Tuomo kirjoitti tähän jotakin ja mie editoin sen v***uun painelemalla vääriä nappuloita. Koittakaas nyt arvailla mitä Tuomolla oli mielessään.
-Marko-
Toisen kappaleen, työnimi Duuriblakkiksen, kitarat alkavat olla sisällä. Soundi toimii aivan törkeän hyvin. Siinä on kaikki, rouheutta, tiukkuutta ja alakerran jytinää sekä lisäksi valinnan vapautta vielä miksausta ajatellen. Ihanata.
Päädyimme lopputuloksen kannalta todennäköisesti parhaaseen mahdolliseen työmetodiin kielisoittimien osalta: soitamme kaikki pohjakitarat ja bassot kerralla kuhunkin kappaleeseen. Huono puoli on se, että äijille jää helvetisti luppoaikaa. Näin kuitenkin toimitaan, koska kappale ja lennossa syntyvät sovitusideat ovat tuoreena mielessä joka äijän osuuksia soitettaessa. Näin Aaltosen lisäksi paikalla on myös kolme aputuottajaa, minkä ansiosta saamme olemattoman aivokapasiteetin maksimaalisesti käyttöön.
Pari tuntia sitten lopetimme työpäivän. En jaksanut jäädä kellariin kanssanne turinoimaan vaan siirryin pikaisesti ulos katsomaan illan koskinäytöstä. Vapaana virtaava Imatrankoski on kyllä hieno näky. Kuten Kalevalassakin sanaillaan: “Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran”.
Miunhan piti kans tulla tänne jo eilen, mutta kävikin niin hassusti, että unohdin hypätä Riihimäessä vaihtoyhteyteen ja jouduin Helsinkiin, jossa selvisi, että seuraavaan junan lähtöön olisi vielä yli kaksi tuntia ja niinpä saavuin paikalle niin myöhään, että täällä olikin jo pantu pillit pussiin. Mitäs tämä kokemus opetti? Ei muuta kuin sen, että turistikuukautena Senaatintorilla on paljon kauniita naisia ja helteen ansiosta vähäpukeisia sellaisia. Nice.
Poikien kitarasoundi on tosiaan nyt tiukka eikä lainkaan kesy. Hyvin samankaltainen soundi on molemmilla, mutta pienet asiat – eri kitarat erilaisine kauloineen ja puineen, aktiivi- ja passiivimikit sekä tatsierot – tekevät niistä tarpeeksi erilaisen.
Santun bassotuokio alkoi sulakkeen palamisella. Miitri löysi jostain liikkeestä pikaisesti uusia ja hommat jatkuivat yllättävän nopeasti. Bassosoundista tuli miehekäs ja se taltioitiin peräti viidellä mikillä. Mikkien kombinaatiosta syntyi hieno kokonaissoundi, jossa on voimaa ja pörinää mutta silti selkeä nuotti. Musikaalinen bassosoundi etten sanoisi. Santtu soitti Sahalaitaan oman osuutensa ja pääsimmekin vihdoin kuuntelemaan kokonaissoundia, minkä totesimme oikein hyväksi. Hymy huulilla muut pojat häipyivät studiolta ja jättivät miut tänne yksin itkeä illittämään.
Taidankin mennä katsomaan Simpsoneita. Moro!
Jeejee. Natsi-Annala pääsi aamulla paikalle toteamaan kitarasoundin tilan “puhtain” korvin. Päädyimme Markon johdolla yhteiseen johtopäätökseen: soundi on monella tapaa helvetin hyvä, mutta kuitenkin turhan kesy, lisää paskaa täytyy saada housuun.
Eilisen sounditestipäivän aluksi testasimme middlekkäämpää yhdistelmää, jossa äänessä olivat Recton Vintage-kanava ja Stileton Crunch. Kyseinen coctail kuulosti perkeleellisen rankalta, mutta pidemmän päälle middle-honotus alkoi tympimään. Siksi palasimme normaaliin livesetuppiimme. Tänä aamuna päädyimme kuitenkin palauttamaan tuota rouheutta, mutta ilman kanavan vaihtoja: Stiletolle enemmän middleä ja isompi rooli kokonaissoundissa. Nyt soundi on rouhii äkäisesti, mutta ei kuitenkaan honota. Miksauksessa voidaan toki vielä hienosäätää balansseja.
Niin hyvä soundilla on vetää, että ensimmäinen kappale, Sahalaita, saatiin jo purkkiin. Seuraavaksi rakennamme bassosoundin, jotta pääsemme selville kokonaissoundin toimivuudesta.
Hyvä tunnelmat.
Jätä kommentti