Studio 2007

Tervehdys maan asukkaat!

Eilen illalla saavuimme koko porukalla (pänti&Miitri) Petraxille, tarkoituksena pitää viime hetken tuotantopalaveri saunomisen ohella. Kuuntelimme treeninauhalta 14 biisiä ja totesimme, että studiota ei tarvitse perua. Asteikolla 4-10 materiaali vaikutti edelleen aivan hyvältä, kuten Stam1na olisi tilanteessa varmaankin todennut.

Tuhti aamupala huiviin ja rumpuja mikittämään & virittelemään. Huikein muutos aikaisempaan lienee se, että lähdemme kokeilemaan Starclassicin puuvirvelillä. KLK:llahan raikaisi kireä alumiinivirppa, joka toki on nytkin mukana ja pääsee varmaan ääneen jossain biiseissä. Ekana biisinä lähdemme tallentamaan keskitempo-slovaria, jota on kaavailtu levyn lopetukseksi. Mutta eipä mennä asioiden edelle, äänitellään ensin.

Niin, fiilishän on leppoisa, mutta aavistuksen jännittää, pakko myöntää.

Ps. Oksulle kiitokset kyydeistä, hyvät oli!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Onko Hiljaisuuden Julistajalla mitään tekemistä Omertan lain kanssa?

Eipä ole.

Aloitettuani intin kuun alussa olen löytänyt uusia merkityksiä ärräpään sanoituksista. “Vasen määrää tahdin”, “uusi huomen saapuu turhaa tuoden”, “kuunnelkaa kun hullu huutaa” viittaavat laitoksen toimintaan. Myös köyttä ja solmua olen kaivannut… Onko kyseessä pelkkä sattuma vai onko marko kokenut myös samoin?

Marko vastaa: Olen C-mies.

Voitin pelikoneesta äsken 3e, voin heittää teille sen kun nään seuraavaks. Tuuttehan Ruissii ens vuonnakin?

Onnittelut. Lahjoita raha mieluummin hyväntekeväisyyteen, eli palauta vaikka pajatsoon. Tulemme Rukiiseen mielellämme, mikäli herrat Tokola ja Merimaa niin sopivat.

Minkä takia ette nauhoita rumpu raitoja music bros studiolla?

Teknisesti homma hoituisi aivan yhtä hyvin Brosillakin. Rumpunauhoitus on meille muutakin kuin pelkkää rumpujen soittoa. Siinä vaiheessa viimeistelemme sovitukset, rakenteet ja päätämme tempot koko porukan voimin. Petraxissa on reilusti tilaa niin tarkkaamossa kuin ympäristössäkin kuuden ukon rellestää ja tunnelmoida. Lisäksi vetäytymällä keskelle korpea vahvistamme keskittymistä asiaan ja kasvatamme taksikuluja.

Kuulin jostain että uudella levyllä olisi Black vaikutteita, pitääkö kyseinen väitelause paikkansa? Kuulosti meinaa aika mielenkiinoselta idealta!

Markon sivulauseessa heittämä kommentti nostettiin otsikoksi Soundi-lehdessä. Voipi olla, että paikoin mennään vienosti turskan tuoksuisissa tunnelmissa, mutta eipä tuosta nyt sen kummempaa numeroa kannata tehdä. Ainahan me olemme ammentaneet laajasti innostuksemme kohteista, mutta ei se välttämättä lopputuloksesta kovin selvästi välity. Jos ei aivan muisti petä, niin esimerkiksi Toista maata -kappaleen sovituksessa kuului aikanaan mielestämme vahvasti Dimmu Borgirin vaikutus.

Onkos pojat semmosta bändiä kuullut kuin Saattue??? Aikas loistavaa melodista Suomi-doomia…

Nimi taitaa olla etäisesti tuttu. Eikun se olikin Statue. Täytyy kuunnella Saattuetta, jos kohdalle osuu.

Saako teitä tulla vakoilemaan Hollolaan?

Isäntäväki ei varmaankaan halua kuin maksavia hippejä tiluksilleen pyörimään.

En ole anonyymi, olen Anu Marjanen Tampereelta, 40 v. Ihmetyttää miksei teille ihanille henkilöille voi lähettää henk.koht. postia? h Haluaisin niin kehua… Hynynen, mies paikallaan, vastaa mulle aina omaan postiin. [osoite poistettu]

Voit laittaa postia osoitteeseen info(a)sakararecords.com. Viestisi ohjataan haluamallesi henkilölle. Vastaaminen on sitten kunkin oma asia. Ja kuka ihmeen Hynynen?

Saatava,(solidamente),tämä ei ole kysymys, tämä vain toteamus on. Santtu, sulla on kaunokaiset sänkykamarisilmät, muuutenkin olet tyylikäs mies.

Siitäs sai ja siitä.

PMMP rokkaa!

Kyl.

Nyt oon aivan varma, että näin Hygen Tampereella. Etkö ollutki? Myönnä pois. Ja hyvää loppukesää Mokomille! Nähdään uuden CD:n myötä uudella kiertueella, toivottavasti! =)

Näit väärin. Kiitos toivotuksista, näemme jälleen.

mitä kuuluu? 😀

Odottelua.

Marko, ryhdy joulupukiksi!

Anonyymi, ryhdy koomikoksi!

Mitäs pidätte viikinki- ja folkmetallista?

Finntroll taitaa toimia ainakin Markolle. Hyviä bändejä kunnioitamme lähtökohtaisesti aina, oli tyylilaji mikä hyvänsä. Kyseisen genren aktiivisia seuraajia ei porukassa ole.

Pernassa on mieluisin leposijamme.

Jaaha.

Mikkäs on poikien lempiballadit? 🙂

Still loving youn aikana pääsi yläasteen discossa aika hyvin hitaille.

Onkos Mokomalaisilla kielisoitintaiteilijoilla kokemusta ENGL-merkkisistä kitaravahvistimista?

Tuomo vastaa: Pikaisesti olen joskus testannut ja useilta levyiltä kuullut. Ei ole meikäläisen laite alkuunkaan, mutta joillekin tuo tuntuu sopivan.

no moi! Kun kitaristit valitsitte mesat niin mitä muita yhdistelmiä kokeilitte ihan tosissanne? Ja sit lempi mokomariffit olis kiva tietää vaik kaikilta boitsuilta. Ite tykkään eniten tosta säästä sanasi -säkeistöstä! tätätättätätätätä… t:helsinki city boy

Tuomo vastaa: Kahdella 5150:lla soitettiin useita vuosia, joten ne tulivat hyvinkin tutuiksi. Soitinliikkeissä on tullut testattua jos jonkinmoista myllyä. Joku Krankin setti oli peräti treenikämppätestissä ennen Mesoja. Stiletto ja Rectifier tuntui meille oikealta yhdistelmältä välittömästi. Itse valitsin Stileton, koska tunsin osaavani käskeä sitä. Rectifieristä taas en saanu mitään irti, toisin kuin Kuisma, jolle se on juuri oikea laite. Tämänhetkiset lempiriffit löytyvät tulevalta levyltä.

Koska Sakaran uudet kiinnitykset tulee julki?? Jos saisin päättää ni oisin jo aikoja sitten kiinnittänyt Nicolen. Sellasta!

Sakara vastaa: Nicole ei meitä tarvitse, äijät hoitavat asiansa itse varsin mallikkaasti. Uutisia kerrotaan syssymmällä.

Hetken mietin, sanoja maistelen, Suuni avaan ja sisimmässäni tiedän sen. Hetki on pieni, murahdus, erehdys, Vahinko liian suuri ja katoaa tarkoitus.

Ok.

Yöhön katoaa, Samettiseen Unelmaan, Silkkiin Nukkumaan. Holy (3) The Offspring, Metallica, Pantera

Tämä vissiin käytiin jo läpi.

Metallica is better than Megadeth. Mokoma is better than Metallica. Chuck Norris is better than Mokoma.

Säkin olet ok.

Vieläkö teillä riittää uskoa, että Metallica voisi julkaista vielä yhden oikeasti tasokkaan albumin? Ovat kuulemma palanneet viiden ensimmäisen albumin kitaravireeseen ja James on soittanut kaikki rytmikitarat tulevalle levylle.

Kaipa sen täytyy mahdollista olla. Paineita ei ainakaan pitäisi olla viime aikojen näyttöjen perusteella. Avoimin mielin kuunnellaan ja parasta toivotaan.

Kiitos loistavasta kirjalistasta, tuo täytyy pistää lompakkoon kirjastossa esiin kaiveltavaksi, kun ei tule mitään mieleen:) Olivatko teokset orkesterin jäsen(t)en laadukkaiksi toteamia vai siteerasitteko lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaa Rosalla täydennettynä?

Sekä että.

Mainiota, mainiota. Jokirokin liput kutkuttelevat taskunpohjaa ja fiilis on korkealla, kun ei perkeles sentään ole päässyt moksua koko kesänä täältä lappeenrannasta kattelemaa. Kiitos tästä, ja vetäkäähän pojat kunnon setti!

Oma hiihtoa ja niin edelleen.

Mites uppoaa Mokoman äijiin Morbid Angel, jos uppoaa niin mitkä levyt ovat suosikkeja?

Tuomo vastaa: MA oli yksi niitä bändejä, jotka mullistivat käsitykseni musiikista 90-luvun alussa. Altars of Madness ja Blessed are the Sick ovat levyistä rakkaimpia.

Santtu vastaa: A, B ja C toimivat. D varauksin.

Janne vastaa: Hulluuden Alttarit ja Autuaat Ovat Sairaita olivat, ja tavallaan ovat vieläkin ihan kelpo levyjä.

Kuisma vastaa: Ohi meni. Samoin kun Angelin Tytöt.

Sssssssanttuu! Nyt on pakko kysästä,, mites kauan herralla on nuo rastat olleet?(tai jos viilataan pilkkua, niin ratsa on ihminen ja tuskin herralla on ihmistä päässään,, mutta kuitenkin) Ja ovatko muodostuneet ihan luonnollisesti?

Santtu vastaa: Uutena vuonna 2003 tein periaatepäätöksen olla harjaamatta hiuksiani. Päätöksen taustalla kyti lähinnä inhimillinen laiskuus. Siitä se takkuuntumine sitte lähti. Sen tarkemmi en ole kellosta kattonu, mihi aikaan varsinaisia patukoita on alkanu muodustumaan. Kiinnostaa niin kovin vähän nuo oman pään ulkopuoliset asiat.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Arvon foorumilaiset,

mäntistö siirtyy viikonloppuna Hollolaan n. 14 biisin rumpupohjien äänittäminen mielessä. Kuten viimeksikin, Aaltosen Miitri toimii laadunvalvojana, recin painajana ja visionäärinä muiden joukossa. Petrax-viikon jälkeen huilaamme viikon, soitamme joutessamme yhden keikan ja jatkamme hommia Imatran Music Brosilla.

Edessä on useiden viikkojen eristäytyminen muusta maailmasta. Tämä viestiketju toimikoon varaventtiilinämme.

Muutaman tunnin päästä alkaa viimeiset treenit ja kamojen pakkailu. Porukka on intoa täynnä ja tärkein, eli materiaali, tuntuu myös olevan valmiina. Viikonloppuna on edessä kitaroiden hienovirittelyä, kalvojen vaihtoa, tekstien ja sovitusyksityiskohtien hiomista, keskittymistä ja rapukestejä.

Käsillä on mielenkiintoinen kappalevalikoima. Ainakin kaksi biisiä 14:stä jää joka tapauksessa pois levyltä. Mitkä nämä kaksi kappaletta ovat vaikuttaa suuresti levyn kokonaisvaikutelmaan. Tässä vaiheessa ei ole hajuakaan, mitkä biisit levylle päätyvät, joten vielä emme tiedä minkälaista levyä olemme tekemässä.

Se on kuitenkin varmaa, että jokainen biisi on taistellut itsensä äänitettävien joukkoon tiukkojen pudotuspelien jälkeen. Omasta mielestä mukana ei siis ole heikompia ja vahvempia biisejä, vaan ainoastaan erilaisia. Hyvinkin erilaisia.

Kohta on Hyge tosipaikan edessä. Sen verran otimme tällä kertaa löysää aikatauluun, että ei tarvitse kädet hapoilla hakata. Välillä voimme sallia Mister Hygelle huilia ja päästää esim. Markon jo lauluhommiin.

Jännittää, hyvällä tavalla.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Moi ootteko millon taas alottamassa keikkailua ku ois kiva tietää milloin teitä taas näkisi. Tulkaa sitten ihmeessä tänne lappeenrantaankin päin keikkailemaan. 🙂 ps. vastaako siellä muuten aina joku bändin jäsenistä, kun ihmetyttää miten Mokoman jätkät ehtisivät kaikkeen vastata.

Lappeenrantaan tullaan rokkaamaan heti kun palautteisiin vastaamiseltamme joudetaan.

Joku hullu mainitsi, että teidän muka pitäisi tehdä Seitsemän Sinetin Takana uusiks. Ei saa mennä ronkkimaan, se on täydellinen juuri tommosena. Sellainen seikka on nimittäin hyvä muistaa näinä hevinrynkytyksen ja älämölön aikoina, että 120 Päivää on edelleen vaan hiton hyvä levy.

On se.

Suositelkaapa miulle jotain mahtikirjaa luettavaks.

Jos koulukirjojen lisäksi ehdit vielä jotain lukemaan, niin näistä voit aloittaa. Camus: Sivullinen, de Cervantes: Don Quijote, Dickens: Oliver Twist, Dostojevski: Rikos ja rangaistus, Gogol: Kuolleet sielut, Harms: Sattumia, Huxley: Uljas uusi maailma, Melville: Moby Dick, Nietzsche: Näin puhui Zarathustra, Tolstoi: Sota ja rauha, Verne: Matka maailman keskipisteeseen , Linna: Tuntematon Sotilas, Kalevala, Pasternak: Tohtori Zivago, Poe: Korppi ja Kultakuoriainen, Kivi: Seitsemän veljestä, Paasilinna: Hirtettyjen kettujen metsä, Orwell: Eläinten vallankumous, Dumas: Kolme muskettisoturia, Pahkasian vuosikerrat, Shelley: Frankenstein, Dante: Jumalainen näytelmä, Marx: Pääoma, Hitler: Taisteluni, Waltari: Sinuhe, Raamattu, Koraani, Joyce: Odysseus, Homeros: Odysseia, Boccaccio: Decamerone, Vonnegut: Teurastamo 5, Doyle: Baskervillen koira, Tolkien: Taru sormusten herrasta, Defoe: Robinson Crusoe, Charriere: Papillon, Clavell: Shogun, Salinger: Sieppari ruispellossa, Chandler: Pitkät jäähyväiset, Wells: Aikakone , Freud: Psykoanalyysi, Kafka: Oikeusjuttu, Eco: Ruusun nimi, Kundera: Olemisen sietämätön keveys, Chaucer: Canterburyn tarinat, Shakespeare: Hamlet sekä Don Rosan Aku Ankat.

Ootteko kaikki käyny armeijan vai onko sivarimiehiä joukossa?

Sotilasarvomme vaihtelevat hullusta vänrikkiin.

Maailma pieni paikka on! Hyö-yör

Jos pallon pienuus ahistaa, niin siihen tulee helpotus viimeistään lentoliikenteen ympäristöverotuksen muodossa.

Soittakaa jurassic rockissa entistä ehompi kun ette sitä provinssissa soittanut. Kiitos.

Eikö muka? No kattellaan.

Kai olette suunnitelleet vetävänne Napalm Deathin The Killin joskus encorena ?

No toki sitä on suunniteltu. Ei vaan olla vedetty.

Mites toi KLK on mennyt kaupaksi Keski-euroopassa?

Ei myö tiietä. Kaikki on vähän kesälomalla.

Olettekohan Tampereella keikkailemassa vielä tämän vuoden kuluessa? Järkytyin kun tajusin, että viimeksi olen teitä livenä päässyt seuraamaan keväällä 2004.

Jaa-a, ottia tuota.

Ja Mokomahan on tunnettu aktiivisesta bukkake -harrastuksesta, joten eiväthän he mitään anussauvoja tarvitse. -Joo, lunta satelee naamalle. -:D -mistä vitusta te puhutte? 😀 dildoista? en jaksanu lukee paljoo ku pari kommenttia ja huomasin vaa jotain rasvoista ja dildoista. : D -Jep, eli tarkotuksena ois heittää Markoa dildolla poskeen -rock to the riveris vois vaik ;D Irc-gallerian Mokoma-yhteisöstä otettu. Pitäisikö marski huolestua?

Totta kai se on huolestuttavaa jos lapset puhuvat rumia. Keneltähän lienee ovat moisia hävyttömyyksiä oppineet?

Mun mielestä Tuomo ja Kuisma eivät olleet parhaat mahdolliset valinnat Mokoman kaltaiseen orkesteriin.Eihän noin seksikästä kitarakaksikkoa voi olla himoamatta!Musiikkiin keskittyminenkin kokee häiriöitä!

Älä sekoile.

onnittelut äijät noista kehuvista kommenteista! itsekin olin ruissin keikkaa todistamassa siellä pitin kekellä ja oli kyllä teidän paras keikka kaikin puolin mitä olen nähnyt! kiitoksia siitä.

Eipä mitn.

Mikä mahtaa olla biisin nimi, jossa kertosäkeessä “lauletiin” jotenkin “kolme vuotavaa haavaa” tjsp ?

Ei tuommoista ole. Sie oot sekaste.

Se ei kuulu sulle mitä mä teen, se ei kuulu sulle mihin mä meen, vaikka ranteeni viiltäisin, ja tunkisin parrun perseeseen!

Ok!

Miten ois nimmarikeikka uuden levyn yhteydessä? Harkitkaa, sillä kun KLK ilmesty, niin en saanutkaan levyä sinä päivänä vaikka sen siihen kyseiseen Free Record Shoppiin tilasin, ja nimmarit jäi saamatta :(.

Kattellaan mitä keksitään.

Miu on pakko kysyy ku kuisma kuuntelee Meshuggahia kans ja mesen tablatuurejaki tehny nii kannattasko ostaa tuo Sc-607B jos soittaa F-Vireessä niitten biisejä?Vai meneekö siinä kaula solmuun?Kiitos etukätöseen.

Kuisma vastaa: Kun ite soittelin Destroy Erase Improvea, niillä oli seiskat Bb-vireessä. Mulla oli silloin vastaavantyyppinen Ibanez kun Fredrikillä ja Mårtenilla. Sittemmin mun kitarani ovat olleet matalimmillaan A-vireessä, ja .68 kielillä noi 25,5 -tuumaiset ESP:t ainakin soi erittäin hyvin. Ibanezin 8-kielisissä näyttäis olevan baritonimensuuri eli 27 tuumaa, samoin kun tossa Carpenterissakin. Kaula kestää varmaan ihan hyvin, ei ton poisjäävän ohuimman ja uuden paksun kielen jännitysvoima niin paljoa poikkea toisistaan. Kitara pitää tietty säätää uudelleen kun virettä ja kielten paksuus muuttuu tehdas-asetuksista. Carpenter on kiinteätallainen, joten sitä ei tarvitse säätää, mutta hienovire menee todennäköisesti v*tuiks eikä kitaraa saa hyvään vireeseen. Samoin kaula voi joko suoristua ja kielet ruveta rämisemään, tai kaula voi mennä liian kaarelle jolloin soittotatsi huononee.

Kummalta puolelta Santulta valuu kuola jos lava on vinossa? 😀

Kysyjän perseestä.

Kuisma, miksi Flyers ei ole sitten vuoden 1975 voittanut Stanley cupia? Ja tänä vuonna sai vähiten pisteitä koko liigassa? Ja miksi SaiPa ei koskaan ole yltänyt Kanada-maljaan? Horjuuko usko vai onko Kuisma jalo heikkojen puolustaja? Hihhihhii… Kyllä Kärpät vie… Hiaheehe.

Kuisma vastaa: Flyers voitti lyhyen historiansa ensimmäisen kannun 74 ja heti perään 75, sen jälkeen on ollut vähän hiljaisempaa. Usko ei horju, vaikka menestys kiertääkin philadelphialaisia ammattilaisjoukkueita kun ruttoa. Bob Clarken aikakaudella (94-06) jengi oli koko ajan joko divarin 1. tai 2. ja neljästi konferenssifinaalissa. Ihan hyvä saldo. Ja viime kauden aluksi Clarke ymmärsikin viisaana miehenä erota, kun ei pystynyt kesämarkkinoilla pitämään johtajapelaajia jengissä ja hommat meni ihan v*tuiks. Ensi kaudella Gagne, Biere, Timonen ja Niittymäki vois mun puolesta hoitaa Flyersit taas pudotuspeleihin. SaiPa on Lappeenrannasta, Kärpistä en oo koskaan kuullutkaan.

Minkä värinen Hyrkkään letti olisi jos se ei olisi päässyt valahtamaan niin sangen kaljuiseksi?

Hyge oli aikanaan piikkisuora blondiini.

Moro pojat! Haluaisitteko laittaa korvan taakse sen et soittasitte riverissä Pois se minusta tai Haudan takaa?

Sinne sujahti.

Pyhä kolminaisuus Offspring Metallica Pantera (Mokoma)??? Onko pyhäkolminaisuus ikuinen.Oli ainakin ennen kuolemanlaulukunnaita.Kenties seuraava levy aiheuttaa muutoksen.Pyhiä portteja kolkutellaan, mutta vielä ei PiirakkaTari ovea ole avannut.

Aamen.

Te olette kyllä mulle se ylivoimainen ykkösbändi ja kaikenmaailman Metallicat ja Slayerit tulee kaukana perässä..

Hyvä!

Yksi nk. yhteys löytyy myös Vainottu ja Tämän maailman ruhtinaan hovi -biiseistä. TMRH voisi kertoa siitä, miten Vainotun entinen valtakunta saa uuden kuninkaan tai siitä, kun “Vainottu” pääsee kuninkaaksi jonnekkin uuteen paikkaan. Tää kuulosti ny taas niin tyhmältä.

Öö.. ok.

sakarashop ilmottaa että mun kassit on tyhjät,mistä vi… ne sen voi tietää??

Kaikkihan sen tietää.

Mitäs sanotte siitä et tehää ens vuon samallaine pitti ruissii?

Totta kai se käy! Toivottavasti ollaan keikalla Ruississa, ettei mee hyvä pitti hukkaan esimerkiksi PMMP:n keikalla.

Hemputti jätkät! te ootte ihan hemmetin coolei! Marko näytät aivan hemmeti hienolta partasi kanssa! olet kuin 92luvun metallin taittaja! ja tuomo näytät aivan draculalta joka pihisee voimaa ja metallia! kuisma sä näytät joltain hemmeti kuuluisalta kitaristilta mut ei tuu mieleen nimee, janne sä näytät maailman pelottavimmalta en voi sanoo kääpiöltä mut rumpalilta ja oot mun ykkös rumpali maailmas! ja soitan itekki rumpui ja joskus uneksin päästä sun opetukseen! Santtu sull on maailman hienoimmat viikset ja parta! mitä oon koskaan nähnyt! oot loistava basisti! mä oon ostanu teidän jokaisen levyn minkä oon huomannu levy hyllyillä… te ootte mun ykkös bändi! ja tuutte aina olemaan! odotan innolla uutta levyänne! koittakaa jaksaa ja käykää jyväskyläs keikal jos kerkeette joskus sillä asun siin lähellä ja haluun teidän keikalle! Ps: janne, mitä kapuloita käytät?

Jes. Janne käyttää Balbexin kapuloita.

Miksi mielummin treenasitte Nosturilla kuin että oisitte tullu Metallican keikalle?

Kai sitä nyt ennen studioon menoa pitää muutaman kerran treenata, vai kuinka?

Jätkät hei.MISSÄ ON KUVAKIMARAT???!!!

Aiheellinen kysymys. Kattellaan.

jos vain tahdot,tähän viereesi istumaan jään…jos vain pyydät,en tiedä mitään sen tärkeämpää…palvon sinua kuin silmäterää…hmmmmm.miten silmäterää palvotaan??

Kädellä.

TUli äsken soitto Hetfieldiltä, elikkä asia on nyt näin, että te tuuraatte Metallicaa koko loppukiertueen ajan. Pahoittelemme tapahtunutta, ja sitä että se tuli näin nopeasti. Ok, mutta monen aikoihin? Tossa puoli viiden aikoihin

Just. No se ei sitten käy.

Onks paha juttu, jos tuo toimittaja puhu teiän vetäneen Ärräpään ruississa ja mää en moista tapahtumaa muista. Siis tuo mesta.netin toimittaja. Ja olin selvinpäin teiän keikalla.

Kova keikka on näemmä ollu ruississa,vaikka on suen ja mestan toimittajilla vähän epäselvyyttä…toinen sanoo että soititte ärräpään ja toisen mielestä ette.Harmi kun olin töiden takia estynyt tulemaan paikalle.Mutta lutakon vierailua ja uutta levyä odotellessa!Hyvät kesän jatkot mokomille.

Bändikään ei muista mitään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mie keksin yhteyden biisien välillä: Hiljaisuuden julistajassa sanotaan vaikenemisen olevan kultaa ja puhumisen hopeaa, mutta Kuu saa valtansa auringoltanissa ei enää haikailla kultaa vaan tyydytään hopeaan. Samoin Teon teoriassa haaveillaan itkemisen osaamisesta ja KLK:lla jo itketään silmät päästä. Eli onko Marko kenties jopa oppinut ilmaisemaan itseään avoimemmin?

No miltä susta tuntuu?

Tuomo mitä Duncanin mikkisarjaa käytät? On nimittäin aika rrrouheet saundit.

Tuomo vastaa: Tällä hetkellä käytössä on enimmäkseen SH-5. Myös SH-14 ja SH-6 löytyy, mutta ei aktiivisesti soitetuista kitaroista. Kaulamikkinä taitaa kaikissa olla ’59 model SH-1, mutta aika harvoinhan tuota tulee käytettyä.

mikäli tuolta sakara shopista tilattu paita ei sovikkaan päälle saako sen vaihtaa?

Ota yhteyttä Sakara Shopin porukoihin.

Nujerra ihminen tykittää aika napakasti, voisittekin soitella sen Riverissä!

Onnistuu.

Miksiköös tabulatuurit eivät ole toimineet pitkään aikaan ?..

Vaikea sanoa. Kysy asiaa FC Mokoman -posselta.

Mitä mieltä ootte Slayerin uusimmasta? Kuisma näyttää muuten vähän Christian Olde Wolberssilta.

Hyvää paskaa. Ei tosin kosketa niin paljon kun klassikkonsa.

Älkää missään nimessa kiirehtikö uuden levyn kanssa. Mieluummin hitaasti hyvää kuin nopeasti keskinkertaista.

Ok.

Tuomo Saikkonen, milloin julkaiset äänikirjan? Eilisen Metalliliitto-haastattelun aikana ehdin vakuuttua siitä, että tuolla äänellä luettuna kuuntelisi lähes mitä vain… Ensiluokkainen iltasatusoundi!

Tuomo vastaa: Eräänlainen äänikirja on tulossa syyskuun puolivälin kieppeissä. Soundiskaala on tosin hiukan laajempi kuin haastattelussa.

Antakaa vähän vinkkiä että koska suunnilleen se Sakaran kuuluisa uus vahvistus julkistetaan.

Oiskohan PC tämä uusi kiinnitys? taidan tietää sen. päättelin!

Oisko devilhorn?

Sakara vastaa: Kattellaan syssymmällä.

Tuomo, mistä olet ostanut nämä maastoshortsit jotka on jalassa melkeen aina keikoila? viimeksi ruississa. olen miettinyt ja tullut siihe tulokseen että haluan samanlaiset 🙂 nii ja kiitos ruissin keikasta!

Tuomo vastaa: En mie muista, sori.

Onko teillä hajuakaan millon tulisi uutta matskua? koska oon ihan totaallisesti fanittamassa teitä! katsoin teidän dvd:n mäntit tien päällä ja rakastuin teihin aivan totaallisesti! kiitos siitä! soitatte helkutin mahtavaa trash metallia! ja kiitos että olette olemassa! ^^ ja onko tiedossa että joskus tulisi toinen DVD?

Uutta matskua tulee heti kun saadaan levy valmiiksi. Ehkä vielä tänä vuonna.

Tuomo vähä selvänä metalliliitossa! hyvä hyvä.

Hyvä hyvä.

Missä viipyy kuvakimara??? 🙁

Mikä kuvakimara?

On se kumma miten te saatte lietsottua muuten varsin pidättyväiset pohjoisen mäntit niin totaaliseen hurmioon. Rovaniemi kiittää & kumartaa! Täyslaidallinen maan parasta räminää auttaa taas jaksamaan.

Kiitos itsellenne. Sellaista se on artistin ja yleisön välinen vuorovaikutus parhaimmillaan.

Milloinkas saadaan Saatana Perkele-muottiin sovitettuja Saikkonen maksaa-paitoja?

Hehe.

Nyt tulee ns. ihan helvetin vaikea kysymys: Jos teiän pitäis ny suositella yhtä (ja vaan yhtä) levyä ostettavaksi, niin mikä olisi se?

Marko vastaa: Megadeth – United Abominations

Janne vastaa: Black Sabbath: Vol 4.

Kuisma vastaa: Meshuggah – Destroy Erase improve

Santtu vastaa: Osta kyprokkilevyä. Siitä voi nikkaroia vaiks mitä.

Aurinko paistaa 🙂

Fuck yeah!

Mitään kummempaa kysymystä en keksinyt tähän hätään, sillä toimintanne ei jätä kysymyksille sijaa. Kuismalle laittaisin terveisiä muuan lentojätkän ominaisuudessa, toivottavasti saan taas ilon ja kunnian vierailla teidän konsertoinneissa lähitulevaisuudessa. MOKOMA on wittu paras (tai ainakin yksi parhaista). Tehkää hyvin jatkossakin!

Kiitos, terveiset meni perille.

Ainii,mulla meni pitissä kamera paskaks mut oli parasta!

Auts. Uusia kameroita saa onneksi kaupasta.

Norjan suositun BlackDonalds hampurilaisravintolaketjun Unhappy Meal ateriaan kuuluu verinen Dimmu Burger, Satyricola, Cradle of Fries ja Enochian Croissant?

Tekisin tähän hymiön jos osaisin.

Ääh, kai heitätte keikan Helsingissä viel tänä vuonna?

Ottia tuota.

Mieki tahon omat kiitokseni jakaa teille Ruisrockin keikasta, oli ihan vitin parasta Mokomaa! Kiitti myös keikanjälkeisistä rupatteluista, teki sunnuntaista paljon paremman vaikka vettä satoikin iha perkeleesti. Kaikkee hyvää jatkoa varten, tsemii studioon, uusista biiseistä päätellen taitaa tulla hyvää paskoo.

Kiitos kaunis!

TUli äsken soitto Hetfieldiltä, elikkä asia on nyt näin, että te tuuraatte Metallicaa koko loppukiertueen ajan. Pahoittelemme tapahtunutta, ja sitä että se tuli näin nopeasti.

Ok, mutta monen aikoihin?

Santtu: Minkä paksusia ja merkkisiä kieliä käytät? No sori jos on kysytty, en ainakaan itte löytänyt samaa kysymystä. Alko vaan vituttaa eilen ku ruuvailin bassoani tuohon ADAD vireeseen. Ei meinaa riittää .130-0.50 settikään, perkele.

Santtu vastaa: .135 miul on paksuin. Siitä ne sit ohenee parikyt pykälää kerrallaan.

Tehkääs poijaat sitte taas kuvakimara studiospedeilystä. Tai kirjoittakaa ees päiväkirjaa.

Kattellaan. Eiköhän me jotain.

ei jumalauta!! ruissin heitto oli jotain niin mahtavaa! tuskin malttas oottaa et näkee taas teijän upean shown livenä mut menee ehkä vuosi :< joten kiitos tästä yhdestäkin keikasta minkä kesällä sai nähä!!

No hyvä että pääsit tsekkaamaan Ruissin. Oli kyllä yks parhaista vedoista koskaan.

alko kovasti häiritsemään yks juttu kun löysin netistä kuu saa valtansa auringolta -musiikkivideon missä te pyöritte jossain kaupungilla ja levykaupassa ym. mutta mulla on joku hämärä muistikuva että olisin nähnyt joskus kyseisestä biisistä aivan toisenlaisen videon…ööh…en kyllä yhtään muista minkälainen se mahto olla mutta mietin että onko tämä aito?

Me pyörimme 6A -videossa Isolla Kirkolla ja lopuksi soitamme loppuunmyydylle Tavastialle.

Näin unta. Vompatti mönki sängylleni. “Osta Mokoman tuleva levy” se sanoi. Sitten vompatti mönki pois. Heräsin.

Sakara vastaa: Jes! Kampanjavompatit toimivat näemmä niinkun pitääkin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.