MOKOMA.COM

Kotikaupungin keikka mustassa elokuun yössä, sukulaiset, ystävät ja muutamat tuhat humalaista juhlijaa Pusupuiston nurmella – siinä lähtökohdat Linnoituksen yön spektaakkelille. Ja mikäs siinä, Korian punk-vedon jälkeen oli oikein mukava pullistella korkealta lavalta suurelle ihmisjoukolle. Kun oli pimeääkin, ei isin tai äitin huolestuneita kasvoja pystynyt onneksi väkijoukosta erottamaan.

Soittaminen oli kivaa. Vaikka kylmä ilma epäviritti soittimet, rummut imi, eikä soundcheckiä ehditty tekemään, rokkaaminen sujui ja maistui. Pari pykälää fiilis putosi keikan jälkeen, kun kuultiin soundien olleen perseestä. PA:n kapasiteetti ei ilmeisesti riittänyt tämän kokoluokan tapahtumaan.

Keikan jälkeen Aalto & Saikkonen säntäsivät sataman terassille nauttimaan pari juhlatunnelmaa Kotiteollisuutta odotellessa. Jälkimmäinen joutui kiireessä osoittamaan olevansa tv:stä tutun nimensä veroinen, mistä huolimatta ilta sujui ja kivaa oli. Lappeenranta näytti parhaat puolensa.

Back to the roots mahdollisimman punk-hengessä oli reissun teema. Koko keikka oli ihmeellinen “kaveripohjalta” -säätö, ja niinpä meitä ei näkynyt ensimmäisessäkään mainoksessa ja “lavakin” oli luultavasti askeettisin missä kukaan meistä on veivannut. Koska asetelma oli ennakoon tiedossa, keskityimme nauttimaan kauniista kesäpäivästä backstagen runsaita antimia nauttien ja tikkaa heittäen. Mokoma-kutsukilpailun muuten voitti yllätyksettömästi Tuomo rutiininomaisella suorituksella.

Itse keikka toi mieleen entisaikain hc-bileet: Vähän retkeilytelttaa kookkaamman teltan nurmilavalla rähistiin laulukamojen ja backlinen voimalla hirveällä raivolla hikeä ja korvia säästelemättä. Vaikka keikasta ei tiedotettu alueella ollenkaan, oli paikalle kuitenkin eksynyt iloksemme muutamia kymmeniä innokkaan oloisia ihmisiä – tietysti Vip-aition Hornan Gorthaurin lisäksi, joka tuntuu mystisesti materialisoituvan ensimmäisen soinnun voimasta aina eturiviin ajasta ja paikasta riippumatta. Ihan kivaa oli ja lisää tällaista ei missään nimessä.

Hivenen ristiriitaisin odotuksin lähdettiin Tuska -festivaalin jatkoklubille. Tuska on puhdas metallifestari, kun taas Mokoma ei ole identifioitunut kyseiseen genreen sen enempää kuin mihinkään muuhunkaan musiikin alalajiin. Ongelmaksi ei kuitenkaan muodostunut niinkään metalliväen puritaanisuus kuin myöhäinen soittoaika. Koko päivän dokannut kansa oli uuvuksissa jo ilta kymmeneltä. Ja kun kello oli läheni yhtä, oli Tavastia puolityhjä. Soitimme kuitenkin kouralliselle innokkaita soitannollisesti ja muutenkin onnistuneen keikan. Muuten viihdyttiin Tuskassa mainiosti: Rotten Sound ja In Flames rokkasivat perkeleinä.

Sen piti olla hyvä ilta, siitä myös tuli hyvä ilta. Myö ja Kotksateollisuus. Paperilla ihan toimiva konsepti. Ennen keikkaa oli tosin hieman epävarmaa ilmestyykö Tavastian rock-helvettiin yleisöä sillä olihan Provinssissakin joku Rock ja moni potentiaalinen pääsylipun ostaja poistunut niihin porukoihin. Kun ilta vanheni tunnelma kohosi, sillä katso: ihmisiä alkoi ilmestymään paikalle kukin omalta taholtaan. Loppupeleissä ehkä kaksi-kolmesataa korvaparia saapui paikalle. Etenkin Karjalan omat pojat ja tytöt tulivat aistimaan “mie/sie” -henkeä, ja prkl – sitähän he lempo soikoon saivat!

Me soitettiin ekaks. Soitimme hyvin. Miksaaja miksasi tanakat turinat. Joku tanssi, joku hurrasi. Tuomo sai fanin. Vartalot kiemurtelivat hikisinä. Kieliä ei katkeillut. Siitä jatkoi KT ja soitti yleisön ja itsensä suohon. Hyvin vetivät. Sitten kamat ja ukot pakettiin ja hyvää yötä Tavastia. Myöhemmin illalla eräät lähtivät koteihinsa, eräät baareihinsa.