Joskus senkin on päätyttävä, nimittäin keikkatauon. Kutsu kävi keikalle, eikä pelottoman ‘viisikkomme’ auttanut muuta kuin pakata inkiväärijuomat & juustovoileivät kassiin, ja suunnata kohti Keski-Suomea ja uusia seikkailuja. Tilanne oli meikäläiselle sikäli jännittävä, sillä olinhan ensimmäistä kertaa näiden ukkojen kanssa keikkareissua taittamassa. Toki Markon karvainen naama ja huonot jutut olivat tulleet tutuiksi jo Pokaalin taannoisilta retkiltä, mutta muiden urhojen käyttäytyminen tai käyttäytymättömyys, näin keikkaolosuhteissa, oli vielä mysteeri. Aivan liian kauan teltan ja Yliopistoalueen ympärillä pyörittyämme, löysimme vihdoin auton & peräkärryn mentävän aukon ja pääsimme suorittamaan pikaisen sound-checkin. Tämän jälkeen retkueemme suuntasi kohti majoituspaikka Laajaria ja heti respassa alkoi sellainen hihitys ja tyttömäinen kikattelu, jonka pystyi tulkitsemaan vain yhdellä tavalla: poikia taitaa vähän jännittää. No lempo soikoon! Ei kai se mikään ihme ollut. Minä olin ollut lauteilla viimeksi liki kaksi vuotta sitten Kääpiöiden kanssa, ja muut mokomat olivat tahkonneet stagella viimeksi reilu vuosi sitten. Tilanne oli siinäkin mielessä hassu, että tulisimme veivaamaan reilun satsin uusia, syssymmällä julkaistavan levymme stygejä, jotka ovat meille jo kuolemattomia klassikoita, mutta suuri yleisö tulisi kuulemaan ne tänään ensimmäistä kertaa.
Kello löi 23:30 ja oli aika astua valokeilojen loisteeseen. Eikä siinä mitään, hyvät oli puitteet vetää. Teltassa oli mukavasti jengiä, meikäläisen varovaisen arvion mukaan ainakin 500 korvaparia, joista oli tarkoitus räjäyttää vaikut huutin helvettiin. Sen eturivissä heiluneen herran korvavaikuista en tiedä, mutta ainakin näkemäni perusteella voisin päätellä, että niin kuumaa kamaa soitimme, jotta kyseinen herra näki ainoaksi vaihtoehdoksi vähentää vaatetustaan perin dramaattisesti. Osan aikaa keikasta orkesterilla meni muistellessa, että kuinka sitä oikein tulikaan lavalla olla ja toimia, mutta jos minulta kysytään, niin kokonaisuus jäi vahvasti plussan puolelle. Ja helppohan se minulla on olla siellä kaikkien takana. Esiintymiseni kun rajoittuu siihen, että välillä imitoin Vapauden patsasta, eli kohotan kättä & kapulaa kohti kattoa ja irvistelen. Setti päättyi raivokkaaseen “Seitsemän sinetin takana” slaageriin, jonka jälkeen poistuimme Jyväskylän yöhön tekemään sitä, mitä rokki-bändit tapaavat yleensä Jyväskylän yössä tehdä. Eli syömään lakritsia ja rauhoittelemaan tuntematonta pariskuntaa, jonka riitely äityi kovin väkivaltaiseksi. Ihmiset, muistakaa siis käyttäytyä, jos Mokoma on kaupungissa ja muutenkin.
Jätä kommentti