MOKOMA.COM

Pendolino Jyväskylän kautta Kuopioon lähtee raiteelta kahdeksan. Hyvää matkaa. Tampereella junaan nousee Marko. Vaihdamme kuulumiset ja punomme juonia viikonloppua varten. Juonia onkin syytä punoa, sillä soitamme tällä kertaa kaksi keikkaa putkeen Lutakossa, joista jälkimmäinen on kaiken lisäksi loppuunmyyty. Jyväskylä on ollut koko Mokoman uran ajan toinen kotikaupunki, joten odotukset ovat korkealla ja tunnelma on mainio. Matka etenee nopeasti.

Tekniikka ja muut pojat ovat jo Lutakossa kun saavumme paikalle juuri sopivasti soundcheckiä varten. Soundchekin aikana naama on leveässä virneessä. Oma monitorimies ja kunnon kamat saavat aikaan sen, että soittaminen maistuu ennenkuulumattoman hyvältä. Lisäksi Teron muokkaa monitorikuuntelua lennossa, joten jos vaikka tulisi vierailtua lavan toisella puolella, oman instrumentin ääni seuraa perässä. Soitamme varmaan toistakymmentä biisiä. Mikäs tässä on näillä soundeilla treenatessa.

Lutatakossa soitto alkaa kymmeneltä. Yleensä homma menee siten, että jengi tulee baariin puolenyön aikaan, ja soittoajat venyvät. Rumban tekemän tutkimuksen mukaan kaikki osapuolet ovat sitä mieltä, että soittoaikoja tulisi aikaistaa, mutta aikaahan se kulttuurin muuttaminen vie. Tällä hetkellä Lutakossa ja Kuopion Henkassa soitto alkaa 22.00, ja paikalliset tietävät sen. Homma toimii.

Kaikesta huolimatta keikan alussa soundien kanssa oli kuitenkin hakemista ja allekirjoittaneen plasmat oli alkukeikasta hieman sekaisin. Tero selitti myöhemmin, että koska Markon monitoreihin tehtiin pieni viilaus kitarabalanssiin, niin myös oma kuunteluni meni liian alas. Onneksi stäkkini on mikitetty kahdella mikillä joten tästä eteenpäin toinen mikki menee Markon kuunteluun ja toinen tulee minulle. Lahkeet lepattaa, juh-laa!

Keikalla on jotenkin rauhallinen tunnelma, vaikka porukkaa onkin paikalla todella hyvin. Torstaikeikka. Tuomo on parhaimmillaan näillä keikoilla, kun pitää yrittää riuhtoa jengiä hereille. Mies on ihan liekeissä ja taistelee kulmissa irtokiekoista. Itse keskistyn soittotuntuman hakemiseen, sillä uudessa kitarassani – tuttavallisemmin “Mustissa” – on kapea otelauta ja kielet millin lähempänä toisiaan kun aikaisemmassa seitsemänkielisessä, ja tämä vaatii nakkisormelta hieman totuttelua. Instrumentin soittotatsi on kuitenkin todella hyvä, joten ei hätää. Loppukeikasta Santtu on sävelaskeleen alavireessä, mutta ei se mitään. Ihme että edes tajusin. Musikaalisuus on hevissä aivan liian yliarvostettu juttu.

Lutakon bäkkäri on paras. Sinne on pääsy kielletty muilta kun henkilökunnalta ja tupakkaakaan ei saa polttaa. Kielloista huolimatta (eli oikeastaan niistä johtuen) homma toimii loistavasti. Keikan jälkeen on todella mukava huilata hetken kaikessa rauhassa ja käydä keikan tapahtumat omalla porukalla läpi. Sen jälkeen voikin lähteä Free Timeen bailaamaan ihan normaalisti.

• Heimorajalla lahjomme uhkaavanoloiset alkuasukkaat lasihelmillä ja banaaneilla. Emme onnistu tässä aivan täysin. Saamme oleskeluluvan ainoastaan yhdeksi illaksi, joudumme siis poistumaan kylästä keikan jälkeen.
• Ihastelemme hetken kauniisti valaistua siltaa, tämän jälkeen vakuuttelemme heteroseksuaalisuuttamme kädenväännöllä ja pystypainilla. Päälle taomme rintojamme nyrkein ja karjumme riettauksia Kokemäen yöhön.
• Soitamme tovin kuumasti svengaavia rytmejä, alkuasukkaiden pannessa tanssilattialla parastaan. Osa on silminnähden transsia muistuttavassa tilassa, täkäläisten suosimalla tuliliemellä ja taikasienillä voi olla osuutta asiaan.
• Keskustelemme hetken paikallisten kanssa tulkkia apuna käyttäen. Lahjoitamme heille huopia ja purutupakkaa.
• Pakkaamme bongomme ja tinapillimme ripeästi, ennen kun ne varastettaisiin. Saamme heimopäälliköltä kolme salskeaa vuohta esiintymispalkkioksi. Jarkko on aivan varma, että yksi niistä on joskus ollut Hornan roudarina.
• Matkaamme kotia kohden aina aamuun saakka. Kukaan ei puhu mitään. On vain hiljaisuus ja auton takaosasta kuuluva kavioiden kopse.

Ensin suoritamme crewin esittelyn:

Aaltonen, Miitri: saliääni, tunnelman luominen, itsensä ruoskiminen “v*ttu mie oon kolmekymmentä, enkä mie osaa laittaa taljoja pa-kaappiin”, epäusko “ei miulla ole edelleenkään mitään edellytyksiä hoitaa tätä hommaa”.

Heilimo, Jarkko: Mokoma-tuotteiden myynti & esittely, satunnainen roudaaminen, tekee orkesterin jäsenistä hauskempia kuin nämä oikeasti ovatkaan “kertokaa vaan joku juttu, kyllä mie nauran”, onnistuu ainakin tässä. Jossain toisissa porukoissa voitaisiin kutsua tyhjännaurajaksi, vaan ei meillä.

Hölttä, “Tetric System” Tero: taitaa olla ryhmän ainoa, joka ymmärtää näistä hommista jotain, ohjastaa bussin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, tekee parhaansa lavamelun kanssa, vastaa 99% teknisestä tietämyksestä.

Sitten orkesteri:

Aalto, Kuisma: ?

Annala, Marko: ?

Hyrkäs, Janne: ?

Hämäläinen, Santtu: !?

Saikkonen, Tuomo: ?

Näistä miehistä ei siis ole mitään uutta sanottavaa. Toimenkuvat ja ominaisuudet täydentynevät kevään kuluessa.

Sitten keikka:

• Videokuvauksia koko päivä. Luottomiehet Tumppi ja Vane seurailevat linssin läpi artistien toimintaa keikkapäivän kuluessa.
• Suurinta panikointia ennen keikka sitten koskaan (loppuunmyyty Tavastia, ensimmäinen keikka uuden levyn kanssa). Edes hyvin sujunut kenraaliharjoitus ei tuntunut auttavan.
• Itsensä kokoaminen ennen keikkaa, Suomen komea 4-0 voitto Venäjästä auttoi asiassa.
• Bon voyage -ilmiö hyppyrinnokalla, juuri ennen ponnistusta “olen tehnyt tätä ennenkin, mie tiedän kuinka tämä homma tulisi hoitaa!”
• Pitkä liito, täydellinen telemark-alastulo jäi kuitenkin tekemättä. Hyppyjä on kuitenkin parisenkymmentä jäljellä.
• Vahvaa tunnelmaa, helpottuneita huokauksia, innostuneita sonneja, suoritetaan harvinainen jälkihomostelu Tavastian bäkkärillä.
• Vanhemman ja liikuttuneessa tilassa olleen Saikkosen mairittelevien kommenttien vastaanottotilaisuus.
• Takahuoneessa lymyilyä, vieraiden juottamista, katseen suuntaaminen tulevaan eli Kokemäkeen.