MOKOMA.COM

Hommat jatkuu! Ollaan siirrytty Imatralle Miitrin kotipajaan, Music Bros -studiolle. Kitarasoundin runkkaus on homman nimi. Aamu alkoi aivan liian aikaisin, Tuomo raukka joutui heräämään jo seitsemältä vaihtamaan talvirenkaita alle, mie sain sentään nukkua yli kahdeksaan. Soundipuoli tuntuu pojilla olevan niin hallussa, ettei miun tarttee täällä kyllä kovinkaan paljon mielipiteitäni esittää. Voin siis keskittyä kaikkeen muuhun; vähäisten biljarditaitojeni kehittämiseen, NHL -uutisten seuraamiseen, kahvinsiemailuun ja yleiseen joutilaisuuteen. Fiilis on katossa, mutta toisaalta kattokin on matalalla. Veikkaan silti, että tänään kovalevylle taltioituu soundiasetusten lisäksi myös muutama tenhoava sävel.

Ps. Saikkosten omista omenoista tehty mehu on miltei Brämhultsin omenamehun veroista, ettäs tiedätte!

Jeeh. Ensimmäinen todellinen koettelemus on nyt sitten takanapäin. Enkä nyt tarkoita ensimmäistä studioviikkoa, vaan session ensimmäistä helvetillistä krapulaa. Syytän tästä Virtasen Kallea, Kuismaa, Miitriä, Santtua sekä jossain määrin myös itseäni.

Hollolan maalaismaisemassa on ollut mukavaa. Mitään eksoottistahan tässä ei maalaispojalle ole, mutta kovin kotoisa on ollut tunnelma.

Kuten Kuisma jo kertoili, niin jännetupit ovat olleet kovilla jo pohjasoittovaiheessa. Pelonsekaisin tunnelmin odotellaan ensi viikkoa ja kitaroiden äänityksiä myös stereokuvan oikealla laidalla. Pieni pettymys oli vahvistimeni hajoaminen juuri Petrax-viikon alla. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla jo hiukan osviittaa siitä, miten meikän Stiletto ja Kuisma Rectifier puhelevat yhteen. Kämpillähän yhdistelmä on ollut mainio, mutta studio on aina oma maailmansa. Vaan eipä tuon sparena palvelleen 5150:n soundissakaan ole toisaalta ollut valittamista.

Hygelle ropsahtaa viikosta komiat irtopisteet. Helvetin gruuvia soittoa, vaikka tempot ovat paikotellen nousseet naurettaviin lukemiin.

Mainittakoon myös, että Silaksen Petri Soundi-lehdestä käväisi täällä torstaina hiukan vaklaamassa meininkiä. Jonkinlaista uutisointia pitäisi olla luettavissa seuraavassa lehdessä.

Jep, nyt kotiin lepuuttamaan korvia ja sielua. Ensi viikkoon, ystävät. Feel the famous Imatra Spirit!

Täällä laitellaan jo kamoja nippuun ja tehdään lähtöä. On kyllä mukava päästä viikonlopuksi kotiin, kun tämä jatkuva sisällä pasteeraaminen alkaa olla jo aika raskasta. Laskujeni mukaan olen piipahtanut yhteensä seitsemän minuutin verran ulkona 120 tunnin sisällä. Olo on kuin Nosferatulla. Kotona odottaa postisedän kantama nippu uusia levyjä, joilla aion putsata ajatukseni omista riffeistä ja kompeista. Aivan kokonaan huilaillessa ei viikonloppukaan mene, sillä Pirisen Villen kanssa on aikomus käydä läpi hieman tulevan levyn kansitaidetta. Huiman komeat kannetkin on tulossa, sen voin taata. Ensi viikolla jatketaan nauhoituksia Imatralla, siihen saakka hojo hojo!

Voi paski että Onnela on huono ravintola. Muuten olisin jäänyt Hollolan Katinhäntään, mutta kun se oli kiinni.

Mutta asiaan. Hygelle pitää antaa tästä soittosuorituksesta tunnustus. Ei ole helppoa hommaa hakata kahdeksasosia 12 tuntia päivässä, kun tempotkin on pääsääntöisesti alun kolmattasataa. Tuottaja-Miitrin mielestä rässikomppia ei ole myöskään helppoa kuunnella 12 tuntia päivässä. En ihmettele sitäkään.

Nyt huilaamaan korvia viikonlopun yli, ja sitten alkaakin minun ja Tuomon kärsimysten tie. Tiedossa kaksi viikkoa alaspäin pikkaamista jännetupit vinkuen. Ai niin, ja pitää mun yrittää soittaa yksi soolokin. Se tulee “Tuomon molo” työnimeä kantavan kappaleen c-osaan.

Kitarasaundien suhteen olo on ainakin toistaiseksi itsevarma. Rumpupohjia soittaessa Miitri mikitti mun Mesa/Boogie Rectifier 4×12 Slant -kaapin, jota löylyttää Boss SD-1 -pedaalilla terästetty Triple Rectifier. Saundi tuli raakana monitorikuunteluun ilman mitään ekvalisointia tai muuta hömpötystä, ja ai helv kun oli murakka meininki. Vaihdoin vielä kustomiseiskaan EMG 81-7:n tallamikiksi entisen 707:n tilalle, ja nyt a-vire toimii hienosti ja dempit sanoo että “djent djent”. Joskus hankaluuksia teettänyt A-kvinttisointukin toistuu nyt puhtaana ja selkeänä. Tästä saa kiittää paksuja kieliä, kitaran laadukasta mahonkirunkoa, 150 putkiwatin mahdollistamaa headroomia ja viimeisen päälle tiukkasoundista 4×12 kaappia.

Toisaalta on harmillista kun soundi on kunnossa. Ei voi selitellä enää mitään, vaan nyt mitataan soittajan ranteen kunto. Pelottaa.