Studio 2007

Joku ehätti jo kyselemään, että mitä studiossa tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Kyllä siellä tapahtuu, mutta me emme ole siellä aikaa tappamassa / päiväkirjaa kirjoittamassa. Olemme siirtyneet etätyövaiheeseen. Miitri koettaa saada viikkojen ajan rakkaudella työstetyn materiaalin arvoiseensa pakettiin. Miksaukset ovat siis alkaneet.

Olemme todenneet jonkin aiemman projektin yhteydessä, että etelä-karjalaisesta bändistä on tarkkaamossa miksausten aikana enemmän haittaa kuin hyötyä. Niinpä odotamme tahoillamme valmiita miksauksia sähköpostiin. Niitä sitten kommentoidaan ja Miitri joko tekee niiden pohjalta korjauksia tai sitten ei.

Miksauksen perusasetusten löytäminen on ottanut aikansa, kuten kaikki projektin vaiheet tähän asti. Nyt ollaan kuitenkin jo hyvässä vaiheessa, ja postilaatikkoon on saapunut kolme valmiiksi leimattua rallia. Jälki kuulostaa omaan korvaan todella hyvältä. KLK:n garage-henkisestä rähinästä ollaan aika kaukana, mutta kyllä tämä aivan meiltä kuulostaa. Jotta saamme vahvistuksen siitä, että soundi toimii myös lopullisessa tuotoksessa, masteroijamme Mika Jussilla Finnvoxilta tekee yhdestä kappaleesta ns. koeponnistuksen.

Pahin jännitys ja stressi alkaa helpottaa. Hyvä tästä tulee.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Tänään on studiosta välipäivä, koska Sakara lähetti Miitrin Lemi Pöllölään asettamaan Stam1nalle rumpumikit oikeisiin asentoihin ja auttamaan muutenkin projektin käynnistyksessä.

Mie palaan huomenna Imatralle viikon tauon jälkeen laulamaan stemmoja. Jännittää kuulla, mitä jätkät ovat biiseihin saaneet aikaiseksi tällä välin. Tarkoitus olisi myös kuunnella kaikki biisit läpi sillä näkökulmalla, että tarvitaanko panostani online casinos vielä johonkin äänentuotantoon. Tämän reissun jälkeen pitäisi kaiken olla omalta osaltani tallessa.

Viikosta tulee rikkonainen, sillä keskiviikkona on luvassa videon kuvaukset Vesa-Matti Vainion ja Vasara Filmsin johdolla. Luvassa on taas palelemista ja odottelua epämiellyttävissä olosuhteissa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Mie jouduin siirtymään täksi viikoksi studiolta muihin hommiin. Perjantain alku meni tosiaan hiukan heikkovointisissa merkeissä. Pahimman terän taituttua alkoi jälkeä kuitenkin syntyä rennosti, mutta aivan tehokkaasti. Soittelin kaikki suunnitellut lisäkitarani, koska en tosiaan tällä viikolla paikalle pääse. Viimeistelin Työnimi Häpäisyn sekä Sinä riitätin “soolot” ja soittelin Entistä ehomman (Työnimi Väinämöinen vs. Hiawatha) melodiat. Jälkimmäisen tulkinnasta Miitri kommentoi, että “Leso, melkein omahyväinen” ja tarkoitti toivoakseni ihan hyvää. C-osaan rakentui ryhmätyönä kitarataivas, joka hulmautti mahtipontisia ja monikerroksisia osia rakastavan Kuisman liekkeihin.

Lisäkitaroita rakenneltiin näille sessiolle ominaisella viisastelumenetelmällä. Parhaalla soittopäällä oleva mäntti hikoilee kitara kourassa ja neljä-viisi ukkoa syöttää ideoita minkä ehtii. Metodia on käytetty oikeastaan läpi session kaikissa vaiheissa. Se on siis todettu toimivaksi, joskin suoritusportaassa ajoittain hikoiluttavaksi. Mutta mitäs siitä, kun jälki miellyttää.

Ensi viikolla täytyy vielä palata kellariin ja luikauttaa stemmalaulut ja kenties jotain muutakin, kasselemme sitten.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Vielä jatkuu pohjien ja vähän muidenkin kitaroiden soitto omalta osaltani. Huomenna pitäisi olla aika lailla valmista. Eilen pääsin shreddaamaan vahvasti Slayer-henkistä soolotulkintaa työnimi Häpäisyyn. Nauratti.
Tänään soiteltiin työnimi Boys of Autumnin kitarat lähes kokonaan. Kauniin melankolinen kappale, huudot tulee taas Imperiumista ja miksei täältäkin. Kappaleen kertosäkeet vaatii tiukantasaiset ja ennen kaikea miehekkäät 8-osakompit. Emme olleet tyytyväisiä oman yksin kitaristikaksikkomme tulkintaan, joten kutsuimme paikalle tueksi maanantaiksi parhaan mahdollisen 8-osamiehen, Hynysen Jounin. Kukaan ei soita suoraan kertsikomppia paremmin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

On taas louhittu. Voi saatans kun on vaikeaa hommaa tämä kitaransoitto. Joko jutut ovat muuttuneet vaikeammiksi, soitto huonommaksi tai kuuntelu tarkemmaksi – tai sitten kaikkea kolmea. Mutta on tässä saanut hikoilla. Lohtua antaa se, että tuorein korvin paikalle There are just a few pieces to the puzzle, and focusing on these pieces can help you improve your FICO free-credits-report.com score. saapuvat hampit ovat sitä pääsääntöisesti sitä mieltä, että myös jälki on tiukempaa kuin ennen. Mut vitt* että on ahistavaa hommaa tämän perustuksen valaminen.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.