Kysyttyä

Niin siinä vain kävi, että lenkkipolulla herkistyi iso mieskin lumenpeittämien puiden keskellä kylmänä talvi-iltana kuunnellessaan Marjat -kappaletta. Olette koskettaneet, kiitos! Ja ihan arvauksena vaan, liittyykö kappaleen sanoitus jotenkin Jumalan armoon? Uskonnollinen verauskuva tuli mieleen kappaletta kuunnellessa.

Eipä kestä. Tulkintasi Marjoista aivan yhtä kuin mikä tahansa muukin tulkinta.

miten kauan ootte ollu pystyssä

Vuodesta 1997.

Kuinka paljon harjoittelette päivässä kitaran rämpyttelyä? Ootteko kumpikaan käyny jollain opetustunneilla? Työ ootte muuten Suomen paras bändi.

Hyvin vaihtelevasti rämpytellään. Kuisma on käynyt musiikkiopiston, ei tosin kitaralinjalla. Tuomo on ottanut joitakin kitaratunteja.

mikä ohjelma pitää olla mil voi avata noi pt ja gp3 tiedostot et pääsis kattoon noi tabulatuurit noista kurimus levyn kappaleista.

Ei mitään hajua. Käänny Mokotabin foorumin puoleen.

Kuink’ on mahdollist’, ett’ ihmisel’ on vain yks’ perse mut’ kaksi pakaraa, ja kädet soittaa hanuria samaa?

Siehä hulluja haastelet.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Käyttekö töissä, vai riittääkö bändihommat turvaamaan taloudellisen toimeentulonne? Onko Punainen kukko -ep:n biisit H.E.L.L., Pillipiipari 2003 ja Täältä etelään otettu Kurimus-levyn sessioista, vai milloin ne on nauhoitettu?

Bändihommista ei tule kuin naama kipeäksi. Elämiseen tarvittavat varat on pakko hankkia muualta, tavalla tai toisella. Täältä etelään äänitettiin Marjojen ohella Kurimusta varten. Nämä kappaleet eivät kuitenkaan mahtuneet levylle.. H.E.L.L. ja Pillipiipari 2003 nauhotettiin alkusyksyllä 2003 erillisissä sessiossa. Nämäkin nauhoitukset tehtiin Hämeelinnassa Sound Supreme -studiolla.

Hih. Missä työ roomeot asutte? Saanks mie tulla joku kerta kaverejen keralla käymään? T: Uffe

No kotona tietenkin, ja tänne teillä ei ole mitään asiaa. Menkää käymään jonkun muun luona.

Oisko mokoman mahollista tulla jossain vaiheessa (ennen eläkeikää) tulla joensuun suuntaan keikkailemaan. Huolimatta järjestäjien penkin alle menneestä sähläämisestä sillon alkutalvesta huvitörmällä. Ne järkkärit on muute jo saaneet kansalta tuomion ja ne poltetiin roviolla joensuun torilla uutena vuotena. t.jARKKo ps. Millos niit huppareit on tulossa airoon? vauhtia neulepuikkoihin!

On varmasti mahdollista. Ja armahtakaa ne järkkärit, tekemällä oppii tekemään. Hupparit ovat kovin vähissä, mutta katsotaan mitä voidaan tehdä. Keväällä tulee sitten uusi satsi rättejä.

Satuin tossa aamulla bussia odotellessa ostamaan uuden Rumban ja erittäin hyvin olette sielläkin menestyneet. En pilaa jännitystä, käykää itte kiskalla! Kotiteollisuus ja CMX olivat aivan ylivoimaisia, mutta jos vähänkin laskee yhteen, niin Rumban lukijoiden keskuudessa olette varsin suosittuja. Klassinen kysymys, miltä nyt tuntuu?

No, näyttihän tuo menevän melkolailla putkeen. Ei voi kun liikuttuneena kiitellä meitä äänestäneitä musiikinystäviä. Nyt tuntuu hyvältä, ja motivaatio seuraavan levyn tekemiseen senkun kasvaa.

No Morjensta mä olen joko B liian kännis tai A liian kännis tai joitain mut en löytäny teiän sivuilta myytävänä olevia huppareita mis ne on vai onks ne vain bändin jäsenen in-side juttu? ostaisin semmosen! sama mikä musa videos on sul päällä niin se kukon tuuhea turkki:)no mut jos joku puupää jaxaa/viittii/kehtaa mailata niin tämmöseen osoitteeseen kuin igor@haven.fi ei muutakuin oikein hauskaa 2004 vuotta ja toivottavasti teidät taas näkee ainakin Nummirockissa! te olette asiaa niinkuin mäkin:)

Huppareita saa ostaa keikoilta sekä valikoiduista levykaupoista.

paras levy mikä viime vuonna tuli. KURIMUS. Toivotaan että uusi levy on parempi. (eiköhän ole) T.Eskilom

Kiitos. Arvostamme mielipidettäsi. Mekin toivomme että seuraava levy on parempi. Jännittää…

Onko tämä tarpeeksi tyhmä juttu poistettavaksi: Pieru happoa ponopoille

Ei ollut.

Mistä saisi tuollaisen hienon keikkakuvassa näkyvän “Hätä on tämän näköinen” paidan?

Teetä itse, niin Kuismakin teki.

Kiitokset loistavasta sivustosta ja ahkerasta päivyksestä. Jos jostain pitää narista, niin ihmettelen, noin ihan käytettävyyden näkövinkkelistä, että miksi www.mokoma.com ohjaantuu vieläkin kukko ep:n mainossivulle. Mielestäni kyseinen sivu on jo oman tarkoituksensa täyttänyt ja nyt se navigointi kärpäsen rään kokoisesta linkistä ajankohtaista sivulle käy jo vituttamaan. Siis, parannusehdotus: laittakaa ajankohtaista sivu ns. etusivuksi, ettei aina tarvitse navigoida yhden turhan sivun kautta, että pääsee itse asiaa. Kiitos.

Kiitos kehuista ja asiallisesta palautteesta. Otimme vinkista vaarin, eli EP:n mainoskukko ei enää toivota tervetulleeksi. Se nökötti siinä melko kauan, koska levy-yhtiömme rahanahneet siat yrittivät maksimoida liiketoimintansa tuloksen. Pahoittelumme.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Hei ukot, virittäkää kitaroita vähän alemmas niin saatte paremman(=parhaan) kitarasoundin. Livenä toimii nykyinenkin mutta levysoundille tekis gutaa pieni lisätuhtius, esim. in flames tai soilwork on hyviä esimerkkejä. Dropped-C olis teille sopiva, ja vielähän ehtii uudetkin biisit sovittaa uudestaan!

Mokomalla on periaatteessa A-vire, mutta kuka sitä nyt jaksaa koko ajan jynkyttää. Uusissa, työn alla olevissa biiseissä mennään monipuolisesti pitkin otelautaa – biisin luonteesta riippuen.

ilpo potkii mua päähän. auttakaa mitä mä niinq sanon sille. se on täys homo.

Sano Homo-Ilpolle, että väkivalta ei ole ratkaisu. Paitsi jos se on pienempi ja heikompi niin anna karatea.

Mitä mieltä olette Soulfly nimisestä bändistä?

Eipä juuri mitään mieltä. On mennyt ohi. Ei kiinnosta.

Montas päivää teillä vielä menee sen levyn tekoon, että pääsette taas keikkailemaan? Ruokolahdelle/Imatralle ny!

Millonkohan tämä uusi levy mahtaa tulla myyntiin? Ja millos olette tulossa Imatralle päin kun kuulin jotai huhua että olisitte tulossa tännekkin?

Vastataan molemmille yhteisesti, että olemme studiossa helmikuun puolesta välistä maaliskuun loppuun, ja jos tulos miellyttää, levy lähtee painoon samantien. Keikat alkavat maaliskuun lopussa ja reilu parikymmentä vetoa on jo buukattu. Keikkapaikat ja päivämäärät julkaistaan myöhemmin. Imatrallekin ollaan tulossa hevaamaan, tai ehä mie tiiä.

Yäk olen lihava possu. Atuttakaa minua.

Miksi?

“Kurimus on ihan hiton hyvä levy ja olis vieläkin parempi jos siitä silpaistais kappaleet nro 1 ja 5. Silloin siitä saatais enemmän sellanen metallilevy, kun noi vähän “mitäänsanomattomat renkutukset” poistettaisiin ” nyt ei herra tiedä mistä puhuu “(mun mielipide!)”

Lähes jokaisella ihmisellä on mielipide ja peräaukko. Mietippä sitä.

paljon on 2+2 ??

Onko pääsykokeet edessä vai miksi kyselet tärppejä?

Kauankos Tuomo ja Kuisma soittivat kitaraa ennenkuin saivat toimivan bändin kasaan? Toimivalla tarkoitan sellaista mikä on kyennyt jo keikan vetämään. T: Laikka

Tuomolla ei mennyt montaakaan vuotta, kun bändinsä Mind Riot jo keikkaili “aktiivisesti”. Kuismalla menikin sitten 10 vuotta sängynlaidalla rämpytellessä ennen kuin mitään mainitsemisen arvoista tapahtui.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Kuuntelin tuossa äsken Raining Blood-nimisen teoksen ja mieleeni juolahti että siinäpä on paras biisi mitä Mokoma ei ole koskaan tehnyt.

Parhautta, parhautta…

Itsekin polven eturistisiteen katkeamisen kokeneena täytyy sanoa, että on se Kuisma kova jätkä kun nousi vielä samana iltana lavalle rokkaamaan! Mikä mahtaa olla polven kohtalo? Parantuuko ilman huumaavia aineita ja leikkauspöytää? Lieneekö tämä nyt jokin merkki siitä, ettei rokki ja urheilu sovi yhteen… No, urheilustahan se rokkauskin käy… -Keep on rocking-

Jätkä on kova, mutta polvi lasia. Heh. Polven kohtalo on vielä mysteeri.

Ajattelin kysäistä mitä mieltä olette bändistä nimeltä Moonsorrow? Bändi on kuulemma myynyt levyjä ulkomailla saakka vaikka laulut ovatkin suomeksi.

Parin osittain nähdyn keikan perusteella sympaattisen oloista meininkiä. Taitavia nuoria miehiä.

Mites ois että uskaltaiskoha Pojat tehä seuraavalle levyn jonkun hempeän laulun taas vaikka Hanna Pakarisen kera. Ois kyllä aika veto silloin kaikilta, herroilta ja Suomen Idolsilta.

Kyllähän se Pakarisen ääni varmaan Poikien musiikkiin istuisi.

skipitawaynow eli pahaa päivää. onko tietoa millä ensi kesän festareista soitatte?Wackenissa?

Tietoa on, mutta ei oikeuksia tiedon jakamiseen.

Minulla on tuo teidän debyttialbumi Valu hankin sen heti kun kuulin Mokomasta ekan kerran levy oli ihan hyvä debyytti.Ainakin nuo biisit Kurjenlaulu ja Kasvan ovat tosi hyviä,mutta sitten en kerennyt hankkimaan enää tuota 120 päivää levyä kun sopimuksenne Emin kanssa loppui vituttaa! Toivottavasti 120 päivää julkaistaan joskus uudestaan uudesta levystä tulee varmaan pirun kova.

Näisso.

Uusimmalle levylle tuplabasaria, saateri! Ja samanlaisia kappaleita kuin Liiton Loppu. Aijai kun se kappale voitelee korviani.. =)

Tottakai uudelle levylle tulee samanlaiset kappaleet kuin Kurimukselle.

No, onko nyt hienoa, kun paikkakuntaanne (L-ranta) edustanut naishenkilö (Hanna) onnistui voittamaan Idolsin?

Ei pöllömpää, taitava tyttö. Kaupunginjohtaja kutsui kyseisen voittajattaren raatihuoneelle kakkukahveillekin. Myö vielä odotellaan kutsua. Mutta emme pidätä hengitystä.

mitkä fiilikset oli kun deathin nokka mies kuoli syöpään tässä jokin aika sitte?

Nuoren ihmisen kuolema tuppaa aina vetämään hiljaiseksi.

Jiihaa. Nyt ruppee näyttämään hyvältä. Omistuksessa 3x Mokoman 120 päivää -levyä (aitoa) ja kustannukset ovat pysyneet alle 20euron. Mie sitten vanhana turilaana luovutan toisen levyistäni tulevalle vaimolleni ja kolmannen levyn ensimmäiselle mokomalle, joka kehtaa kutsua minua isäkseen… Sääli vaan ettei tuota Valua tunnu enää saavan kirveelläkään. On kierretty kaikki kylien pienet poptorit ja divarit ilman tulosta. Toivottavasti EMI tulis järkiinsä ja painattelis muutamat kopsut viel sitä alpumia.

Hyvin hankittu! EMIä kannattanee muistuttaa uudelleenjulkaisuista tasaisin väliajoin, mikäli asia on sydäntä lähellä. Meitähän tuo asia ei juurikaan kosketa, kun levytkin löytyvät hyllystä.

onkos uudella levyllä thrashittiä odotettavissa? Onks hyvä fiivis?

Kaikenmoista shittiä on odotettavissa. Hyvältä tuntuu, kiitos kysymästä.

Kurimus on ihan hiton hyvä levy ja olis vieläkin parempi jos siitä silpastais pois kappaleet nro 1 ja 5. Sillon siitä saatais enemmän sellanen metallilevy, kun noi vähän “mitäänsanomattomat renkutukset” poistettaisiin(Mun mielipide! niissä vaan ei jotenkin ole sellasta mitä muissa kappaleissa). Jos arvon herroja huvittaa, niin tehkää uudesta levystä mieluummin lyhempi kuin pidempi (jyy nou..). By the way, Kuisma on asiaäijä; toista Meshuggahin veroista ei ole! T: Rankku

Kappaleista 1 ja 5 olemme kanssasi pahkeisen eri mieltä. Sen sijaan Meshuggahin Keijo’s Fear oli puheissa taas viime treeneissä. Mukavaa musiikkia kerta kaikkiaan.

Millon on sakaran mahdollista tuottaa muitaki bändejä, sillä ainakaa isot firmat ei oo kiinnostunu mistään nopeemmasta metallimusasta(nössöt!)… vastausta odotellessa pakerramme demon merkeissä… jARKKo ps. pistäkää uudelle levylle pari kerry king sooloa mausteeks… hehe

Bändien signausta harkitaan sitten, kun omat levyt ovat myyneet triplaplatinaa ja Porsche on pihassa – tai jos innostumme jostain bändistä kuten itsestämme noin vuosi sitten. Ei nuo Kerry King -soolot oikein istu ensimmäiselle suomenkieliselle funk metal -levylle.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Jostain kaverini kätköistä löytyi Mokoman 120 päivää levy, jonka sitten innokkaana lainasin ja olen kyllä tykännyt aika hemmetisti. Oli erittäin vapautuneen kuuloista gruuvia ja jänniä melodioita. Sääli että jäi kyseinen levy aikoinaan, niin pahasti Niskalaukauksen ja kummppaneiden jalkoihin. Koiruoho ja kummpanit ovat ilmeisesti liian taiteellista tavaraa, vaikka juuri tuo Koiruoho on mielestäni parhaita biisejänne. Mutta kysymykseni onkin: Miksen minä tajua näistä sanoista hevon lehmääkään? Vanhoista haastatteluista otin pientä vinkkiä, mutta ei tästä mitään tule. Voimahuone varsinkin sisältää ihan älytöntä verbaliikkaa, joka kuulostaa hauskalta, mutta en mie siitä mitään tajua.

Mukava kuulla että musiikki kosketti. Kyllä mekin siitä levystä tykätään. Mitä sanoituksiin tulee, niin on totta että 120 päivää on lyriikoiltaan hankalasti pureskeltava paketti. Toisaalta taidetta ei tarvitsekkaan ymmärtää. Siitä joko pitää tai sitten ei. Eli mielestäsi Markon tekstit ovat siis tekotaiteellista paskaa.

Ps. Ohessa Markon tulkinta Voimahuoneesta. “Voimahuone on maailma pienoiskoossa: mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen olisivat mitä moninaisimmat, mutta mahdollisuuksiin tarttumisen sijaan ihmiset tyytyvät ikävän historiansa toistoon.”

mitä marko tekee keikoilla sillo ku se ei ite lauleskele, tai on instr.osuus? a)juo viinaa b)yrittää hankkia bändärin, vai c) kiusaa basistia, jotta soittas väärin ja nolostus.(basistia, koska kuisma on sen verran rotevamman näköne ukko, jote ei ois hyvä idis ja saikkonen soittaa joka tapauksessa päin helvettiä)

Jätkä on ottanu asioista selvää.

Työ saatanan siat! Miksi “Punaisen kukon” live-esityksissä ei kukkaa huuva jotta “nousee!” sen jälkeen kun Annala on sen ekaks sanonna? Ilman tätä puutetta pändinne olisi hyvä, mutta nyt iha huono. Hävetkää. T: sami kallislahelta ja sika samasta paikasta

Kukaan ei osaa. Jäipä pienestä kiinni. Vitin keljua.

Oletteko videoineet muita biisejä kuin Punainen Kukko, Takatalvi ja Rajapyykki ? Jos ootte, mistähän saisin ne käsiini…? Joku tuossa aikasemmin selitti jostain videoista mutta en löytänyt kyseista vistiä uudelleen.

Listastasi uupuu vielä Valulta lohkaistu Kasvan. Kukon ja Talven saat Punainen kukko -ep:n mukana. Rajapyykki ja Kasvan ovat EMIn omaisuutta, joten niiden saatavuudesta ei uskalla sanoa mitään.

Ootte aivan saatanan hyvä bändi! Toivottavasti levynne tulee pian.Onhan tälle vuodelle tulossa muitakin kovia levyjä kuten Diablo,51 koodia,Norther ja Timo Rautiainen ja trioniskalaukaus.Uudesta levystä tulee varmaan pirun kova Kurimuskin oli aivan mahtava ja on sitä toki vieläkin. Eikä yhtää haittais vaikka esiintyisitte Tuskassa tänäkin vuonna!

Uusi Diablo ON kova.

Laulaako Marko kaikissa teidän levyn biiseissä?

Toki! Tai no laulaa ja laulaa… Markon lisäksi levyllä kuullaan taustalaulajan roolissa Tuomoa sekä parissa biisissä Saksan Jannea.

Eilisen kanavasurffailun lomassa sattui silmään jälleen yksi kukkohuppari, tällä kertaa Idols-ohjelman työntekijällä. Herääkin siis kysymys, olisiko Markossa, Kuismassa tai muissa rytmiryhmänne jäsenissä idoliainesta? Entä muodostuuko uudenvuoden keikasta mahdollisesti samanlainen perinne kuin HIMillä (erittäin toivottava asia)?

Muuten kyllä, mutta kisan ikärasistiset säännöt estivät suuren unelmamme toteutumisen. Pitänee edelleen tyytyä soittamaan omia biisejä. Tuosta Nosturin uudesta vuodesta sen verran, että tuskin Markkanen meitä joka vuosi jaksaisi katsella…

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.