Meillä oli tänä juhannuksena mahdollisuus viettää pyhät mökillä ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Vauhdit käytiin kuitenkin hakemassa Jämsän Himoksesta. Himos ei lähtökohtaisesti ole tuntunut ihan omalta festarilta artistikattauksen ja yleisbileluonteensa takia, mutta joka kerta on saanut yllättyä positiivisesti. Siis yleisön meiningistä. Puitteet, catering, tekniikka yms. ovat Himoksella aina olleet Suomen kovinta kärkeä, joten niiden asioiden toimivuus ei enää hämmästytä. Vaan mukavaa pullukan on silti astella notkuvien pitopöytien ääreen.
Keikka oli tällä kertaa varsin inhimmilliseen aikaan ennen puolta yötä, yleensä olemme esiintyneet aamuyön viimeisenä ohjelmanumerona. Ennen omaa keikkaa kävimme myös tsekkaamassa Eppu Normaalin, joka vielä oli suurista nimistä näkemättä. Hyvä keikka, vaikka eihän niiden biisit tahdo riittää kokonaisen setin rakentamiseen.
Vilkaisimme myös Haloo Helsinkiä, jonka toinen kitaristi muinoin 12-vuotiaana haukkui minut takinkääntäjäksi (liittyi jääkiekkojoukkueiden fanittamiseen) sekä taiteili Markosta lyijykynäteoksen, joka on nähtävissä 120 päivää –studiofotoissa. Missähän välissä siitäkin pojasta kasvoi aikuinen hamppi? Ja mitä meille on tapahtunut sillä välin? Äh, eteenpäin.
Oma keikka oli paras Himoksella tähän mennessä. Jengiä oli paikalla paljon, ja reaktioista päätelleen oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Myös tekniikan ammattilaiset selvisivät ajolähdöstä festarilavalle hienosti. KK on paha hanu monessa mielessä, mutta monitorimiksaajana se on varsinainen peto.
Loistavan keikan jälkeen olikin mukava vetäytyä viettämään sateista juhannusta kotiin neljän seinän sisään. Kaipa sitä olisi voinut keikkabussissakin istua.
Jätä kommentti