Seinäjoelta pohjoiseen liikuttaessa asiaan kuuluu piipahtaa Top Sound-nimisessä soitinliikkeessä, jonka valikoima on melkoisen mittava. Sieltä on aiemmilta reissuilta tarttunut mukaan mm. käytetty Bossin HM-2. Toki kyseinen kapine tuli hankittua jo 80-luvun lopulla, mutta Jallu Javanaisen erikoismuuntaja teki siitä selvää heti tuoreeltaan. Tällä kertaa hankinnat jäivät melko vähäisiksi: basisti Santulle kieliä ja kitaristi Hämäläiselle hurjan hintainen Fuzz-pedaali.

Matka taitettiin normaaliin tapaan tunti-pari jäljessä aikataulusta. Niinpä perillä Teatrialla kasasimme kamat liki festarinopeudella. Äänimaisema saatiin ripeästi hallintaan sekä salin että lavan puolella.

Oulussa on aina ollut erityisen mukavaa ehkä kaikkien aikojen ensimmäistä keikkaamme lukuun ottamatta. Samat odotukset olivat myös tältä illalta.

Poistuimme lavalta yhtä nopeasti kuin olimme sinne kiivenneetkin, sillä muitakin soundcheckaajia oli jonossa. Rytmihäiriön lisäksi lauteille nousisi myös Maple Cross, jonka c-kasetti- ja vinyylituotantoa tuli muinoin diggailtua kovastikin.

Momentumin varjeleminen on keskeisiä tavoitteita keikan alkua odotellessa. Toisaalta on hyvä huilata, mutta toisaalta niin syvään lepotilaan ei saa vaipua, että hereille ei enää pääse. Oulussa suurin osa porukasta katsoi parhaaksi jäädä ylläpitämään valvetilaa hyvin varusteltuun takahuoneeseen. Aikaa tapettiin mm. tutustumalla Hausmylly-yhtyeen luultavasti suurimpaan taiteelliseen saavutukseen: Harja tippu! -videohupailuun. Voi olla, että kyseinen pätkä vaatii naurattaakseen univelan ja kohtuullisen kokemuksen keikkabussin tylsyydestä. Meiltä sattui löytymään molemmat, joten nauroimme itsemme kipeiksi.

Illan ensimmäisenä bändinä soitti Rytmihäiriö, jonka meiningistä tuli nautittua muutaman biisin verran. Maple Crossia ei uskaltanut vilkaista kuin pikaisesti, sillä oma keikka alkoi olla käsillä.

Teatrian pienempi puoli oli loppuunmyyty, eli paikalla oli n. 850 ihmistä. Enemmänkin olisi kuulemma tulijoita ollut, mutta järjestäjä ei osannut tätä odottaa ennakkomyynnin perusteella. Mikäli ihmiset olisivat hankkineet lippuja hanakammin ennakkoon, olisi keikka voitu järjestää isommalle puolelle. No, sama se. Pienemmällä puolella akustiikka ja tunnelma ovat ehkä paremmalla tolalla, joten sisään mahtuneelle yleisölle tämä varmasti sopi.

Keikka lähti liikkeelle tutusti M.A. Nummisen Sikakunnossa -introkappaleella, joka voisi tekstinsä puolesta olla Luihin ja ytimiin -albumilta. Setti avattiin Irvikuvalla, joka on viime aikoina syrjäyttänyt Luo esi, luo nahkan avausrallina. Irveiskuva on loistava aloitus silloin, kun sekä monitori- että salisoundi on kunnossa. Oulussa näin oli, joten homma lähti sujumaan ensitahdeista ja kulki aina valomerkkiin asti. Santun lantio oli erityisen notkealla päällä etenkin pitkästä aikaan settiin nousseessa Seitsemän sinetin takana -kappaleessa, joka soitettin synttäritoivelauluna Rytmiksen Andelle.

Oulun yleisö oli jälleen äänekästä ja kreisiä, minkä ansioista pitkä bussimatka Ouluun ja takaisin ei tunnu läheskään niin pitkältä. Kiitokset jälleen!