Kysyttyä

Hallelujaa! Suosittelen teillekin oheista linkkiä, sillä Saatana valvoo meitä. Ja Elton John on aika paha tyyppi. http://webusers.siba.fi/~hoskala/rock/

Joo, tuttu juttu. Tuota hihhulia on tainnut ahdistaa joskus ihan oikeasti, kun on tuollainen tarvinnut tehdä.

Päivee. Voi vitti ko mie nauroin ku miun pikkusisko Maken kuvan nähtyään tokaisi että “toihan on joku seittämänkymppinen äijä.” Miun mielestä oli kyllä aika hassua. Mutta mie en ookkaan kotipitäjässäni älykkyydestä tunnettu. Anteeksi, menen nyt itkemään. T: SaiPa-Risto

Makehan on tunnetusti Suomen vanhin teini.

Tässä on muuten muutamia kuvia Lahden keikastanne, jos vielä kiinnostaa: http://visgi.servebeer.com:8080/galleria/Mikon_kuvia_nettiin_6.11/ -Sai paha palkkansa-

Kiitti.

Ensinnä kiitokset mainiosta niskalihastreenistä Torvessa, melkeinpä jopa yhtä mainiosta kuin Jyväskylässäkin. ‘Äärimmäisen moshattavaa’ on mielestäni kaikki mitä herrojen musiikin kuvailuun tarvitaan. Mietinpä vain, josko olette harkinneet oman karaokevideon tekemistä? Tämän sortin musiikkia kun vähemmän tehdään kotoisella äidinkielellämme, jonka lausuminen kuitenkin luonnistuu monelta humaltuneeltakin metallipäältä huomattavasti vaivattomammin kuin jonkin vieraan kielen mongertaminen. Toki ymmärrän mikäli ajatus kaikenmaailman laulutaidottomista hörhöistä raiskaamassa rakkaita tekeleitä kuulostaa pelottavalta.. toisaalta, luulisi sitä jo tottuneen yleisön kaunisääniseen kuoroon.

Heh, eipä ole tullut mieleen. Voihan tuota karaokea harrastaa vaikka möykkäämällä levyn päälle. Mikäli haluaa karaokeensa myös kuvallista tunnelmointia, voi seurata ikkunasta puliukkojen temmellystä roskiskatoksessa. Tunnelma on melko autenttinen.

Milläs tavalla tämä nykyään soitettu Kasvan eroaa alkuperäisestä? (Olen kyllä kuullut orginaalin, mutten livenä…) Ja miten teijän ranteet kestää soittaa H.E.L.L. läpi? Pystyn justiinsa soittaa siihen välikohtan…

Ei olla Kasvan -kappaletta enää keikoilla soiteltu, kun kyllästyttiin siihen. Ei se eronnut levytetystä kuin ehkä saundeiltaan. Ranteet kestää sahaamista kun treenaa. Jänteet ja nivelet ovat toki kovilla, joten välillä pitää muistaa myös huilata. Nimim. “Tulehduskipulääkkeet ovat ystäviäni”

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Rok! Katoin just keikkavideon Lemiltä, jossa oma keikka, Mokoma ja pari biisiä Staminaa. Täytyy sanoa, että kovan keikan kyllä veditte! Mutsikin tuli kattelee ja diggas sekä meistä, että teistä 🙂 Tykkäs energisestä menosta, ja kukapa ei tykkäisi? Sounditkin olivat yllättävän hyvät, vaikka kameran mikistä otettiin. Oli se meidänkin keikka ihan kova ekaksi keikaksi. Monarilla uusiks! – Tontsa / Nailgunner –

Hyvä mutsi! Kassellaan Monarilla, jos vaikka ehtis teidänkin keikkaa seuraamaan.

Onkohan tuolla Punainen Kukko-albumin videopätkillä tarkoitus näkyä? Kun en saa niitä löytymään siltä kiekolta olleskaan.. Lienenkö liian tyhmä vaiko vielä tyhmempi? -Maynard-

Kyllä niiden olisi tarkoitus näkyä, tosin joitakin viallisen erän levyjä (joista videot puuttuvat) ehti valitettavasti myyntiin asti. Jos seuraava toimenpide ei tuota toivottua tulosta, käy ostopaikassa vaihtamassa levy ehjään: Työnnä cd tietokoneeseen; avaa Oma tietokone; avaa cd-asema (paina aseman päällä oikeaa hiiren nappulaa -> avaa); avaa kansio “video”; tuplaklikkaa jotain videotiedostoista.

Tavastialla oli hyvää jytää, kiitos siitä. Onneksi sillä tyypillä, jonka nostitte lavalle, oli Punainen kukko -paita eikä Matti Nykänen -paitaa.

Niin, mikäs myö oltais sitten soitettu, Pimeyden liitto?

Kyllä nyt on niskat kipeet ja syystä, kiitokset helvetin hienosta keikasta Tavastialla pojat oli päässy poes kottoo setti valikoima yllätti positiivisesti.Sitä odotettiin kuukausi mutta ei turhaan.

Hyvä että viihdyit poikien vapaaillassa. Suurin piirtein samoilla biiseillä ajeltiin tämän syksyn keikat. Vuoden kolmella viimeisellä keikalla Haudan takaa saanee seurakseen lisää uusia kappaleita.

kysymys “makelle”: kuinka saat silmälasisi pysymään paikoillaan moshatessasi? tämän kysymyksen äärellä olemme kuomien kanssa istuneet monta iltaa. onko kyseessä jonkilainen päähänsulautuma, vai onko käytössäsi esim. lentopalloilijoiden keskuudessa kovin suosittu “kuminauha”-viritelmä? ps. olisikohan mahdollista saada mokoma-huppareista jonkilaista kuvaa vaikkapa tänne, ettei tulisi tilattua ns. sikaa säkissä?

Hupparikuvatoiveesi on kohtuullinen ja rekisteröity, yritetään järjestää. Makella on ripeäliikkeisenä kaverina aina ollut sellaiset jännät korvan taakse kaartuvat sangat rilleissään, ei kuitenkaan mitään kumilankoja. Noin, nyt voitte keksiä uutta pohdittavaa iltojenne ratoksi.

Terve moi hei ! Katsastamassa olin teidän torven keikkaa, hieno esitys, vaikka saittekin oikean korvani sijoiltaan katkipoikki noin suunniltaan. No, kuulo palautunut on jo melkeistään.. ei hätää. Teinköhän väärin, kun lähdin keikan loputtua astelemaan pöytiin päin, jossa odotti naaraita, ja kuulla saimme kuinka enkore tuli ja jäimme pöytään notkottamaan.. ja kun eihän sieltä pöydästäkään mitään herunut.. tähän loppuu vielä, siis ne sähköiskut ei ollut mitään pieniä mällejä? pelottaa jo noi 9v patterit kielellä.. ja vielä kuvia tosta keikasta onko saatavilla?

Eihän niistä kamoista saanut juurikaan meteliä irti, taisit sijoittaa korvasi suoraan jonkun ämyrin eteen. Ne sähköiskut tuntuivat koko vartalossa, silloin ei juuri naurattanut, nyt jo vähän.

VIHJE! ehä tää mikää Slumgudgeonsivu oo, mut Suma nimisessä puljussa on kuin onkin noita Nimihirviön tallenteita myynnissä joitakin kappaleita.. ainakin oli, kun viimeeks kävin. NIH! Ja nyt pojat suut kii ja soittamaa! ehe ehe.

No niin, Sumaan sitten aarteenmetsästykseen!

Mahtaakohan Mokoma esiintyä tuskassa ens vuonna?Mikä on Marko sun mielestä paras kotimainen bändi?

Tuskan esiintyjät selviävät festarin omaa ilmoittelua seuraamalla esim. kotisivuiltaan. Markolta eikä keneltäkään muultakaan heru vastausta parhaasta kotimaisesta, ja hyviä on liikaa listattavaksi. Joku kuitenkin jäisi pois ja sitten ne loukkaantuis, eikä enää morjestais meitä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Miks pitää olla aina ruma että pääsee soittaa kunnon mättöä… varsinkin rumpalin?

Vaikea sanoa, meillä kun ei ole tätä mainitsemaasi rumarumpali -ongelmaa. Eikä siis sitten olla kunnon mättöä? Ei sit vissiin.

Ewok! Niinni ku mie vaan tässä pohdiskelin että viittaakohan rakas Marko “Mene ja tiedä” -kipaleen toisessa säkeistössä laulaessaan ” On aika harha sillä ikuisuus on vain pysähtynyt nykyisyys…” jo antiikin aikana kehiteltyyn filosofiseen teoriaan, jonka mukaan aika, ja siten myös kaikki liike, ei ole todellista. Niinku sillai että jos ottaa minkä tahansa yksittäisen hetken aikajatkumossa, niin liikettä ei ole. T: SaiPa-Risto

Hyvä Risto, Marko ei ole tavoitettavissa, mutta analyysisi kuulostaa niin mystiseltä että sen on pakko olla ihan hyvä tulkinta muiden ihan hyvien tulkintojen joukossa.

Kerroppa Marko meille kaikille nyt letinpyörityksen salat, miten sen saa huitomaan niin nättiä rinkiä? Mitkä lihakset ja lihasryhmät tekevät minkälaista liikettä ja miten saa kiinni rytmistä niin että letti heittää kunnon ympyrää?

Marko ei oo nyt paikalla, mutta tukkaa oppii pyörittämään pyörittämällä tukkaa. Jos oikein tarkkaan seuraat, niin huomaat että päähän siinä pyörii, ja oikein rytmitettynä tukka pyörii mukana. Kyllä se vähän niska- ja selkälihaksia, koordinaatiota ja motivaatiota vaatii, mutta lopputulos onkin sitten erityisen palkitseva.

Onko joku kunnioitetun Mokoman tosimiehistä kenties joskus lukenut Chuck Palahniukin kirjoja? Jos ette tiiä kuka se on niin mie vittu tapan teijät! T: IDL-666

Älä tapa. Oikeesti. Googlesta selvitin kuka tämä miekkonen on ja näköjään yksi kirjaan perustuva filmatisointi on tullut nähtyä.

Noh Påjat. Maksetaanko siellä monarilla ovella?

En tiedä, ei siellä ainakaan sulle makseta.

Mie vaan kysyisin että vituttaako teitä joulu? Mitenkä äijät meinaatte viettää tämän kuluttamisen ja tuhlaamisen raikkahimman hetkosen? T: Rustoremmi -85

No kuka mitenkin, pääsääntöisesti läheisten seurassa. Lahjoja ei tarvitse, kun kaikki lahjat on saatu jo syntymähetkellä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Jätkät sitten käväs meikän vanhal kotikunnal elikäs Eskilomissa. Se on ankeaakin ankeampi paikka. Siksipä muutin pois. Tavastiaa ja uuta matskua odotellessa !!!

Tuo alue on kyllä erikoinen, kaikki paikannimet (Haddas, Mörskom, Eskilom) ovat kuin black metal -muusikoiden taiuteilijanimiä. Lisäksi kaikki ovat vielä 6(66) -tien varrella… Pelottavaa seutua.

Oisin ostamassa mokoman pitkähihaista paitaa ni pitäs tietää että mikä koko ois sopiva ku mie oon suunnilleen Markon kokonen?

Osta M.

Onko monarillakin paitamarkkinat ?

On. Midnight Madness Sales! We dumbed our prices! Everything must go!

HIENOA. Cabal monarilla myös. Juuri sen halusinkin kuulla !

Ok.

Piipahdin tuossa eräänä päivänä levymessuilla täällä Savonlinnassa ja toivoin yhyttäväni ‘Mokoman 120 Päivää’ ja ‘Valu’ -levyt, mutta ei. Sen sijaan löysin kyllä Slumgudgeon-orkesterin …and on what grounds? -pitkäsoiton, johon soittajajampat olivat kaiken lisäksi raapustaneet puumerkkinsä. Ei ole ollenkaan paskempaa tavaraa tuokaan eikä hintakaan hirvittänyt pientä ja väljää päätä. Ei oo tainnu olla hirveen isot painokset noilla Slumgudgeonin levyillä ku ei oo ikinä missään näkyny? Vielä kun löytäis jostakin sitä teijän vanhempaa tuotantoa ni sit mie oisin tosi ilonen. T: Hördi-pördi P.S. Riuhtooko se Marko nuo kitarasoolot Slumgudgeonin piiseissä vai Hessuko se on?

Se on varmaan se Kuisman kopio jonka se hukkasi joskus aikanaan… Hessu soitti Lutkuhujuissa lähes kaikki soolot, Hessu on lahjakas.

Minkälaista soitantoa on stoner? T: S-R

“Though plenty of heavy metal bands have been regarded through the years as especially compatible with the effects of marijuana, stoner metal was a distinctly ’90s phenomenon. Stoner metal bands updated the long, mind-bending jams and ultra-heavy riffs of bands like Black Sabbath, Blue Cheer, Blue Oyster Cult, and Hawkwind by filtering their psychedelia-tinged metal and acid rock through the buzzing sound of early Sub Pop-style grunge. Stoner metal could be campy and self-aware, messily evocative, or unabashedly retro; in any case, bands like Monster Magnet and Kyuss were perfect fits for the eclectic tastes of the early-’90s alternative metal movement. Even after grunge had faded away, and the influence of industrial and hip-hop began to dominate alternative metal, stoner metal maintained a devoted cult following into the new millennium.” – All music guide, www.allmusic.com

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Kiitoksia keikastanne Torvessa. Kyllä perkele poltitte kylämme asenteella! -Sai Paha palkkansa-

Hauskaa oli meilläkin, vaikka meinattiin kuolla (ks. alempi vastaus). Te olitte ihan hemmetin sekaisin. Hyvä.

vai ens vuoden puolella ootte tulos s-joelle..eli kysymys kuuluu,missä luultavasti esiinnytte? paikka luultavasti ikärajallinen? ja sitte kehuihin..oli loistava tuo teidän ep! aivan mieli ja hermo lepää.. vielä vain kun pääsis näkemään pitkästä aikaa teidän live-ryöpytystä..hukas viimeks nähny..mut huppareita odotelles.. onko bändin jäsenistö tutustunu m.cavaleran tuotantoon(sepultura,soulfly)? mitä mieltä? t.mytty

Ensi vuoden keikat julkaistaan sitten kun asia alkaa olla ajankohtainen. Maltetaanpas nyt hetki. Sepulturaa on tullut diiggailtua, erityisesti Kuisma kilahti orkesteriin Inner Self videon nähtyään joskus 1989. Soulflyn kanssa ollut sitten vähän hiljaisempaa.

Zamboo! Tavastian keikkanne on viimeinen niskanvetreytys-harjoitukseni ennen ainoaa autuaaksitekevää Iron Maidenia. Suhtautukaa tilanteeseen sen vaatimalla arvokkuudella.

Selvä. Pitääpä sitten yrittää suhtautua.

Täytyi tässä nyt ihan kovasti kiitellä kuopion henkan keikkaa. Kivaa oli.. vaikka se joku ajoikin paskaa siellä, ja meinasi tukehtua. heh. -Rowana

Vai että peppuyskää. Sellaistahan se on ollut kun miehet punnertaa.

HEITÄ LISÄÄ VIRTAA, MAN! Jätkät sai tuta miltä tuntuu joka-kodin-sähkömiehen kytkennät ravintoli Torvessa. Antaumuksellinen jäähyväiskeikan meininki!

Ei tuntunut hyvältä ei. Rupesi jo oikein pelottamaan, kun kielisoittajat saivat 220 näpeille aina kun Marko kosketti. Sähköinen tunnelma.

Onkohan haittaa jos mie oon kuunellu metallia 7-vuotiaasta asti? Tämä kysymys on mietittänyt pitkään…

No miltä susta tuntuu?

Mitenhän on, ehtiikö hupparit keskiviikoksi Tavastialle?

Näyttää hyvältä, hupparit tulivat tänään Tamperelle.

Levyänne on myyty Jyväskylässä suuria määriä siksi, että jyväskyläläiset ovat helvetin asiallisia ihmisiä. Ja onhan se levykin ihan kiva.

Väitteesi pitää paikkansa. Molemmat.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.