Matkalla Imatralle osa porukasta valitteli kipeää oloaan ja yleisesti tunnettu faktahan on, että jos joku potee keikkabussissa, niin kohta on nokkatippuri koko sakilla. Ja jos asioiden edelle mennään, niin näin myös kävi. Seuraavalla viikolla nimittäin oli yksi jos toinen kuumetaudin ja flunssan kourissa. Toipuminen jatkuu edelleen.

Woodoossa tekniikka laittoi kamat pystyyn, artistit lätkivät air hockeytä (loistava peli!) ja joukolla Rossoon väsymyspäissään pahennusta aiheuttamaan äänekkäällä hölötyksellä ja tyhjännauramisella. Meidän porukka on juuri sellainen, joka itseäni ärsyttää suunnattomasti kun on vapaalla kovat kaulassa puhelemassa pehmeitä eli siis romanttisella illallisella. On se Jouko ihme jätkä, ei voi muuta todeta.

Imatralla oli väki lähtenyt lauantai-illan viettoon ihan isolla porukalla, joten Woodoossa vallitsi mukavan tiivis tunnelma kun saavuin paikalle. Stam1na-osastoa tuli pikaisesti morjestettua kun olivat kerran treenin jälkeen paikalle vaivautuneet, ja Imatran Keisari Raikkokin oli poikkeuksellisesti lähtenyt ulkoilemaan. Jälkeenpäin kuulin, että Hyrde oli viskattu ulos ravintolasta kesken meidän vedon, koska oli mennyt tupakkikoppiin tuopin kanssa. Kaikenlaista. Lesompi jätkä olisi tietty käyttänyt “et sie tiedä kuka mie oon?!” -korttia, mutta ei meidän Hyrde, itse vaatimattomuus.

Keikka starttasi Luo nahka, luo sisus -kappaleella ja tuskin oli päästy ensimmäiseen kertsiin kun lasituoppi pamahti kappaleiksi Tuomon vahvistimeen. Joku älykkö päätyi siis tällaiseen henkilökohtaiseen ratkaisuun. Tilanteessa ei auttanut mikään muu kuin iskeä hihnat kiinni ja katsoa löytyisikö sankari yleisön joukosta. Noh, äkkiähän tämä umpihumalainen neropatti sieltä löytyi muun yleisön avustuksella ja järkkärit kiikuttivat ukon pihalle. Toivottavasti sälli muilutettiin seuraavana päivänä tervassa ja höyhenissä ratakiskon päällä Svetogorskiin. Villissä lännessä olisi ainakin tehty näin. Imatra onkin villi itä, joten ei voi tietää, heh.

Lyhyen välikohtauksen jälkeen setti jatkui kuitenkin suunniteltuun tapaan ja rokkaaminen maistui oikein hyvältä, vaikka ilmanala muistuttikin lähinnä terraariota. Muistaakseni oikein lisänumerotkin tuli paiskattua yleisön pyynnöstä.

Keikan jälkeen tuli rupateltua tuttujen ja puolituttujen kanssa, ja vietyä Kelju K. Koikkalainen hitaille November Rainin tahtiin. Kyllä siinä oli yhdelle illalle ihan riittämiin.