Turun keikka osui alunperin Emma-gaalan kanssa samalle päivälle, mutta onneksi paikkauspäivä löytyi, ja kaiken hyvän lisäksi lämppäriksi oli itsensä löytänyt Kaikka and his Venereal Diseases of the Nation -orchestra eli kaikki oli mukavasti kohdallaan.

Turussa hieroimme soundcheckiä tuttuun tyyliin pitkään ja hartaasti. Rumpumonitori oli enemmän skutsissa kuin monitoroitava rumpumies, ja niitähän piti sitten kumpaistakin säätää ja vääntää. Kuisma löysi itsestään humoristin ja ajoi meikäläisen lähes hulluuteen muutenkin tuskastuttavassa äänenruuvauksessa. Esimerkki: huudan KK:lle, että Kuisman kitaraa ylös, niin Kuisma käy ruuvaamaan kitaranhihnaansa tiukemmalla ja jotain muutakin hassua stand by –tilannekomiikkaa siinä oli mukana. Mutta miulla oli tosikkopäivä eikä naurattanut yhtään. Päinvastoin, huusin kuin hyeena ja pahoittelen sitä näin jälkikäteen.

Dissit saapuivat paikalle ja meistä varmaan jokainen muisti erikseen vitsailla rumpalinsa räkkisysteemistä, tyyliin: ”Otit sitten riu’un mukaan, ois täällä Turussa ollut vessakin.” Mutta se on sellaista kun lemiläinen lähtee vähän isolle kirkolle, kapallinen punasta pottua ja oma riuku on aina messissä. Ja kivahan se on pienemmilleen irvailla kun ei isommilleen uskalla. Eikä toisaalta osaakaan. (toim.huom. 22.5.2008 kello 15:07 puhuin Kaikan kanssa ja tuli ilmi, että rumpali onkin lappeenrantalainen, mutta enpä jaksa korjata sketsiä)

Pöytäjalkapalloa tuli pelailtua aterioinnin yhteydessä ja vulgaareilta tunnekuohuiltakaan ei voinut pelin tiimellyksessä välttyä. Peli kun peli, niin aina täysillä ja vahvalla tunteella, tuntuu olevan meidän porukan motto. Ja vissiin sen Elastisen.

Sitten iskikin väsymys ja huono olo, jota piti lähteä korjailemaan hotelliin. Santtukin valitteli kehnoa oloaan ja poistuimme yhdessä tuumin hotellihuoneen kätköihin, nahkalakanoiden parantavaan hyväilyyn. Vähän lepoa ja kourallinen pillereitä kypärään, ja elämä alkoi taas maistua ja askel kävi varmana kohti Klubia.

Paikalla oli hyvin jengiä ja siellä oli aivan tolkuttoman kuuma eli periaatteessa puitteet tulikuumalle rokkiräjähdykselle olivat kohdillaan. Nationalistit lopettivat kansankiihottamisensa ja hyppäsimme lämmitetyille lauteille turvonneet naamat intoa puhkuen. Keikka olikin erittäin sujuva. Valtavasti hikeä, melkein suoraksi menneitä mutkia ja musiikillisia kääntöpotkuja, siinä illan resepti.

Klubi oli muuttunut sitten viime käynnin kolmikerroksiseksi nestemäisten paheiden pesäksi, joten torstai-illan viettoon ei tarvinnut kauemmaksi poistua. Melko laimea oli arki-illan meininki ja joku portsari vielä tiuski Miitrille aivan syyttä suotta. Oli siis aivan perustelua siirtyä nukkumahommiin, sillä seuraavana aamuna olisi aikainen lähtö, ja oikein ulkomaille! In your face rehupuntit, juntit lähti maailmalle!

Nuoriso-osasto eli Kaikka of the Nation and his Zoologiska kompisarna olikin sitten bailannut erittäin villisti: kadulle oli sammuttu, kuski oli kadotettu, persettä oli näytetty ja vissiin putkaankin oli jouduttu. ”This is rock’n roll!” olisi Kärkkäisen Hessu todennut.