MOKOMA.COM

Hotelli Atlaksen aamupalalla on kerrankin pirteän näköistä sakkia. Tapana on todeta, että vain hullu jättää aamiaisen väliin, ja tällä kertaa hulluja on vähän. Atlaksen aamupala saa miehistöltämme hyvän arvosanan. Turhat croissantit ja lakkahillot on jätetty pois ja tilalla on hyviä suomalaisia raaka-aineita. Puurot naamaan ja baanalle! Tyhjennämme bussin tyhjistä pulloista sekä tölkeistä ja ojennamme ne roskiksia kaivelevalle Vietmanin veteraanille. Päivän hyvä teko.

Matka Helsinkiin sujuu normaalisti. Bussikin pysyy ehjänä. Aikataulussakin ollaan. Ei siis aika taulussa, vaan aikataulussa. Hyvä!

Perillä Nosturissa saamme vihdoinkin tehdä huolellisen soundcheckin ja tunnelma on kaikinpuolin mainio. Olemme valinneet illan lämmittelyaktiksi Zombin, emmekä mitä hyvänsä zombia vaan The Zombin! Kyseinen demobändien eliittiin kuuluva death metal -akti on jo pitkään pitänyt katsastaa porukalla, ja kun tähän ei meidän kalenterista muuten yhteistä aikaa löydy, niin mikäs sen parempi tapa hoitaa homma kun pyytää bändi lämmittelemään. Jätämme The Zombille ruhtinaallisen puoli tuntia soundcheck -aikaa ja siirrymme bäkkärille viihtymään.

Ja voi luoja, että viihdyttiinkin! Nosturin väki oli tuonut takahuoneeseen Stiga -pöytäjääkiekkopelin ja siitähän riemu syntyi. Exceleitä rakastava Kuisma halusi heti luoda turnauksen asiaankuuluvine sarjataulukkoineen, ja pelaaminen olikin heti alkumetreistä verenmaku suussa vääntämistä leppoisan lätkimisen sijaan. Aavistuksen kilpailuhenkistä porukkaa tämä mäntistömme. Tässä pöytäkirja turnauksesta. En paljasta teille kuka oli kukin, mutta toteanpahan vain, että olen levylaulaja, en pöytäkiekkoilija.

Loppuunmyydyn Nosturin pitäisi yksikseenkin riittää herättämään soittomotivaatio, mutta jos tässä ei ole kylliksi, niin The Zombin esitys ainakin lisää näyttämisen halua. Yleisö näytti pitävän nuorison kalmanhajuisesta ulosannista, ja jopa pitti pyöri näyttävästi. Ei muuta kuin vessaan hieromaan vehkeet puolikoviksi ja lavalle.

Keikka on loistava. Irvikuvaa kokeillaan ensi kertaa aloituskappaleena ja settihän nytkähtääkin aiempaa varmemmin liikkeelle. Nosturin monitorointi on niin hyvä, että poppari pääsee keskittymään oleelliseen heti alkumetreistä lähtien. Ei tarvitse miettiä teknisiä yksityiskohtia, voi vain vatkata päätä ja näyttää hyvältä. Puolitoistatuntinen sujuu nopeasti, soitamme jopa kahdet encoret ja siirrymme takahuoneeseen kehumaan toisiamme. Sekalainen seurakunta pamahtaa takahuoneeseen ja jatkoja suunnitellaan. Vaikka olen hikinen ja onnellinen, tajuan yhtäkkiä potevani koti-ikävää. Teen pikaisen päätöksen lähteä yöbussilla kotiin Tampereelle.

Bussissa autan kahta nuorta määttäläistä hevaria kymmenellä sentillä, jotta saavat paluutiketit keikalta kotiin. Samalla ostan itselleni halpaa juttuseuraa. Kiitos siitä ja kiitos myös samaan seuraan liittyneelle tamperelaiselle neitokaiselle. Kotona kun kömmin omaan sänkyyni ja suljen silmäni, niin tuntuu kuin koko huone pyörisi. Sitä se pään vatkaaminen teettää. Pieni hinta onnistuneesta viikonlopusta.

Herään perjantaiaamuna jo 7.50, sillä olen hätäpäissäni mennyt lupaamaan osallistuvani YleX:n aamuvisailuun. Aikainen herätys ei teille oikeissa töissä käyville ole mitään uutta, mutta kaltaiselleni taivaanrannan maalarille tämä taitaa olla vuoden ensimmäinen herätys ennen aamukahdeksaa. Heti aamutuimaan minulta siis kysellään Illinoisin kuvernööriä ja Jorma Uotisen aktiivikäytössä olevien silmälasien määrää. Ei löydy tietoa moisiin vastauksiin ja tavis-vastustajani Heikki vie visailun luvuin 5-3. Heikki raksalle pullistelemaan, hippi kahvinkeittoon.

Yhytän Tuomon rautatieasemalta. Taitamme junalla matkan Tampereelta Lahteen, jossa hyppäämme tutun bussin kyytiin jatkaaksemme Kuopioon. Lähes koko retkueemme on sairastellut edellisestä keikasta saakka, eivätkä kaikki ole kunnossa vieläkään. Lepoaikaa ei ole mitä ilmeisemmin ollut riittävästi, sillä lämpölukemia nousee itse kullekin. Enpä ole lensulta säästynyt minäkään, mutta levolle ei ole sijaa, sillä eihän näissä töissä tunneta sairaslomaa. Sen verran pysyvästi on asemoitu aivot rokkausasentoon jo 80-luvulla, että eipä ketään tunnu räkätauti lopulta edes suuremmin vaivaavan. Tuleepahan vaihtelun vuoksi käytettyä nenäliinojakin tarkoituksenmukaisella tavalla.

Kommelluksitta matka ei suju. Bussin sisätiloihin alkaa nousta kova bensiinin haju ja tarkempi tutkimus osoittaa jonkun motin nakuttavan tai hihnan luistavan vai mitä niitä autoissa nyt ongelmia sitten onkaan. Kuskimme Roope selvittää missä lähin oikea huoltamo sijaitsee (nykyiset ABC:t sun muuthan huoltavat ihmisiä, eivät autoja) ja rokkarilla alkaa armoton ajantappaminen sillä välin kun autoa korjataan. Kahvilaa ei tästa paikasta löydy, mutta muuta ajanviihdettä kyllä. Uskokaa minua, että on huvittava näky kun Annala-Hämäläinen parivaljakko lompsii autokaupassa mukatietävinä. Eipä tullut pukumiehet ehdottelemaan koeajoa.

Vihdoinkin matka jatkuu. Kuopio herättää mukavia fiiliksiä. Olen joskus julkisesti retostellut olleeni siellä seksilomalla. Se pitää paikkansa. Seksiä savossa. Ihanaa. Nykyäänhän seksi latistuu useimmiten vain puheen tasolle, pelkäksi käsitteeksi. Käsite. Käsitättehän? Hyrde ainakin käsittää.

Special 45 on meille uusi paikka. Yleensä olemme soittaneet Kuopion keikat Henry’s Pubissa, mutta vaihtelun vuoksi on kiva käydä toteamassa uuden paikan tunnelma. Paikka soveltuu rokkaukseen aivan hyvin. Äänten tarkastelu menee minulta tosin penkin alle, sillä lämpö nousee niin kovaksi, että joudun repimään kaikki pakkaamani vaatteet päälle ja hakemaan paitakojulta lisää. Muistikuvat soundcheckistä jäävät huteriksi, jotain ongelmia usiamptorien kanssa oli, mutta sekin taitaa kuulua asiaan. Baarin keittiön ranskalaiset naamaan ja Atlas-hotelliin lepäämään.

Paikalle virtaa ihan kivasti väkeä. Keikka on meiltä aavistuksen varovainen, ei missään tapauksessa huono, mutta ei ehkä ikimuistoinen. Flunssa ei verota esitystä kuitenkaan ihan niin paljon kun ennalta luulisi, ja keikan jälkeen päädymme pekuloinnin lopputuloksena totemaan keikan olleen aivan hyvä. Ei mitään uuttaa siis silläkään saralla.