Kysyttyä

Tehän olette vakavia kuin venäläiset suolakurkut. Mokomat jätkät taisivat viskellä toisiaan hiekkalapioilla kun tarhatäti valisti lapsosia huumorin tärkeydessä. Lesbian av Köbenhavn

Eikä vain hiekkalapioilla, sillä pilkkakirveet olivat myös mukana asearsenaalissa. No eihä myö vasiten… Kieli poskessa ja pilke silmäkulmassahan tätä hommaa tehdään. Muuten, onko tuo näennäinen “huumorintajuttomuus” ja “vakavuus” sitten hyvä vai huono asia? Onhan Suomessa toki MTV3-kanava, jos sitä vitsihuumoriviihdettä haluat.

Marlowen, Churchillin ja Fred Durstin mudersmålilla kirjoittavat metallikriitikot ovat sitä mieltä, että Reign In Bloodia pelottavampaa, julmempaa ja sairaampaa levyä on käytännössä mahdotonta tehdä. T. Yksi monien puolesta jr.

Arvoisa ahkeran palautteenkirjoittajan 13. alter ego. Enpä voisi olla enempää samaa mieltä.

Hubahubahop! Teitä on vainonnut melkoinen epäonni keikkojen suhteen tänä kesänä, jos aistin oikein päiväkirjan kautta välittyvät tunnelataukset. Mutta voimme todeta että supisuomemme saloissa kuullaan huomattavasti rupisimpia riimejä kuin Perspektiivi tai Reitti ( rocka rollah double on the rocks!). Ehkä teinit vielä löytävät R. Lankonaaman lyriikat “kun maailma katoo”. T. Ruotsinsuomalaisissa tytöissä on enemmän lovea

Kiitos rohkaisevista sanoista, ystävä, vaikka kyllähän me pärjäämme. Toivotaan että kansa tykkää, koska silloin kansa saa enemmän.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mikä on poikien siviilisääty? T. Emilia Koivusaari

Avoliito.

Jugurtmen go marching in! Pitääkö Analrako-man muita NWOFM:n ( New Whales Of Finnish Metal ) orkestereja ( Timppa, MKKK, Kotska ) kiitettävinä performansseina? CubaManleyAdenAlbrightLassie! T. Porthos

Konalan Mara pitää kyseisistä orkestereista jok’ikisestä.

Toimiiko Radiohead kellekkään bändin jäsenelle?

Hyrkäs pitänee eniten. Muut tunnustavat poliittisesti korrektisti yhtyeen taiteelliset arvot, mutta jäävät enempi tai vähempi tyhmemmän musiikin kannattajina enempi tai vähempi viileäksi.

Koska monet katsovat puristaa teistä esiin jos jonkinlaista suosikkilistaa, niin mäkin! Mitkä ovat ne suomalaisen rock-musiikin kauneimmat ja tajunnan räjäyttäneimmät biisit? Ja sitten yx lisäys: paitsi pankkirosvo ja listijä viime vuosisadan alussa Pretty Boy Floyd on myös losilainen meikkihevijengi. Scary as Manowar! T. Hevonen ja konna

Kaikki orkesterimme jäsenet tunnustautuvat ns. albumi-ihmisiksi ja biisikulttuurin vastustajiksi. Suosikkikappaleet löytyvät aiemman listauksen menestyjien albumeilta.

Bella Maria vai Brandy Flip? Mikä noinkin vanhoja ukkoja ajaa vielä hevistelemään hulluina hevosina ( salutation to Little Big Horn )? Onko pogoiluenergianne peräisin suklaasta, DDT-bonasta vai homopornosta? Mitkä on herrojen siviiliammatit? T.the most popular whore in the upper class scene of Helsinki

Keltuaisen kolestroli on kuolemaksi. Duunia on hevirokkarin tässä maassa tehtävä, mutta niin kauan kun työ tahi sen sisältö eivät suorananaisesti vaikuta Mokoman musiikkiin, on aiheen yksityiskohtaisempi julkinen käsittely kaksimielisesti todettu orkesterin julkisuuspolitiikan vastaiseksi. Lehtiä olisit tietysti kauppaamassa.

Ai ukot sensuroi hölmöt kysymykset kokonaan? Mistä moinen??( No, ei tätäkään varmaa julkasta.

Seula ei ole kovin tiukka, kuten tarkkasilmäisimmät saattavat yo. tai ao. kysymyksistä havaita. Avoimiakin keskustelupalstoja luulisi löytyvän internetistä. Tämä ei ole sellainen.

Seuraavan alusta on pätkäisty verbaaliakrobatiaa poies helvetillisen pituuden takia.

… Sitten ilmahälytysten ennakoinnin vuoksi: onko Mokoman Suomen kaupunkien moukaroiminen saamassa pisteen, kun tuolla keikkapalstalla myhäilee vain tuo show Lappeenrannassa. Siis the slashing forces of his royal Beardness vetäytyvät asemasotaan vaikka uusi ote Also Spracht Annalaa on kohta kansan riemuna pienissä säröpuodeissa Juliette Binoche´n sulokkaasti kauppaamana. Hyvää kesän jatkoa sinne Karjalan laulumaille! Meri-Karvian Maecenas

Kotikenttäveto on todellakin viimeinen sovittu. Lisää on tulossa, päivämäärät ovat vielä varmistamatta.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Nythän on niin että omaksi iloksemme tässä teille avaudumme. Vaikka “kysymyksiä” julkaistaankin lähes täysin arvostelukyvyttömästi, niin emme silti lähde mihinkään popedahuumoriporukoihin mukaan. Em. orkesteria suuresti kunnioittaen täytyy valitettavasti todeta, että emme ymmärrä tuostakaan huumorin lajista mitään, joten jätämme julkaisematta/kommentoimatta nämä viestit 100% varmuudella.

Maximum Polka! Taannoin ilmoititte diggailevanne listojen laatimisesta. Mites ois All Time Top 10 suomalaisista bändeistä? T. Sepo, sepo ei oo lepo!

Tässä lista Mokoman toimintaan enemmin tai vähemmin vaikuttaneista suomalaisista orkesterista (järjestys satunnainen): Mana Mana, Stone, Hurriganes, CMX, Tuomari Nurmio, Charged, Terveet Kädet, Kauko Röyhkä, Radiopuhelimet, Psychoplasma

Usein kaikista lämpimimmät flashbackit saa juuri siitä musiikista mitä kuuunteli vaaran vuosina, 14- ja 15-vuotiaana. Mitä artisteja Te kuuntelitte noina kapinallisina, tärkeinä vuosina?Rybb&Näkkär

Pitää paikkansa. Myöhemmin hihaan tarttuu aina ajoittain uusia bändejä, mutta kyllä ne vanhat klassikot jaskavat naurattaa kaikista parhaiten. Meidän vastauksistamme voi myös päätellä milloin kukakin on ollut n. 15 vuotias…

Marko: Slayer, Kreator, Carnivore, SOD
Hessu: Wigwam, Royals, Black Sabbath
Kuisma: NWOFDM (mm. Obituary, Sepultura), Stone, Slayer, Kreator
Tuomo: Slayer, Napalm Death, SOD
Hysse: Kaikki Speed ja Trash Metal + CMX, Euthanasia

Tämä lisäsi löytyy yksi orkesteri joka yhdistää kaikkia Mokoman jäseniä. Arvaatko mikä?

Jatkaako Laaman ranko uudella lätyllä Mokoman pääasiallisena biisintekijänä? T.Läskiperse

Kyllä Arkanon Lama jatkaa sitä mitä parhaiten taitaa. Muu orkesteri koristelee kakun sitten, kun raskas luomistyö on ensin tehty. Mokoman 120 päivää -levyllä tuon orkesterin panoksen pitäisi kuulua paremmin kuin Valulla, ja nyt työstössä olevien biisien kohdalla meininki on entistä enemmän ryhmätyön suuntaan.

Ågulaba! Teidän konsertti Lappeenrannan Linnoituksen Yössä on välttämätön nähdä! Ei ole vielä täysin varmaa, mutta viimeisimmän kuulopuheen mukaan Mokoman toteemieläin Kip Winger olisi myös tulossa katsomaan keikkaa. Nähkäämme vallirinteiden varjoissa asianmukaisen sekavassa tilassa. T. Viipurin Väkivahva Jalmari

Hyvä asenne Jallu! Kansa tarvitsee esimerkkiäsi. En tiedä tosin pääseekö Wingerin Kip tulemaan, mutta orkesterin virallinen maskotti Ilmestyskirjan nalle “Ellan” olisi viidakkorummun mukaan tulossa rienaamaan kansaa ja aiheuttaman 7 vuoden epäonnea kaikille halukkaille. Nähkäämme siis!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Kiitos rakkaat ystävät! Olette olleet ahkeria. Toinen toistaan vaikeampia kysymyksiä putkahtelee tyhmien heviukkojen postilaatikkoon, joiden kaiken kattavaan viisauteen luotetaan härmässä ilmeisesti hyvinkin vahvasti – niin laaja on tiedonjanonne kirjo. Kuinkahan näistä tällä kertaa selvitään? Ei auta kun tarttua härkää “sarvesta”.

Jos teollisuuden läpimurto kasvatti John D. Rockefellerin omaisuuden Roope Ankka- lukemiin ja tietokoneiden invaasio kotitalouksiin teki Bill Gatesista suhteessa lähes yhtä rikkaan, niin mikä estää Mokoman särösuutareita ryhtymästä säästämään marmelaatejaan seuraavaa jättiomaisuuden keräämismahdollisuutta tarjoavaa rakennemuutosta odotellen. Esm. McDonald´s-gourmet´sta ukot vois siirtyä ihan tosta vaan ravitsevaan ja halpaan rotanlihaan. Tässäpä hyvä resepti:

Rottaa rakastavaisten tapaan

200 g rotan parhaita filepaloja
1 rkl rypsiöljyä
kynsi valkosipulia
2 dl kermaa
1 tl tuoretta chiliä
1 rkl basilikaa
1 tl mustapippuria
1/4 tl paprikaa
1/4 tl oreganoa

Paista kuumassa öljyssä hienonnetut valkosipuli ja chili. Älä anna valkosipulin kuitenkaan värjäytyä ruskeaksi. Lisää rotanfileet ja paista n. 4 minuuttia. Lisää kerma sekä yrtit ja mausteet sekoittaen. Anna hautua miedommalla lämmöllä n. 10 minuuttia. Tarjoa pastan kanssa. T. Yyterin herrasmies

Kiitos vinkistä, mutta syömme rottamme raakana.

Humisevat karjut! Jos Absolut-vodka on laimenettua pirtua ( vanha venäläinen viidakkolaulu ), niin onko Mokoma tarkoitettu itseopiskelleille katutaistelubuddhisteille ( tuore psykologinen hypoteesi )? Juokaa siis mieluummin Koskenkorvaa kuin Absolutia ( tatuointi Ville Itälän perseessä ), ja reipastukaa Mokomasta ( aforismi Hotel Kämpin huonevarauskirjassa )! Tunnustaa: Hulda, harkiten

Mokoma on tarkoitettu Sinulle, rakas ystävä. Juokaamme malja kunniaksesi!

Texas! Lennon ! Amme! Jos l´artist Annala ei ryystä viinaa, niin käyttääkö hän jotain muuta sekoittavaa päästäkseen luovaan mielentilaan? Osaako teistä kukaan muuten ryypätä kuin Urkki, Pena tai Hämäläisen Jyke vai onko parasta after concert- älämöintiä vesipyssyillä veikeily ja Pepsi Maxx? Lje:Mä myyn turskaa!

Marko ei juo alkoholia vaan hän sekoittaa mielensä pyörimällä oman päänsä sisällä olevassa karusellissa. Muut orkesterin jäsenet juovat viinaa kuin pikkutytöt.

Miksi Mokomassa on liian vähän naisia, viinaa ja tervaa? -Some girls´ mothers are bigger than other girls´ mothers-

Hyvä SGMABTOGM, on ikävää että olet tuota mieltä. Emme kuitenkaan aio tehdä asialle mitään.

Tack som fan! Missä Mokoma on ollut kun muita noitaisan kansamme riffi- & lettiorkestereita on seppelöity tuonelanmarjoilla? Marko, bist du Tommy Ekholm? Valusta puuttuu raskaan vimman syvin olemus: en voi kuvitella itseni/ Esa Saarisen / Victoria Bernadotten hakkaavan rystysiä betoniin ahvencevicheksi- puhdistavan raivon polttomerkki rinnassa- Perspektiivin tahdissa. Tunnelataus; kävikö joku kyydittämässä sen Tony Wirtaselle? Kuisma und Tuomo treffen die österreichische supermädchen Heidi!!! Sanotte: tämähän on vain mielipide, ( ja kirjoitettu fuulaavaan kitsch-tyyliin kuten Thomas Stearn Eliot jo aikanaan osasi ) mutta vain mielipiteistä voi väitellä ja kinastella. Muut asiat ovat faktoja( vrt.Venäja on iso , Janina Frostellin tissit kiihottavat heteroseksuaalisia miehiä.) Tunnustan kuitenkin sinne Karjalan laulumaille päin kääntyneenä, että teillä on menestysreseptin ainekset ja ehkä se tuleva discos vamppaa meidät Anonyymit Seinienpieksijät hurmaahan iäisehen. Summer: Hessu and Janne are collec ting nettles, desiring forest maid nipples. T. Lutfi&Costas

Jaa-a… Kiitos? Anteeksi? Yritämme alituisesti kehittyä ihmisinä. Siitä johtuen tunnetta pitäisi olla uudella levyllä luvassa enemmän kuin Valulla. Toivottavasti se riittää myös Sinulle, arvoisa sanaseppo.

Onko Hessu ollut joskus laulajana jossain melujengissä? T. Basso on pulun paras ystävä

Näinkin asia voidaan ilmaista. Kyseessähän oli siis 90-luvun alkupuolen merkittävin suomalainen rockorkesteri Slumgudgeon.

Onko Mokoma joskus suunnitellut Kuopion keikkaa?

Emme muista, ehkä. Seuraa ilmoittelua lempiorkesterisi internet-sivustolla sekä paikallisissa lehdissä.

Rokka! Yhtyeen jäseniä kalvaa ilmeisen kapinallinen tiedonjano ja rakkaus marginaalisiin taideteoksiin, vaikka maitolaitureilla ja seurapirttien kinkereillä onkin kuiskuteltu teidän erittäinkin porvarillisista elämänsuunnitelmista. Kuvastaako seuraava aggressivisen eksistentiaalinen kommentaari edes hiukan Mokoman artistien tämänhetkistä päivätajuntaa: ” Kreikkalaiset jättivät viimeiseksi Pandoran laatikkoon toivon, enkä pysty kuvittelemaan kauheampaa vertausta. Sillä toivo on yhtäkuin alistuminen ja elämä ei ole alistumista.” Albert Camus From Savoy with Peche Melba, Rolls-Royce Bastards

Vastaamme nokkelasti sitaattiin sitaatilla: “Epätoivo synnyttää toivon.” (Sören Kiergekaard)

Onko vielä mahdollista kuulla elomme vaelluksemme aikana herrojen edellisiä ensemblejä: Slumgudgeonia, Mindriotia, Janne Hyrkäs Experienceä tai Kuisma and Garfunkelia? Kaikki Satakunnan hiukan varttuneet tyttölapset valuvat lemmenmettä kahden viimeksimainitun perään.

Tuhkaa on vaikea sytyttää. Ja terveisiä vaan sinne Satakuntaan!

Topino, senor Salazar! Lukasin tässä hiljattain vanhoja kysymyksiä ja huomasin jonkun teistä vastanneen johonkin uteluun portugaliksi!Taitoa vai pöllityä tekstiä Luis Figo-fanilehdestä tai Max Cavaleran päiväkirjasta? Vai kertoiko managerinne Sepe tehdä näin? Olette Suomen kaikkien aikojen 107:neksi paras bändi Emilia Koivusaaren nettisivun mukaan. Onneksi olkoon! T. Siika voisi tuoreena olla paras sushi-kala

Kiitos onnitteluista. Kielten taitaminen on harvojen huvia. Sitäpaitsi siika on parasta savustettuna.

“Strangulation, suffocation/death is fucking you insane” Aiotteko Moksut lähteä kiertueelle kun Mokoman 120 % tulee myyntiin Alkoon? Haastan kenet tahansa väkevien alkoholien nauttimiskilpailuun. Sprintti tai kestävyys, molemmat käy. Alex de Large

Vain sinun “hiljaisissa unelmissasi” Extra Lard. Tiesithän että, viinaa juomalla ei pääse pitkälle. Katso vaikka www.kotiteollisuus.com

Tietävätkö faninne, että bändissä soittaa Väinämöinen, kaksi data-nörttiä, Rudolf Schnenker ja lemiläinen kalastaja vain nahkahousut ja hevipaidat naamioinaan? T.Mokoma Confidental

Väärää opetusta. Kiellämme kaiken.

Onko Janne soittanut ennen jossain glam-poppoossa kuin Pretty Boy Floyd? Bukefalos

Arvoisa Bukefalos. Kysymyksen asettelussa on tapahtunut ilmeisesti inhimillinen assosiaatioerhe: Charles “Pretty Boy” Floyd oli pahamaineinen gangsteri, joka kantoi komealta kalskahtavaa lisänimeä “Public Enemy No.1”. Jannea on kutsuttu myöskin monissa eri yhteyksissä lisänimellä “Yhteiskunnan vihollinen numero 1”, mutta muuta yhteyttä ei Pretty Boy Floydin ja Ugly Kid Hyrkäksen väliltä löydy.

“Suven sydämessä Sinisaimaalla; nuoret neidot nuolevat nuppujansa-paljaat pehmeät pakarat paistavat Uteliaat urgosit uskaltavat urkkia” Matti Nykänen : The Lovely Descedants of Aphrodite in the Temple of Vaeinaemoeinen

Taisit saada auringonpistoksen siellä uimarannalla? Kyllähän kelit ovat a:n palvojia suosineet, ei siinä mitään… Nimim. Naku-uinnilla Halkosaaressa 8.7. 2001 klo 4.30

LiimafookinnarinaonSuomenmerkittävimpiäkultturitekojasittenAleksis kiven daysofgloryyoholdonmuthaf(bonjoviaeivoimainitatässä) afrikanamerikkalaisennaisenäänikuulostaavanhanahyvinepäsexyltä ostakaahumppaaenemminjatukekaaterroristilentopalloiluakäykää kunniallagunnarillejaälkööttesämplätkö T.Pelle Face

“600 uusnatsia nauraa, kun hautausmaalla hakataan Lauraa.”

Tuleeko Mokoma koskaan Turkuseen ilahduttamaan Timo Saarniemeä ( EU-Finland ), Teemu Brunilaa, Jukka Suomista ja Suomen kauniimpia naisia ( ette ole koskaan kuitenkaan sekstailleet Auranjoen äärellä ) !!!! T. Ööks Mööks Määks

Tullaan, tullaan! Ei vaan osaa sanoa että milloinka. Sekstailu… Mitäs se nyt taas olikaan?

Onko Darude a. vakavasti otettava, innovatiinen säveltäjä b. Don Quijoten reinkarnaatio c. Salovaaran musiikillisten ambitioiden koekaniini d. pumpattava Barbara T: I fucked your girlfriend before ya

On.

Onko Mr. Akano Anal (anagrammi bändin partaisesta vokalistista) nähnyt Ingmar Bergmanin elokuvan Mansikkapaikka? Tehkää Otran kanssa soundtrack elokuvalle Maa On Syntinen Laulu. Smultron

Manalan Okra tietää kaiken ja vähemmän. Eipä taida muuten Arto lähteä noihin porukoihin. On sanonut ei Maukkaakin kovemmille jätkille…

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

plllluto! Mokoman pitäisi onnistua tekemään Jos Sanon-tyypinen metallihitti, niin tie suuren massan syleilyyn olisi siloitellumpi. Kuin Kimi Räikkönenkin tarvisisi Peter Steelen artikulaatio-& puheopettajakseen.Tomppa

Yritetään, mutta ei myö osata.

ZULUCOCKS! Tässäpä pieni kasku:

VITTUILUA YLÄILMOISSA

Pääosissa:
Lentoemäntä ( Kuisma )
Kotka ( Tuomo )
Aasi ( Kip Winger )

Kotka ja aasi istuvat matkustamossa. Kotka vetää narusta, jota käytetään kun halutaan kutsua lentoemäntä luoksensa.
Lentoemäntä: ” Miten voin auttaa?”
Kotka: ” Et mitenkään. Minä vain vittuilen. ”
Lentoemäntä käännähtää suutahtaneena kannoillaan ja poistuu. Kotka vetää narusta uudelleen.
Lentoemäntä: ” No, mitä hemmettiä nyt? ”
Kotka: ” Minä vain vittuilen.”
Lentoemäntä: ” Tämä saa luvan loppua!!”
Aasi hihittelee kotkan mukana ja päättää vetää narusta.
Lentoemäntä: ” NO, mitäs te haluatte?”
Aasi: ” Mä vaan vittuilen.”
Lentoemäntä: ” Jos vielä kerran vedätte narusta niin heitän teidät molemmat ulos koneesta!!!”
Aasi vetää narusta. Kotka ja aasi heitetään ulos koneesta. Kotka jää liihottelemaan isoilla siivillään, mutta aasi tipahtaa kuin kivi.Kotka lentää aasin vierelle.
Kotka. ” Mikset lennä?”
Aasi: ” Ei mulla oo siipiä.”
Kotka: ” Miksi sitten vittuilet? ”
T.Svetogorskin lihavin mies

Tämä taisi olla sitä vitsihuumoria. No myönnetään että hymyilin… sisäänpäin kuitenkin. Raati arvosti erityisesti näyttelijävalintoja.

Psykoanalyysia kiitos, te alakulttuureissa surffailleet: onko urospuolisen ihmislapsen terveen itsetunnon ja luontaisen ylpeyden kehityksen kannalta tärkeätä ilmaista jossain vaiheessa kasvuvuosiensa aikana vaatetuksellaan kuuntelemaansa musiikkia ( niinkuin imeldat kasvattavat itsekunniotustaan kävelemällä nokka pystyssä miespuolisten ohi )? Ja ehkä tärkeämpi ihmetys: voiko Mokoman sanoituksia, niistä kumpuvia filosofioita, tokaisuja menestyksekkäästi soveltaa elävään elämään ( vrt. business, naiset )? Ja mikä on yhtyeen kiinnostusaste räpäsetä Tupac Shakuriin? Rolls-Royce Bastards

Nuoruudesta on niin pitkä aika etten enää muista… Sen muistan ettei “Slaytanic Wehrmacht” iskulause T-paidassa tehnyt tyttöihin vaikutusta. Sanoituksiemme merkityksestä elämääsi päätät sinä itse, ja mitä 2Pac:iin tulee niin annetaan kuolleiden levätä rauhassa.

Yeah!Deluxe!Lotto!Onko Mokoma soittanut keikoilla kovereita? Richie Sambora

Asiallinen kysymys! Vastaamme myös asiallisesti: virallisessa setissä emme ole soittaneet kuin Mokoman kappaleita.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.