MOKOMA.COM

Imatralta jatkoimme maisemareittiä Puumalan kautta Jyväskylään. Matkalla piti tietysti pysähtyä käpysotasille ja ihmettelemään järvimaisemien kauneutta. Jossain vaiheessa tuli myös tieto, että ’Ruhtinas’ sinnittelee edelleen top-kympissä, joten mikäs siinä oli matkaa taittaessa ja selkiä taputellessa.

Ainakin perjantaina Lutakon yleisömäärässä näkyi Metallican Suomen vierailu. Se ei haitannut meitä, eikä ilmeisesti ollut haitannut muitakaan illan bändejä. Sellaista se näissä bändi-illoissa välillä on; joskus on paljonkin ihmisiä, aina ei ihan niin paljon.

Keikan jälkeen seurasi vähän hassuttelua Niskis ja Yup-miesten vahvistamassa seurueessa ja aikaiseen se taisi sitten venähtää. Eihän sitä kelloa ehdi alati vahtailemaan..

Matkaa Imatralle ajattelimme keventää pienellä tietovisailulla. ’Suomen Tietoviisaan 1500 parasta kysymystä’ oli opus, jonka avulla ajattelimme kisailuun ryhtyä. Eipä olisi kannattanut. Viiden kierroksen jälkeen Santulla oli kasassa huikea yksi piste, muiden pistesaldon näyttäessä pyöreää nollaa. Ei muuta kun kirja noitumisen kera ikkunasta kaaressa ulos ja takaisin ei-niin-älyllisten harrasteiden pariin.

Imatralla osa porukasta lähti Miitrille saunomaan, joku lähti kuntosalille, joku jäi hotellille lepuuttelemaan jäseniään ja hermojaan. Keikkapaikalle Nite Trainiin saapuikin perin rentoutunut ja hyväntuulinen orkesteri. Listakakkosten esiintyminen Imatralla ei saanut mitään valtaisaa yleisöryntäystä aikaiseksi, mutta totta hitossa paikalle saapuneille olisi tarjottava asianmukainen rock’n roll show. Jotain tämän suuntaista myös tapahtuikin eli keikka vedettiin hymyssä suin ja hirveällä heilumisella höystettynä. Ilmeisesti kaikille ei lavalla kohkaaminen riittänyt, kun vielä piti paikallisessa karaokepaikassakin käydä äänijänteitä venyttelemässä. Mahdollisuus tulla pahoinpidellyksi oli ollut ilmeisen suuri.

Mokoman kiertävä friikkisirkus oli taas kerran kovan paikan edessä. Neljä keikkaa pitäisi hoitaa kunnialla läpi, ohessa hoitaa nippu haastatteluja ja ennen kaikkea täytyisi selvitä jotakuinkin järjissään tästä neljän päivän apinasafarista.

Helsingin hurjat eli Santtu, Kuisma ja allekirjoittanut, vahvistettuna Juggernaut Javanaisella saapuivat hämmästyttävän ajoissa Lahteen odottelemaan Moko-biilin saapumista. Kohta pääsivät ukot bussin perukoille piereskelemään ja matka kohti Tamperetta oli jatkuva. Yo-talolla perusasiat (eli roudaus, soundcheck & sapuskat) haltuun ja hotellille mittelemään biljardinpeluutaitoja. Eivätpä olleet kummoisia. Alkuillan virallista osuutta edusti Sakaran noin viisi minuuttia kestänyt yhtiöpalaveri, jossa pistettiin business-asiat tolalleen.

Siirryimme Yo-talolle hyvissä ajoin jännittämään ja tuttavia morjestamaan. Aikamme tätä tehtyä oli hevauksen vuoro. Keikan anti kiteytettynä: Tirehtööri Annala ei hulmahtanut liekkeihin, loput orkesterista olivat suhteellisen tyytyväisiä esitykseensä. Sellaista se välillä on näissä bändi-illoissa, kuten sanontakin kuuluu.

Iltapäivällä otimme Salosen Teron kanssa valokuvia Infernon juttua varten. Samalla harjoittelimme viisihenkisen ihmispyramidin. Se oli Teron ottamista bändikuvista ehdottomasti hauskin ja eniten meidän näköinen, mutta tuskin päätyy kuitenkaan Infernon kanteen.

Soundcheck tehtiin ilman Markoa, kun miehen piti olla radiossa Lista-ohjelman tentattavana. No mikäs siinä. Ihailimme lavasoundien täydellisyyttä, ja treenasimme muutaman biisin yksityikohtia hieman tiukemmiksi. Ukot tuntuivat olevan hyvässä vireessä, ja illan keikan jännittäminen saattoi siis alkaa. Tälläkertaa hajaannuimme kuka mihinkin. Puolelle porukasta tämä on kuitenkin kotikaupunkikeikka, joten ennen keikka voi viilennellä ihan omalla sohvalla. Valitettavasti Deathchain ja Callisto jäivät tämän takia näkemättä. Ehkä näin oli hyvä, sillä jos noiden hurjien keikat olisi katsonut, niin paineet oman keikan suhteen olisivat kasvaneet aiva älyttömiksi, siksi hyviä orkestereita illan molemmat lämppärit ovat.

No keikkahan oli sitten liki täydellinen. Pääesiintyjästatus, soitto kulki ja Nosturi liekehti 500 maksaneen kastojan voimin. Yleisön meinikiä seuratessa välillä unohtui se tärkein eli soittaminen. Pitti oli myös ennen näkemätön. Lisäksi tällä kertaa lavalla oli tilaa, kun ei tarvinnut asetella omia kamoja KT:n kamojen eteen. Ukot ottivat siksi kaiken irti tästä tilaisuudesta, ja meininki oli sitten sen mukainen. Tämä keikka oli niin hyvä, ettei siitä ole edes mitään kerrottavaa.

Keikan jälkeen juhlistimme sitten eilistä listasijoitusta hieman isommalla kädellä, koska edellinen yö oli mennyt bussissa nihkeillessä. Takahuoneessa viini virtasi ja ukot senkun hymyilivät. Elämä tuntui olevan mallillaan. No onneksi maanantaina pääsee taas oikeisiin töihin ja loppuu tämä hölmöily.