Nyt on lauantai ja studiolla maatumisen sijaan lepään vanhempieni kotitilalla Joutsenossa.
Eilen saatiin tosiaankin aikaiseksi hurumykke. Kielisoittajat taituroivat jo torstai-iltana Tuomon sylin (joka loppumetreillä alkoikin kuulostaa enemmän vanhalta Fear Factorylta kuin Strapping Young Ladilta), ja perjantaiaamuna ukot paiskoivat 225 tempossa kulkevan sahausrallin työnimellä Haepaeisy. Tämän jälkeen päätimme kokeilla josko laulu kulkisi. Sulkeuduin studion saunaan availemaan ääntäni ja aloitin Tuomon sylistä, jossa vaihdellaan kimurantisti laulusta huutoon, huudosta lauluun ja jossa on säkeistössä vaikea kohta, jota en Tuomon mukaan ole koskaan laulanut oikein. Haastetta lisäsi ennakolta myös a-vire, joka ei nopeissa riffeissä helpota pohjaäänten kuulumista. On kuitenkin aivan eri asia laulaa treeneissä kun studiossa hyvin hinkattujen pohjaraitojen päälle. Vireen kuulumisessa ei tällä kertaa ollut ongelmaa ja vaikeatkin kohdat menivät pienellä vaivalla kohdalleen. Miitri jopa sanoi olevansa miusta ylpeä, kun naulasin erään vaikean kohdan kerralla paikoilleen. Otin tämän suurena kohteliaisuutena, sillä Miitri ei ole mikään jees-mies eikä yleensä liiemmin kehuskele.
Mutta ehkä Miitri olikin vain taitava tuottaja ja loi miuhun itseluottamusta. Onnistuneen suorituksen jälkeen menin takaisin lauluhommiin ja meuhkasin vielä Sahalaidan ja Haepaisynkin narulle. Matalampi murina ja perushuuto olivat hyvin läjässä ja hankaluuksia tuotti vain kirkuminen, joka ei tuntunut lähtevän millään. Onneksi kyseisissä kappaleissa kirkuminen rajoittui kuitenkin vain muutamien rivien häntiin ja ne saatiin piiskaamalla kohdalleen.
Viikosta jäi hyvä maku. Soundit tuntuvat jo tässä vaiheessa valmiimmilta kuin aiemmin, ja kaikkea on tarpeeksi, jotta jokaisen instrumentin sointia voi ennemminkin alkaa leikkaamaan sopivaksi kuin etsiä taajuuksia joita siinä ei ole. Itselleni viikko oli melkoista kykkimistä, kun lauluhommiin pääsi käsiksi vasta perjantaina. Niinpä yritin kehittää jotain mielekästä tekemistä illoiksi. Kohokohtana jäi mieleen keskiviikkoillan reipas juoksulenkki studiolta tänne nuoruuskotiini pieniä kyläteitä pitkin. Matkaa reppu selässä koitui 21 km, mutta mikäs se on kauniissa maaseutumaisemassa juostessa.
Tänään on sitten yömmemmällä kesän viimeinen keikka Rock to the River täällä Imatralla niin ikään. Seuraavasta keikastahan ei ole vielä aavistustakaan, mutta uskoisin että tavallisilla keikoilla meitä ei nähdä enää tänä vuonna.
Voikaahan hyvin ja nähdään taas maanantaina kun hommat jatkuu.
Jätä kommentti