Pendolino Jyväskylän kautta Kuopioon lähtee raiteelta kahdeksan. Hyvää matkaa. Tampereella junaan nousee Marko. Vaihdamme kuulumiset ja punomme juonia viikonloppua varten. Juonia onkin syytä punoa, sillä soitamme tällä kertaa kaksi keikkaa putkeen Lutakossa, joista jälkimmäinen on kaiken lisäksi loppuunmyyty. Jyväskylä on ollut koko Mokoman uran ajan toinen kotikaupunki, joten odotukset ovat korkealla ja tunnelma on mainio. Matka etenee nopeasti.

Tekniikka ja muut pojat ovat jo Lutakossa kun saavumme paikalle juuri sopivasti soundcheckiä varten. Soundchekin aikana naama on leveässä virneessä. Oma monitorimies ja kunnon kamat saavat aikaan sen, että soittaminen maistuu ennenkuulumattoman hyvältä. Lisäksi Teron muokkaa monitorikuuntelua lennossa, joten jos vaikka tulisi vierailtua lavan toisella puolella, oman instrumentin ääni seuraa perässä. Soitamme varmaan toistakymmentä biisiä. Mikäs tässä on näillä soundeilla treenatessa.

Lutatakossa soitto alkaa kymmeneltä. Yleensä homma menee siten, että jengi tulee baariin puolenyön aikaan, ja soittoajat venyvät. Rumban tekemän tutkimuksen mukaan kaikki osapuolet ovat sitä mieltä, että soittoaikoja tulisi aikaistaa, mutta aikaahan se kulttuurin muuttaminen vie. Tällä hetkellä Lutakossa ja Kuopion Henkassa soitto alkaa 22.00, ja paikalliset tietävät sen. Homma toimii.

Kaikesta huolimatta keikan alussa soundien kanssa oli kuitenkin hakemista ja allekirjoittaneen plasmat oli alkukeikasta hieman sekaisin. Tero selitti myöhemmin, että koska Markon monitoreihin tehtiin pieni viilaus kitarabalanssiin, niin myös oma kuunteluni meni liian alas. Onneksi stäkkini on mikitetty kahdella mikillä joten tästä eteenpäin toinen mikki menee Markon kuunteluun ja toinen tulee minulle. Lahkeet lepattaa, juh-laa!

Keikalla on jotenkin rauhallinen tunnelma, vaikka porukkaa onkin paikalla todella hyvin. Torstaikeikka. Tuomo on parhaimmillaan näillä keikoilla, kun pitää yrittää riuhtoa jengiä hereille. Mies on ihan liekeissä ja taistelee kulmissa irtokiekoista. Itse keskistyn soittotuntuman hakemiseen, sillä uudessa kitarassani – tuttavallisemmin “Mustissa” – on kapea otelauta ja kielet millin lähempänä toisiaan kun aikaisemmassa seitsemänkielisessä, ja tämä vaatii nakkisormelta hieman totuttelua. Instrumentin soittotatsi on kuitenkin todella hyvä, joten ei hätää. Loppukeikasta Santtu on sävelaskeleen alavireessä, mutta ei se mitään. Ihme että edes tajusin. Musikaalisuus on hevissä aivan liian yliarvostettu juttu.

Lutakon bäkkäri on paras. Sinne on pääsy kielletty muilta kun henkilökunnalta ja tupakkaakaan ei saa polttaa. Kielloista huolimatta (eli oikeastaan niistä johtuen) homma toimii loistavasti. Keikan jälkeen on todella mukava huilata hetken kaikessa rauhassa ja käydä keikan tapahtumat omalla porukalla läpi. Sen jälkeen voikin lähteä Free Timeen bailaamaan ihan normaalisti.