihdoin kuunteluun. Mutta eka kuuntelu meni vähän pieleen kun jännitti niin hirveesti. Ei, en tiedä miksi jännitin. Kuuntelin levyn uudestaan seuraavana päivänä ja arvatkaapa miltä kuullosti. Aivan mahtavalta. Se on Mokomaa itteään. Ihan mahtava levy. Laitoin sen ja pari muuta Mokoma tuotetta tilaukseen. Kiitos, te olette jumalia kumarran teille.

aika kivaa oli klubilla. kiitos pojat. arvostan antautumistanne.

Suurkiitos äijille Porin keikasta! Oli mainiota.

Tänään oli luvassa ankara päivä. Kun aamulla lähdin kohti lukiota, alkoi melkoinen ahdistus.Sitten päätin kuunnella teidän uuden kiekon nimikkokappaleen. Kiitos.

Sydänjuuret on ihan vitin kova levy!

Kiitoskiitoskiitos. Sydänjuuret menevät omaan Kaikkien Aikojen Parhaat Levyt TOP 10:een. Nähdään Tavastialla =)

Onnittelut loistavan albumin teosta ! Sydänjuurien kirjaversio tuli tänään postissa ja potkii aika vitun kovasti ! Kiitoksia siis paljon, hyvät fiilikset tuli koko levystä. 🙂 Parasta!

Iso käsi Mokomalle että olette Nokia Comes With Music-palvelussa, hain Sydänjuuret sieltä ja aivan mahtavaahan tämä on. Onhan levy pakko tietenkin hakea myös hyllyyn pölyttymään joskus, mutta toivottavasti edes joku roponen teidän tilille kilahti CWM-latauksesta. En voi ymmärtää miten tällaista parhautta pystyy tekemään vuodesta toistaan… -nimim fanittanut jo 120 päivän ajoilta

Kiitos, kiitos, kiitos.

Jos mokomalaisista koottaisiin unelmien poikamies, niin mikä osa (henkinen tai fyysinen ominaisuus) kustakin kelpuutettaisiin mukaan tähän Frankensteinin hirviöön?

Painajaisten ukkomies lienee lopputulos, vaikka miten vääntelisi.

Kuisma ja Tuomo, mistä piirteestä pidätte eniten toisissanne?

Leikitään nyt yläasteilta ja ripareilta tuttua leikkiä; kertokaa kaikista bändikavereistanne yksi positiivinen asia! Ja olkaakin luovia, ei mitään ‘kiva’, ‘mukava’ tai ‘wittu parsa!’ -osastoa, ne on kuultu, kyllä työ parempaakin keksitte!

Nyt on niin ihQ-daa aihe, että pakko ottaa haaste vastaan.

Marko vastaa: Kuisman syötöt tulee suoraan lapaan, Tuomo on rankkarispesialisti, Janne torjuu kaiken ja Santulla on kuuluvimmat kannustushuudot.

Tuomo vastaa: Marko on härskin hauska, Kuisma on kuivakkaan hauska, Santtu on Turhapuron hauska ja Janne on erittäin hauska.

Kuisma vastaa: Marko on huikea persoona, joka omalla toiminnallaan pystyy innostamaan porukan kun porukan ilmiliekkeihin. Tuomon positiivinen ja kannustava energia ajaa Mokomaa eteenpäin vuodesta toiseen. Santun hulvaton ja intensiivinen länsäolo pitää huolen siitä että ei oo tylsää. Jannen empaattisuus rauhallisuus aiheuttaa keikkabussissa mukavan ja välittömän turvallisuudentunteen – kunnes Mr. Hyge astuu kehiin ja sitten tanner tömisee ja aitaa kaatuu.

Janne vastaa: HUIKEITA jätkiä kaikki tyynni! Sen enempää en aihetta avaa.

hulvatonta, että järjestän dvd-levyni aakkosjärjestykseen, mikä johtaa siihen, että mokoma-dvd seisoo moskun vieressä. fonttien 100-prosenttista yhdennäköisyyttä ei siis voi olla huomaamatta joka kerta kun kattoo mokomaa tai moskua. -chille

Joo. 120 päivää -levy tuli vuonna 2001 ja Mosku vuonna 2003, että sikäli. Mokoma-logon pohjana oleva fontti on näemmä graafikkopiireissä melkoisen suosittu, ja se tulee vastaan kaikenlaisissa yhteyksissä aina aika-ajoin.

Eikös Mokoman paidat vois tulevaisuudessa printtailla myös reilunkaupan luomupuuvillalle, niin ei tuntuis niin pahalta ostaa näitä, kun nyt ovat vaan jotain supermassaorjatyövoimamyrkkypuuvillaa! Ainakin vaihtoehoks vois ottaa! Terveisin: [itsekin vegaani]

Merkkariosasto vastaa: Asia on ollut työstössä.

Sydänjuuret on mahtava levy! Kiitos siitä! Oletteko nähneet Reindeer spottingin? Jos olette mitä piditte, jos ette niin aiotteko katsoa?

Juttua on kuultu, ja ilmeisesti kyseessä on aika pysäyttävä katselukokemus. Hyge: huomenna ti (4.5.) katsomaan.

Raahaatteko te festareille paitoja myyntiin?

Tottahan toki.

Kovasti odotellen vappuaattoa ja ensimmäistä livekokemusta Mokomasta. Levyillä homma ainakin toimii ja toivottavasti keikalla ei tarvi pettyä. Kokemusta on sellaisestakin, että kovasti on innoissaan jonkin bändin musasta, mut sitten niiden lavaesiintymistä/välispiikkejä ei oo kestäny katella/kuunnella, vaikka musiikki kuulostaisikin hyvältä. Sellaisen myötä kiinnostus kyllä lopahtaa. Mul on rautanen usko teihin, elekää poijjat tuottako pettymystä!!

Toivottavasti maistui. Keikka oli nimittäin paras Tavastian veto ikinä, ja muutenkin kyllä meni All Time TOP350 -listalla tosi korkealle.

Millon uutta päiväkirjaa?

Olemme laiskoja, ja toisaalta mietimme sopivaa kulmaa keikkaraporttien tekemiseen.. Samalla sapluunalla noita ei enää voi/jaksa kirjoittaa.

Muistaakos kukaan teistä kun meidän saipafanien pj vyöryi wiltsun bäkkärille taannoisen lappeenrannan keikan yhteydessä mölisemään jostain yhteistyökuvioista? Tämähän tarkoittaa sitä, että myö tehdään mokomasta keltamusta orkesteri näillä puheilla ja pääsette meidän ‘tunnusta väriä’ kampanjan keulahahmoiksi. Miltäs tämmöinen kuulostaisi?! ps. Tää Bostonlogo/Mokoma t-paita on kyllä ihan hiton hieno. Jos oisin rikas niin ostaisin tämmöisen isällekin.

Sydän sykkii SaiPalle. Palataan asiaan virallisia kanavia pitkin.

have you ever tried to wear lingerie?

No. At least we can’t publicly admit anything.

Miksi sille ei saa antaa nimeä?

Marko vastaa: Nimeämällä se väljähtyy.

Mieki tahon Mark Vitosen!

On kyllä hyvä peli. Ei muuta kun puhelu Levytukkuun.

‘En pääse kärpäseksi kattoon kun fanimme kuuntelevat levyä kotioloissaan, mutta lavalta käsin pääsen kokemaan aidot reaktiot. Levyn hyvyys mitataan siellä.’ Noh, Marko, millaisia ovat reaktiot olleet nimenomaan näiden uusien biisien kohdalla?

Marko vastaa: Toistaiseksi rohkaisevat. Pari kappaletta on saanut paljon paremman vastaanoton kuin uskalsin odottaa.

Nyt on kyllä pakko sanoa, että Sydänjuuret on ihan mainio levy, mutta Ei kahta sanaa ja Älä anna sille nimeä on täysin heikkoja lenkkejä. Ensimmäinen on pelkkä ylipirteä renkutus ja jälkimmäinen tylsähkö kokeilu. Mutta muuten hieno levy.

Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, joten koeta nyt jotenkin elää näiden kappaleiden kanssa. Meille ne oli niin tärkeitä, että päätyivät levylle.

Soittakaa ny perkele takatalvi Turun keikalla tänään 23.4 kun kerrankin siihen on aihetta!!! Oon edellistä kolme edellistä Turun keikkaa odottanut sitä biisiä ja nyt olisi aika! – Jyrki –

Nyt ei muista miten kävi, mutta hyvin kävi.

Voisiko olla mahdollista saada haastattelu bändiltä kouluprojektiin?

Laita meiliä Seittimestarille, niin kassellaan.

Voiko keikoilta ostaa hihamerkkei?

Ei. Ehkä taas joskus myöhemmin.

Mikä on Markon lempiolut?

Marko vastaa: Käykö kalja?

Youtube suosittelee videota, jonka nimi on ‘Helsingin Kaupunginvaltuusto: Kasvisruokapäivä’, koska olen katsonut Mäntti-TV – Paluu tien päälle (osa 7). Aika ymmärrettävää vai?

Joo, melkoista mäntteilyä.

Miksi en tunne mitään?

Mones päivä on menossa?

‘Edessä levynkannen graffat ja selässä Mokoma-logo’ näin sanotaan netti-Äxässä mutta paita itse näyttää siltä että sitä pidettäisiin toisin päin, eli Mokoma lukisi edessä ja Sydänjuuret takana. Kummin päin sitä sitten pidetään?

Logo edessä, SYDÄ NJUU RET takana.

Muutaman vuoden pohdinnan jälkeen ajattelin kysyä, että kertooko Punainen kukko saatanan/paholaisen kukosta, vai manaako Marko siinä vaan kukkoa-‘voi saatanan kukko…’

Punainen kukko on vanha saksan kielestä periytyvä metafora tulelle ja erityisesti tulipalolle.

Miksi uudella lätyllä on niin paljon blast beattia?

Paljon? No, sitä on sen verran kun hyvältä tuntui.

Voiko grillata makkaraa jos toinen käsi jää vapaaks? T:Heimo Lahesta

Tottahan toki. Mitä sie muuten sillä toisella kädellä teet?

Kysytääs täälläki vielä ku ei tainnu tuolta 7.4. kysyttyä kommenteista osua silmään tms. Markolle: Kävikö mielessä kertaakaan, että kun äidiltä saadaan niin paljon niin olishan isän kädestä voinu saada maan lisäksi? Vai eikö se ois oikeen passannu muuten biisiin? Eihän tuo kyllä yhdyssana oo, mutta suht paljon käytetty ilmaus kuitenkin.

Marko vastaa: Kyllä mie mieluummin perin isältä maan kun otan selkääni.

Luetteko Stam1noiden kommentit -palstaa?

Aina välillä.

onko tämä Markon profetia vuodelta 1999 vai muka sattumaa? 😛

Marko vastaa: No sepäs osui!

Kommentit

4.05.2010 20:08 / Hyge

No nyt on Reindeerspotting nähty. Kurjaa ja nurjaa on narkin elo aidosti dokumentoituna.

5.05.2010 06:47 / Vieras

Ei tainnut tulla perille, kun tämän jo pari päivää sitten kysyin, mutta kysynpä uudestaan.. Mitä työ teitte niille serpentiineille, mitkä saitte multa Lutakon tupakkapaikalla? 😀 Entä marko ilmapallolle? Loistava keikka muutes!

6.05.2010 08:25 / Vieras

Päevää äijät!!Miten olis huomenna taas forssan keikalla,js tulisin käymään takahuoneessa,niin kuin viime forssan keikallakin?Hyrkäs voisi taas tulla availeen ovia:) Pitäähän sitä taas yhteiskuva saada!

15.05.2010 17:19 / Vieras

Pakko kysellä, pysyykö Markolla kitara kädessä mikin lisäksi? Niin siis, lähteekö siitä ihan järkeviä saundejakin siitä kitarasta, tai emminä oikeestaan tiijä mitä kyselen, mutta jees moro.

15.05.2010 18:58 / Vieras

Olisiko mahdollista saada sointuja/tabeja tuohon Sydänjuuret- kipaleen akustiseen versioon?

18.05.2010 09:28 / Vieras

Terve Mokoman väki. Jussi tässä terve. Nyt kun tossa pistin tilaukseen Kurimuksen ja Tämän maailman ruhtinaan hovi -levyt, tuli semmonen kutina perseeseen että jos oolis mahollista saada teiän nimikirjoitukset näihin. Konstina toimisi tämmöinen että mailaan ne sinne palautuskirjeen kera. Ilmotelkaa joka tapauksessa.
Näitä viestejä tulee varmaa päivittäin, mutta koitetaan nyt silti.

18.05.2010 20:07 / Vieras

Tuli mieleen tossa oisko mitään mahdollisuutta saaha orkesterin nimmareita, jäi kyrsimään kun en varkauden keikalla niitä älynnyt pyytää.

20.05.2010 07:48 / Marko

Serpentiinit ja pallot tuli puhallettua vasta kotona. Kitara pysyy hyvin käsissä ja soundit ovat tarkoituksenmukaiset. Sydänjuurien akustiseen versioon ei ainakaan meidän puolesta löydy tabeja. Levyjä ei kannata lähettää nimmaroitavaksi palautuskuorenkaan kera, sillä emme me muista niitä palauttaa kumminkaan. Kannattaa tulla keikalle ja nykäistä meitä hihasta, tai antaa vaikka roudarillemme levyt ja pyytää hakemaan nimmarit meiltä.

30.05.2010 09:39 / Vieras

kitos nimareista

30.05.2010 09:41 / Vieras

minä olen fcbook isa marko odtan kaveri pyntöä

30.05.2010 21:47 / Vieras

Mänttibasso on aika mäntti. Soi kun sitä lyö hellästi. Kiitoksia vain ja hyvät keväät loput ja kesän alut (teillähän kesä kohta alkaakin… Pieksämäeltä)

31.05.2010 16:02 / Vieras

Joko Marko jätit San Antonion pölyt taaksesi? Entäpä minkä verran Mr. Annalalla on takana EASHL-matseja?

31.05.2010 17:58 / Vieras

Hola Hombres.. Tuli taas pienen tauon jälkeen haettua uusimmat Sakaran tuotteet kaupasta ja hyvin hän noi tuntuu toimivan.. Kiitos hienosta levystä. Mutta pari kiperää kysymystä..? Soitettaako Annala koskaan keikolla mitään..? Muistan lukeneeni joskus teitin saittia että soitto puoli olisi halussa. Onko koskaan live setissä rikottu rajoja siten että olisi vierailevia artisteja mukana..? Olisiko mahdollista keikalla kuulla esim vieluja tai selloja mukana keikoilla..? ( ok.. mä ymmärrän että jos viulut kiinnostaa niin pitää mennä oopperataloon??) Ajattelin olla katsomossa Ankkarockissa tai viimeistään Virginissä elokuussa… Annalan soitantaa orotellen hyvää kesää sinne itään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Top-5 / Janne

1. Peter Steele (kiitos 1962-2010)
2. Rytmihäiriö: Surmantuoja (kiitos 12.5.)
3. Cannondale (pakarat kiittävät)
4. Type O Negative: Gravity (stereot kiittävät)
5. Carnivore: S.M.D. (stereot kiittävät pt.2)

Kommentit

15.04.2010 16:21 / Mobiilivieras

Täh, onko Steele siirtynyt ajasta ikuisuuteen?

15.04.2010 16:58 / Vieras

Pertti oli hieno mies ja Type O Negative yksi Suurimmista.

Kiitos todellakin.

15.04.2010 21:46 / trelic

Peter Steele, we salute you! Aivan mielettömän nerokas muusikko on poistunut.

16.04.2010 05:29 / Soppa

Mä nyt jotenkin vieläkin olen skeptinen. Jos se on kuollut niin rauha riivatulle sielulle vihdoinkin mutta … epäilyttää silti uutisen todenperäisyys.

16.04.2010 19:27 / Vieras

Peter Steel (TYPE-O-NEGATIVE) kuoli kupsahti. Tumppaan tupakkani punaviiniin hänen muistollee.

19.04.2010 10:52 / Hevander

Vai että Cannondale. Laatumerkkiä fillariosastolla!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.