MOKOMA.COM

Jos joku muu kirjottais näihi päiväkirjoihi ekat pari lausetta, ni pääsis tästä alottamisen vaikeudesta. Kato! Noiha siitä päästiin. Elieli tämmöseen Helldone-sisäfestivaaliin meiät oli pyyetty soittamaan ja sehän passas hyvi, ku ei muutakaa puuhaa sille päivälle ollu. Tämähän on siis kerta kaikkiaan HIM-orkesterin masinoima tapahtuma, jossa revittelee useamman päivän ajan jos jonkinsorttista comboa.

Roudailu oli tällä kertaa sieltä keposemmasta päästä, koska Kartsa oli hoitanut kollektiivi-backlinen tonteille. Omat hygieniatarvikkeet kämpältä Corollan ahteriin ja kattelemaan meininkejä. Niitä siinä kateltiinkii jokunen tovi, koska osoittautui, että paikan päältä uupuu vähä kitarakaappeja ja vähä piuhoja ja vähä kaikenlaista. Tarvittavat romut saapuivat aikanaan ja suoritimme äänen tarkastuksen.

Kuten aina, tämän jälkeen alkoi ajan tappo. Enstes iskettii jokune litra lihakeittoa naamariin ja sit alettii kutoa juonia. Ite nappasin Hygen ja Peppu-Jarnon kainaloon ja ampasin Swallow the Sunin ukkojen vanavedessä kulman taakse King Foon toimistolle. Siellä piisas ajantappoaseita joka lähtöön. Oli puhuvaa hirven päätä, vanhoja kotimaisia hevivideoita, kerrostalon kokone jalluputeli ja sit semmone apparaatti, että ku sen eessä naaamasa väänteli, ni se tulkitsi naaman valokuvaksi semmosella peilitalomaisella otteella. Huumoria siis tuntikausiksi. Ja niinhän ne tunnit vierähti, että melkein tuli kiiru.

Tavastialle kun saavuttiin, ulkomaan kieli kukki niin. Lavalla Black League jo päästeli tulemaan lontooksi ja yleisön joukossa parveili aikast paljo rokkituristeja kuka mistäkin maailman kolkasta. Hyvä niin, sillä se aiheuttaa mukavaa kutinaa, kun täytyy vakuuttaa räpellyksellään yleisöä, joka ei ole koskaan kuullutkaan bändistä.

Swallow the Sol polkas seuraavaks molskille. Hetken kävin toteamassa ukkoloihe vakuuttavuutta ihan salin puolella, ennen kuin livistin takahuoneen turvaan. Totesimme porukalla, että rumpali-Pasanen ui välilä komppeineen niin kauas rannasta, että tokkopa jaksaa enää takaisin. Onneksi joku huusi oven raosta, että rannan suuntaisesti Pasi, ni pysy miehellä rytmit räpylässä.

Omasta keikasta en juuri muuta muista, kun että soitettiii jotai uusia ja sit jotai vanhoja viisuja. Nii ja sen, että ilmeisesti Tavastian lattiat oli juuri vahattu, sillä pittitohinoissa ukkoa lakos ku heinää. Jälestäpäi sain asiaan varmistuksen, jotta näin oli marjat ja mansikat.

Kun oma hiihto oli hiihdetty oli jälkihiihdon aika. Enstes ihmeteltiin, että kuka kumma on parkkeerannu lentotukialuksen takahuoneeseen. No sepäs olikin Kaakkuri von Hertzenin rumpupalli. Kaakkuri itse kommentoi asiaa, että on tuo peräloosteri sen verta muhkea, että pitää olla jakkarat mittoja myöten. Huomattii myös, että meille osoitetut virvokkeet oli maistunu aika hyvi kaiken maailman Metal Hammereitte päätoimittajille, jotenka iskimme vahingon kiertoon. Von Veljesten hospitality rider pääsi uhriksi. Hienon keikan(soittotaidot, stemmalaulut ja vehkeet) heitettyään Broidit tuli jäähyttelylle. Ilmoitin, että nyt tais käyä nii, et myö epähuomiossa lotrattii teiä kaljat. Kie von Kitaritzi oli sitä mieltä, et se on iha fain. Toki korvasimme heidän juomavajeensa pikimmiten, mut sit myö vissii epähuomios lotrattii nekii juomat. Ja sekii oli niille ”iha fain”. Ihme revohkaa. Lahjakkaita ja elämänmyönteisiä.

Seurasi jatkoje viritys, mut läheisen hotellin resptsuunisedät oli sitä mieltä, että ei ole pojilla jatkoluvat kunnossa semminkin, ku kukaan ei edes majaile kyseissä fasiliteetissa. Nukkumatti heitti kutsun ilmoille ja vastasimme sitte siihe.

Epilogina sen verra, et seuraavana päivänä roudailun yhteydessä söimme epähuomiossa joittekkii vilttihattuje eväät. Olivat oikee Englannista asti kuulemma tulleet.