MOKOMA.COM

Keikassa Lappeenrannassa ei periaatteessa olisi mitään kertomista. Tällä kertaa kuitenkin oli kyseessä sikäli erityinen tapahtuma, että Raikko palasi jälleen rumpujen taakse ja setissä oli ensimmäistä kertaa yhtyeen uran aikana muita kuin Valun biisejä. Raikon paluuta latisti miehen flunssainen ja kuumeinen olo. Siihen nähden homma hoitui kuitenkin hyvin. Uusien biisien soittaminen oli toisaalta helvetin hienoa, mutta toisaalta jännitti yhtälailla. Pääasiassa kavereista ja samalla keikalla esiintyneen Absoluuttisen Nollapisteen kuuntelijoista koostunut valvontakomissio seurasi keikkaa särmässä puolikaarimuodostelmassa sen kummemmin reagoimatta. Verbaalinen palaute uusista kappaleista keikan jälkimainingeissa oli kuitenkin ystävällisen posititiivista, joten jatkan bändissä.

Lähdimme Ilosaareen vasta lauantaiaamuna ja heti alkuun jo hieman harmitti se tosiseikka, että töminäbändit (ja varsinkin MKKK) jäi näkemättä. Kauaa ei kerennyt kuitenkaan voivottelemaan, sillä Kotiteollisuus aloitti jo varhain kahdelta. Olimme Tuomon kanssa mukana lavalla soittamassa ikäänkuin vierailevina “staroina” kitaraa. Veivattiin ManaManan Kuolla elävänä, sekä äijien oma Saattoväki-kappale. Lavamonitorointi oli niin perseestä, että soittamisen sijaan piti tyytyä miekkailemiseen. Illalla soitti vielä Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus (jota en saata olla joka välissä kehumatta), sekä tietysti CMX. Yövyimme perinteiseen festaritapaan kukin missä sattui ja kokoonnuimme aamulla nuutuneina soundcheckkiin. Keikka meni “ihan” hyvin. Tuuraava rumpalimme Pätkä soitti ilmeisesti viimeisen keikkansa tällä haavaa ja teki sen vanhoja heviperinteitä kunniottaen sukkahousuissa. Sukkikset olivat rikki haaroista ja ikäänkuin pakottivat Pätkän olla käyttämättä alushousuja. Saatiinhan sitä Mokomaan vihdoin ja viimein jotain millä kosiskella naisyleisönosaakin. Loppufestarit meni omasta keikasta toipumiseen, eikä oikein mikään jaksanut innostaa. Zen Cafeta Tuomon kanssa tosin diiggailtiin, mutta Henry Rollins bändeineen oli luvattoman huono. Kaikinpuolin Ilosaaresta jäi hyvä maku. Rokkimiehen kesä on nyt sit ohi.

Raumalla odotti maineensa veroisen pitopalvelun lisäksi leppoisa, joskin hevarimakuun turhan sofistikoitunut juhannusjuhla meren rannalla. Otimme illasta hillitysti ilon irti CMX:ää kuunnellen, virvokkeita siemaillen ja keskittyen seuraavan päivän koitokseen. Asetelma juhannuspäivän keikkaa silmällä pitäen oli mielenkiintoinen: olimmehan esiintyjistä ainut alle 15000 levyä myynyt yhtye, eikä k-18 festariyleisökään tosiaan heavykansalta vaikuttanut. Astuimme lavalle YUP:n heitettyä järjettömän tiukan setin, mistä kiitos. Keikkamme aikana lavan eteen kerääntyi jälleen pieni, mutta sitäkin äännekkäämpi ryhmä rähinähenkisiä. Soitto sujui ja fiilis oli hyvä, vaikkakin mieleen hiipi ajatus, että oltiinkohan taas ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Alavireinen kitaraseinä ja paikoin vihaista Aku Ankkaa muistuttava laulu ei ehkä kuitenkaan ollut Rauman porukan juttu. Mutta hauskaahan siellä oli.

Ensimmäinen juhannushelvetin keikoista oli Kouvolassa aattoiltapäivänä “viinaa ja vittua” -tyyppisen bändiryppään keskellä. Keikkaa seurasi aktiivisesti muutama kymmentä innokasta eturivissä, joku sata välinpitämätöntä vähän kauempana anniskelualueella ja muutama tuhat vittuuntunutta krapulaista teltoissaan kaukana horisontissa. Lämpötila oli reippaat 30 ja bändikin lämpeni olemattomasta yleisöstä huolimatta. Soitimme valtaisalla lavalla ihan ok setin, jonka jälkeen suuntasimme välittömästi kohti Suomen parhaasta cateringista tunnettua Raumanmeren Juhannusta.