Teksti: Tuomo Saikkonen
Kuvat: Jarkko Piipari (paitsi Stam1na/Mokoma -ryhmäkuva: Timo Isoaho)
6.2. Helsinki
Kunnon musaa 2015 –kiertue helmi-maaliskuussa 2015 toimi kymmenennen albumimme Elävien kirjoihin julkaisurundina. Levyn ympärillä kävi niin kova kuhina jo ennen julkaisua, että uskaltauduimme varamaan Suomen virallisen rockpyhätön Tavastian julkaisukeikan näyttämöksi. Jotta emme pääsisi liian helpolla, lupauduimme soittamaan keikalla uuden albumimme kokonaisuudessaan alusta loppuun.
Keikkapäivä käynnisteltiin vierailulla Levykauppa Äxään. Soitimme pienimuotoisen akustisen keikan ja nimmaroimme ilahduttavan määrän uunituoreita levyjämme.
Bändillä on keikkoja takana puolen tuhatta, mutta tuskin koskaan on perhoset liidelleet vatsassa, kuten julkaisukeikalla täyden Tavastian edessä. Uskomme uuteen materiaaliin oli niin vankka, että uskoimme illan toimivan, vaikka turvallisia keikkahittejä ei varsinaisessa setissä tarjoiltukaan. Ja toimihan se.
Ehkäpä soittajien keskittyminen välittyi kuulijoihinkin, koska yleisö pysyi salissa ja väitti jälkikäteen kyseessä olleen yksi kaikkien aikojen kovimmista keikoistamme. Olimme jo ymmärtäneet, että Elävien kirjoihin –albumia tehdessä planeetat olivat oikeassa asennossa. Oli helpottavaa huomata, että taika kesti myös livetilanteessa.
Ansaittuja julkaisujuhlia ei päästy viettämään Helsingin yössä tuttujen ja kylänmiesten kanssa, vaan nelostiellä omalla porukalla. Edessä oli nimittäin yösiirtymä Ouluun, jonne piti ennättää varhain iltapäivästä. Bussissa bailattiin lyhyesti mutta isolla liekillä, kuohujuoma virtasi ja stereoista pauhasi kunnon musa. Joku taisi tanssiakin, mutta joskus Lahden jälkeen kaikkensa antaneet taiteilijat alkoivat yksi toisensa jälkeen vetäytyä unten maille.
7.2. Oulu
Pohjoisessa päivän kulku oli pitkälti sama kuin Helsingissä. Käväisimme Levykauppa Äxässä
raapaisemassaakustisen setin. Paikalle oli saapunut ilahduttavasti ihmisiä, joten pääsimme mukavasti hereille tikkuisen aamun jälkeen
Energia-areenalla meitä odotti liuta lempeitä tuttuja naamoja: Stam1nan veljet, tuore Sakara-signauksemme Apina sekä Turmion Kätilöt. Tänään olisi löytynyt bailuseuraa tositarkoituksella, ellei jälleen olisi ollut ohjelmassa yösiirtymä nelostiellä.
Jättiläismäiseen halliin oli myyty kaiketi parisen tuhatta lippua, joten fiksusti rajattu sali toimi konserttitilana varsin hyvin. Akustiikkakin vaikutti olevan varsin kelpo, kun kävin Apinaa vilkaisemassa. Oululaiset ovat äänekästä kansaa, joten tila täyttyi komeasti.
Soitimme Oulussa aikarajoitteiden takia perinteisemmän festarisetin, jossa taisi olla seitsemän uutta biisiä ja loput vanhoja tuttuja. Jo parin keikan perusteella välittyi sellainen mielikuva, että uudet biisit toimivat livenä loistavasti. Tämä ilahduttaa tekijää valtavasti. Odotusarvo kuitenkin on, että siinä vaiheessa kun bändi spiikkaa uuden biisin, osa jengistä poistuu tiskille/vessaan/tms.
Yleisö oli upeasti mukana heti ensitahdeista. Energiataso pysyi korkealla, vaikka edellisillan Tavastia-spektaakkeli ja yösiirtymä olisivat voineet viedä parhaan terän.
Ihmettelimme oman keikan jälkeen Turmion Kätilöiden kummalliseksi äitynyttä esiintymistä sekä puolisen keikkaa Stam1naa. Olisi ollut kiva jäädä pohjoiseen viihtymään, mutta kotia kohti oli lähdettävä.
6.3. Pori
Muutamien erikoisten sattumusten takia Oulun ja Porin väliin jäi kuukauden tauko. Lopulta ajattelimme, että hyvähän
se vain, että ihmiset ehtivät rauhassa tutustua Elävien kirjoihin –albumin materiaaliin. Osaavat sitten bailata keikoilla myös uusien kappaleiden tahtiin.
Edellisestä Bar Kinon keikasta oli vierähtänyt hyvä tovi. Aiemmilla kerroilla keikat olivat olleet myöhäiseen kellonaikaan keskellä viikkoa, joten porukkaa oli monesti vaikea saada liikkeelle niin salissa kuin ylipäänsä kotoaan.
Nyt soitettiin perjantaina, joten ihmisiä saapui paikalle tuhti salillinen. Juhlatuulellakin olivat, porilaiset.
Uudet biisit muodostivat jälleen keikkasetin rungon. Joko olimme illuusioiden vallassa tai sitten uutukaiset toimivat livenä aika lailla yhtä hyvin kuin vanhatkin. Muutama ralli tuntui vakiinnuttavan paikkansa jo lähtöruudussa. Sinne missä aamu sarastaa, Pohja on nähty, Mutta minulta puuttuisi rakkaus ja Lunnaat soitettiin kiertueen kaikilla keikoilla. Muita biisejä kierrätettiin niin, että kaikki tulivat soitetuksi.
Aamulla oli aikaa shoppailuun, joten Marko intoutui hankkimaan itselleen uuden sävellystyökalun, Martinin akustisen. Jokaiseen instrumenttiin on piilotettu vähintään yksi sävelmä.
7.3. Turku
Turun Klubi on ehdottomia suosikkejamme maamme keikkapaikoista. Turkulaiset ovat kuulemma sisäänpäinlämpiäviä, mutta kyllä he meihinkin päin lämpiävät. Tästä on jo yli vuosikymmenen kokemus.
Klubin tilassa energia jotenkin tiivistyy. Lavalta näkee hyvin, ja soundi pysyy nipussa. Varsinaisen setin loppuun asti tuntui siltä, että tänään onnistuu – jumalauta – kaikki. Soitto sujui, yleisö svengaili ja yleinen hyvä tuuli puhalsi.
Settilistaa puhtaaksi kirjoittaessa oli käynyt kuitenkin sellainen pikkumoka, että Markon lopetusbiisiksi ajattelema Pohja on nähty oli tipahtanut papereista pois. Rivimiehet tuijottivat biisilistaa ja poistuivat vauhdikkaasti paperissa viimeisen Sydänjuurten jälkeen. Marko jäi hölmistyneenä lavalle spiikkailemaan, kun Santtu oli jo
bäkkärin vessassa asioillaan. Palailimme tipoittain lavalle Markon seuraksi ja jatkoimme keikkaa. Kun adrenaliini virtaa, tällaiset pikkukommellukset saattavat saada hermot kiristymään – draamankaari katkeaa ja momentum katoaa. Pari biisiä meni kasaillessa, mutta eipä tuo pikku sekoilu enää jälkikäteen harmittanut. Loppuunmyyty Turun Klubi oli jälleen reissun huimimpia elämyksiä.
13.3. Tampere
Jälkiviisaasti voi todeta, että ehkäpä olisimme voineet Pakkahuoneenkin buukata tälle kiertueelle. Yo-talolla onsoitettu mainioita keikkoja, ja jotenkin pienemmän intiimin tilan ajateltiin toimivan hyvin julkaisukiertueella.
Yo-talon liput myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennen keikkapäivää. Kotikaupungin keikalle oli tulossa myös läheisiä, joten jännittäminenkin alkoi jo edellisenä päivänä.
Liekö kyse ylilatautumisesta, perjantai 13. päivästä vai mistä, mutta pienet tekniset ongelmat onnistuivat hiukan varjostamaan keikkaa. Tuntui, että
lava oli kapeampi kuin aiemmin, ja pelkäsin huitaisevani kitaralla lavan sivussa olleita ihmisiä. Äänentoistokaan ei ihan ollut puolellamme lavalla eikä salissa, joten lopulta hieman ristiriitaisin mielin vetäydyimme takahuoneeseen. Kaikkemme annoimme ja monia huippuhetkiä jäi keikalta mieleen, mutta pieni epävarmuus jäi puseroon jäytämään.
Olemme ymmärtäneet olevamme äärimmäisen itsekriittinen yhtye. Keikalla antaudumme täysin tunteen vietäväksi, mutta jälkikäteen käymme esiintymiset takahuoneessa hyvinkin analyyttisesti läpi. Mahdolliselle ylilataukselle ei voi mitään, mutta joitakin korjauksia päätimme tehdä tekniseen laitteistoon.
14.4. Lappeenranta
”Uudesta” kotikaupungista Tampereelta jatkettiin matkaa vanhoille kotikulmille ja bändin henkiseen kotiin Lappeenrantaan. Saatoimme jo maistaa Vety-ateriat (savu, kaikki, pannu) huulillamme, kun Rääpäle ohjasti pakettiautoa kohti itää.
Lappeenrannan keikat on viime vuosina soitettu Old Cockissa, joka on paikkana oikein mieluisa. Ylöspito toimii, ja takahuoneeksi varattu saunatila on porealtaineen varsin hulppea. Sali on hieman erikoinen keskellä jöpöttävien tanssitankojen takia, mutta hyvät kinkerit täällä on aina saatu aikaiseksi.
Ennakkomyynti oli Lappeenrannassakin käynyt kuumana. Keikkasukseemme on pysynyt kiitettävän tasaisena aina, mutta Elävien kirjoihin oli selvästikin saamassa ihmiset liikkeelle uudelle innolla.
Kului monta vuotta, että pääsimme Lappeenrannassa eroon ”ei-profeettoja-omalla-maallaan” -kirouksesta. Viime
vuosina meiningissä ei todellakaan ole ollut valittamista. Lappeenrannan yleisö on ollut aivan irti.
Tälläkin kertaa huuto oli aivan hurjaa, ja pitti yritti pyörähdellä täydessä salissa. Pittitoiminta on erittäin tervetullutta, mutta toisinaan joudumme muistuttamaan, että karuimmat tanssijakarjut ottaisivat huomioon myös eturivin hentoisemmat ihmiset.
Keikka oli loistava. Erikseen tilaamamme lisävalokalusto onnistui valaisemaan lähtökohtaisesti pimeän pitkulaisen lavan, ja homma toimi muutenkin kaikilla tasoilla.
Vetäydyimme tyytyväisinä takahuoneeseen saunomaan. Saimme pian seuraa Kotiteollisuuden ja Pronssisen pokaalin kollegoilta, joita näemme näin kiireettömissä oloissa aivan liian harvoin.
20.3. Seinäjoki
Tätä kirjoittaessa vaikuttaa siltä, että Provinssiin ei käy kesällä kutsua, joten tämä jäisi vuoden ainoaksi Seinäjoen keikaksi. Rytmikorjaamo on hieno keikkapaikka, jossa soitamme aina mielellämme. Lippuja oli myyty useampi sata, joten hyvät tanssit oli odotettavissa.
Varasimme soundcheckiin ylimääräistä aikaa, koska olimme viime viikonlopun teknisten vaikeuksien myötä päättäneet satsata astetta parempaan miksauspöytään. Miksaajamme Esa ”Liuku” Liukkonen soitatti bändiä ja ruuvasi digipöydän asetukset sellaiseen kuntoon, että soundista ei jäisi homma enää kiinni.
Suomea kiertäessä heimoerot konkretisoituvat. Etelä-Pohjanmaalla yleisö saattaa vaikuttaa hätäisemmän karjalaisen
silmään jäyhältä. Mukana lauletaan ja raivokkaat aploditkin annetaan, mutta hetkessä saliin saattaa laskeutua jäätävä hiljaisuus. Siinä missä karjalaiset ja vaikka savolaiset mielellään täyttävät hiljaisuuden pölinällä ja tyhjännauramisella, pohjalaiset odottavat seuraavan kappaleen alkua. Tämä alueellinen erityispiirre oli hetkittäin läsnä tälläkin kertaa, mutta emme antaneet hiljaisuuden hämätä. Jengi viihtyi ja jakoi vuolaasti kiitosta keikan jälkeen. Myös Rääpäleellä piti kiirettä paitatiskin takana. Todella hieno ilta tämäkin!
21.3. Helsinki
Pitkiä kauneusunia ei ehditty ottaa, sillä paluu Helsinkiin oli edessä. Kiertueen toiselle Helsingin keikalle oli kovat odotukset. Kyseessä oli The Circuksen yhteiskeikka Lemin veljien, Stam1nan, kanssa. Lippukauppa oli käynyt hurjana ja tupa oli tulossa täyteen.
10 minuuttia matkasta oli varattu pysähdykselle Parkanon metsiin, jossa ihmeteltiin Hygen suvun peltoja ja muistomerkkiä. Vesurin kanssa seuruettamme ihmetellyt paikallinen herrasmies sai univelkaiset ja/tai krapulaiset miehet tuntemaan olonsa sen verran epämukavaksi, että matka jatkui pian.
Paljon oli tehtävää ennen mukavan varhaista soittoaikaamme. Tekniikan rakennellessa lavaa palaveroinSakaran henkinen pikkutakki päällä Stam1nan kanssa tulevista seikkailuista. Muut tekivät videohaastattelua Radio Citylle.
Soundcheckissä asiat olivat asettuneet uomiinsa. Saliääni aikaansai hyväksyvää nyökyttelyä, ja monitorimiehemme Samuel ”El Samuel” Merisalo loihti bändin kuuntelun täydelliseksi ihan tuosta vaan. Tai siltä se meistä vaikutti. Oikeasti taustalla on vuosien koulutus, käytännön kokemus ja rautainen näkemys äänihommista.
1500 ihmistä täyttivät salin, ja rytmikkäät ”Mokoma” –huudot kajahtelivat. Jokaista keikkaa edeltävän rutiinin mukaisesti kuuntelimme Marskin päiväkaskun ja hörppäsimme herättävän Keikanmaun (2cl Jägeriä tai muuta helvetin pahaa alkoholia).
Meidän ja Stam1nan yhteiskeikoilla salissa vallitsee parhaimmillaan vastustamaton perhejuhlamainen lämpö. Oma keikkamme nousi ns. plaaniin heti ensi tahdeista, eikä pienintäkään notkahdusta tapahtunut. Tänään onnistui kaikki. Yleisön osallistumisen taso häkellytti. Jokainen sekunti edusti hyvää syytä sille, miksi kaikkien vuosien jälkeen rakastamme tätä hommaa. Kasvot kohti itää –kappaleessa saimme taustalaulutukea Stam1noilta, ja 60 minuutin setti oli liian äkkiä ohi.
Takahuoneessa saimme mieluisan vieraan, kun Elävien kirjoihin –albumin miksaaja Jens Bogren saapui
moikkailemaan Amorphis-miesten kanssa. Oli mainiota päästä vihdoin keskustelemaan Jensin kanssa naamatusten albumin viimeistelyvaiheista. Otimme pienoisen riskin valitessamme hommaan meille ennestään tuntemattoman ruotsalaisen nimimiehen, mutta ”gut-feeling” piti kutinsa tälläkin kertaa. Bogren ei pelkästään vastannut odotuksiin, vaan ylitti ne moninkertaisesti. Asian äärellä oli syytä kilistellä pitkään ja hartaasti.
Stam1nat jatkoivat salin puolella siitä, mihin me jäimme. Nämä ukot eivät petä koskaan! Menimme lavalle viimeisenä soitetun Lääkkeen aikana jorailemaan ja lauleskelemaan. Voi elämä, miten oli mukava ilta.
Kutsuimme lupaavat lemiläiset lämppäriksemme vuoden 2003 Poltetut kylät –kiertueelle. Silloin ilman basistia soitellut demobändi meni lämppäristä vielä jotenkuten, mutta muutamat yhteiskeikat vuonna 2005 julkaisemamme Stam1nan debyytin tiimoilta antoivat jo osviittaa, että bändi on noussut tukevasti omille jaloilleen. Yhteiskeikat eivät välttämättä enää edistäisi kummankaan bändin asiaan. Päinvastoin jopa. Sen jälkeen yhteiset iltamat ovat jääneet lähinnä Sakara-keikkojen varaan. Sääli sinänsä, koska onhan näiden tunnelmassa jotakin aivan ainutlaatuista!
Kuva: Timo Isoaho
27.3. Jyväskylä
Laskeskelimme keikkakalenteristamme, että käsillä oleva Lutakon keikka olisi 18:s kyseisessä salissa. Aika moni niistä on ollut loppuunmyyty, ja niin oli tämänkin kertainen.
Lutakon puitteet ovat likimain täydelliset kaltaisellemme mölyapinoille, ja olemme aina löytäneet toisemme yleisön kanssa. Kiertueen aiemmat keikat ja ennakkomyynti antoivat odottaa Lutakosta spektaakkelia, ja sellainen saatiin.
Yleisö otti meidät avosylin vastaan: lauloi, tanssi ja näytti kauniilta. Olimme lavalla kuin kotonamme.
Minulla ja Kuismalla on toisinaan tapana ”taklailla” toisiamme veljellisesti mutta aika voimallisesti Valapaton c-osassa. Kuisma oli valitellut niskakipuaan ennen keikkaa, joten päätin suosiolla vetäytyä sivummalle viestittääkseni toveri-Tornille, että niskakipunsa on rekisteröity, tänään ei tönitä. Keskityin rokkailemaan riffiä, kun yhtäkkiä ahteriin jysähtää Kuisman vartalotaklaus 100 kilon voimalla. Menetän tasapainoni, tarraan mikkiständiin ja olen tippua lavalta kaikkine romppeineni. Kenties koko talven kestäneen jääharjoittelun ansiosta saan kuitenkin korjattua asentoa niin, että loukkaantumisilta vältyttiin, eikä riffikään juuri katkennut.
Myös Markon tunnepuoli taisi kiehahtaa hieman yli. Hän unohtaa olevansa 40+ veteraani ja päättää stagedaivata yleisöön. Tilanteen realismi iskee kuitenkin kesken ”ilmalennon”, joka jääkin lopulta lähinnä kaatumiseksi. Eturivi ja Marko selviävät tempauksesta säikähdyksellä.
Tämäkin keikka sujahti ohi hetkessä, mikä on aina hyvä merkki. Keikan jälkeen moikkailimme tapamme mukaan vielä ihmisiä paitakioskilla ja viihdyimme hetken Jyväskylän yössä. Tällaisen adrenaliinipuuskan jälkeen on turha mennä hotellin sänkyyn pyörimään.
28.3. Kuopio
Kiertueen päätöskeikka soitettiin Kuopion Kuopio-hallissa neljän bändin sisäfestarilla. Mukaan oli kutsuttu meidän lisäksemme Kotiteollisuus sekä ruotsalaiset Sparzanza sekä Sonic Syndicate. Tilaisuus oli konseptoitu jonkinlaiseksi Suomi-Ruotsi maaotteluksi, mutta eipä me oikein sellaiseen osattu lähteä. Kilpailuasetelmat musahommissa ovat aina tuntuneet vierailta.
Saavuimme aikaisin paikalle lukuisten soundcheckien takia. Jutustelimme mukavia ruotsalaisten ”kilpakumppaniemme” kanssa ja ihmettelimme valtaisaa hallia. Ilmeisesti kapasiteetti olisi 6000 henkeä. Vaikka paikalle saapuisi Kuopion kokoiseen kaupunkiin kiitettävät 1000 henkeä, halli kumisisi tyhjyyttään.
No, nämä ovat järjestäjän valintoja. Meidän tehtävämme on soittaa timanttinen keikka olosuhteista viis. Järjestelyt toimivat muuten kyllä erinomaisesti, olo oli tervetullut.
Aikaisen soundcheckin jälkeen jäi aikaa tapettavaksi kymmenisen tuntia. Meidän vuoro oli soittaa illan viimeisenä. Nukuimme päiväunia ja tutustuimme Kuopion ravintolatarjontaan. Siinä käytiin saunassakin.
Saavuimme keikkapaikalle takaisin niin, että ehdimme kuunnella hieman Kotiteollisuutta. Uuden levyn äärellä olevat ukot olivat erinomaisessa vedossa. Energisesti esiintyi Sonic Syndicatekin, jonka kitaristille lainasin Mesa Stilettoa.
Puolen yön jälkeen startannut keikkamme sujui mainiosti. Emmehän me tuon kokoista hallia täyttäneet mitenkään, mutta hyvät bileet saimme aikaiseksi yleisön etujoukon kanssa.
Myöhäisen soittoajan ja kesäaikaan siirtymisen takia kiertueen päätösbileet jäivät harmillisesti väliin. Näin hienoa kiertuetta olisi ollut syytä juhlia crewn kanssa huolellisesti.
———–
Nomen est omen, Elävien kirjoihin –albumi ja nämä keikat nostivat meidät jälleen uuteen liitoon. Emme ole bändinä pudonneet kovin syvälle missään vaiheessa, mutta nyt asiat tuntuvat loksahtavan niin yhtyeenä kuin yksilötasolla.
Suuri kiitos keikkajärjestäjille uskosta ja keikkapaikkojen henkilökunnalle huolenpidosta. Olo oli tervetullut joka torppaan.
Erityisen lämmin kiitos omille upeille tekniikan ammattilaisillemme: Saliääni Esa ”Liuku” Liukkonen, monitori Samuel ”El Samuel” Merisalo, valo/rummut/valokuvat Jarkko ”Tötterström” Piipari, kuski/merch Petri ”Rääpäle” Osolanus, valo/rummut/hekottelu Jarkko ”Jamu” Heilimo sekä monitorituuraaja Kimmo ”muthafuckin’ KK” Koskinen.
Jättimäisin kiitos kuuluu tietenkin keikoilla käyneille musiikkimme ystäville. Musiikkia voi tehdä vain itselleen, mutta keikkoja tehdään teille. Kesällä jatketaan.
Kiitos.
Jätä kommentti