Hotelli Atlaksen aamupalalla on kerrankin pirteän näköistä sakkia. Tapana on todeta, että vain hullu jättää aamiaisen väliin, ja tällä kertaa hulluja on vähän. Atlaksen aamupala saa miehistöltämme hyvän arvosanan. Turhat croissantit ja lakkahillot on jätetty pois ja tilalla on hyviä suomalaisia raaka-aineita. Puurot naamaan ja baanalle! Tyhjennämme bussin tyhjistä pulloista sekä tölkeistä ja ojennamme ne roskiksia kaivelevalle Vietmanin veteraanille. Päivän hyvä teko.

Matka Helsinkiin sujuu normaalisti. Bussikin pysyy ehjänä. Aikataulussakin ollaan. Ei siis aika taulussa, vaan aikataulussa. Hyvä!

Perillä Nosturissa saamme vihdoinkin tehdä huolellisen soundcheckin ja tunnelma on kaikinpuolin mainio. Olemme valinneet illan lämmittelyaktiksi Zombin, emmekä mitä hyvänsä zombia vaan The Zombin! Kyseinen demobändien eliittiin kuuluva death metal -akti on jo pitkään pitänyt katsastaa porukalla, ja kun tähän ei meidän kalenterista muuten yhteistä aikaa löydy, niin mikäs sen parempi tapa hoitaa homma kun pyytää bändi lämmittelemään. Jätämme The Zombille ruhtinaallisen puoli tuntia soundcheck -aikaa ja siirrymme bäkkärille viihtymään.

Ja voi luoja, että viihdyttiinkin! Nosturin väki oli tuonut takahuoneeseen Stiga -pöytäjääkiekkopelin ja siitähän riemu syntyi. Exceleitä rakastava Kuisma halusi heti luoda turnauksen asiaankuuluvine sarjataulukkoineen, ja pelaaminen olikin heti alkumetreistä verenmaku suussa vääntämistä leppoisan lätkimisen sijaan. Aavistuksen kilpailuhenkistä porukkaa tämä mäntistömme. Tässä pöytäkirja turnauksesta. En paljasta teille kuka oli kukin, mutta toteanpahan vain, että olen levylaulaja, en pöytäkiekkoilija.

Loppuunmyydyn Nosturin pitäisi yksikseenkin riittää herättämään soittomotivaatio, mutta jos tässä ei ole kylliksi, niin The Zombin esitys ainakin lisää näyttämisen halua. Yleisö näytti pitävän nuorison kalmanhajuisesta ulosannista, ja jopa pitti pyöri näyttävästi. Ei muuta kuin vessaan hieromaan vehkeet puolikoviksi ja lavalle.

Keikka on loistava. Irvikuvaa kokeillaan ensi kertaa aloituskappaleena ja settihän nytkähtääkin aiempaa varmemmin liikkeelle. Nosturin monitorointi on niin hyvä, että poppari pääsee keskittymään oleelliseen heti alkumetreistä lähtien. Ei tarvitse miettiä teknisiä yksityiskohtia, voi vain vatkata päätä ja näyttää hyvältä. Puolitoistatuntinen sujuu nopeasti, soitamme jopa kahdet encoret ja siirrymme takahuoneeseen kehumaan toisiamme. Sekalainen seurakunta pamahtaa takahuoneeseen ja jatkoja suunnitellaan. Vaikka olen hikinen ja onnellinen, tajuan yhtäkkiä potevani koti-ikävää. Teen pikaisen päätöksen lähteä yöbussilla kotiin Tampereelle.

Bussissa autan kahta nuorta määttäläistä hevaria kymmenellä sentillä, jotta saavat paluutiketit keikalta kotiin. Samalla ostan itselleni halpaa juttuseuraa. Kiitos siitä ja kiitos myös samaan seuraan liittyneelle tamperelaiselle neitokaiselle. Kotona kun kömmin omaan sänkyyni ja suljen silmäni, niin tuntuu kuin koko huone pyörisi. Sitä se pään vatkaaminen teettää. Pieni hinta onnistuneesta viikonlopusta.