MOKOMA.COM

Muutama tunti unta ja lautalle. Sen verran ahdisti, että piti ottaa oikein hytti ja vetäistä muutaman tunnin painajaiset. Ratkaisu oli oikea. Kun saavuimme perille olo oli jotakuinkin inhimillinen, mutta New Bamboo Centerissä vedetyn currykanan jälkeen kotisänky kutsui uupunutta maailmanmatkaajaa. Hurjimmat kaverit jäivät nauttimaan aurinkoisesta päivästä Helsingin terasseille. Voin kuvitella, että siellä on heiluttu ilman paitaa isännän elkein ja naisille huudeltu härskejä. Sellaistahan se on se suomalaisen terassileijonan meininki, luulisin näin. Paitsi eihän meidän jätkät, nuo sofistikoituneet älyköt kalliiden import-oluidensa äärellä.

Black Bile oli Tavastiallakin meidän lämppärinä ja se oli kiva asia se. BB duunasi tsekkinsä alta pois ja me teimme samoin. Juurikaan ei tarvinnut hieroa, jotain paskoja rumpumikkejä heivattiin helvattiin, mutta muutenhan se oli siinä. Ja kivakiva, taas pääsi syömään. Tarjolla oli muistaakseni Karjalanpaistia, josta en normaalisti välitä, mutta hyvinhän tuo tuntui pullukkaan uppoavan.

BB:n esiintyminen oli paras näkemistäni ja koitti Nyt mennään ja meinataan -turneen viimeinen keikka. Vapun pistokeikkaa en enää laske samaan satsiin. Alussa tunnelma oli jotenkin jännittynyt ja jähmeä, ja tuntui, että kone ei meinaa lähteä käyntiin sitten millään. Mutta kyllähän se siitä kuitenkin lähti rullaamaan Tavastian täyden salin antaessa tukeaan.

Keikan jälkeen oli todella helpottunut olo. Kiertue ylä- ja alamäkineen sai kuitenkin kunniallisen päätöskeikan. Talven ja kevään keikat olivat nyt nipussa ja olisi hetki aikaa huilata ennen kesää.

Aamulla helvetillisen aikaisin ylös ja bussiin rähmäpäissään ihmettelemään. Lautta lähtisi puolen päivän aikaan ja siihen piti myös ehtiä. Roope ajoi kuin tuuli ja olimme hyvissä ajoissa perillä. Itse kömmin makuuosastolta ihmisten ilmoille kun olimme Helsingin keskustassa todetakseni, että sikaosastolla oli hirveät bailut käynnissä, Hämäläisen johtaessa huutosakkia kantavalla artikulaatiollaan. Yritin selittää laivaan astumis-speksejä, mutta eihän siitä tullut yhtn’mitn. Megafoonikin jäi toisten housujen taskuun. Taas meni hermo ja ulvoin yhtyetovereilleni kuin kiimainen mylläri. Huolestuttavaa, hermot näköjään aivan riekaleina kun aina pitää huutaa, tosin ihan aiheesta, mutta kuitenkin. Toisaalta tiedossani oli, että pesti tarkkailuluokan matkanjohtajana ei ole aina kiitollinen, kiinnostava kylläkin. Bonuksena tulee vahva tietämys apinoiden laumakäyttäytymisestä.

Laivamatka meni seikkaillessa 80-luvun drinkkien taikamaailmassa. Mitä enemmän hörhelöä, sateenvarjoa, tähtisädetikkua ja pirtsakoita karamellivärejä, niin sen parempi. Kuisma teki asiantuntevimmat valinnat.

Perillä Tallinnassa isäntämme Raivo otti homman totaalisen haltuun ja kertoi kuinka ilta tulisi etenemään. Kamat hotellille, soundcheck, safka, kylillä pyörimistä ja keikka. Näin myös etenimme. Woodstockin soittotila oli erittäin tunnelmallinen kellaritila keskiaikaisuutta henkivässä ulkoasussaan. Käytössä oleva backline oli talon hankkima, olimme itse tuoneet vain kriittisimmät tarvikkeet, sillä bussihan jäi Helsinkiin ja roudasimme käsipelillä mitä roudasimme. Äänentarkastelu oli melko pikainen, maittavat safkat naamaan ja sitten Raivo johdattikin meidät johonkin kuumaan taitelijaravintolaan, jonne ei ilmeisesti perustallaaja edes pääse. Komea oli tämä ravinteli, mutta kauan ei ehtinyt nautiskella kun koitti soiton ja laulun aika.

Paikalla oli riemuksemme kohtuullisen hyvin E per scoprire con maggiore precisione cose e in grado di proporre Titan casino italia s4gambling.com/it/ in termini di promozioni e bonus, non devi far altro che visitare il sito ufficiale del casino, dove potrai notare in bella vista il sigillo dell’AAMS, che ne garantisce l’affidabilita. jengiä. Lipun hinta oli kuitenkin ollut suht’ tuntemattomalla bändille aika kova, oikeastaan ihan Suomen hinnoissa. Totesimme tyytyväisyytemme vallitsevaan tilaan ja aloitimme armottoman rokkaamisen. Niin armotonta oli tosiaan meno, että tuplapedaali hajosi ensimmäisessä kappaleessa, mutta Jarkko syöksyi apuun kuin MacGyver ja ehjäsi petaalin. Keikka pienessä punkluolassa (muutamaa suomalaista keikkaturistia lukuun ottamatta) uudelle yleisölle tuntui olevan orkesterillemme melkoinen piristysruiske. Tuli aivan mieleen 120 päivää –levyn aikainen fiilis kun jokainen paikalle vaivautunut sielu piti voittaa puolelleen, ja se vaati aina sen 120 prosenttia. Loistava oli meno ja fiilinki, ja ilmoitimme Raivolle, että Virossa keikkailu kiinnostaa jatkossakin, jos sillä on näin positiivinen vaikutus vanhoihin rokkijyyriin. Katsotaan kuinka käy.

Keikan jälkeen notkuimme aikamme Woodstockissa ja sitten Raivo kuskasikin meidät jonnekin toiseen baariin. En muista nimeä, mutta aivan hyvä oli mesta. Paikka meni aikanaan kiinni, Raivo vei meidät hotellille, hakeakseen muutaman tunnin päästä lähtevälle lautalla. Nukkuminen jäi niin sanotusti syssymälle.

Turun keikka osui alunperin Emma-gaalan kanssa samalle päivälle, mutta onneksi paikkauspäivä löytyi, ja kaiken hyvän lisäksi lämppäriksi oli itsensä löytänyt Kaikka and his Venereal Diseases of the Nation -orchestra eli kaikki oli mukavasti kohdallaan.

Turussa hieroimme soundcheckiä tuttuun tyyliin pitkään ja hartaasti. Rumpumonitori oli enemmän skutsissa kuin monitoroitava rumpumies, ja niitähän piti sitten kumpaistakin säätää ja vääntää. Kuisma löysi itsestään humoristin ja ajoi meikäläisen lähes hulluuteen muutenkin tuskastuttavassa äänenruuvauksessa. Esimerkki: huudan KK:lle, että Kuisman kitaraa ylös, niin Kuisma käy ruuvaamaan kitaranhihnaansa tiukemmalla ja jotain muutakin hassua stand by –tilannekomiikkaa siinä oli mukana. Mutta miulla oli tosikkopäivä eikä naurattanut yhtään. Päinvastoin, huusin kuin hyeena ja pahoittelen sitä näin jälkikäteen.

Dissit saapuivat paikalle ja meistä varmaan jokainen muisti erikseen vitsailla rumpalinsa räkkisysteemistä, tyyliin: ”Otit sitten riu’un mukaan, ois täällä Turussa ollut vessakin.” Mutta se on sellaista kun lemiläinen lähtee vähän isolle kirkolle, kapallinen punasta pottua ja oma riuku on aina messissä. Ja kivahan se on pienemmilleen irvailla kun ei isommilleen uskalla. Eikä toisaalta osaakaan. (toim.huom. 22.5.2008 kello 15:07 puhuin Kaikan kanssa ja tuli ilmi, että rumpali onkin lappeenrantalainen, mutta enpä jaksa korjata sketsiä)

Pöytäjalkapalloa tuli pelailtua aterioinnin yhteydessä ja vulgaareilta tunnekuohuiltakaan ei voinut pelin tiimellyksessä välttyä. Peli kun peli, niin aina täysillä ja vahvalla tunteella, tuntuu olevan meidän porukan motto. Ja vissiin sen Elastisen.

Sitten iskikin väsymys ja huono olo, jota piti lähteä korjailemaan hotelliin. Santtukin valitteli kehnoa oloaan ja poistuimme yhdessä tuumin hotellihuoneen kätköihin, nahkalakanoiden parantavaan hyväilyyn. Vähän lepoa ja kourallinen pillereitä kypärään, ja elämä alkoi taas maistua ja askel kävi varmana kohti Klubia.

Paikalla oli hyvin jengiä ja siellä oli aivan tolkuttoman kuuma eli periaatteessa puitteet tulikuumalle rokkiräjähdykselle olivat kohdillaan. Nationalistit lopettivat kansankiihottamisensa ja hyppäsimme lämmitetyille lauteille turvonneet naamat intoa puhkuen. Keikka olikin erittäin sujuva. Valtavasti hikeä, melkein suoraksi menneitä mutkia ja musiikillisia kääntöpotkuja, siinä illan resepti.

Klubi oli muuttunut sitten viime käynnin kolmikerroksiseksi nestemäisten paheiden pesäksi, joten torstai-illan viettoon ei tarvinnut kauemmaksi poistua. Melko laimea oli arki-illan meininki ja joku portsari vielä tiuski Miitrille aivan syyttä suotta. Oli siis aivan perustelua siirtyä nukkumahommiin, sillä seuraavana aamuna olisi aikainen lähtö, ja oikein ulkomaille! In your face rehupuntit, juntit lähti maailmalle!

Nuoriso-osasto eli Kaikka of the Nation and his Zoologiska kompisarna olikin sitten bailannut erittäin villisti: kadulle oli sammuttu, kuski oli kadotettu, persettä oli näytetty ja vissiin putkaankin oli jouduttu. ”This is rock’n roll!” olisi Kärkkäisen Hessu todennut.