MOKOMA.COM

Matkalla Imatralle osa porukasta valitteli kipeää oloaan ja yleisesti tunnettu faktahan on, että jos joku potee keikkabussissa, niin kohta on nokkatippuri koko sakilla. Ja jos asioiden edelle mennään, niin näin myös kävi. Seuraavalla viikolla nimittäin oli yksi jos toinen kuumetaudin ja flunssan kourissa. Toipuminen jatkuu edelleen.

Woodoossa tekniikka laittoi kamat pystyyn, artistit lätkivät air hockeytä (loistava peli!) ja joukolla Rossoon väsymyspäissään pahennusta aiheuttamaan äänekkäällä hölötyksellä ja tyhjännauramisella. Meidän porukka on juuri sellainen, joka itseäni ärsyttää suunnattomasti kun on vapaalla kovat kaulassa puhelemassa pehmeitä eli siis romanttisella illallisella. On se Jouko ihme jätkä, ei voi muuta todeta.

Imatralla oli väki lähtenyt lauantai-illan viettoon ihan isolla porukalla, joten Woodoossa vallitsi mukavan tiivis tunnelma kun saavuin paikalle. Stam1na-osastoa tuli pikaisesti morjestettua kun olivat kerran treenin jälkeen paikalle vaivautuneet, ja Imatran Keisari Raikkokin oli poikkeuksellisesti lähtenyt ulkoilemaan. Jälkeenpäin kuulin, että Hyrde oli viskattu ulos ravintolasta kesken meidän vedon, koska oli mennyt tupakkikoppiin tuopin kanssa. Kaikenlaista. Lesompi jätkä olisi tietty käyttänyt “et sie tiedä kuka mie oon?!” -korttia, mutta ei meidän Hyrde, itse vaatimattomuus.

Keikka starttasi Luo nahka, luo sisus -kappaleella ja tuskin oli päästy ensimmäiseen kertsiin kun lasituoppi pamahti kappaleiksi Tuomon vahvistimeen. Joku älykkö päätyi siis tällaiseen henkilökohtaiseen ratkaisuun. Tilanteessa ei auttanut mikään muu kuin iskeä hihnat kiinni ja katsoa löytyisikö sankari yleisön joukosta. Noh, äkkiähän tämä umpihumalainen neropatti sieltä löytyi muun yleisön avustuksella ja järkkärit kiikuttivat ukon pihalle. Toivottavasti sälli muilutettiin seuraavana päivänä tervassa ja höyhenissä ratakiskon päällä Svetogorskiin. Villissä lännessä olisi ainakin tehty näin. Imatra onkin villi itä, joten ei voi tietää, heh.

Lyhyen välikohtauksen jälkeen setti jatkui kuitenkin suunniteltuun tapaan ja rokkaaminen maistui oikein hyvältä, vaikka ilmanala muistuttikin lähinnä terraariota. Muistaakseni oikein lisänumerotkin tuli paiskattua yleisön pyynnöstä.

Keikan jälkeen tuli rupateltua tuttujen ja puolituttujen kanssa, ja vietyä Kelju K. Koikkalainen hitaille November Rainin tahtiin. Kyllä siinä oli yhdelle illalle ihan riittämiin.

Korkea-ahon ukkohan oli ilmoittanut aikaisemmin, että hän polkaisee lomalle tässä vaiheessa turneeta. Voi olla kuulemma riski, että alkaa jätkien naamat ottaa kupoliin. Onkin järkeen käypää, että meidän naamat ärsyttävät joka vuosi vähän enemmän, samaan tahtiin kun posket levenevät. Nykyäänhän näkee jo takaapäin onko parta ajettu ennen reissuun lähtöä.

Lievää pulssinkohoamista aiheutti kelvottoman kiertuemanagerin edellisenä päivänä tekemä havainto, että meillähän ei lempo soikoon ole miksaajaa Vorssassa ollenkaan. Bar 54:n keikka tuli näet eri satsissa kuin muut ja kun Man of High-glades oli tuuraajat hyvissä ajoin hoitanut, ei Vorssa vielä listassa komeillut. 500 puhelinsoittoa ja yksi miksaaja. Onneksemme Gaian Tuomo lupasi hoitaa homman, koska olisi paikalla joka tapauksessa PA-laitteistoa toimittamassa.

Matka oli sujuva ja äkkiä ohi. Näköjään sen yhden energiajuoman lisäksi muutama muukin juoma antaa siivet ja ainahan sitä kelpo seurassa jousilla viihtyy. Meillä on siinä mielessä erikoinen porukka, että viihde-elektroniikkaan emme juurikaan matkoillamme koske, vaikka bussista esimerkiksi tv ja Pleikkari löytyvätkin. Ei vaan ehdi harrastaa moisia, koska ukoilla on koko ajan niin paljon tähdellistä asiaa toisilleen. Jääkaappi onkin bussin tärkein elektroninen vempele, ja sitä kaikki ainakin osaavat käyttää.

Suoritimme vähän perusteellisemman äänentarkastelun tilan vaativuudesta johtuen, huomataksemme myöhemmin, että lavasoundi oli täysin erilainen yleisön saavuttua paikalle. Mutta tulipahan haettua soittovirettä. Äänimaisemoinnin jälkeen bäkkärillä lasagnea naamaan ja porukan uupuneimmat suuntasivat Rantasipiin huilaamaan hetkeksi.

Yleisöä eli pokaa oli todella mukavasti paikalla kun kävimme En av de blackjack pa nett variantene det er storst sjanse for at du kommer over kalles spansk 21. roiskimaan puolen yön kiepeillä, ja tunnelma oli alusta alkaen suorastaan kiihkeä. Jengi oli aivan nenän eteen puristautuneena, hien ja adrenaliinin täyttäessä ilman. Miehet puivat paidattomina nyrkkiä ilmaan ja naiset keinuttelivat lanteitaan, sitähän se on se rock’n roll parhaimmillaan. Hetkittäin oli suorastaan mahdotonta kuulla Markon laulua, koska yleisö esitti samaan aikaan omaa äänekästä tulkintaansa aiheesta. Kerrassaan juhlavaa! Itse pidän suuresti näistä vähän pienemmistä paikoista, mutta ymmärrän, että esimerkiksi Kuisma on eri mieltä kamppaillessaan Santun viuhuvia patukoita vastaan. Tekee kuulema kipeää osuessaan.

Keikan jälkeen fiilis oli kohdillaan. Mitenkään Vorssaa sen suuremmin aliarvioimatta, mutta odotuksia keikan suhteen ei juurikaan ollut. On erittäin fantsua, että “tässä vaiheessa uraa” löytyy vielä uusia kaupunkeja joissa selkeästi ymmärretään meininkimme päälle. Illan päätteeksi puhdasta paitaa ylle ja tanssikenkää alle, ja ei muuta kuin paikallisten karkelointia ihmettelemään. Hurjaa oli.

Jyväskylän päiväkirja kirjoitetaan tällä kertaa Aleksanterin tekniikalla. Terveisiä!

Aina vaan keikoille, eikä ikinä viikonloppulomalle kylpylään. Aina vaan Helsingin jätkät roudaamassa, eikä ikinä tamperelaiset. Aina vaan tyhjännauramista bussissa, eikä ikinä asiallisia keskusteluja. Aina vaan kaljaa matkajuomana, eikä ikinä limpparia. Aina vaan hyvä meininki Lutakoon saapuessa, eikä ikinä vihamielinen. Aina vaan tahmeita perjantai-soundcheckejä, eikä ikinä kulkevaa soittoa. Aina vaan tyhjännauramista takahuoneessa, eikä ikinä asiallisia keskusteluja. Aina vaan alkoholittomia juomia ennen keikkaa, eikä ikinä kaljaa. Aina vaan jännittämistä lavalle mennessä, eikä ikinä rutiinia. Aina vaan kreisi yleisö Lutakossa, eikä ikinä rokkipoliiseja. Aina vaan yllättäviä käänteitä, eikä ikinä tasaista suorittamista. Aina vaan Koiruoho setissä hätätilanteessa, eikä ikinä muulloin. Aina vaan parhaita keikkoja Jyväskylässä, eikä ikinä paskoja. Aina vaan hirveä hiki keikan jälkeen, eikä ikinä kuivia vaatteita mukana. Aina vaan valkkarivissyä keikan jälkeen, eikä ikinä väkeviä. Aina vaan adrenaliiniyliannostus keskellä yötä, eikä ikinä väsymystä. Aina vaan Infernoon jatkoille, eikä ikinä ajoissa nukkumaan.

Lahtelainen lauantaiaamu tervehti turistia räntäsateella. Masentavaa. Varta vasten olimme ruinanneet hotellista jatkoaikaa, mutta ketään ei tuntunut nukuttavan. Aika tyypillistä. Jos jatkoaikaa ei olisi ollut, olisi käynnistynyt armoton kiukuttelua, tyylin: “Miksi ei saa ikinä nukkua kun nukuttaa ja aina pitää lähteä niin aikaisin ja voi vitti kun kukaan ei ole taas hoitanut”. Mutta sellaista se on, aikuisen miehen ikuinen tyytymättömyys.

Lahdesta ei Juvalle kauan kurvaillut ja aina yhtä ystävällinen hotelli-isäntä Kontiainen otti ryhmämme lämpimästi vastaan. Heti kärkeen nautimme perunamuusit ja Sveitsinleikkeet, ja lähetimme keittiöön valtaisat suosionosoitukset, sillä sen verran maukasta apetta oli tarjolla. Samoihin aikoihin alkoi viidakkorumpu kertoa, että miehistö Hynynen-Hongisto-Sivenius & co. oli jossain kulmilla -eli noin sadan kilometrin päässä- viettämässä luokkakokousta ja että he aikoisivat ampua taksilla paikalle koko revohka. Älyttömyydessään täydellisen nerokasta toimintaa! Varsinkin kun Ladbrokes ei olisi laittanut kummoisia kertoimia sen puolesta, että yksikään jälleennäkemisen riemua nauttinut kokouslainen olisi edes hereillä keikkamme alkaessa. Mutta isoilla miehillä on isot liikkeet ja se heille sallittakoon.

Muutokset setissä tepsivät, ja tuntui että lavalla oli Lahteen verrattuna oikea bändi eikä viisi jätkää jotka muistelivat miten esittää bändiä. Toisin sanoen helpotus oli melkoinen kun tajusi, että tästähän tämä taas lähtee! Lavalla oli kuuma ja hilse pöllysi, eturivissa oli äänekästä sakkia. Enempää en hikoilultani muista, mutta erittäin hyvä feelistunne jäi.

Keikan jälkeen kelpasi istahtaa bäkkärille ja nauttia talon antimia täytekakusta vissyvalkkariin. Hivenen tuli pyörähdettyä ihmisten ilmoillakin, mutta tuntui että siellä olisi tarvinnut vähintään tulkkia ja kalastussaappaita. Ei sitä kauan jaksanut, Pieksämäen loisteliasta FM2000 -orkesteria tuli morjestettua, mutta heilläkin oli vähän liian raju meno meihin vanhuksiin verrattuna.

Niin, Hynystä tuli nähtyä aamupalalla. Oli nähnyt melkein puolet keikasta.