Kysyttyä

Ootteko millo tulossa kotikaupunkiinne eli lappeenrantaan vetää helvetinmoisen keikan ja karkottamaan pahoja henkiä!!!? T:Metallimies

Ehkä taas joskus. Kassellaan.

Ehdin jo pelästyä, että joudun 13.8. nököttömään joihinkin häihin. Onneksi silloin on Pellavarock, pääsee tekemään jotain yleishyödyllistä, mäntteilemään siis. Ei sillä, etten olisi muuten paikalle hivuttautunut. Omat häät olis laittanut fifty-sixty harkinnan päälle. Ehkä.

Heh. Siellä mennään sitten mänttikävelyä koko porukka.

Pitikös Mokoman pojat Anthraxista? Omasta mielestäni se oli loistava enkä kadu yhtään sitä että lähdin pois Tuskasta että näen Anthraxin. Teidän keikkaa en nähnyt kun juna oli 30 min myöhässä… t: Se tyyppi joka jaksaa käydä joka fakin’ vestivaalilla

Hurjaa sinkoilua tuo sun reissaaminen. Mutta Anthrax oli parhaimmillaan hiton hyvä. Tykkäismme.

otatteko biisei tehdessänne muista mallia tyyliin: tossa slahyerin kappaleessa on ekana tollane sähäsähähähäsäsäsäsä kohta ja sitte lähtee trrrr ja pum ja sitte teette ite samanlaiset mutta sen verran erilaiset ettei voi syyttää kopioinnista?

Juurikin näin. Mistä arvasit?

Kuulemma mulle suositellaan ostamaan Tämän Maailman Ruthinaan Hovi – levy, kun joku muukin on tykännyt siitä. Jos on 13 viikkoa top40 listalla niin montako on “joku muukin”? Aletaan puhumaan varmaan isommista summista kun muutamista. Unisaatulla ja Hiljaisuudenjulistaja mies mä oon jos mulle vastaaja mitenkään muistaa. Mokoma oln maailman parasta thrashmetallia jos Metallica ja Slayer on speedmetallia, ja jos Exodus ja Pain Confessor pyyhitään minun muistista kokonaan.

Ruhtinas on myynyt hyvin. Kiitos, ihmiset.

Hei, olitte aivain mainioita ilosaaressa! Onko Marko; sun mummosi todellakin kovaääninen. Ta-ka-tal-vi….!! Olitteko kattomassa Anthraxia?

Marko vastaa: Molemmat mummoni, sekä edesmennyt että elävä, ovat/olivat kovaäänisiä. Yllätys? No ei kai, olihan toinen karjalan suulaita plikkoja ja toine on pohojammaan kuumaverinen. Anthrax oli hyvä, oli siinä sitten rahastuksen makua tai ei.

Kyllä hippi on hipille hippi.

Lonniva hippi ei työllisty.

pakko kysyy tuomolta.et oliko se esp viper hyvä skitta?

Tuomo ei ole just nyt tässä, mutta on se.

Kiitos hienosta musiikista 🙂 keikoilla saa riemulla päätä ja jalkaa heiluttaa, kotona sitten rauhassa vaipua sanoitusten saloihin,t satu

Kauniisti muotoiltu. Kiitos itsellesi.

Terve! Marko, Kylläpä kirkonmmiestä helpottaa kun saa kuulla kuinka sinäkin painit tuttujen asioiden äärellä. Helpottaa, kun joku sanoo LUJAA! Kiitos!

Marko vastaa: Martikaisen Jarkkoa lainatakseni: Huuda harkiten!

Luulin että Club25:ssa Mokoma on kovimmillaan, olin onneksi väärässä… Rockperryssä potki kyllä niin että huh. Onko Marko treenannut pallealihaksiaan vai mistä moinen infernaalinen huutovoima? Ja muutenkin oli huomattavissa todellinen yhteensoiton riemu koko bändistä, keikkatauon jälkeen tuutte taas Vaasaa, sovittu?

Huutamaan oppii huutamalla. Vaasaan tullaan taas kun ehditään.

mä kerron karseen totuuden alexi laiho pesee kuisman ja tuomon mennen tullen vaikka kyllä teki osaatte soittaa.

No shit, Sherlock.

kannattas ottaa pois tämä palsta kun tänne tulee ihmisiä joilla ei ole mitään sanottavaa ja jotka silti yrittää keksiä jotain järkevää lausetta. mua ainaki vituttas vastailla kaikille deekuille jotka tiensä tänne löytää.

Hyvin keksit.

Näinpä eräänä yönä outoa unta. Olitte koko mokoma meillä Turussa ja biletettiin x tyyppien kanssa (ei jaksa selittää keitä muita meillä oli). Sitten lauleltiin karaokea parvekkeella Aurajoen suuntaan Tuomon kanssa ja hauskaa oli. Hain Ärrältä lisää kaljaa ja meno jatkui. Ihme uni. Voi äiti.

No kerro ihmeessä ketä muita siellä oli!

Ootte te vaan niin vitun hyviä. Ei mitään järkeä. Tehkää lisää.

Poajt on poikia, ja tytöt tekee lisää.

Onko sattumaa, että Väsyneen Atlaan kertsissä lauletaa “luuni hauraat hautaan”, ja laulu kuulostaa ihan Alice in Chainsin Them Bonesilta?

On. Kuten myös se että molemmissa bändeissä on 4-5 miestä.

Soittakaas nyt Kuu saa valtansa auringolta – biitti tuolla Kuopiorockissa. Oon 2 teidän keikkaa tänä kesänä nähny ja pentelesvie en oo sitä biisiä vieläkään kuullu. Teidän (ja Stam1nan) takia meinaan kruisia n.400km sinne suuntaan, että kolmas kerta toden sanoo ja poikkeus EI vahvista sääntöä!!!

Hullu. eiköhän se 6A sieltä pölähdä.

Voi s******n kerpele. Ollaan odotettu kamujen kanssa wanaja-festareita aivan himona, mutta jonkun kesätakapirun johdosta miulla on reilu 39 kuumetta, sekä kurkku kipeempi kuin koskaan. Eli ei ole ehkä tästä jätkästä fanittamaan Mokomaa Hämeenlinnassa. Ja se jos mikä pistää Mokoma-diggarin ankaraan vitutuksen syöveriin. Noh, Pellavarockissa(olen muuten Lammilta kotoisin, juttelin Tuskassa erään nimeltä mainitsemattoman nuorisotyöntekijän kanssa Mokomalaisista, ja hän kehui jätkiä hyviksi tyypeiksi. Itse en ole lähemmin päässyt tutustumaan, paitsi rässinne kautta.) pistätte sitten lopullisesti hevikansan kumartamaan. Miltä muuten tuntuu soittaa näinkin metallibändien kanssa HML:ssä kuin, Smak, Negative ja muiden vastaavien kanssa..? Ei kai se tarkota että luvassa olisi kevyempiä biisejä, kuin Saunassa? kö?

Paha kurki. Koita parantua. Myö lähdetään hiihtämään omaa hiihtoa ja katsotaan mihin se riittää.

Kuisma, vähä oot kaappi!

Isäs oli kaapissa kun sua tehtiin.

olihan tua aika mättöä Joensuussa…kiitoksia…

Oleppa hyvä

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Painakaa ny Tampereelle joskus talven saapuessa jonkinmoine yllärikeikka, että ei iske Mokoma vierotusoireet pitkän talven aikana.

koskas se mokoma valuu taas tänne turkkuseen? oli nii perkeleen hyvä keikka ruisrääkis.. sitä jäi oikee kaipaamaan. tulkaa poijat takasi!! T: riil fani

Jäättekö syksyllä keikkatauolle, vai oisko toiveissa saada teidät vielä RockCockin jälkeenkin Kuopioon? Edes joskus 😀

Keikkatauko alkaa Pellavarockin jälkeen. Tiedoitamme sitten syksyllä mitä tapahtuu ja milloin tapahtuu.

miks te ette käytä alexi laihon singnature skittaa sekin on esp?

Siks.

Paljon kiitoksia hyvästä vedosta Ilosaarirockissa. Pakko sanoa että oli kunnolla meininkiä ku olin parin kaverin kans siin eturivissä tukanreuhkaa pyörittämässä. Lähti Sunnuntaipäivä käyntiin kyllä oikee jämäkästi! Meininkiä vaan parans ku järkkäri jossain vaiheessa ruiskutti vettä suoraan päin pärstää, enkä voi muuta sanoa että ainoa vika keikassa oli se et kesti vain vaivaisen tunnin (toisaalta pitempi aikainen mossaus ois ainakin allekirjottaneelta tiputtanu pään harteilta – sen verran oli kaalinkannattimet jumissa ettei erään ruotsalaispumpun aikana riehuminen enää onnistunu!) “Kuu saa valtansa auringolta” tuntui toimivan tosi hyvin ja se nopeampikin (Onko sen nimi “Pahan valtaan”?) rokkasi. Voiko olla enää mitään mukavempaa kuin kävellä pois keikalta kun niska on maitohapoilla, vaatteet läpimärkinä ja artikulaatio kuulostaa Dave Mustaine-imitaatiolta. Iso kiitos! nähään taas ens kesänä! – Jarkko P.S. Kuinka monessa biisis “Haudan takaa”-kappaleen lisäks Hyrkäs tarvii tuota toista basaria? Tyylikäs se ainakin on.

Kiitos. Uudet kappaleet olivat “Kuu saa valtansa auringolta” sekä “Pahaa verta”. Ja kyllä se Janne niitä tuplia polkee kaikissa biiseissä. Toisissa enempi, toisissa vähempi.

Saisiko tuon Rankaisupokerin viralliset säännöt jonnekin? 😉 Hygelle terkkuja, olet virallisesti rumpuharrastukseni uusiutumisen innoittaja.

Ne löytyvät tältä palstalta.

Kuinkas Kuisma on 6-kieliseen siirtynyt?

Kuisma vastaa: Olen ollut kutosten ja seiskojen suhteen sekäkäyttäjä jo pitkään. Valitsen instrumentin tarkoituksenmukaisuusperustein. Tai jotain.

Onko marko suomen kovin slayer fani? markolla taitaa olla molemmat slayer dvd:t eikö vain? mulla on vaan still reigning ja kohtapiakkoin varmaan se toinen. Ihmettelen Soundtrack to the Apocalypse hintaluokkaa aika korkea kun näyttää olevan. Hyvät hellepäivät teille!

Marko vastaa: En ole vielä viillellyt Slayerin logoa ihooni enkä omista yhtään orkesterin dvd:tä, vaan olen lainannut Still Reigningin Tuomolta vakaana aikomuksenani olla koskaan palauttamatta sitä. Sori Tuomo.

Jörisrockissa nähdään. Vetäkää sit kova keikka…niin kuin aina teette. Voisitte vetästä myös H.E.L.L. biisin, koska se on täyttä tykitystä!!

Jeh.

mikä on paras kitara?

Oma.

Saikkonen ja Annala sitten olivat lauantai-illan ohjelmassa Telakassa (vai mikä se nyt olikaan. Kyllähän työ nyt Slayerin pesette! (köh köh) Olisi saanut haastattelu olla kylläkin pidempi, teitä on niin mukava katella kun olette niin leppoisia ja mukavanoloisia. Hyvä asenne…

Kiitos.

Tervetuloa suonenjoelle. perjantaina pistetään niskat paskaxxxx.

Näin teemme.

metallica vai sakari östermalmn?

Keikkabussissa ja DVD-muodossa ehdottomasti Östermalm.

Tänks pojat, te ette petä keikalla koskaan! Ekstraplussat livemiksauksesta. En ole ollut yhdelläkään Mokoma-keikalla, jossa olisi ollut paskat soudit!

Aaltosen Miitri on w*ttu PARAS!

Mahtava keikka ilosaaressa! Meininki oli sanoinkuvaamaton. Tää oli nyt kolmas keikka minkä oon teiltä nähny ja kokoajan paranee. Erityisesti kun sain kuulla Sudet Ihmisten Vaatteissa. Mokoma -huutojen saattelemana fiilis vieläkin korkealla. ROK!

kiitos parhaasta keikasta ilosaarirockissa! ääni vieläkin käheä kun tuli vähän huudettua mukana..

Kylläpä poijaat pisti perkeleen kovan keikan ilosaaressa!! kiitos kovasti!

mie oon aina tykänny teidän livepoljennosta.se räjäyttää melkein tajunnan!!!jatkakaa samaam malliin.t.yks itäsuomen hörhö

Suuret kiitokset Ilosaaren vedosta. Oli hauskaa, kuten näytti teilläkin olevan. Btw, siinäpä joku hullu pelin hurmiossa http://i2.photobucket.com/albums/y25/Moon_witch /Ilosaarirock%20-05/DSC00526.jpg

Kiitoksia taas kerran mahtavasta Ilosaaren keikasta! Joka vuosi on kyllä meininki (teltan) katossa. Jöriksessä ja Kuopiorokissa nähdään \,,/ Pakko se on nääs äijiä nähdä niin paljon kun ehtii tässä uutta lättyä odotellessa.

Työ olitte ihan parhaita Ilosaaressa. Meininki oli niin hurja että vieläkin oon ihan sekasin!

Tahtoisin kiittää siitä että olette olemassa. Kuulette tämän ehkä usein mutta olette paras bändi mitä tiedän ja KIITOS 05 ilosaari rokista!

ilosaari, vielä parempi ku ruisrock! ja taas eturivissä olin moshaamassa, maailman paras bändi \m/

Kiitoksia Ilosaarirockin esityksestä oli kyllä perkuleen kova esitys. Kiitos siis teille. Eturivin paikkoja odoteltiin puol tuntia ennen esitystä mutta oli se sen arvoinenkin 🙂

Hienon keikan veditte Ilosaaressa! Kiitoksia paljon! Mitkä mahtoivat muuten olla niiden kahden uuden varsin tasokkaan kipaleen nimet jotka soititte?

Kiitos. Se oli mahtavaa.

marko, mitä sanoit rmj:n keikalla vade retron alus? miks kuisma ei pitäny saipa-paitaa? vai pitiks se?

Ei kerrota.

Vaihteeks negatiivista palautetta: Joskus muistan lukeneeni, että noi Mokoma-tekstiilit olis halvempia kun ostaa keikalta. Enpä niitä vaan Kalajoelta tai Vaasan RockPerrystä löytänyt, vaikka yritin tietä ja paikkaa kysyä… Hyvää mainosta, et ihmiset tulis keikoille!!! Ja ne keikathan oli mahtavia! Apinaa koijjataan….. apinaa pumpataan… Mut ei se mitn!

Pahoittelumme epäselvittämisestä. Tämä tieto juontaa juurensa siitä, että paitoja saa ostaa Mokomanomilta keikoilta. Festareilla tuo paitamyynti on hieman monimutkaisemmin organisoitavissa, ja mainitsemiltasi festareilta paitoja ei todellakaan saanut.

Oisko suunnitelmissa tulla tänne ruotsin puolelle soittaan? Me ootetaan 🙂

Niin mekin. Meinaan ruotsalaisten keikkapromoottorien yhteydenottoja.

Kannattaako mun ostaa teidän Tamän Maailman Ruthinaan Hovi – levy, oon kuullu siitä vaan Hiljaisuuden Julistaja ja Uni Saa Tulla – veisut ja ne on aika loistavia. Thrash Metalia, hä? Kaikki niinkun Hiljaisuudenjulistajia vai Unitullasaa biisejä? Hyviähän ne, ja asenne on kohdallaan, mitkä on bändin suurimmat vaikuttajat? En ala arvaileen mitään…

On siitä joku tykännyt, joten siinä mielessä sitä voi suositella myös sinulle. Bändin kollektiiviset vaikuttajat löytyvät 80-luvun lopun ja 90-luvun alun metallimusiikista.

tuomo monta esp:tä sul on T:jonka kans oot puhunu

Tuomiolla on yksi Custom Shop, kaksi Standardia ja yksi Junior.

Vaihdoin tuossa pari sanaa Chuck Billyn kanssa baarissa Testamentin Tuskan vedon jälkeen ja kehaisin samalla suomalaisen trashin tasoa. Mies vaikutti uskovan. Että tällaista promootiota.

Selvyys.

Jos ette soittas ton tyylistä musaa niin minkä tyylistä soittasitte?

Soittelisimme pilven reunalla taivaallista harppumusiikkia.

Kiitoksia paljon keikastanne Tammerfesteillä, oli kyllä aivan mahtavaa!!!! Eturivissä, kyllä.. ..ja CMX oli muuten ihan… ruosteessa.. ei kuulosta mikään oikeen miltään teidän keikan jälkeen. 🙂

Oli niin kova tunnin setti Tampereella, että ei tommosen tykityksen jälkeen jaksa jäädä kuuntelee enää mitää A.W Yrjänää ja lähdin menee.

Hienoa, tossa aikasemmin puhuin siitä kaverin koukuttamisesta teiän musaan, niin se tosiaan onnistu tuolla Tammerfestin keikalla. Oltiin kaverin kanssa vielä koko keikka siinä komeessa “moshpitissä”. Eli kiitti hyvästä keikasta.

Olipas melkoinen veto Tammerfesteilla. Huh. Ehkä paras näkemäni Moksu keikka. On se Aaltonen melkoinen kultakorva ja nappulavelho.

Kiitos.

Mitä pitää tehdä, kun on 25 ja 1/2 vuotta, kuunnellut teidän ja CMX:n keikat peräkanaa ja silti haluaisi olla kuollut?

Voi kyynel. Javanaisen Jallu tekee sinulle dance-kokoelman, jonka avulla pääset varmasti iloiseen kesätunnelmaan.

Kun selaa näitä kysymyksiä vuosilta 2000-2003 ja sitten katsoo näitä nykyisiä niin on havaittavissa lievä laadun romahtaminen. Ja nimenomaan kysymyksissä. Ärsyttääkö vastata mukahauskoihin kommentteihin jotain mukahauskaa?

Vuonna 2002 palautetta kirjoitteli noin zeitzemen fania ja meidän äidit. Nykyään tilanne on hieman toinen, mutta kyllä me edelleeenkin ihan mielellämme luemme fanipalautetta, joten ei muuta kun atk-tunnit hyötykäyttöön ja Mokomalle viestejä!

tulukaapa kuule sieviin keikalle, maksan 20£!

Selvä.

Tervehdys! Olenko minä nähnyt unta vai näyttikö Kuisma Ruisrockissa kansainvälistä käsimerkkiä kitaralleen ennen encorea?? Mikäs keppiä vaivasi JOS sitä solvata piti? (on suuri mahdollisuus että keksin tuonkin päästäni) Kiitos keikasta. Hieno oli!

Rakkaus on välillä vähän arvaamatonta.

Joo..kattelin noita kysymyksia ja enkä lötänyt vastaavaa (tosin en jaksanut selata lähellekkään noita kaikkia, kun noita niin hirveenä). Joo elikkäs sanokaapa mielipiteenne vertaisverkoista. mitä ootta mieltä nettipiratismista? ihastutteko vai vihastutteko, kun netistä impataan monien artistien (kuten myös teidän.. tiedän sen, sori) kappaleita?

Varastaminen on väärin.

Mikä on Slayerin paras piizi?

Begin the Beguine.

Iso kiitos rockperryn keikasta!!! Terveisin: just niskakivusta parantunut

Kiitoksia Vaasan Rockperryn keikasta! oli huisi meno päällä ja ääniki lähti.. tänkjuuverimats!!

Oli tosi hieno keikka teillä Rockperryssä! Settilistasta ei puuttunu mitään. Kiitoksia paljon hienosta keikasta MOKOMA-yhtye!

Suurkiitokset Vaasan Rockperryn keikasta, oli mukava harrastaa aktiiviliikuntaa ravitsevan musiikkinne tahdissa! Harmi että teistä ottamani kuvat epäonnistuivat allekirjoittaneen huonon kuvaamistaidon vuoksi. T:pöljä

Kiitos vaan itsellesi.

Jumaliste ootte te kovia jätkiä koko sakki!! Paras yhtye ikinä ja laatu läppää dvd:llä!!! Onko teitä mahdollisuus saada hieman pienemmälle paikka kunnalle esiintyyn, ei siis tientenkä iha umpi mettäää mutta no perkele pienemmälle kumminki!! Harmi ku se huomisen pakkahuonee keikka on k18.

Me tulemme ihan minne vaan, kunhan hinnoista sovitaan. Lisätietoja saat paikalliselta keikkajärjestäjältä.

onko kitaristi ajatellut ostaa bc rich warlock kitaran on meinaan komee!!! kihniö no sucks

Jokainen hevikitaristi on kait joskus haaveillut kyseisestä kitarasta. Mutta jos oikein totta puhutaan, niin kyllä se aikan harvalle jätkälle sopii.

Totta puhuakseni,en aluksi oikeen avautunut teidän musiikkiinne.mutta helevetti soikoon rokititte ruisrockissa!! =) Te ootte mahtavia.Olin ihan eturivissä diggailemassa ja paitaki piti vielä saatana soikoon ostaa.Kiitän ja kumarran hienosta live meisingistä. T:Saara

Kiitos Saara!

Meijän isä sanoo, et Annala ei osaa laulaa, mutta rumpali on ihan huippu. Kitarista ei osaa sanoo, eikä bassosta

Hyvä teiän iskä.

Kiitos ystäväni!!

Ole hyvä.

Tänään 15.7 tulin kysyyn sulta Marko nimmaria kun näin sut siinä oottamassa bussia hesen edessä. Ja sä annoit mulle nimmarin JUMALAUTA SAIN MARKO ANNALALTA NIMMARIN olin ihan paskat housussa ennen ja jälkeen sen sitte koko bändi tuli siihen bussilla sillon en kyllä enään uskaltanut tulla pyytää nimmaria (ehkä ois kannattanu , en tiiä)Mihin te olitte menossa??? T: IKUISESTI IHAN ÄLYTTÖMÄN KIITOLLINEN!!!

Ole hyvä vaan. Olimme tietenkin menossa yhteen paikkaan tekemään yksiä juttuja.

Marko sie oot ihan vitin hyvä sanottaja! Voitko luvata että taso vaan nousee uuden levyn myötä?

Tottakai se nousee.

Ai tykkää janne Down my throatista ja terroista! Loistavaa. Lama oli loistava. Olitteko mukana kekkereillä? ei näkynyt.

Ei oltu ei.

Teidän täytyy kyllä uskollisen kuulijakunnan vuoksi venyttää qstokcin keikan alkua vartilla että stam1na ehtii lopettaa ennen ku te alotatte jotta saa festareista kaikki irti!

Asia ei edelleenkään riipu meistä.

Tiede 5/2005: “Kaikkia matemaatikkoja mokoma ei tyydyttänyt..”

Heh.

Kylillä uhotaan, että teikäpojat olisivat mukana Ilosaarirockin yhteydessä järjestetyssä jalkapallo-ottelussa. Meinaako koko yhtye osallistua pallon potkintaan? Ai niin, ja meidän mielestämme Tuomo on enemmän hot kuin Kuisma. Nih!

Potkupallokarkeloihin osallistuivat vain Kuisma ja Janne.

Soitatteko covereita koskaan keikoilla? Ajattelin vaan että ku työhän ootte myös Anthrax faneja ja mie missaan Ilosaaren ni soittakaahan Qstockissa (johon oon tulossa) encorena joku kunnon anthrax-trässi…

Joskus soitellaan, mutta Anthraxia emme ole lähteneet coveroimaan.

Päevää. Ens viikon lauantaina Hämeenlinnassa kova vääntö, jookos? Markolle viime viikonloppuna sanoin, että Turku-Tampere-Hesa -akselilla tulee keikoilla varmaan käytyä, mutta Tammerfestiin en nyt kyl pääse. Piru. (Ehkä) se Hämeenlinna kuiteskii osuu mahdolliselle keikkakattelualueelle… Käyn taas ahdistelemaan siellä, jos ette lähestymiskieltoa hanki 🙂 -R-

Siellä sitten.

Millonka pukkaa uutta levyä?

Ehkä ensi vuonna.

Terveisiä jälleen Pohjammaalta! 🙂 Marko, aivan oikein muistit, terveiset menivät perille sille puolikuurolle veljelle! 🙂 Nyt se on sitten päätetty, Pellavarock here I come! Mikä olisikaan parempi tapa juhlia omaa syntymäpäiväänsä kuin tulla kattomaan Mokoman poikien riekkaamista! 🙂 Hyviä kesän jatkoja, poijjaat, teille ja jaksamisia keikoille!

Kiitos!

Hyötyykö ESP mitään muuta diileistään kun sen mainosarvon?Saatteko ihan ilmaseks nuo kitarat ja bassot vai pitääkö muutama sentti maksaakin?

No mieti sitä. Aika merkityksetön tieto sinulle, ellet sitten ole lanseeraamassa omaa kitaramerkkiä.

Otattehan lauantaina Kotiteollisuudesta mallia?

Missä suhteessa?

vietin tuossa 3 päivä synttärit, olisikos mahdollista saada teiltä mokomilta nimmarit syntymä päivä lahjaksi? 🙂 T: ahne

Tavallaan.

Ajattelin tuossa, että olettekos te hyviäkin kavereita Stam1nan kanssa? (käytännössä en sillä tiedolla mitään tee, mutta silti) kun te soitatte about samanlaista musaiikkia ja staminan sivuilla näkyi juttua aika paljon teistä… niin ja olettekos te tulossa tuskaan? olisi ihan mukava nähdä teidät livenä!! ja uudesta albumista, millonkas se olisi tulossa??? (jos edes on!)

Ollaanhan me muutaman kerran juteltu, juu.

Marko on hippi.

O.

Elikkäs joo.. Oltiin tossa muij.. siis tyttöystävän kanssa kattelee staminaa&kotiteollisuutta tammerfesteillä. Annalan Marko näytti olevan myös yleisössä, kuitenkaan ilman kauheaa nimmarinpyytely trafiikkia.. Miten ihmeessä yhden suomen parhaimman bändin solisti saa olla noin rauhassa metallia kuuntelevan ihmismeren ympäröimänä? Myökään ei viittiny sitten alkaa mitenkään häirittemään vaikka siinä metrin päässä oltiin.. ja hyviä kesiä koko poppoolle!:)

Asiaa pitäisi varmaan kysyä teiltä.

Olen kuullut Mokomaa haukuttavan yheksi Suomen ammattitaitoisemmista metalli orkestereista.. Johtuuko tämä siitä että jokikinen teistä on yksilönä ässä vai soitatteko te vaan niin vitin hyvi yhtee?

Olemme yksilöinä keskinkertaisia, mutta Mokoma on yhtyeenä enemmän kuin osiensa summa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Top-5 / Tuomo

1. Kesä (mielentilat)
2. Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo (kirja)
3. Kotiteollisuus-Majkarma-Stam1na @ Tammerfest (rock-konsertit)
4. Hyrden old school farkkuliivi (lahjat)
5. HIM @ Ruisrock (ilotulitukset)

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mitä työ teette silloin kun ette soita? Töissä -joo- mutta missä ammatissa? Kiinnostaa. Nimimerkki: “utelias”

Ei myö ryhdytä siviiliasioitamme täällä vatvomaan. Naamakkain kun kysyt, niin saatat saada vastauksen.

Haluaisin antaa kiitokseni Mokoma-orkesterille, siitä miten teidän hieno biisinne “uni tulla saa” on auttanut minua tänä vaikeana hetkenä. Nim. Läheisensä menettänyt.

Ole hyvä.

Qstockia ootellaan jeee..vähän tulee siistiä ku näkee karvasia nelikymppisiä patuja livenä

Niin, onhan siellä CMX.

ei perkeles, muuta kysyttävää, ole mutta olkaa yliloistavia ja soittakaa, vainottu, pellavarokissa, tämä yksi kultsipuppeli tarvitsee sen biisin ennen ku koulut alkaa , ja kiitos marko+muut poijaat siitä lapusta minkä sain tyttöni kautta

Cassels.

Toivottavasti luette tän viel ennen Tammerfest-keikkaa. Nimittäin kaveri on tulos ekalle Mokoman keikalle ja on ehtiny vasta vähän tutustua materiaaliin, mutta on erityisen tykästynyt biisiin Sudet ihmisten vaatteissa. Joten soittakaa se ja tehkää siitä jampasta samanlainen hullu mokoma diggari ku meikäläisestä. Ihme juttu siinäki biisissä, miten noin ruma mies voi laulaa noin kauniisti?

Kyllähän Sudet on bruukannu setissä viihtyä viime aikoina.

Kertokaa elämänfilosofiastanne. Ainakin sanoittajalla lienee jotain sanottavaa…

Tuomo vastaa: Mie en ymmärrä filosofiasta juuri mitään. Saati sitten elämästä.

Marko vastaa: Ulkona on kolkyt astetta lämmintä – pitäiskö mennä uimaan?

Santtu vastaa: Miul ei ainaskaa ole mitään sanottavaa. Siitä huolimatta sanon aika useasti vähän mitä sattuu.

mitä piditte sauna openista???? olin paikalla ja mättö oli hiton kovaa…… pääsitte jopa aika lähel slayeri vetoo. kiitos ja kumarrus \m/

Saunassa oli pahkeisen mukavaa.

Uusi Aatami, uusi Eeva on w*ittu paras!!!!!

No hyvä.

kiitos kuvasta ruississa. mieskauneutta parhaimmillaan. 🙂 anteeksi kun en osannut puhua vaikka sanottavaa oli.

Eipä kestä. Tässä porukassa puhetta yleensä riittää, mutta kuuntelijoita vähemmän.

Black Audio on ihan w*tun loistavaa shittii. eiks jee? Onko kys. yhtyeen Brother Carlos-videossa näkyvä messiaanisen habituksen omaava mieshenkilö muuten meidän/teidän Marko?

Marko vastaa: Kyllä.

Kiitoksia mainiosta dvd:stänne. Täytyy sanoa, että teillä on tuo soittopuoli kohdallaan. Ja asenne myös. Näyttäkäähän Qstockissa mallia, miten soitetaan. Sitä odotellessa.

Kiitti, Oulussa taas yritetäään.

Äijät kyllä tykitti siellä jossain rockissa \,,/

Selevä.

Kertokaas Tuomo ja Kuisma mieluiten täydet listat kitaroista, joita ootto omistanu tuossa elämän varrella? Vähän merkkiä ja mallia, kiitos. Ja ootto mahatavia.

Tuomo vastaa: Ensimmäinen oli kummi-setäni rakentama SG, jonka sain 7-vuotislahjaksi. Seuraavana tuli jonkun merkkinen Stratocaster-kopio ja sen perään halpis-Washburn. Näistä olen hankkiutunut eroon. Tällä hetkellä varastosta löytyy hankintajärjestyksessä seuraavanlaiset luutut: ESP The Junior, PRS CE Bolt-on, Gibson Flying-V ’67 Reissue, ESP Viper Standard Series, ESP Viper Custom Shop ja ESP Eclipse I. Ja onhan mulla Yamahan teräskielinenkin.

Kuisma vastaa: Mun ensimmäinen kitara oli Lappeenrannan Musiikki Hyyryläisestä ostettu käytetty Strato-mallinen romu. Seuraavat skebat järjestyksessä: Charvel Rhandy Rhoads, Charvel 475 (Annalan Markon vanha), Ibanez RG7-621, Ibanez UV-777, ESP Eclipse Custom Shop, ESP Eclipse-II VTB, ESP V-Standard. ESP-kitarat makaavat keikkabussin takakontissa, muut on myyty/poltettu.

Tuuttehan te ens kesänä Rovaniemi rockiin?? Ku Walluki jo lupas… Hyvää kesän jatkoa. http://www.rovaniemirock.fi/

Wallu ei vissiin ole meidän keikkamyyjä, mutta kassellaan ens kesänä.

HEi! Ooon teijän suuri Fani!!!! joten voisitteko lähettää mulle teijän nimarit? ku en oo vielä niitä saanu! :S 🙁 <3:llä maija

Ihq. Nimmareita ei lähetellä, puheille pitää päästä.

voi kele! en päässy kattoo teitä ruisrockkiin, että harmittaa… :'(

No, tuleehan noita.

Oisitteko poijjaat valinneet ESP:n jos Gibson olisi tarjonnut diiliä teille samaan aikaan?Onko tuo Kuisman V mallinen keppi hyväkin kitara?

Gibson ei taida pahemmin diilejä tarjoilla. Kuisman V on erinomainen kitara.

Miks teiän DVD maksaa toisessa kaupassa 19.90 ja toisessa 34.90? Tämä on väärin!

Tuo on kauppiaan tyhmyyttä, johon emme voi vaikuttaa. Levyn pitäisi maksaa tuon n. 20e kaikkialla. Voi olla ettei kyseinen kauppias saa erikoishinnallan lättyjä pahemmin kaupaksi.

Hygen lähtönopeudesta, kävisikö sanonta “Lähti ku sika makuulta”? 🙂

Onko se sitten paljon vai vähän?

voi ihkuu pian taas näkee teiät<3 perjantaina tapaamme

Jess.

Ootan innolla Wanaja Festivaalin keikkaa Hämeenlinnassa. Kattokaaki sit, et pidätte kunnon shown, vaikkei se ookkaan mikää kesän isoin festari. ps. Mokoma on ainoo hyvä esiintyjä siellä.

Onhan siellä Danny. Täysiä vedetään ajasta ja paikasta riippumatta.

kuinka kristillisinä te pidätte mokoman sanoja?

Marko vastaa: Mie toivoisin, että ne olis inhimillisiä.

Ostakaa hyvät kitarat/bassot halvalla ostteesta www.netzmarkt.de/thomann ja sitte painatte hellästi karvasilla käsillänne suomen lipun kuvaa ja sitte kirjotatte hakurobottiin “Harley-Benton”. Broidi tilas basson ja hyvi pelaa.. makso 155e iha upouus… >>>puuuustock nollaneljäääää!!<<<

Heh, parasta.

Santtu, oliko Iron Maidenin keikka hyvä? Itse olin kumpanakin päivänä ja oli aivan loistava meininki!

Santtu vastaa: Hyvää viihdettähän Maiden on.

Meikäläisen kesän eka Mokoma-keikka tulossa Tammerfestissä (hävettää, pitäs olla jo vähintään 3.) Ois kiva jos soittaisitte Sudet ihmisten vaatteissa, kun sitä harvoin livenä kuulee (kai?) ja ehottomasti myös Seitsemän sinetin takana on viisaus. Kiitos, jo etukäteen ;).

Kattellaan.

Myö rakastuttiin Kuismaan Ruisrokissa ja aateltiin, et myö haluttas sen kans naimisiin, kun se on sellanen unelmavävy. Tosin, kun myö ei molemmat voida mennä sen kans naimisiin, niin mää voisin mennä treffeille sen vaaleen crew-hippiäisen, sen Juhan kanssa. Mites ois?

Sutina-Jussi lähtee kanssasi treffeille anytime.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Miun Top-5 (11.07.2005)

1.Marko Annala (parhaukset)
2.Kuisma Aalto (parhaukset)
3.Tuomo Saikkonen (parhaukset)
4.Janne Hyrkäs (parhaukset)
5.Santtu Hämäläinen (parhaukset)

Parahin Mokoma Haluaisin vain kiittää teitä aivan jumalattoman saatananmoisen upeasta keikasta tuolla Ruissalossa, työ ootte parhautta! Niin, ja tuohon edelliseen lisättäen, että minä olin se joka huusi Open Caskettia joka biisin välissä, sikäli mikäli teitä se kiinnostaa.

en olis kyl uskonu, mut ohititte rammsteinin keikan Ruissis, aivan mahtavaa settiä oli. Miltä nyt tuntuu???!

Suuret kiitokset Ruisrockin keikasta! Niska on kipeä vieläkin… No mutta asiaan! Äiän kanssa mietittiin teidän ansiostanne, että onko rastojen kanssa helpompi moshata? Ja miten te osaatte riehua lavalla niin, ettei tule kolareita? Ja niin, naisena pitää vielä kysyä: mitä hoitoainetta käytätte letteihin, kun ne näyttää niin hyväkuntoisilta? -gettiz-

Vitut H.I.M:stä.. Ruisrock ja eturivi. Uskomaton keikka. Vieläkin tärisen. Oon soittanut teen levyjä parille jenkki ystävälleni, äijät meinas seota teitä kuunnellessa..

Miul mittää kysyttävää ole, mutta.. Kiitos helvetin hyvästä ruisrockin keikasta. Tuli kuuma ja niskat nyt jumissa, mutta hyvä mieli jää pitkäksi aikaa.Kiitos. -Ässämix tekee kesän-

veditte kyl helvetin hyvän keikan ruisrockissa, ei voi muuta sanoo. yleisökin oli mukana kympillä! mistäs sais hankittua Pahaa verta ja kuu saa voimansa auringolta tms biisit?

Mahtava keikka Ruisrockissa. Että olette hyviä! Lisäksi kun olette vielä niin kaunista katseltavaa… että huh-huh.

Kiitoksia loistavasta Ruisrockin keikasta,vaikka oli jo yö ja viileää niin hikihän siinä tuli yleisössäkin.uudet kappaleetkin olivat loistavia.Ja teille kiitos siitä että vielä keikan jälkeenkin jaksoitte jutella fanienne kanssa ja jaella nimmareita.Ja Kuismalle kiitos mukavasta juttuhetkestä Him:n keikan aikana.KIITOS

Kiitos Ruisrockin keikasta, tarpeeksi kovaa soititte!

Terve! Mitkä niitten kahen uuden biisin nimet oli mitkä veditte ruisrockis? Oli muuten helvetin hyvä keikka teillä

ai ai pojat että oli kova keikka ruisrokissa!!! soundit, soitanta, meininki, yleisö, kaikki timmas niiin kohdalleen! kovin mokoma-keikka, jonka oon nähny! “vade retro, satana!” -ju/c-

Kiitoksia Ruisrockin keikasta. Mahtavat fiilingit jäi. Niska jumissa ja jalat paskana, mutta tulipa ainakin riehuttua tarpeeksi. KIITOKSIA JÄTKÄT! \,,/

Miks helvetis sun piti lyhentää sun partaas perkele? Oli muuten vitun loistava kaikka Ruisrockissa!!!!! Vitusti kiitoksia!

Ruisrockin keikkanne oli erittäin mahtava, eikä ollut enää Markolla langatonta mikkiä joka voisi reistailla. Harmi ettette voineet pitempään soittaa. Yleisö oli mukana ja tuntui soittokin kulkeneen oikein kiitettävästi ja tosiaan tekniikkakin pelasi viime vuotta paremmin. Tällaisia kuvia sain napsittua kyseiseltä keikalta: http://kotisivu.dnainternet.net/siltatui/Mokoma_ruis05/index.html -Vesa toispualt jokke

Tyttö punaisen kukon kera kiittää susista, keikasta ja sananvaihdosta. Vaikka melkein murtui kylkiluut edessä… Kysymys: Mikä on unen veli? Mulla on teoria, mutta varmaan aika väärä… Tack och hej… -R-

Uuh, tulin juuri ruisrockista. Keikkanne oli aivan mahtava \,,/, rammstein oli todella tiukka, mutta teidän jylisevä suomimetallinne jyräsi saksalaiset kollegat kyllä pahemman kerran!!

voi satana ko oli kovat mätöt ruississa….. KIIITOS!!! mokoma,mokoma,mokoma,mokoma \,,/

Arvostamme. Kiitos.

Soitatteko te rokkia vai poppia?! Kolmella keikalla oon ollu enkä oo vieläkään kuullu Nämä Kolme Ovat Yhtä!!

Osuit arkaan paikkaan. Jostain syystä tuo ei settilistalle ole päässyt. Ilmeisesti siksi että se ei kulje treeneissä ihan parhaalla mahdollisella tavalla ja varsinaista biisipulaahan meillä ei ole.

Jumalauta sällit… punttisalin kautta bändireeneihin. Teille kun laittais Immortal-trikoot päälle niin soveltuisitte Sirkus Finlandian riveihin.

Selvä. Mutta onhan se oltava, koska nyt on tiistaiaamu ja työviikko.

Terveisiä Pohjanmaalta, Mokoman poijjaat! 🙂 Marko, en tiedä muistatko sen kummemmin enää FME:ssä jutelleesi tällaisen nuoren neitosen kanssa(vaihdoit myös muutaman sanasen isoveljeni kanssa) ? Noh, minähän en tällaista kovin hevillä unohda. 🙂 Lupasin siinä että Nummirockiin tulen kattomaan keikkaanne, mutta harmikseni voin ilmoittaa, että näin ei käynytkään. Nyt olisi suunnitelmissa matkustaa Pellavarockiin teitä ihailemaan. Pystytkös lupaamaan että siellä pääsen jälleen juttusille? 🙂 Ystäväni vannoo ja hartaasti väittää että jäätte keikkatauolle syksyllä. Eihän tämä pidä paikkaansa? Hyvät jatkot teille kaikille, Lammilla nähdään!

Marko vastaa: Kiitos Pohojammaan terkuista. Ystäväsi on oikeassa, syksyllä keskitytään levyn tekemiseen, joten lavoilla et meitä enää Pellavarockin jälkeen näe. Et ainakaan tämän vuoden puolella. Tule siis Lammille ja jos teet havainnon minusta niin ei muuta kuin rohkeasti vaan hihasta kiinni. Veljellesi (puolikuurolle, muistanko oikein?) terveisiä.

Tuomo mistä syvältä sie saat DVD:llä olevat Minä olen! karjunnat aikaiseksi, kuullostavat meinaan pirun hyviltä!

Tuomo vastaa: Jaa-a. Kaipa kyseessä on yhdistelmä fyysisiä taipumuksia ja – kyllä – harjoittelua. Death metal -örinän harjoittelu on muuten kohtuullisen huvittavaa kuultavaa.

Kuinka isot vahvistimet teillä on??

Rolls Roycen markkinointiosastoa lainataksseni “tehoa on riittävästi + 50%”.

Mitäs mokomalaiset on mieltä niistä ihmisistä jotka tykkää teiän musasta ja niistä jotka ei tykkää teiän musasta?

Ihmiset on ihmisiä. Valitettavasti.

Tuomo voisi kertoa että kun sulla oli ainakin ennen Gibson Flying V, niin oliko se hyvä kitara ja miksi päädyit just ostamaan sen kitaran? Oon ite hankkimassa sellaista ja kiinnostais tietää siitä. Ja oliko se parempi kuin noi nykyiset ESP:t?

Tuomo vastaa: V on edelleen tallessa ja tiiviissä kotikäytössä. Soitettavuudeltaan ja soundiltaan kyseinen yksilö on eräs parhaista kitaroista, joita olen soittanut. Kitarassa on kuitenkin mm. kroonisen oloisia ongelmia sähköjen kanssa, minkä takia aikanaan ESP:n suuntaan käännyin. Meidän keikkatahdilla ja kitaroiden kuritusintensiteetillä kitaroiden täytyy olla paitsi hyviä soittimia, myös äärimmäisen luotettavia työkaluja. ESPeissä nämä ominaisuudet natsaavat hienosti. Ne tuntuvat hyvältä, kestävät nyrkiniskuja ja kohtuullisen määrän heittelyäkin.

Voisittekos soittaa jotain vähän vanhempaa materiaalia Qstockin keikalla kun sitä ei yleensä ole keikoillanne kuullut esim. Pois se minusta, Teon teoriaa, Lihaa/Terästä… Mikä vitin peltikoira kävelee siinä 120 päivää -levyn kuvassa?

Pistetään harkintaan. Settilistamestari Annala päättää.

miksi hiljaisuuden julistajan soloa ei löydy mistään?

Onhan se siinä levyllä.

minkäslaiset mikit kuismalla on seiskakielisessä ec:ssä?? EMGt vissiinkin… 707`?? 81-7??

EMG-707 edessä ja takana..

cassieboelloe haastettu 1.8. klo 12 t: turtzeli

Ok.

Ruisrockin perjantaina Santulla meni lujaa Stam1nan keikalla 😀 oli vähän juissia juotu. nyt utelisinkin että oliko pojat lauantaina soittokunnossa kun en ite päässyt kuin perjantaina festaroimaan.

Siitähän me olemme lähteneet että asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kun Ellun kanat.

Vittu antakaa vitun hyvä keikka Ruisrockissa!!

Annettiin jo.

Ei kysyttävää ole, ihan vaan tiedoksi Hygelle että huuto.netistä saa niitä prätkäkortteja ja rallikortteja…

Hyvä tietää.

11.7 alkaa intti Kainuun Prikaatissa. Olisiko kellään teistä antaa lohdutuksen sanoja minulle?

Tuohon ei voi sanoa kun että hajoa aamuihis, mortti.

Julkaisetteko te tulevalta levyltä mp3-sinkkua, ja jos julkaisette, niin milloin?

Vaikea sanoa.

Kiitos mahtavasta punainen kukko t-paidasta!

Ole hyvä.

Omeltako mokoma esiintyy Suonenjoen Jöris-rockissa???

Ei tiedetä.

Kuulin juttua, että Herra Hyge on siirtymässä tuplasettiin..? Onko uudessa materiaalissa luvassa tuplien poljentaa enemmänkin? Vai onko tuplasetti vaan jylhempi ilmestys kuin yhden basarin setti tuplapedaalilla? 🙂 ..Oliko sen uuden biisin nimi Pahaa verta? Muistaakseni se Saunassa lähti tuplakompilla, mutta en muista enempää biisistä, koska Punainen kukko löi lopuksi vielä tajun kankaalle. 😉

Tuplasetillä on tietyssä mielessä helpompi soittaa kun tuplapedaalilla. Lisäksi kyseessä on tietenkin myös itsetunnon kohottaminen ja soittokamoilla pullistelu.

Mul on ainaki kymmenen pakkaa niit pelikorttei misä kilpaillaan autojen/motskareitten sun muitten ominaisuuksilla!Mie voin vaihtaa yhet teiän nimmareihin ruisrockissa!

Tais mennä ohi. Harmi.

Miksette te laula välillä taudeista ja tee biisiä “kasvain”??? heh, heh

Kasvain, sanoi kasvain ja kasvoi vain.

Minkä mallisia on Tuomon ja Kuisman uudet kitarat?

Tuomolla Eclipse ja Kuismalla V.

Satuttekohan tietämään tuon rapyhtye Mellakan(samojen äijien levy-yhtiö toimii myös samalla nimellä)kotisivuja!?kiitos ja kumarrus jos niin teette!

Ei ole tuttu, sori.

Sillä, että tein yhden kiertueen nimi oli Kesä on hullu, voisi teiän toisen kiertueen nimi olla We were born to make u happy… Pistäkää korvan taakse tai where ever… Rakkain kesäterveisin Minä.

Ihanaa.

Aku Ankasta: Mokomat puolihullut pikipöksyt ansaitsevatkin ajaa karille! heh heh-.-‘

Tää oli hauska.

tulkaa suomussalmelle soittamaan..?

Miksi ihmeessä?

koskas pojat aatteli uutta levyä pukata ulos? ja muuttuuko soitanta ja laulanta rajummaksi, kuin joka levyllä tähän asti?

Vaikea sanoa. Yritämme kehittyä biisinikkareina ja saada entistä enemmän dynamiikkaa biiseihin. Eli rankempaa rankkaa, ja herkempää herkkää. Voi taas olla että käymme puolihuolimattomasti nauhoittamassa levyllisen huumoripunkkia ja teemme taiteellisen itsemurhan. Mistä näistä vielä tietää.

Moro! Näin basistina on pakko kysyä santulta että mites on uusi basso pelannut? ootkos ollut tyytyväine? millanen setuppi sulla on nykyään lavalla?

Santtu vastaa: Hyvinhä se toimii, kiitos kysymästä. Miun systeemi ei ole muuttunu juurikaan. Eli ekana on Sansamp, josta lähtee linjasoundi pöytään. Sansampin link-output menee EBS:n Multidriven kautta EBS:n nuppiin, josta lähtee toinen linja soundi pöytään. Kaapit tuuttaa sit lavalle ääntää, jotta kuulisin jotain omasta soitostani.

Ostin TMRH levyn ja se oli vielä kotimainen uutuus ja hinta 21 euroa, aika jännää?

Just.

korian kuvat eivät aukea.

Emme voi auttaa, jos et ymmärrä mitä kuvissa tapahtuu.

Koskas mokoma aloittaa maailmanvalloituksen?vai jäättekö vaan vihdyttämään meitä suomalaisia?SKLÄÄ!!!

Jaa-a. Kukas rupeais meidän manageriksi?

Tehän olette Lappeenrantalainen bändi, eikö totta? Mutta eihän teistä kukaan ole edes syntynyt Lappeenrannassa? Tuleeko se siitä että perustitte bändin ja kasvoitte kaikki Lappeenrannassa?

Siitähän se tulee. Etelä-Karjala on edelleen meidän henkinen kotimme, vaikka emme siellä enää tätä nykyä asukkaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.