Kysyttyä

Ei kai Porvoon keikka ole akustinen? Eihän!!??

Mistä ihmeestä sie päättelet, että se olisi akustinen? Ei ole.

Minä vahingossa koko Mokoman tuotannon. Onko tämä paha ?

Ostit vai tuhosit? Jos ostit, niin yhtyeemme ja yhtiömme kiittävät kannatuksesta. Sie mahdollistat tämän touhun, mikä on hyvä asia ainakin meidän mielestä.

Terve! On ihan pakko kertoa Teille hyvä Mokoman väki, että koin tänään hienoja hetkiä Sydänjuuret albumin parissa. Aamulla on yleensä vaikea päättää minkä levyn/musiikin parissa sitä menisi paskaa mättämään, mutta tänään oli heti semmoinen tunne että pitää ottaa tuo em. albumi mukaan. Niinhän siinä sitten kävi että hieman kurjasta säästä ja mielestä (sekä siitä tosiseikasta että vain soittimeni vasen korvanappi toimii 🙁 ) huolimatta saitte minut erittäin hyvälle tuulelle ja minulla oli oikeastaan ihan kiva työpäivä! 🙂

Kiva kuulla!

Tuotte musiikillanne valoa pimeään. Reilun 4kk jälkeen keikkojanne on jo järjetön ikävä.
Niin ja kiitos Huomenhaamusta – yksin hiljaisuudessa sitä kuunnellessaan menee itkuksi lähes joka kerta. Mikään muu kappale ei ole ikinä tälläistä aiheuttanut. Toivottavasti sen edes kerran kesällä kuulisi.
Lämpimät halaukset kaikille.

Mukavia juttuja! Huomenhaamu saattaa hyvinkin mahtua settiin kesällä.

Voi harmin paikka, toivottavasti ette oo kovasti kipeenä! Pikaista paranemista sinnepäin, Porvoossa ehkä näemme!! T. Flunssasta itsekin toipuva..

Miehistö alkaa olla kunnossa, Porvoossa rokataan!

Hiljaisuuden Julistajan riffi on parhaita kitarariffejä ikinä !! Ei mulla muuta tällä kertaa…:D

Kiitti, Kuismalla on taas käynyt hyvä tuuri sävelten asettelemisessa peräkkäin.

Kukahan mokomalaisista on kovin kiroilemaan ?

Marko on tunnetusti kirosanavalmis kaveri.

Sinkkonen sanoi KT-vision videolla kuunnellessaan uuden levyn rumpuraitoja ‘Vapise Janne Hyrkäs!’. Mitäs Janne tuumaa tähän uuden KT-levyn virtuoosimaisista rumpusovituksista? Onko syytä vapista?

Niin Janne, mitäs tuumaat? Uusi KT on kyllä hyvä. Janne vastaa: Ainahan mie vapisen kun Jari on viittä metriä lähempänä. On nimittäin pakko, koska maa tärähtelee hänen askeltensa (ja komppinsa) raskaudesta.

tehkääs joku oikeen ankara punk – ralli seuraavalle levylle, kiitos 😀

Tee ite. Omalle levylles.

Et sinä marko ois kiinnostunu enemmänkin kertomaan sanoituksistas joskus jossain kirjassa? kirosäkeistä oli mukava lukea kun kerroit teksteistäsi, mutta osuutes ois saanut olla pidempi.

Marko varmaan vastaa tähän pian jotakin.

Mihin teidän vanhat flickrin kuvat ovat kadonneet, miksei niitä pysty selaamaan kauemmas? Vanhimmat kuvat mitä näkyy ovat keväältä 2010, mutta kuvia on ollut ainakin kesästä 2009… Olis ihan jees jos niitäkin kuvia pystyis vielä katsomaan! Ei kai noistakin vanhoista osa nyt katoa sitä mukaa kun uusia lisätään?

Meidän pro account expiroitui (hyvää suomea!). Täytyy korjata tilanne, jahka momentum löytyy.

Kiitos haapajärven loistavasta keikasta. Hieno keikka oli ja mahtava fiilis kokoillan 🙂 Suositelkaa Stam1nan pojille myös paikkaa nimittäin hienoa olis nähdä myös ne miehet täällä pohjois-pohjanmaalla. Terveisin Pyyhkeisiin alipukeentuneet saunojat.

Voi teitä mokomia ku heititte hyvän keikan eilen Haapajärvellä! Tai ainahan te ootte mahottoman hyviä ollu ku teitä on päässy kattomaan, mutta ihan erityishyvän tästä keikasta teki vielä se, ku soititte yhen mun lempparikappaleista nimeltä Marras, ja kertosäkkeen lähtiessä soimaan ni Marko! Hetken ajan kattoit sinne yleisön keskelle miuta suoraa silmii, ojensit käjen ja lauloit. Ja taisitpa kaiken lisäks hymmyilläkki siihe päälle nii nätisti että! Nui pienellä asialla sait tämänki tytön vielä entistä ilosemmaks. Että jatkakaa sammaan malliin! Tähän päätän sekavan avautumiseni ja nähhään taas toivottavasti viimestään kesällä Ruisrockissa, jos sinne tuutte! t. ‘Jenni Vartiaisen sisko’ 😀

Kiitos teille! Haapajärvi oli kyllä ehdottoman positiivinen yllätys, mainio meno!

Perkele. Milloin julkaisette t-paitoja miesten kokoina? 2XL ja sitä suurempia, nimittäin. Käytin voimasanaa alussa tehostaakseni viestiä.

Jättipaitoja on aina aika ajoin tehty, mutta menekki on ilmeisesti ollut aika nihkeä. Täytynee taas kokeilla jossain vaiheessa.

Kuisma, minne 7-kielinen eclipse on hävinnyt?

Eclipse kulkee mukana varakitarana. V ja Explorer istuvat Kuisman käteen paremmin.

Pitääpä tuohon vielä lisätä että Kuismahan on mies parhaassa iässä! Näin sen ja Hygen (ainakin?) Jäähallilla COBn keikalla, ja mulla olis ollu kynäkin taskussa nimmaria varten mut on se vaan niin kuuma etten uskaltanu… hihihii! rupes keski-ikäistyvää, ikinuorta fanityttöä ujostuttamaan! (miten noloa) 🙂

En tiedä iän parhaudesta, mutta paljon sitä ainakin on.

Mitä ihmettä toi yks itkee noitten rahojensa perään? Kaikki on nykyisin perkeleen kallista, ja suurimmat rahat ohjautuu aina ihan väärille tahoille. Life sucks! Vetäkää tampiot käteen! Mulle ainakin just esim. Mokoman musiikki on niin valtava henkireikä että ihan mielelläni soisin heille suurempaa aineellista menestystä, kuin mistä he ehkä tällä hetkellä nauttivat.  Mulle on ihan sama vaikka mun ostamista kalsareista mokoma sais jonkun euron. Itselläni ei ole kovinkaan suuret tulot ja elän melko yksinkertaista elämää, mutta koen kuitenkin olevani jopa velkaa niile bändeille jotka antavat sisältöä ja rikastuttavat elämääni, ja tätä ‘kiitollisuuden velkaa’ maksan ostamalla heidän levyjään ja käymällä keikoilla niin usein kuin mahdollista. Ja olen todellakin nauttinut joka hetkestä sen sijaan että laskisin montako euroa tähänkin reissuun nyt upposi. T. närkästynyt

Tämmöistä tämä on. Keskustelu tuntuu olevan kuumaa aina, kun sivutaan tekijänoikeuskorvauksia.

Saisitte tulla käymään paljon usiammi Oulussa… ois paljo hauskempi nähä teijät jätkät usiammi ku kerran vuodessa.

Oulussa olisi toki käydä useammin, mutta joku järki tietty pitää reissuissakin olla.

Onko tour-dvd:n harkinta edistynyt mitenkään? Tai siis, että joko on päätetty tuleeko sellaista, ja jos tulee, niin millon sitä uskaltais alkaa odottelemaan?

Ei sellaista tule.

pojat come on!! missä on tyttöjen hupparit??? naisetkin käyttää huppareita!

Kyllä sellaisia joskus teetettiin. Tilanne taisi olla pikemminkin sellainen, että nainenkin käyttää hupparia.

niin ja vielä siihen salppurinkisojen afterski keikkaan palatakseni sen verran et hyvä oli meininki vaikka tunnelma ei ollukkaan kovin tiivis ku isossa hallissa kerran oli.tykkään ite enemmän klubi yms keikoista ku on tiivis tunnelma ja kaikki vain kyseistä bändiä kuuntelemassa..että semmosii…joten lahteen pian back jolleki klubille 🙂

Toki intiimin pikkuklubin tunnelma on – öh – intiimimpi.

Kiitokset salpausselänkisojen afterski keikasta,tekipäs hyvää tähän vauva arjen keskelle :)tuuttehan pian taas lahteen!!!

Mukavaa oli!

Kuisma, kuinka loistava COBn uusin levy on?

Niin, Kuisma? Mun mielestä RRF on v*tun hyvä.

Onnittelut Sydänjuurten julkaisun vuosipäivänä!

Vuosiko siitä jo on? No, kiitti!

tuutteko työ ikinä iisalmeen?

Eipä tuo meistä ole kiinni. Meillä ei ole mitään Iisalmea, eikä varsinkaan iisalmelaisia vastaan.

Kommentit

8.04.2011 17:54 / Vieras

hei ! millon teitä sais taas lutakon suuntaan ?

11.04.2011 20:48 / Vieras

Pakko sanoa, että teidän musiikki on aivan loistavaa. Tästä pääsenkin asiaan, eli siihen, että olen jo vähän yli vuoden (vain) kuunnellut bändiänne. Mutta kertaakaan en ole nähnyt teitä (vielä) livenä. Joten täytyy kysyä, milloin tulette Ouluun?

16.04.2011 14:18 / Vieras

Kyllä ne Windows Media Playerin työntekijät (vai mitkä lienee) on paskoja! Sydänjuurissahan oli Kaimannakita, Vaaraleuka yms. pistetty sinne.
Tulee muuten justiinsa uudisraivaaja meininki ku kuuntelee teitin mushiikhia!

9.08.2011 20:51 / Vieras

Moi! Onko teillä jottain sähköpostia mihin voisin teistä kuvia laittaa?
Mahtavaa musiikkia teette, kiitos!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Soundin lukijat komppaavat

Mokoman Sydänjuuret-albumi oli Soundissa (numero 01/11) julkaistun lukijaäänestyksen tuloksien mukaan Suomen 3. paras albumi viime vuonna. Stam1na on tietenkin paras, ja tällä kertaa Paleface toiseksi paras. Lisäksi Mokoma oli Soundin lukijoiden mielestä vuoden 3. paras bändi. Aika hyvin.

Kiitos äänestäneille!

Kommentit

29.01.2011 11:32 / moksumamma

Facebook päivitykseen viitaten…kuka teistä nyt EI tykkäis?

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Rumban lukijat komppaavat

Mokoman Sydänjuuret-albumi oli Rumbassa (numero 01/11) julkaistun lukijaäänestyksen tuloksien mukaan Suomen 3. paras albumi viime vuonna. Stam1na on tietenkin paras. Ja CMX toiseksi paras.

Sydänjuurien kappaleista nimibiisi Sydänjuuret oli 5. paras ja Hei hei heinäkuu 7. paras biisi. Hei hei heinäkuun lentopallovideo oli best casino bonuses 3. paras musavideo. Lisäksi Mokoma oli vuoden 4. paras bändi ja Marko Annala Suomen 10. kuumin seksisymboli.

Mokoma on samaa mieltä ja kiittää kaikkia äänestäneitä!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Soittakaa syyskuun 18. päivä Hämeenlinnan keikalla Sudet ihmisten vaatteissa, Toista maata sekä Sirppi, kun ette Wanajassa niitä vetäny.

Toivoisin, että soitatte Poltetun maan taktiikan Qstockissa. Olen varmaan parikymmentä keikkaa teiltä nähnyt ja kerran olen sen onnistunut kuulemaan. Silloin olin pii natseina. Kuitenkin kysyinen kipale on settilistassa tänä kesänä pyörinyt. Kiitoksia kuiteski.

Kiitoksii täytyy lähettää Wanajafestin keikasta ja samalla toki kaikista muistakin kesän ja kevään mittaan nähdyistä. Tunti vierähtää varsin nopeasti, teillä on jo niin paljon materiaalia jota toivoisi kuulevansa. Siinä mielessä onkin tällaiselle “niin monelle kuin mahdollista” keikalla kävijälle vähän tylsää kuulla samaa settilistaa, mut itsehän sitä tietty on tunkemassa niin usein teitä kuulemaan.. mut jotenkin tuntuu että aikaisemmin näitä on varioitu enemmän, vai onko vaan vanhuus pehmittänyt aivot?

jos Takatalvi kuuluu settiinne rykäskääpä se Kuopiorokissa hä?

No siis, voiskos Lutakko Liekeissä liekehtiä Aatami ja Eeva? Ei ole tainut vähään aikaan setissä olla, joten vois olla aika…

Mite ois vitin kovaa pittailuu Jurassic Rockis ja sitte vielä setis ois Säästä Sanasi ? Ei ollu provinssin tai ilosaaren setis

Soittakaa Wanajassa “Sudet ihmisten vaatteissa”, “Toista maata” ja “Sirppi”. Kiitos.

Oottako soitellu Irvikuva nimistä viisua lähiaikoina? Jurassic rockissa saisitte ainakin yllättää sillä (:

Ollaan tulossa Wanajan festareille, ja oliskin pikkunen pyyntö teille. Tää on epätoivoinen yritys koittaa, josko voisitte erään biisin soittaa? Kertoo ihanasti rakastumisesta, mutta loppua kohden luopumisesta. Meneekö Mokomalle tämä erä, ehkä arvaatte kyseessä on Silmäterä! Tähän biisiin on mielleyhtymä syntynyt, kun kerran on sydän pahasti särkynyt. Kaipa jokaiselle on joskus käynyt niin, siksi Silmäterä saa meidät kyyneliin. Sen sanat on kuin suoraan tästä, ihan oikeasta elämästä. Niin kauniit ja totta ja kuvaavat, joskin myös kipeät ja raastavat. Eihän tässä ole juurikaan järkeä, että jostain biisistä tulee näin tärkeä, mutta Silmäterä on kuin johtotähti, siitä aikanaan Mokoman fanitus lähti. Se upposi suoraan ytimiin ja luihin, sen jälkeen tutustuttiin biiseihin muihin:) Ei ihanempaa kertosäettä voi enää olla, se todettu ja myönnetty on sovinnolla. Se juuri on joskus oikeesti koettu, kun vieressä on istua pyydetty ! ja luvattu. Toki kaikki biisinne on hyviä niin ikään, Silmäterää ei vaan päihitä mikään.Ja nyt me toteamme yhdellä suulla, olis mahtavaa se edes kerran livenä kuulla. Mutta jos tästä pyynnöstä ei tuu mitää, niin kenties sitten Kasvot kohti itää ? Noh ,nyt tuli pyyntö näistä molemmista, jos sopii, tehdään koko biisilista ! D Heh, nyt tajuan meidät esitellä vasta, ollaan Mokoma-fanit Kouvolasta. 🙂 Tästähän tulikin melkonen vuodatus, nyt alkaa Wanajan ja Silmäterän odotus 😉

Aivan hyvää päivää! Eiku sellaista ajattelin vaan, että Himoksen juhannusromantiikkaan sopisi Uusi Aatami, Uusi Eeva -biisi. Taidatte vielä itse aattona siellä soitella, joten olisko mahdollisuuksia? Kts.

JEEEEEE! Kovat kiitokset Myötätuulirockin menosta & meiningistä, näytti olevan yhtä hymyä koko orkesteri! Santtukin, mitä nyt parran seasta sai selvää (tavoitteleeko Santtu jonkinlaista Marko Annala “02 -tyyliä..?) Noh, joka tapauksessa, onnistuitte piru vie pelastamaan muuten hyvinkin harmaan päivän, eli kiitos siitä! Näillä tunnelatauksilla sitte armeijaan ens kuussa. Pian leikataan piilokalju, hiukset on jo värjätty punasiks (kategoriassa: “pre-armeija -tyylistä huumoria” tai “kaverit pakottaa”). Marko ehkä kiinniti mun punasiin hiuksiin jopa huomiota, tai sitte mä vaan kuvittelen olevani jotenkin muka erottuva punaisine hiuksineni.. Yksi asia vielä kuitenkin, vähän negatiivista palautetta: jos mää oisin onnistunu säveltämään niin mahtavan rämpytirämpyti-tyylisen biisin, ku “Kalmannäkijä”, niin siitä tulis kyllä ihan vakiolivebiisi! Hyvät Mokomalaiset, koittakaa! Ulkopuolisen silmin voisin lupailla siitä melkosta keikkahittiä. Voi jukoliste, se groove, se järinä, se tykitys!! Aivan mahtava biisi! Lyriikatkin ehkä hienoimmat mitä Marko on saanut aikaseks, aivan mahtava tarina on kyllä. Mutta jooh, kiitos vielä kerran. Jäi sitte kesän ainoaksi festariksi mun osalta tämä. Noh, ens keväänä sitten taas lisää Mokomaa & muita Sakaralaisia! Tsau.

Kiitos mielenkiinnosta orkesteriamme ja settilistaamme kohtaan. Toiveita otetaan huomioon osaamisemme puitteissa.

Ei mulla muuta ku tuli vaan mieleen sellanen, että tuossa yhtenä lämpimänä heinäkuisena päivänä tuli makoiltua riippumatossa kuulokkeet korvilla. Kuuntelin siinä musiikkisoitintani sekoituksella, kun pärähti soimaan Hei hei heinäkuu. Ekan kertsikierron aikana nostin päätäni ja totesin, että kyllä näin on, ei näy pilvenreunustakaan. Pointti oli että hyvää duunii senkin mokomatkin. Jos sitä pointtia sitten oli.

Joo, sattu hyvä tuuri tän kelin kanssa. Oikein sopiva taustatunnelma biisille. Ja kohtahan se jo onkin hei hei heinäkuu…

Tulukaa jampat Lappiin jookos.

Jookoskookos. Kassellaan.

Johann(a/es)! Fiksaa foorumi pritti pliis uith shygar en staff aan tap! Sori emmä osannu tätä muuallekaan laittaa X-)

Koska en ole varma että kuuluuko tämä asia itse Seittimestarille niin kirjoitan tänne: FC Mokoman sivut antavat 404 erroria. Voisiko Saikkonen maksaa jollekin taholle jotta sivut saadaan taas pystyyn? Niinjoo, nyt kun vihdoinkin muistan teillekin asiasta kertoa, tämä SYDÄ NJUU RET on jotain aivan upeaa, julkaisupäivänä olin klo 9:58 Turun Levykauppa Äxän ovea raapimassa jotta saan kirjaversion käsiin mahdollisimman nopeasti. Mahtava lätty, kiitos tästä.

FC Mokomalla meni kai ATK-palveluntarjoaja konkkaan. Kassellaan ja tiedotellaan zyzyml.

Moi, onko teillä julkaisu vapaata tietoa mihinkä aikaan esiinnytte Heinolassa? Tapahtuman nettisivut kun ovat non-informatiiviset.. //Markus –> [email poistettu]

Ei ole. Sori.

Onko täällä muitakin homoja, jotka tykkäävät Jussi69:stä?

Ei. En usko.

jumalauta hei hei heinäkuu, paras video ikinä! ketäs ne tytöt siinä muuten onkaan ja mistä ?

Asialliset tiedustelut voi osoittaa Vasara Filmsille tai Sakara Recordsille.

Porin Dark art tattoo liikkeelle nöyrä kiitos, ei pelkästään hienoista ihokuvista, vaan myös siitä että soittivat taustalla Sydänjuuria, johon tuona kauniina kesäpäivänä sydänjuuriani myöten rakastuin. Aivan sanoinkuvaamattoman upea levy. Sonisphereä odotellessa. T: Flamesin

No mik nottei! Kai ne terkut menee perille tätäkin kautta.

jumalauta Marko A ja co! vittu huutakaa mun nimee Kuopio-rokissa!

Jos me huudetaan “mun nimee”, niin sit tiedät että juuri sinua on kuunneltu. Jos ei huudeta, nii älä huolestu. Ota vaan oma jatkoroikka mukaan.

Millaiset tällä palstalla esitettävät kysymykset ärsyttävät/kyllästyttävät eniten? a) Sellaiset, joiden vastaus löytyy esim. tätä sivustoa selaamalla (“Minä vuonna bändi on perustettu?”, “Kuinka paksuja kieliä käytätte kitaroissanne?”, “Mitä Vade retro satana tarkoittaa??” jne.) b) “Mitä mieltä olette asiasta X?” c) Liian henkilökohtaisiin asioihin menevät d) No ei sitten mitkään! e) Joku muu

Pakko vastata D. Vahva D!

Mitä mieltä olette Herra Ylpöstä ja hänen musiikista?

Oikein jees.

Moro moro. mitäs jätkille kuuluu? tuo teidän hei hei heinäkuu on tosi mahtava video, mutta itse pidän sydän juuret kappaleesta siinä on sitä jotain. itse muusikkona en soita heviä, mutta sitä tulee kuuneltua esim.stam1na,in flames ja 2 times terror. mie soitan bändin kanssa sekoitus musea ja pendulumia. ja täytyy sanoa et kuulostaa hyvältä…jeps 😉 hyviä keikkoja ja hyvää kesää….se on MORO!

Kiitti moro!

Oon viimeisten muutaman kuukauden aikana saanut melkein joka toinen päivä kuulla, että musiikki on miulle liian tärkeää ja että miun pitäs rajoittaa teijjänki kuuntelua. En kuulemma omista omaa elämää ja olen muutenki säälittävä ihminen tämän takia. On muutes uskomattoman paska olo ja sitten ihmiset kehtaa vielä kysyä miksi olen masentavaa tyyppiä. Miksi ihminen ei saa enää kuunnella musiikkia mitä haluaa? Eri asia jos kyseessä olisi ipanat vaan aikuiset ihmiset. Miksei voi vain nauttia elämästä niinkuin miekin yritän tehä? Mie nautin, kun saan kuulla sitä karjuntaa korvassani, luulis että se on ihan ok muille. Mutta kun ei, olen paska ihminen. Sen takia tulinkin kiittämään musiikistanne joka kiskoo eteenpäin jokaisen yön yli. Varsinkin uusin levynne tsemppaa uskomattoman posiitiivisella energiallaan. Kiitos, love u. Pitäkää itsenne hengissä ja rakastakaa toisianne, niin mieki yritän tehdä.

Jopas oot pikkusieluiseen väkeen törmännyt. Näytä niille fingeriä!

kiitokset ruisrockin keikasta. ei haitannut “aikainen atoledo aamu”, eipä tarvinnut yötä myöten lähteä kotiin ajelemaan. toki la iltana olis ollu hyvin lämmitelty yleisö. kiitos myös Tuomolle joka auttoi Kuismaa paljastamaan nuo uljaat jenkkakahvansa, mulla rupes vallan sukat pyörimään jaloissa! heh heh.

Eipä kestä, antaa kaikkien sukkien pyöriä vaan. Ja kiitos Tuomolle, just tätä varten ne kaverit on olemassa.

Sain tänään soskusta rahaa! Ostin Teidän Sydänjuuret albumin ja Mustaschin omaa nimeään kantavan uusimman albumin! Vois kai sitä kaupungin rahat huonomminkin käyttää. Mitä mieltä muuten olette Mustasch bändistä?

Loistavaa toimintaa! Mustasch on ihan ok.

Miten Annala huoltaa partaansa? Juolahti vaan mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta… Näyttää ne partajouhet hänellä sen verran “puhtaammilta” kuin esim. Hynysen Jounilla…

Marko peseytyy aamukasteessa ja sukii partaansa yksisarvisen jouhista tehdyllä harjalla.

Moro. Mites Santtu tykkäät noista ghs:n kielistä ku vissii niillä nykyää soittelet? Muistakko yhtää tarkemmin että mitkä ghs:t siulla on? Ite aattelin kokeilla seuraavalla kielivaihtokerralla jotain uutta ja yhtenä vaihtoehtona ois ghs:t. Hyvät kesänjatkot ja rock out with your cocks out.

Meillä on GHS:n Custom-setit. Hyvin ovat tuntuneet toimivan.

Kivaa vaihtelua toi teidän uusi tissivideo, mutta ottaen huomioon ne kaikki perse kuvakulmat, niin ois kyllä naisfaneja ajatellen pitänyt kuvata teitäkin vähemmissä housuissa. Tai sitten ehkä jätitte sen tekemättä juuri naisfaneja ajatellen? vittuako sitä mieslogiikkaa voi ymmärtää.

Kiitos palautteesta! Sun pitää ehdottomasti perustaa bändi ja tehdä sellainen musiikkivideo kun haluat. Me tehtiin nyt tollainen.

Löysin Mokoman 120 päivää kirpputorilta hyvinkin edulliseen 2 euron hintaan. Se pisti erityisesti silmään että tässä ei ole niitä kolmea boonus biisiä, joten onko kyse nyt siitä alkuperäisestä versiosta jota EMI (ainakin wikipedian mukaan) on aikoinaan tuhonnut? Ja onko tietoa millainen määrä näitä on sen jälkeen jäänyt jäljelle? Innostuksissani kyselen vain ajatellen että olenko löytänyt suurenkin keräilyharvinaisuuden =D

Toi taitaa sit olla se originaali. Ei niitä tosiaan montaa tuhatta ole liikkeellä 🙂

Moi! Onkohan teiltä uusia huppareita tulossa ja milloin, ku tuo ammu, hautaa ja vaikene alkaa olla jo hieman vanhahtava?

Joo, vaikka ei tällä kelillä mitään hupparia kaipaa.. Katsotaan syksymmällä.

Santtu, vastaappa kysymykseen, miten pystyt pyörittään päätäsi ja rastojasi niin paljon keikalla? Eikö sulle ollenkaan vaikuta se liike korvan tasa-paino aistiin, kun ite jos pyöritän päätäni, alkaa maailma pyöriä ja heilua kuin pesukoneessa olisi. Kiitos musasta.

Mossaamaan oppii mossaamalla.

Kauan on pitänyt sanoa jotain, mutta viimein saan aikaiseksikin sen. Sydänjuuret on soinut ilmestymispäivästään lähtien lähes joka päivä. En odottanut albumilta mitään, sillä edelliset albumit ovat toki olleet kaikki hyviä, mutta eivät kuitenkaan auenneet mitenkään kunnolla. Jokaiselta löytyy hyvät biisinsä, mutta eivä kuitenkaan ole iskeneet niin miten tämä koko uutukainen. Sydänjuuret on aivan mahtava albumi alusta loppuun. Vittu ei ainuttakaan paskaa biisiä vaan aivan täyttä parhautta. Melodisinta tähän mennessä ja vain ja ainoastaan hyvään suuntaan olette menneet. Etenkin laulullisesti. Aina, kun levy loppuu niin tulee vaan olo, että perhana, aivan liian aikaisin. Jospa sitä kuuntelisi uudestaan, ja joka kerta sieltä voi löytää jotain uutta ja hienoa, vaikkakin sitten vain yhden nuotin. Erillisinä biseinä voi mainita mm. Kristuksen ruumis ja pedon pään:n ja Hei Hei Heinäkuun, jotka ovat nimittäin aivan huippuja. Näistä jälkimmäinen saa aina hyvälle tuulelle ja kyyneleet silmiin livenä kuultaessaan. Ja sitten Marko: Voi kiesus niitä lyriikoita, sie oot jätkä velho. Hienoa, että osataan vielä arvostaa tätä maatamme. Sie oot hienosti onnistunut saamaan teksteihin Suomen ja suomalaisuuden, ja sen minkälaisia myö korpikansa ollaan. En voi kuin kiittää ja kumartaa tästä albumista. Työ ootte tehny hienoa työtä. Hyvää kesän jatkoa. – Anniina

Vau. Kiitos!

Mistä tuon biitsivideon tytöt on hankittu? Eihän ne edes osaa pelata. Tämä harmittaa minua suuresti. Paikalliselta kentältä olisi varmasti löytynyt yhtä hyvännäkösiä neitoja, jotka osaisivat pelata huomattavasti paremmin. Sen ymmärtää ettei bändin jampat osaa pelata yhtään. Jos videossa pelataan palloa, niin miksei pelata kunnolla?

Tarkennetaan nyt sen verran, että kyseessähän ei varsinaisesti ole mikään lentopallon opetusvideo.

ootteko katsonut sellaista tv-ohjelmaa kuin ihmebantu?

Joo.

Kuulehan sie Marko mis vaakunas sie piilun näät perkele.Miekii oon karjalast enkä mie ikinä kuult piilus haastettavan karjalas, mut hämmees puhuvat piilulois.Mie voinkii siulle näyttää oikian piilun jos et uso! Ei se mittää karjalan kiet ole se piilu.

Miten pornoistunut tämä meidän yhteiskuntamme oikein on, kun sanaa “piilu” ei pysty lukemaan kikattelematta? Ei hevo….

kahtelin jonku haastattelun ja janne sanoi että jooga, meditaatio ja masturbaatio on asiat joilla pärjää. Jos ensimmäiset kaksi tuntuvat vastenmieliseltä niin voiko pärjätä pelkästään viimeiseltä? Vai kuuluuko nämä vaiheet suorittaa yhtäaikaa?

Kokeile yhtä. Jos se sitten vaikka avaisi kanavat muihin listattuihin toimiin, mene ja tiedä.

Helevetisti kiitoksia Sydänjuurista! Ilosaarirockissa nähdään!

Kiitoksia vielä liekehtivästä Nummen keikasta, meisinki oli suorastaan loistava! Oli myös oikein mukava kuulla Kuu saa pitkästä aikaa livenä. Kosmista! T: eturivin likat

Jeeeee!

whats up dog

Yo! What up, nigga?

Marko kuule onko sinulla tullut ongelmia saada ruokaa kun olette olleet kiertelemässä tätä meijjän maata?

Ainahan se kenttäruokailu vähän hankalaa on, mutta hengissä ollaan selvitty. Itseasiassa painoindeksi ei ole laskemaan päin. Ja kyllä tämä flexitariaanillekin on hankalaa, nimittäin pakasteranskalaiset ja -kebabit muurinpohjapannussa ei ole oikeaa ruokaa kenellekkään.

Voe voe, kyllä on hyvä tuo Hei hei heinäkuu. Sekä kappale, että video. Olisipa tämä biisi ollu olemassa puolitoista vuotta sitten ku yks sika minut jätti, olis nostattanu kovasti mieltä silloin. Mutta parempi myöhään ku ei millonkaan, ja mieliki nousi sitten kuitennii muutenkii 🙂 Hyvää kesää poppoolle, toivottavasti pääsee Qstockiin teitä kuuntelemaan.

Kiitos ja sialle terkkuja!

Onko Mokoma nykyisin POPis bändi? Mokomaa kuulee harvoin tai ei ollenkaan radio rockissa tai Tampereella 957:lla. Mutta parturissa istuessani bongasin Hei hei heinäkuu rallatuksen YLEX:llä muun poppipaskan joukosta. Voisitte vähän ryhdistää ilmaisuanne. Kohta varmaan muuttuu ulkoasunnekin poikabändi-tyyliseksi.

Hui, voi kamala!

Eikö MänttiTV:n pitänyt olla kymmenosainen?

Ehkä, ehkä ei.

oleteko te tietosia siitä että prisma myy teidän kahta ekaa levyä (valu ja 120 päivää) 3e hintaan että onko se ihan laillista kun omasta mielestä se on ihan rikollisen halpaa

Heh. Saahan niitä antaa vaikka ilmaiseksi sen jälkeen kun ne on tukusta ensin ostanut.

sain käsiini männä päivänä machete-yhtyeen lätyn untrue. käsittääkseni saikkune vokalisoi kyseisellä tallenteella? jokatappauksessa kuulostaa ehdottoman kuunneltavalta taonnalta ja tuomonkin murina paikoittain miellyttävän muikealta. oletteko mokomat keskenänne koskaan harkinneet tämmöstä eräänlaista vuorolauluttelua, kuten esim. sonic syndicatessa? siis siksi vain koska teiltä nyt sattus löytymmää kaksiki hyvinki ansioitunutta kiekujaa. saa korjata harhaluulot jos tällasta onki jo harjotettu keskuudessanne, en nimittäi livenä koskaa oo päässy todistamaa

Kiitos palautteesta! Ei nyt ihan tuolla konseptilla ole ajateltu ajella, mutta katsotaan nyt mitä tässä keksitään.

Toi teijjän kurimus-animaatio on kyllä meleko ovela

Juu, tekijöille kiitos!

Hei hei heinäkuu -video on parsa! Kunnon Santtu!

Heh. Santtu on.

musta musiikin tekemisen taito on silkkaa mystiikkaa. en voi käsittää miten joku voi keksiä omasta päästään niin mainioita juttuja ja osata rakentaa niistä niin uskomattomia teoksia. enkä nyt tarkoita vain mokomaa.kertokaas nyt mistä biisin tekeminen alkaa ja mihin se loppuu? mistä tietää että joku kappale on valmis? joudutteko tekemään kompromisseja biisien suhteen jos aika tai rahat loppuu vai jäävätkö ne joskus hautumaan määräämättömiksi ajoiksi? en voi käsittää, mutta pyydän että te jatkatte samaa rataa! nimim. kiitollisuuden velassa kaikille mahottoman hyville metallin vääntäjille

Biisin tekeminen alkaa ideasta tai fiiliksestä. Se päättyy siihen kun tuottaja sanoo studiossa, että tämä on tässä. Ei siihen mitään taikuutta liity, mutta toisaalta just liittyy. Vaikea selittää, kun ei itsekkään ymmärrä.

Onpa videossa hienot kulmat ja kellatut värit, ihanat naiset rannalla ja turhikset. Just heinäkuu, kun kuumaa, mutta kesä jo jättämässä, sellainen autius. Aivan mahtavaa.

Juurikin niin. Kohtahan se elokuu sieltä tulla tupsahtaa..

Kuinka todennäköistä on tosielämässä, Hei hei heinäkuu -videota vastaavassa tilanteessa kuulla jonkun teistä lataavan samanlaisen repliikin kuin Santtu tuossa videossa?

Santtu on mitä selkeimmin luonneroolissa, eli tuolleenhan se just vetää.

Oliko Jannella koskaan varasuunnitelmaa sen varalle, ettei hänestä olisi tullutkaan yksi maailman kovimmista rumpaleista ? Mitä hän olisi tehnyt silloin ?

Noista tän kesän hippihaastatteusta Ilosaaressa saanee jotain käsitystä miehen todellisesta luonteesta.

Kumpi voittaa, Ensiferum vai Children of Bodom ?

CoB on v*ttu PARAS!

Kuinka monta Mokomalaista tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu ? 😀

Yksi kerrallaan.

Pojjaat. MTR:ssä vakuutitta minut jälleen kerran – Kiitos! Aivan mahtava fiilis sateesta huolimatta. Teidän musiikkiin ja esiintymiseen jää koukkuun, joten pakko päästä keikoillenne taas toisenkin kerran. Ootta te kyllä niin mahtavia – tekis mieli halata kiitokseksi niin että kylkiluut rutisoo 🙂

Olitte liekeissä Provinssissa! Kiitän ja kumarran syvästi, loisto veto. Ja HHH on vitti paras!

Kiitos teille ja kavereillenne! Meilläkin oli mahtilystyä!

avaudun kuismalle koska vaan! kiitos myötätuulesta!

No kiitti kiitti.

Oikein kesäistä tämä teidän uuven levyn matsku, että kiitosta vaan ! Toimii mainiosti keikoillakin, pitäkäähän vaan taso korkeena !

Jepu!

Signatkaa AGONIZER! Agonizer.org

Signatkaa Pain Confessor!! http://www.painconfessor.com/

Ok!

Miten opin soittamaan kitaraa yhtä hyvin kuin te Mokoman kitaristit ? Kiitos etukäteen ! 🙂

Ensinnäkin, kandee asettaa tavoitteet vähän korkeammalle. Mut sit vaan treeniä, bändillä ja ilman.

OLETTEKO SAARTANANPALVOJIA…JONKUN LAULUNE SANAT VITTAAVAT SIHEN. RUKOILEN, ETTÄ BÄNDINE PURKAUTUU..ETE OLE ESIMEKI NUORILE, VAAB VIETE HEITÄ TUHOO. JEESUS ON KUOLUT TEIDÄNKINPUOLESTANNE. AJATELKAA , MISSÄ VIETTÄTTE IÄSYYDEN…TERKUINTV, TARLA

Kiitti.

saakeli, ei kiinnosta kattella jotain muijien pyllyjä (vaikka olihan ne jeesin näköisiä anyway) nuin paljoa 🙁 ainakaan näin naisnäkökulmasta, mutta eihä aina kaikkia voi/halua/tarvitse miellyttää. heheh tämä on miun eka viesti teille, kappas vaan. ihanii khyl ootte!

No älä kato. Kato jotain muuta.

1.miten marko sai voimansa? 2.Kumpi on voimakkaampi:mokoma vai slayer? 3.Kumpi soittaa nopeemmin teräsmies vai tuomo?. T:hämis on ehkäs paras-78. PS.foto ois kiva ylläri…..

1. Pöllimällä. 2. Slayer. 3. Tuomo.

Mites Mokoman pojille kolisee Pearl Jam?

Ten oli v*ttu PARAS, sen jälkeen on mennyt enempi vähempi ohi.

Ootte ihkui <3

Nii työkii!

Kommentit

29.07.2010 15:26 / Vieras

Ilves-fanina on pakko kysyä, että mistä idea laittaa Ilveksen pää bändipaitaanne? Ei taida liittyä jääkiekkoon? 😉 Mokoman miehethän ovat muutenkin SaiPa:n miehiä, vai mitä?

30.07.2010 17:12 / moksumamma

Me moksujen foorumilaiset jaksetaan ootella foorumin kuntoon saantia syksyyn asti toisin kuin Stam1nan vai? Siellä kun näyttää homma jo toimivan.No ehkä meillä täällä on hieman korkeampi keski-ikä ja pidempi pinna…

31.07.2010 11:25 / Kuisma

Foorumia hallinnoi FCMokoma, ja tässä heidän terveisensä: “Ei ole tietoa koska saadaan fcmokoma.com domain käyttöön. Foorumin tämänhetkinen sijainti on: http://fcmokoma-jl.hommat.info/foorumi/index.php

31.07.2010 12:40 / moksumamma

Kiitos Kuisma linkistä! Nyt vaan pitäis sitten meidän foorumilaisten ottaa itseämme niskasta kiinni ja kirjotella tuonne foorumille yhtä aktiivisesti kuin Stam1nan foorumilaiset ; ) Ja kun kommentoit noita settilista toiveita, että soittelette kipaleita osaamisenne puitteissa niin tuli mieleen Radio Rockin soitetaan mita halutaan-tunnuksesta mukailtu uusi slogan teille: Mokoma- Soitetaan mitä osataan… ; )

12.09.2010 16:44 / Vieras

Seomoro arvon karvanavat! Olen käsittänyt, että ainakin osa teikäläisistä arvostanee joko enemmän tai vähemmän myös The Mars Voltan tekemisiä (ainakin Marko??), joten minulla olisi paita-idea: Teksti “Dee-kutetut Mokomatoriumissa” ja yläpuolella Hyrkän munanmuotoinen pää, jonka suusta paistaa kajo (siis ei Markus Kajo, vaan valo). Toimisiko, häh?

14.09.2010 09:16 / Marko

Santtu taitaa Mars Voltasta tykätä. Itse en jaksa kuunnella niin levotonta matskua. Eli sketsisi meni myös ohi. Sori.

14.09.2010 15:09 / Vieras

Salo kiittää ja kumartaa lauantaisesta keikasta!!! 🙂

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Näin se meni kuin oli odotettavissa. Sydänjuuret pomppas heti omalle Kaikkien Aikojen Parhaat Levyt TOP 10 -listalle ja sen myötä odotukset Tavastialle olivat piiitkääät ja kiihkeät. Odotukset täytettiin ja ilta meni Kaikkien Aikojen Parhaat Keikat TOP 10 -listalle =) Siitä on aikaa, kun energiavirta on kyyneliin asti liikuttanut (sen jälkeen tosin nauratti ja ihmetytti) ja on nähnyt noin paljon karvaa yhdessä paikassa… Nyt maailma on taas hetken pelkkää utopiaa, josta syvä kiitos ja niiaus teille karvakasat! Ensi kertaan ja liikuttavaa kesän odotusta =) T. Niina

Kiitos Niina. Kommenttisi meni Kaikkien Aikojen Parhaat Kommentit TOP10 -listalle.

Poijjaat. Kommentoin teille aiemmin, että elekää poijjaat pettäkö luottamustani teidän vappuaaton keikkaan. Ja mitä te sitte menittä tekemään… Vedittä niin v*n hyvän keikan, että joutuu tulla kattoon teitä toisenkin kerran :-). Suuret kiitokset sydänjuuristani asti koko bändille! Jatkakaa samaan malliin!

Voi siuta Marko-mokomaa, levy pyörähtänyt ympäri noin 49 666 kertaa ja silti joka kerta kun levy lähtee alusta ihmettelet että miten on siihen jälleen tultu.. P.S. Mäntti-TV on huippu!

Lutakon keikka oli kyllä loistava! Marko ja Tuomo ootte kyllä ihan vitun kauniita/komeita. Markolle suuri kiitos halauksesta ja Tuomolle kiitos plektrasta. Olette ihania, muistakaa se.

Aivan mahtava keikka Tavastialla! Erinomainen tapa viettää vappua! Kiitos!! -V

Moro vaan Sain Sydänjuuret vihdoin kuunteluun. Mutta eka kuuntelu meni vähän pieleen kun jännitti niin hirveesti. Ei, en tiedä miksi jännitin. Kuuntelin levyn uudestaan seuraavana päivänä ja arvatkaapa miltä kuullosti. Aivan mahtavalta. Se on Mokomaa itteään. Ihan mahtava levy. Laitoin sen ja pari muuta Mokoma tuotetta tilaukseen. Kiitos, te olette jumalia kumarran teille.

aika kivaa oli klubilla. kiitos pojat. arvostan antautumistanne.

Suurkiitos äijille Porin keikasta! Oli mainiota.

Tänään oli luvassa ankara päivä. Kun aamulla lähdin kohti lukiota, alkoi melkoinen ahdistus.Sitten päätin kuunnella teidän uuden kiekon nimikkokappaleen. Kiitos.

Sydänjuuret on ihan vitin kova levy!

Kiitoskiitoskiitos. Sydänjuuret menevät omaan Kaikkien Aikojen Parhaat Levyt TOP 10:een. Nähdään Tavastialla =)

Onnittelut loistavan albumin teosta ! Sydänjuurien kirjaversio tuli tänään postissa ja potkii aika vitun kovasti ! Kiitoksia siis paljon, hyvät fiilikset tuli koko levystä. 🙂 Parasta!

Iso käsi Mokomalle että olette Nokia Comes With Music-palvelussa, hain Sydänjuuret sieltä ja aivan mahtavaahan tämä on. Onhan levy pakko tietenkin hakea myös hyllyyn pölyttymään joskus, mutta toivottavasti edes joku roponen teidän tilille kilahti CWM-latauksesta. En voi ymmärtää miten tällaista parhautta pystyy tekemään vuodesta toistaan… -nimim fanittanut jo 120 päivän ajoilta

Kiitos, kiitos, kiitos.

Jos mokomalaisista koottaisiin unelmien poikamies, niin mikä osa (henkinen tai fyysinen ominaisuus) kustakin kelpuutettaisiin mukaan tähän Frankensteinin hirviöön?

Painajaisten ukkomies lienee lopputulos, vaikka miten vääntelisi.

Kuisma ja Tuomo, mistä piirteestä pidätte eniten toisissanne?

Leikitään nyt yläasteilta ja ripareilta tuttua leikkiä; kertokaa kaikista bändikavereistanne yksi positiivinen asia! Ja olkaakin luovia, ei mitään ‘kiva’, ‘mukava’ tai ‘wittu parsa!’ -osastoa, ne on kuultu, kyllä työ parempaakin keksitte!

Nyt on niin ihQ-daa aihe, että pakko ottaa haaste vastaan.

Marko vastaa: Kuisman syötöt tulee suoraan lapaan, Tuomo on rankkarispesialisti, Janne torjuu kaiken ja Santulla on kuuluvimmat kannustushuudot.

Tuomo vastaa: Marko on härskin hauska, Kuisma on kuivakkaan hauska, Santtu on Turhapuron hauska ja Janne on erittäin hauska.

Kuisma vastaa: Marko on huikea persoona, joka omalla toiminnallaan pystyy innostamaan porukan kun porukan ilmiliekkeihin. Tuomon positiivinen ja kannustava energia ajaa Mokomaa eteenpäin vuodesta toiseen. Santun hulvaton ja intensiivinen länsäolo pitää huolen siitä että ei oo tylsää. Jannen empaattisuus rauhallisuus aiheuttaa keikkabussissa mukavan ja välittömän turvallisuudentunteen – kunnes Mr. Hyge astuu kehiin ja sitten tanner tömisee ja aitaa kaatuu.

Janne vastaa: HUIKEITA jätkiä kaikki tyynni! Sen enempää en aihetta avaa.

hulvatonta, että järjestän dvd-levyni aakkosjärjestykseen, mikä johtaa siihen, että mokoma-dvd seisoo moskun vieressä. fonttien 100-prosenttista yhdennäköisyyttä ei siis voi olla huomaamatta joka kerta kun kattoo mokomaa tai moskua. -chille

Joo. 120 päivää -levy tuli vuonna 2001 ja Mosku vuonna 2003, että sikäli. Mokoma-logon pohjana oleva fontti on näemmä graafikkopiireissä melkoisen suosittu, ja se tulee vastaan kaikenlaisissa yhteyksissä aina aika-ajoin.

Eikös Mokoman paidat vois tulevaisuudessa printtailla myös reilunkaupan luomupuuvillalle, niin ei tuntuis niin pahalta ostaa näitä, kun nyt ovat vaan jotain supermassaorjatyövoimamyrkkypuuvillaa! Ainakin vaihtoehoks vois ottaa! Terveisin: [itsekin vegaani]

Merkkariosasto vastaa: Asia on ollut työstössä.

Sydänjuuret on mahtava levy! Kiitos siitä! Oletteko nähneet Reindeer spottingin? Jos olette mitä piditte, jos ette niin aiotteko katsoa?

Juttua on kuultu, ja ilmeisesti kyseessä on aika pysäyttävä katselukokemus. Hyge: huomenna ti (4.5.) katsomaan.

Raahaatteko te festareille paitoja myyntiin?

Tottahan toki.

Kovasti odotellen vappuaattoa ja ensimmäistä livekokemusta Mokomasta. Levyillä homma ainakin toimii ja toivottavasti keikalla ei tarvi pettyä. Kokemusta on sellaisestakin, että kovasti on innoissaan jonkin bändin musasta, mut sitten niiden lavaesiintymistä/välispiikkejä ei oo kestäny katella/kuunnella, vaikka musiikki kuulostaisikin hyvältä. Sellaisen myötä kiinnostus kyllä lopahtaa. Mul on rautanen usko teihin, elekää poijjat tuottako pettymystä!!

Toivottavasti maistui. Keikka oli nimittäin paras Tavastian veto ikinä, ja muutenkin kyllä meni All Time TOP350 -listalla tosi korkealle.

Millon uutta päiväkirjaa?

Olemme laiskoja, ja toisaalta mietimme sopivaa kulmaa keikkaraporttien tekemiseen.. Samalla sapluunalla noita ei enää voi/jaksa kirjoittaa.

Muistaakos kukaan teistä kun meidän saipafanien pj vyöryi wiltsun bäkkärille taannoisen lappeenrannan keikan yhteydessä mölisemään jostain yhteistyökuvioista? Tämähän tarkoittaa sitä, että myö tehdään mokomasta keltamusta orkesteri näillä puheilla ja pääsette meidän ‘tunnusta väriä’ kampanjan keulahahmoiksi. Miltäs tämmöinen kuulostaisi?! ps. Tää Bostonlogo/Mokoma t-paita on kyllä ihan hiton hieno. Jos oisin rikas niin ostaisin tämmöisen isällekin.

Sydän sykkii SaiPalle. Palataan asiaan virallisia kanavia pitkin.

have you ever tried to wear lingerie?

No. At least we can’t publicly admit anything.

Miksi sille ei saa antaa nimeä?

Marko vastaa: Nimeämällä se väljähtyy.

Mieki tahon Mark Vitosen!

On kyllä hyvä peli. Ei muuta kun puhelu Levytukkuun.

‘En pääse kärpäseksi kattoon kun fanimme kuuntelevat levyä kotioloissaan, mutta lavalta käsin pääsen kokemaan aidot reaktiot. Levyn hyvyys mitataan siellä.’ Noh, Marko, millaisia ovat reaktiot olleet nimenomaan näiden uusien biisien kohdalla?

Marko vastaa: Toistaiseksi rohkaisevat. Pari kappaletta on saanut paljon paremman vastaanoton kuin uskalsin odottaa.

Nyt on kyllä pakko sanoa, että Sydänjuuret on ihan mainio levy, mutta Ei kahta sanaa ja Älä anna sille nimeä on täysin heikkoja lenkkejä. Ensimmäinen on pelkkä ylipirteä renkutus ja jälkimmäinen tylsähkö kokeilu. Mutta muuten hieno levy.

Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, joten koeta nyt jotenkin elää näiden kappaleiden kanssa. Meille ne oli niin tärkeitä, että päätyivät levylle.

Soittakaa ny perkele takatalvi Turun keikalla tänään 23.4 kun kerrankin siihen on aihetta!!! Oon edellistä kolme edellistä Turun keikkaa odottanut sitä biisiä ja nyt olisi aika! – Jyrki –

Nyt ei muista miten kävi, mutta hyvin kävi.

Voisiko olla mahdollista saada haastattelu bändiltä kouluprojektiin?

Laita meiliä Seittimestarille, niin kassellaan.

Voiko keikoilta ostaa hihamerkkei?

Ei. Ehkä taas joskus myöhemmin.

Mikä on Markon lempiolut?

Marko vastaa: Käykö kalja?

Youtube suosittelee videota, jonka nimi on ‘Helsingin Kaupunginvaltuusto: Kasvisruokapäivä’, koska olen katsonut Mäntti-TV – Paluu tien päälle (osa 7). Aika ymmärrettävää vai?

Joo, melkoista mäntteilyä.

Miksi en tunne mitään?

Mones päivä on menossa?

‘Edessä levynkannen graffat ja selässä Mokoma-logo’ näin sanotaan netti-Äxässä mutta paita itse näyttää siltä että sitä pidettäisiin toisin päin, eli Mokoma lukisi edessä ja Sydänjuuret takana. Kummin päin sitä sitten pidetään?

Logo edessä, SYDÄ NJUU RET takana.

Muutaman vuoden pohdinnan jälkeen ajattelin kysyä, että kertooko Punainen kukko saatanan/paholaisen kukosta, vai manaako Marko siinä vaan kukkoa-‘voi saatanan kukko…’

Punainen kukko on vanha saksan kielestä periytyvä metafora tulelle ja erityisesti tulipalolle.

Miksi uudella lätyllä on niin paljon blast beattia?

Paljon? No, sitä on sen verran kun hyvältä tuntui.

Voiko grillata makkaraa jos toinen käsi jää vapaaks? T:Heimo Lahesta

Tottahan toki. Mitä sie muuten sillä toisella kädellä teet?

Kysytääs täälläki vielä ku ei tainnu tuolta 7.4. kysyttyä kommenteista osua silmään tms. Markolle: Kävikö mielessä kertaakaan, että kun äidiltä saadaan niin paljon niin olishan isän kädestä voinu saada maan lisäksi? Vai eikö se ois oikeen passannu muuten biisiin? Eihän tuo kyllä yhdyssana oo, mutta suht paljon käytetty ilmaus kuitenkin.

Marko vastaa: Kyllä mie mieluummin perin isältä maan kun otan selkääni.

Luetteko Stam1noiden kommentit -palstaa?

Aina välillä.

onko tämä Markon profetia vuodelta 1999 vai muka sattumaa? 😛

Marko vastaa: No sepäs osui!

Kommentit

4.05.2010 20:08 / Hyge

No nyt on Reindeerspotting nähty. Kurjaa ja nurjaa on narkin elo aidosti dokumentoituna.

5.05.2010 06:47 / Vieras

Ei tainnut tulla perille, kun tämän jo pari päivää sitten kysyin, mutta kysynpä uudestaan.. Mitä työ teitte niille serpentiineille, mitkä saitte multa Lutakon tupakkapaikalla? 😀 Entä marko ilmapallolle? Loistava keikka muutes!

6.05.2010 08:25 / Vieras

Päevää äijät!!Miten olis huomenna taas forssan keikalla,js tulisin käymään takahuoneessa,niin kuin viime forssan keikallakin?Hyrkäs voisi taas tulla availeen ovia:) Pitäähän sitä taas yhteiskuva saada!

15.05.2010 17:19 / Vieras

Pakko kysellä, pysyykö Markolla kitara kädessä mikin lisäksi? Niin siis, lähteekö siitä ihan järkeviä saundejakin siitä kitarasta, tai emminä oikeestaan tiijä mitä kyselen, mutta jees moro.

15.05.2010 18:58 / Vieras

Olisiko mahdollista saada sointuja/tabeja tuohon Sydänjuuret- kipaleen akustiseen versioon?

18.05.2010 09:28 / Vieras

Terve Mokoman väki. Jussi tässä terve. Nyt kun tossa pistin tilaukseen Kurimuksen ja Tämän maailman ruhtinaan hovi -levyt, tuli semmonen kutina perseeseen että jos oolis mahollista saada teiän nimikirjoitukset näihin. Konstina toimisi tämmöinen että mailaan ne sinne palautuskirjeen kera. Ilmotelkaa joka tapauksessa.
Näitä viestejä tulee varmaa päivittäin, mutta koitetaan nyt silti.

18.05.2010 20:07 / Vieras

Tuli mieleen tossa oisko mitään mahdollisuutta saaha orkesterin nimmareita, jäi kyrsimään kun en varkauden keikalla niitä älynnyt pyytää.

20.05.2010 07:48 / Marko

Serpentiinit ja pallot tuli puhallettua vasta kotona. Kitara pysyy hyvin käsissä ja soundit ovat tarkoituksenmukaiset. Sydänjuurien akustiseen versioon ei ainakaan meidän puolesta löydy tabeja. Levyjä ei kannata lähettää nimmaroitavaksi palautuskuorenkaan kera, sillä emme me muista niitä palauttaa kumminkaan. Kannattaa tulla keikalle ja nykäistä meitä hihasta, tai antaa vaikka roudarillemme levyt ja pyytää hakemaan nimmarit meiltä.

30.05.2010 09:39 / Vieras

kitos nimareista

30.05.2010 09:41 / Vieras

minä olen fcbook isa marko odtan kaveri pyntöä

30.05.2010 21:47 / Vieras

Mänttibasso on aika mäntti. Soi kun sitä lyö hellästi. Kiitoksia vain ja hyvät keväät loput ja kesän alut (teillähän kesä kohta alkaakin… Pieksämäeltä)

31.05.2010 16:02 / Vieras

Joko Marko jätit San Antonion pölyt taaksesi? Entäpä minkä verran Mr. Annalalla on takana EASHL-matseja?

31.05.2010 17:58 / Vieras

Hola Hombres.. Tuli taas pienen tauon jälkeen haettua uusimmat Sakaran tuotteet kaupasta ja hyvin hän noi tuntuu toimivan.. Kiitos hienosta levystä. Mutta pari kiperää kysymystä..? Soitettaako Annala koskaan keikolla mitään..? Muistan lukeneeni joskus teitin saittia että soitto puoli olisi halussa. Onko koskaan live setissä rikottu rajoja siten että olisi vierailevia artisteja mukana..? Olisiko mahdollista keikalla kuulla esim vieluja tai selloja mukana keikoilla..? ( ok.. mä ymmärrän että jos viulut kiinnostaa niin pitää mennä oopperataloon??) Ajattelin olla katsomossa Ankkarockissa tai viimeistään Virginissä elokuussa… Annalan soitantaa orotellen hyvää kesää sinne itään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.