Lauantaina Turusta lähti liikkeelle rauhallinen tonttulauma, nenät punaisena, kuten joulutunnnelmaan kuuluu. Matka oli pitkä ja sitäkin ankeampi. Lopulta Lappeenrannan valot loistivat kotoisina taivaanrannassa ja uusi rock’n’roll -ilta oli valmis alkamaan.

Monarista oli jokaisella nostalgisia muistoja. Onhan Mokoman ihka ensimmäinen keikkakin heitetty tällä nimenomaisella monitoimitalolla. Silloin tapailtiin Kurjen laulun “hankalaa” kertosäettä hieman vähäisemmällä itseluottamuksella, kuin mihin viimeaikoina olemme saaneet tottua. Lisäksi Hessun ja Markon Slumgudgeon ja Tuomon Mind Riot on esiintynyt tuolla samaisella korokkeella, kuten myös allekirjoittaneen ex-bandi The Siissidös. Viimeksi mainitun re-union keikka pidettiin Monarilla kaikkien muusikoiden ilmaannuttua samalle bäkkärille toisistaan tietämättä joskus 90-luvun puolivälissä. Lavalle nousivat tuolloin rumpali Pätkä, kitaristi Masa ja basisti Ville. Allekirjoittanut tuotiin laulumikrofonin ääreen ostoskärryissä, ja instant keikkahitiksi osoittautunut CMX-cover Sika ja Perkele villitsi yleisön täydellisesti… ja sitten mie heräsin.

Mokoman revanssikeikalla ilmassa väreili jonkinmoisen rock-tapahtuman tuntua. Monari oli käytännössä loppuunmyyty ja limukeikasta huolimatta – tai juuri siitä johtuen – yleisöllä oli hyvä meininki päällä. Yleisölle oli tarjottu aikaisemmin mm. Nailgunneria ja Cabalia joten lämmitely oli siltä osin hoidettu oivallisesti.

Valitettavasti itse bändi oli keikan aikana jossain muualla. Etenkin alkukeikka meni sangen omituisesti, bostonkakkua leipoessa ja akvaariota imuroidessa. Itse unohdin keikan alussa viritysmittarin päälle n. minuutiksi. Tällöin signaali katkeaa (nk. mute-toiminto) ja ihmettelin alkukeikan, että tuleepa monitorointi sound checkiin verrattuna yllättävän hiljaa. Toisaalta, jos soitto kuulostaa näin tarkalta niin antaa mennä… kunnes tajusin että monitorista tulee vain ja ainoastaan Tuomon soitto ja oma kitarani on totaalisen mykkä. V*ttu mikä urpo! No ei muuta kuin napakka polkaisu viritysmittaripedaaliin ja johan alkoi salissa jytistä. Miksaajamme Miitri oli tietenkin nostanut kitararkanavani äänentasoa saadakseen edes jotain kuulumaan, ja efekti oli kuulemma ollut melkoinen, kun yht’äkkiä meikäläisen Peavey 5150 alkoi juttelemaan PA:n välityksellä. Heh.

Muutenkin orkesteri oli hieman tavallista enemmän skutsissa, mutta parhaamme tehtiin ja kaikkemme annettiin. Uudet biisit, Haudan takaa ja Poltetun maan taktiikkaa toimivat live-yleisölle ilmeisen hyvin, ja se tietenkin valoi uskoa uuden levyn tekemiseen.

Keikan jälkeen ukot hyytyivät väsyneinä kuka minnekin. Itse lähdin Sagen kanssa yhteen paikkaan tekemään yhtä juttua. Lappeenrannassa oli hauska soittaa, pitkästä aikaa. Ensi kerralla uudestaan. Kiitos!