Mokoma – Sydänjuuret

Metalliorkesteri Mokoma julkaisee seitsemännen studioalbuminsa ”Sydänjuuret” 24. maaliskuuta. Albumin on tuottanut Janne Saksa, jonka rautaista osaamista on aikaisemmin kuultu yhtyeen läpimurtolevyillä ”Kurimus” ja ”Tämän maailman ruhtinaan hovi”. ”Sydänjuuret” on äänitetty viime syksyn ja kuluvan talven aikana Sound Supreme -studiolla Hämeenlinnassa. Albumin on miksannut Mokoman luottopakki Miitri Aaltonen.

Mokoman kultalevykokoelma sai hiljattain täydennystä, kun marraskuussa 2007 julkaistu ”Luihin ja ytimiin” ylitti 15 000 myydyn kappaleen rajan. Vuonna 2006 julkaistun ”Kuoleman laulukunnaat” -albumin lisäksi kultarajan ovat ylittäneet 5 000 kappaleen myynnillä ”Viides vuodenaika” -EP (2006) sekä livetaltiointi-DVD ”Mokoma DVD” (2004). Kaikki edellämainitut julkaisut ovat olleet Suomen virallisen listan ykkösiä omissa kategorioissaan.

Maaliskuun lopussa julkaistava ”Sydänjuuret” alkoi hahmottua vuosi sitten, kun laulaja Marko Annala vetäytyi Näsijärven rannalle korpimökkiin säveltämään. Vankaveden talvisissa rantamaisemissa syntyi paljon uutta materiaalia, ja Annala kuvailee mökillä online casino vietettyä aikaa ”yhdeksi hienoimmista reissuista ikinä”.

Metsän keskellä alkunsa saanut ”Sydänjuuret” kertoo rakastavasti kotimaamme arvoista ja perinteistä, mutta ilman kiihkoilua.

“Välillä on tunnelma iloinen kuin juhannuksena, välillä masentunut kuin kesken pimeimmän vuodenajan. Minun Suomeni ei ole objektiivisesti tarkkaillen yhtään sen tärkeämpi paikka kuin mikään muukaan maa, mutta rakkain juuri minulle”, Annala kertoo.

Onko siitä tullut leso 2010 -kiertue

1.4. Lappeenranta, Wiltsu
2.4. Kokemäki, Stadium Live Club
3.4. Lahti, Finlandia-Klubi
9.4. Mikkeli, Bar & Night Vaakuna
10.4. Tampere, Pakkahuone
16.4. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
17.4. Kaustinen, Konsta
22.4. Pori, Bar Kino
23.4. Turku, Klubi
24.4. Kouvola, House Of Rock
30.4. Helsinki, Tavastia
1.5. Jyväskylä, Lutakko
7.5. Forssa, Bar 54
8.5. Oulu, Club Teatria
14.5. Varkaus, Z-One
15.5. Joensuu, Karjalatalon Kellari
21.5. Kuopio, Henrys Pub
22.5. Kuopio, Henrys Pub
28.5. Imatra, Osmos Cosmos Bar
29.5. Helsinki, Nosturi

Kommentit

27.01.2010 14:22 / Vieras

Onko tuo Kokemäen keikka ikärajaton?

27.01.2010 14:26 / hhakkinen

Noniin! Näitä uutisia oltiinkin jo odoteltu kärsimättöminä ja katso! Siinä ne nyt ovat! Ja nyt pitää vielä malttaa melkein kaksi kuukautta…

Onko muuten suunnitelmissa “ennakkomaistattaa” tätä levyä missään medioissa tjms.?

27.01.2010 14:29 / Tuomo

Kokemäen klubi näyttäisi olevan yökerho, eli K-18.
Julkaisuviikolla kannattanee väistellä medioita, mikäli haluaa kuunnella albuminsa “neitseellisesti”. Sinkkuja tms. ei ole tulossa.

27.01.2010 14:32 / Vieras

Voi harmi, oiskos ikärajattomia keikkoja Satakunnassa tulossa?

27.01.2010 15:01 / Kuisma

Tuossa on nyt keväälle sovitut keikat. Onkos siellä Satakunnassa mitään hyvä kesäfestareita alaikäisille?

27.01.2010 15:40 / Vieras

Oulun Club Teatrian keikka näyttäis olevan K-18. Onko tämä ihan pysyvä ja vahvistettu tieto? Ei sillä, etten itte pääsis sinne, vaa ku naisystäväki haluais tulla kuuntelemmaa teitä livenä 🙂

27.01.2010 16:17 / Vieras

Pelastitte miun päivän ihan totaalisesti näillä kauan ja hartaasti odotetuilla uutisilla. Vitti, kiitos! Parhautta.

27.01.2010 16:22 / Kuisma

Kannattaa varmistaa sisäänpääsyrajoitukset suoraan keikkapaikoilta. Me vaan tullaan sinne skulaamaan, vaikka toki olisi kiva myös myydä lippuja ovella 🙂

27.01.2010 16:26 / Vieras

Esimerkiksi Harjavallassa järjestettiin viimevuonna Karmarock 🙂 Itse asun Kokemäellä joten mitä lähempänä sen parempi. Muista en tiedäkkään..

27.01.2010 17:42 / HollowOne

Kyllä mäntistö ainakin viime kesänä Karmarockissa laittoi jalalla koreasti ja komeasti vielä. Kaksi kuukautta pitäisi vielä malttaa odottaa! Tätä jo aiemminkin kysyttiin toisaalla mutta vastausta ei silloin tainnut tulla, elikä julkaistaanko Sydänjuuret ainoastaan CD-tallenteena vai onko vinyyliä myös odotettavissa?

27.01.2010 17:44 / Tuomo

Hollowone, ihan vain meidän kesken: vinyyli on tulossa. Formaateista tiedotetaan virallisesti syssymmällä.

27.01.2010 19:28 / Vieras

Minkä näköset ikärajat kautisella konstassa? Vai onko kenties ollenkaan? 7

27.01.2010 19:59 / Costi

Aiai miten mahtavaa kun näkee Mokoman Varkaudessa, ja seuraavana viikonloppuna kahdesti Henkassa. Kyllä siinä ihminen viihtyy. Nyt sitten odotellaankin biisilistaa & kansikuvaa, ja tietysti levyä itseään.

27.01.2010 20:14 / Mobiilivieras

Sydänjuuret kuulostaa vähän iskelmäalbumin nimeltä, mutta uskon sisällön olevan täyttä timanttia! Pakkiksella nähdään!

29.01.2010 08:28 / Vieras

Milläs perusteella Kuopiolaiset saa nauttia tästä kulttuuriteosta kahtena peräkkäisenä päivänä…?

29.01.2010 12:01 / Marko

Kuopion Henry’s Pub on niin pieni paikka, että siellä on syytä soittaa kahtena iltana peräkkäin. Näin olemme tehneet ennenkin ja tavan hyväksi havainneet.

29.01.2010 23:06 / Vieras

Tuolla fooruminki puolella ku asiaa pyörittelin, niin kansi herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta värimaailma yms. jälleen pirun tyylikäs, mutta toisaalta ehti jo odottaa seuraavaa “Mokoma-hahmoa” kannessa… No, vaihtelu virkistää. Kannet kuitenkin lienee Pirisen tekosia ainaki tyylistä päätellen? Musaa ku vielä pääsee arvioimaan niin aijai 🙂

30.01.2010 02:22 / -R-

Jahas, näyttää siltä, että tulee taas Suomen yölliset rautatieasemat tutuiksi 😀

31.01.2010 14:02 / Vieras

Ehin jo ennakkotilaamaan levykauppax.fi:stä levyn ennakkoon ja nyt sinne oli ilmestynyt Sydänjuuret-deluxe pari euroo kalliimmalla. Mitä tää deluxe-paketti sisältää? Missasinko jotain oleellista?

31.01.2010 15:15 / Marko

Tuo Deluxe on sama levy pakattuna muovin sijasta pahviin. Lisäksi Deluxessa on hieman komeampi kansi, jos sattuu pitämään hypistelystä. Kohokuviota ja niin pois päin. Molemmissa on tismalleen sama sisältö ja vihkonenkin aivan saman kokoinen, joten etköhän sinä tuolla normiversiollakin pärjää.

Näistä julkaisumuodoista tulee piakkoin tänne tarkempaa selvitystä jahka legendaarinen joku ehtii uutisen muotoilemaan.

2.02.2010 12:36 / AnimalBones

No pentele vieköön, kuullostaapa tämä uutinen hyvältä! Varsinkin se että vinyyliä pukkaa. Kiitos teille siitä jampat. Pari kuukautta pitäisi vielä kärvistellä.

Tulee tosta kannesta mieleen KT:n Ukonhauta-kirja, siinä on saman idea. Kirja on tullut aiemmin, joten ei voi välttyä siltä että idea on jotenkin “kulunut”. ;o) Onko noilla sama suunnittelija? Niin ja mitä biisejä levylle tulee?

2.02.2010 12:58 / Tuomo

Animalbones, biisilistaa mietitään vielä. Luultavasti 12/16 äänitetystä biisistä on mukana. Kansi ei kokonaisuudesta irroitettuna tosiaan räjäytä tajuntaa. Sisäsivujen graafisesti hyvin rikas maailma kuitenkin huusi juuri tällaista kantta. Visio auennee, jahka läpyskä on kourassa. Julkaisemme biisilistan ja mahdollisesti myös otteita sisäsivuista hiukan tuonnempana.

4.02.2010 16:56 / Soppa

Rohkea päätelmä tulossa olevasta eepeestä lienee todiste meedion kyvyistäni? Vai mitä meinasitte neljällä biisillä tehdä?

5.02.2010 16:39 / Marko

Soppa: Tuomo ensinnäkin hieman hätäisesti kommentoi leyn mittaa ennenkuin mitään on sovittu. Levyllä voi myös hyvinkin olla 11 biisiä. Oli niin tai näin, pudokkaat ovat niin matskuu kamaa, että päätynevät jollekin julkaisulle toki.

16.02.2010 20:55 / Vieras

Onko Joensuun keikka ikärajaton?

17.02.2010 22:23 / Vieras

Olikos tuossa vinyylin mukana tosiaan se mp3 latauslipuke kuten Stamp1oilla vaiko olenko lukenut väärin, kun en mistään enää löydä mainintaa asiasta?

19.02.2010 10:24 / Tuomo

Vinyylin mukana tulee mp3-latauslipuke. Laitettiin innostuspäissämme formaatteja vähän uusiksi. Levystä tulee nyt myös kirjaversio. Esittelemme nämä perusteellisemmin luultavasti ensi viikon alussa.

21.02.2010 04:27 / Vieras

Toivottavasti levystä saataisiin jonkinsortin digitaalista painosta. Enkä puhu nyt mistään mp3-maailmalle-ja-rahat-kotiin, vaan sanoituksineen kaikkineen hyvällä laadulla. Fyysisellä levyllä valitettavasti en tee mitään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Top-5 / Janne

1. SKR2010 (universumin räjäytys)
2. Sunn O))) (live@tavastia)
3. Guns ‘N Roses -Watch You Bleed (kirja)
4. Nikolai (lager-olut)
5. Lensun rieska (rieska)

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mäntti-TV avattu!

Mokoman ihkaoma tv-kanava Mäntti-TV on avattu YouTubessa. Kanavalla tullaan näkemään bändin You can also download more casino games online on the Pogo download casino games online page. seikkailuja enimmäkseen lavan ulkopuolelta. Ensimmäisen tuotantokauden kymmenkunta jaksoa nähdään kevään 2010 aikana.

http://www.youtube.com/manttitv

Kommentit

20.01.2010 23:05 / Vieras

Loistavaa paskaa !! : – ) Santtu humalaan, kamera päälle, ja kamera santulle. Eikai siinä muuta tartte nii huumoripiikki taattu.

3.02.2010 15:09 / Hyge

Ja uutta pökälettä on taas tipahdellut, käykäähän toteamassa.

3.02.2010 17:46 / HollowOne

Ja meno senkuin paranee jakso jaksolta 😀 Kiitos näistäkin sketseistä. Bongasinpa vielä itseni vilahtamassa eturivistä uusimmalla videolla, ihanata!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Luihin ja ytimiin -albumille kultaa

Mokoman viimeisin albumi Luihin ja ytimiin on myynyt yli 15000 kappaletta, eli kultalevyyn oikeuttavan määrän. Aivan kreisiä. Mokoma-yhtye kiittää kuulijoitaan!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Koskahan mahtaa mänttien uusin ilmestyä? Sitä tai edes tietoa siitä on kovasti jo odoteltu, eikä malttaisi odottaa.

Eikö teillä ole mukamas seuraavia keikkoja julkaistu?!?!? Ite nimittäin kävin pari viikkoa sitten ostamassa nosturin keikalle lipun! Että kukakohan helvetti siellä sitten soittaa???

Laittakaas jo tänne omille sivuillenne keikkalistaa näkyviin kun kerta osa niistä näkyy jo Tiketissäkin. Kysytääs tässä nyt vaikkapa sellasta, että kummalta tulee levy ensin ulos, Mokomalta vai Stam1nalta? Taitaa aika lähekkäin niiden julkasut kuitenkin olla.
Jee, ei enää kauaa teiän uuden levyn julkasuu, heti ostamaan ku myynnis! PS. Nosturis nähää 😉

Jee! Kuten viimeisin kommentoija hyvin tietää: ei enää kauaa. Siis keikkoihin ja levyjulkkariin, mutta vielä vähemmän aikaa niistä tiedottamiseen. Osa keikkapaikoista on tosiaan jo asiasta tiedottanut, mutta osa antaa vielä odottaa varmistusta. Kaikki faktat pitää kutienkin koota järjestykseen, jotta ei sit tarvitse joka toinen päivä tiedottaa, että “eiku” ja “mutku” ja “korjataas ny vielä”.

Kovasti yritin Kysyttyä -palstan teksteistä löytää vastausta mutta eipäs löytynyt (tai sitten olen sokea). Eli mistä ‘Saikkonen maksaa’ -vitsi/hokema/elämänohje on syntynyt? Yli puoli vuotta on tämäkin asia mieltä vaivannut, vaadin vastauksia!

Tämän vitsin taustoitus menee kategoriaan “if you have to ask, you’ll never know”.

Miksei Sakaran levyt löydy Spotifystä? Ootteko te jotain larsulricheja?

Tavallaan. Yritämme selvitä Ilmaisuuden taloudessa parhaamme mukaan. Harmi että tuosta maailman parhaasta jakelukanavasta – internetistä – ei pysty näillä asetuksilla artisti tai levy-yhtiö tienaamaan leipäänsä. On aika huimaa, että musiikkikappaleen kopion (tiedoston) marginaalikustannukset ovat laskeneet nykypänä niin lähelle nollaa, että edes sen siirrosta, prosessoimisesta tai taltioimisesta ei kannata pyytää käytännössä lainkaan rahaa. Saati sitten että itse sisällölläkään ei esim. Spotifyssä ole mitään järkevää laskennallista arvoa, joka muuttuisi oikeaksi rahaksi. Ikävä kyllä musiikkikappaleiden tuotantokustannukset eivät ole laskeneet nollaan, vaan studiossa teknikolle pitää edelleen maksaa oikealla rahalla tuntipalkkaa, ja yrittäjän pitää edelleen ostaa oikealla rahalla kalliita laitteita studionsa kalustoksi. seuraamme jännityksellä miten tämä tässä lähivuosina kehittyy…

Iha hyvän kuulone levy tulossa, mutta elkee pitäkö kovvaa hintaa, ku näyttää olevan niin lyhyt mitä katoin tuolta galleriasta?

Hehe, hyvä vitsi. Viittaat siis Galtsun joulukalenteriin, jossa soitimme n. 5 sekunnin mittaiset näytteet kaikista biiseistä. Lopullinen levy on 40-50 minuuttia pitkä.

Oletteko laittamassa pystyyn mitään listaa vuoden 2009 parhaista levyistä? Mielestäni 2009 oli tavattoman heikko levyvuosi, ehkä huonoin kymmeniin vuosiin. Kehuttavia kiekkoja tuli lähinnä parilta indiebändiltä ja PMMP:ltä. Mutta löysittekö te mitään kuunneltavaa?

Tsekkaa uutiset ja ylläty positiivisesti!

onpas teil hehkeet ja söpöt uudet sivut. Mie säikähin, ku tuli käsky päivittää kirjanmerkit. Hittolaine. Mutta nii, hienot on. Työ ootte jättäneet fuksian punasen pois väreistä. Sopis kivasti ton turkoosin -tai mikä lie jaden vihreä onkaa- kan. Pysykää karvasina.

kyllä on ihqun sekavat teini-sivut nyt…STANA ei vanha taivu tähän….

Rajut on, eiköstä vaan? Yllättävän paljon tulee kommenttia. Ehkä maailma tarvitsee keskustelunaiheita.

Arvon Mokomaattorit. Ootte vitti parhaita. Kiitos.

Kiitos kaunis. Tälhä myö taas jaksetaa puol vuotta!

Kommentit

19.01.2010 19:10 / Kapee

Hui helvetti kun huonosti erottaa kysymyksen ja vastauksen.

20.01.2010 13:31 / Mobiilivieras

Onks teidän keikkojen aina pakko olla silloin, kun kalenterini on muutenkin täynnä? 🙁 ehkä pitäisi opetella sanomaan ei, niin jäisi sitä keikoillaramppaamisaikaakin!

10.02.2010 18:25 / Vieras

Olisko aika hemmotella yleisöä ja vetäistä Avoin Hauta coveri. Seinäjoki olisi loistava paikka tälläiselle kulttuuribiisille. Nimimerkki: Soronoo niskat ja ääni.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.