MOKOMA.COM

Korkea-ahon ukkohan oli ilmoittanut aikaisemmin, että hän polkaisee lomalle tässä vaiheessa turneeta. Voi olla kuulemma riski, että alkaa jätkien naamat ottaa kupoliin. Onkin järkeen käypää, että meidän naamat ärsyttävät joka vuosi vähän enemmän, samaan tahtiin kun posket levenevät. Nykyäänhän näkee jo takaapäin onko parta ajettu ennen reissuun lähtöä.

Lievää pulssinkohoamista aiheutti kelvottoman kiertuemanagerin edellisenä päivänä tekemä havainto, että meillähän ei lempo soikoon ole miksaajaa Vorssassa ollenkaan. Bar 54:n keikka tuli näet eri satsissa kuin muut ja kun Man of High-glades oli tuuraajat hyvissä ajoin hoitanut, ei Vorssa vielä listassa komeillut. 500 puhelinsoittoa ja yksi miksaaja. Onneksemme Gaian Tuomo lupasi hoitaa homman, koska olisi paikalla joka tapauksessa PA-laitteistoa toimittamassa.

Matka oli sujuva ja äkkiä ohi. Näköjään sen yhden energiajuoman lisäksi muutama muukin juoma antaa siivet ja ainahan sitä kelpo seurassa jousilla viihtyy. Meillä on siinä mielessä erikoinen porukka, että viihde-elektroniikkaan emme juurikaan matkoillamme koske, vaikka bussista esimerkiksi tv ja Pleikkari löytyvätkin. Ei vaan ehdi harrastaa moisia, koska ukoilla on koko ajan niin paljon tähdellistä asiaa toisilleen. Jääkaappi onkin bussin tärkein elektroninen vempele, ja sitä kaikki ainakin osaavat käyttää.

Suoritimme vähän perusteellisemman äänentarkastelun tilan vaativuudesta johtuen, huomataksemme myöhemmin, että lavasoundi oli täysin erilainen yleisön saavuttua paikalle. Mutta tulipahan haettua soittovirettä. Äänimaisemoinnin jälkeen bäkkärillä lasagnea naamaan ja porukan uupuneimmat suuntasivat Rantasipiin huilaamaan hetkeksi.

Yleisöä eli pokaa oli todella mukavasti paikalla kun kävimme En av de blackjack pa nett variantene det er storst sjanse for at du kommer over kalles spansk 21. roiskimaan puolen yön kiepeillä, ja tunnelma oli alusta alkaen suorastaan kiihkeä. Jengi oli aivan nenän eteen puristautuneena, hien ja adrenaliinin täyttäessä ilman. Miehet puivat paidattomina nyrkkiä ilmaan ja naiset keinuttelivat lanteitaan, sitähän se on se rock’n roll parhaimmillaan. Hetkittäin oli suorastaan mahdotonta kuulla Markon laulua, koska yleisö esitti samaan aikaan omaa äänekästä tulkintaansa aiheesta. Kerrassaan juhlavaa! Itse pidän suuresti näistä vähän pienemmistä paikoista, mutta ymmärrän, että esimerkiksi Kuisma on eri mieltä kamppaillessaan Santun viuhuvia patukoita vastaan. Tekee kuulema kipeää osuessaan.

Keikan jälkeen fiilis oli kohdillaan. Mitenkään Vorssaa sen suuremmin aliarvioimatta, mutta odotuksia keikan suhteen ei juurikaan ollut. On erittäin fantsua, että “tässä vaiheessa uraa” löytyy vielä uusia kaupunkeja joissa selkeästi ymmärretään meininkimme päälle. Illan päätteeksi puhdasta paitaa ylle ja tanssikenkää alle, ja ei muuta kuin paikallisten karkelointia ihmettelemään. Hurjaa oli.

Edellisenä iltana Hyge poistui kesken keikan tsekkaamaan vatsalaukkunsa sisällön. Oma vatsalaukkuni taisi kokea sympatiaa rumputaiteilijaa kohtaan, sillä jouduin lähtemään after skistä aivan ennen aikojani samojen oireiden takia. Pulautus jäi kuitenkin onneksi kertarykäykseksi ja yhden huonosti nukutun yön kestäneeksi huteraksi oloksi. Aamu valkeni lopulta Jyväskylässä kalvakkaan harmaana. Myös sää oli väritön ja sateinen, kuten Suomen talviaamuilla nykyään on tapana.

Huonekuntamme (Saikkonen, Aalto, Hölttä) vääntäytyi kuitenkin reippaasti ylös sängyistä päivystämään edellisenä iltana kuskin ja kiertuemanageri Hyrkäsen kanssa sovitulle kohtaamispaikalle hotellin eteen. Parikymmentä minuuttia sateessa odoteltuamme teimme kuten kuvitella saattaa. Minä ja Hölttä painuimme tien toiselle puolelle Irkkubaariin ja Kuisma urheiluliikkeseen salibandy-mailaostoksille. Tuntia myöhemmin saimme puhelinsoiton, että muu porukka odottelee meitä Lutakon pihalla. No, kuka oli väärässä paikassa, milloin, ja kuka mitä häh. Se ei selviä koskaan. Pääasia on, että iloinen matka kohti Tamperetta pääsi alkamaan.

Pakkahuoneella teimme johtopäätöksen Kuisman uudesta mailasta, tapettavan ajan määrästä ja Pakkiksen valtavasta lattiapinta-alasta: salibandy-mailaostoksille! Haimme Markon kanssa mailat ja aloitimme armottoman hikoilun pallopelin parissa. Maalivahtina toimi kuskimme Roope, joka oli täysin ohittamaton – ainakin meille apuritason kenttäpelaajille. Hauskuutta jatkettiin tuntitolkulla aina soundcheckiin asti. Äänet tarkistettuamme lähdimme naapuribaariin viihdyttämään kitarateknikkomme Lettusen häävieraita muutamalla Mokoma-viisulla. Hetken soiteltuamme ja Lörssonien nuorta rakkautta ihailtuamme, halailimme päivän sankarin ja sankarittaren ja poistuimme jännittämään päivän varsinaista keikkaa.

Meitä ennen lavalle nousi aina viihdyttävä Rytmihäiriö, jonka soittoa ei oman keikan alla taaskaan uskaltanut juuri kuunnella. Oman keikkamme alkuun mennessä saliin oli saapunut n. 1200 ihmistä, mikä on aivan hyvä määrä. Uusia ralleja puskettiin läpi taas hirveä määrä, puolet setistä. Soitto kulki kohtuullisen hyvin, ja osa porukastamme tuntui olevan aivan liekeissäkin.

Uuden levyn kiertueilla muistaa aina hyvälaatuisen rutiinin merkityksen. Uusien kappaleiden kohdalla sitä ei vielä ole, ja niinpä lavalla joutuu keskittymään enemmän oikein soittamiseen kuin bailaamiseen. Ja uusia kappaleitahan ei opi soittamaan livenä kuin soittamalla niitä livenä. Treenikämpän ja lavan olosuhteet ovat niin erilaiset.

Nykyisen kotikaupungin yleisö tuntui pitävän kuulemastaan, sillä palasimme lavalle vielä toiseen kertaan. Vaikutti myös siltä, että yleisössä oli nuorta polvea, joilta oli Takatalvi vielä kuulematta.

Tämä viikonloppu oli jo läpeensä hyvä, kiitokset kaikille. Tästä on hyvä jatkaa!

Jyväskylän päiväkirja kirjoitetaan tällä kertaa Aleksanterin tekniikalla. Terveisiä!

Aina vaan keikoille, eikä ikinä viikonloppulomalle kylpylään. Aina vaan Helsingin jätkät roudaamassa, eikä ikinä tamperelaiset. Aina vaan tyhjännauramista bussissa, eikä ikinä asiallisia keskusteluja. Aina vaan kaljaa matkajuomana, eikä ikinä limpparia. Aina vaan hyvä meininki Lutakoon saapuessa, eikä ikinä vihamielinen. Aina vaan tahmeita perjantai-soundcheckejä, eikä ikinä kulkevaa soittoa. Aina vaan tyhjännauramista takahuoneessa, eikä ikinä asiallisia keskusteluja. Aina vaan alkoholittomia juomia ennen keikkaa, eikä ikinä kaljaa. Aina vaan jännittämistä lavalle mennessä, eikä ikinä rutiinia. Aina vaan kreisi yleisö Lutakossa, eikä ikinä rokkipoliiseja. Aina vaan yllättäviä käänteitä, eikä ikinä tasaista suorittamista. Aina vaan Koiruoho setissä hätätilanteessa, eikä ikinä muulloin. Aina vaan parhaita keikkoja Jyväskylässä, eikä ikinä paskoja. Aina vaan hirveä hiki keikan jälkeen, eikä ikinä kuivia vaatteita mukana. Aina vaan valkkarivissyä keikan jälkeen, eikä ikinä väkeviä. Aina vaan adrenaliiniyliannostus keskellä yötä, eikä ikinä väsymystä. Aina vaan Infernoon jatkoille, eikä ikinä ajoissa nukkumaan.

Lahtelainen lauantaiaamu tervehti turistia räntäsateella. Masentavaa. Varta vasten olimme ruinanneet hotellista jatkoaikaa, mutta ketään ei tuntunut nukuttavan. Aika tyypillistä. Jos jatkoaikaa ei olisi ollut, olisi käynnistynyt armoton kiukuttelua, tyylin: “Miksi ei saa ikinä nukkua kun nukuttaa ja aina pitää lähteä niin aikaisin ja voi vitti kun kukaan ei ole taas hoitanut”. Mutta sellaista se on, aikuisen miehen ikuinen tyytymättömyys.

Lahdesta ei Juvalle kauan kurvaillut ja aina yhtä ystävällinen hotelli-isäntä Kontiainen otti ryhmämme lämpimästi vastaan. Heti kärkeen nautimme perunamuusit ja Sveitsinleikkeet, ja lähetimme keittiöön valtaisat suosionosoitukset, sillä sen verran maukasta apetta oli tarjolla. Samoihin aikoihin alkoi viidakkorumpu kertoa, että miehistö Hynynen-Hongisto-Sivenius & co. oli jossain kulmilla -eli noin sadan kilometrin päässä- viettämässä luokkakokousta ja että he aikoisivat ampua taksilla paikalle koko revohka. Älyttömyydessään täydellisen nerokasta toimintaa! Varsinkin kun Ladbrokes ei olisi laittanut kummoisia kertoimia sen puolesta, että yksikään jälleennäkemisen riemua nauttinut kokouslainen olisi edes hereillä keikkamme alkaessa. Mutta isoilla miehillä on isot liikkeet ja se heille sallittakoon.

Muutokset setissä tepsivät, ja tuntui että lavalla oli Lahteen verrattuna oikea bändi eikä viisi jätkää jotka muistelivat miten esittää bändiä. Toisin sanoen helpotus oli melkoinen kun tajusi, että tästähän tämä taas lähtee! Lavalla oli kuuma ja hilse pöllysi, eturivissa oli äänekästä sakkia. Enempää en hikoilultani muista, mutta erittäin hyvä feelistunne jäi.

Keikan jälkeen kelpasi istahtaa bäkkärille ja nauttia talon antimia täytekakusta vissyvalkkariin. Hivenen tuli pyörähdettyä ihmisten ilmoillakin, mutta tuntui että siellä olisi tarvinnut vähintään tulkkia ja kalastussaappaita. Ei sitä kauan jaksanut, Pieksämäen loisteliasta FM2000 -orkesteria tuli morjestettua, mutta heilläkin oli vähän liian raju meno meihin vanhuksiin verrattuna.

Niin, Hynystä tuli nähtyä aamupalalla. Oli nähnyt melkein puolet keikasta.