MOKOMA.COM

Keikkatauon hävittämiä hylkeen niskalihaksia alkoi olla aamulla ikävä, kun ei meinannut taipua sängystä ylös. Lähes kolme tuntia pään vatkaamista vuorokauden sisään oli saanut maitohapoille koko kropan. Eipä juuri auttanut pieni kuntoiluspurtti ennen keikkakauden alkua. Voi saasta, ja tänään pitäisi vielä mossata.

Nautin Kuisman kanssa erinomaisen ja ravitsevan pizza-aamiaisen hotelli Alban ravintolassa, minkä jälkeen kävimme hiukan tappamassa aikaa Jyväskylän kävelykadulla.

Matkalla Lahteen nautimme jälleen dvd-viihteestä, jota Santtu kävi taas hankkimassa. Tällä kertaa mies sai levyn koneeseen ilman vaurioita. Aika kului kuin siivin Dirty Harry Callahanin suoraviivaista toimintaa seuratessa. Joskus viime vuonna vielä keskustelimme, että kumpi selviäisi voittajana Harry Callahanin ja Jack Bauerin kohtaamisessa. 24:n viimeisimmän tuotantokauden perusteella asiasta ei tarvitse vääntää enää sitäkään vähää: Dirty Harry nauttii Jack Bauereita aamiaiseksi.

Lahdessa Isomänttäri peruutettiin Sibelius-talon klubin eteen. Soitimme Judgement metallifestarilla, jossa esiintyi meidän lisäksemme mm. Swallow the Sun ja Impaled Nazarene. Tällä kertaa soundcheckiä ei tehty, joten epävarmuustekijöitä oli kuten festarikeikoilla kuuluukin.

Olimme fyysisesti romuna, mutta todella huolestuimme vasta sitten, kun paria tuntia ennen keikkaa Marko alkoi ripuloida ja valittaa vatsakipua. Jyrin pöpö taisi sittenkin olla tarttuvaa sorttia.

Nousimme kuitenkin urheasti lavalle ja uskoimme adrenaliinin ihmeelliseen parantavaan voimaan. Marko hoitikin leiviskänsä ihmeellisen hyvin, edes me emme huomanneet miehen panoksessa eroa normaalisuoritukseen. Vatsakipuja suurempi huoli oli monitorointi. Vieraan hepun kanssa lennossa tehdyt säädöt eivät toimineet ollenkaan. Saimme korjattua säätöjä keikan mittaan, mutta tuskallista soittaminen oli. Lava oli valtava, mutta paikalla oli ainoastaan kulmamonitorit, eikä ollenkaan ns. sidefillejä, jotka ovat näinkin liikkuvalle kokoonpanolle välttämättömät, mikäli meinaa soittaa oikein.

Yleisö oli kuitenkin hienosti mukana, mikä pelasti päivämme. Soittaminen ei siis monitoriteknisistä syistä johtuen ollut kivaa eikä varsinkaan helppoa, mutta ilmeisesti pystyimme ihan kelvolliseen suoritukseen.

Setti tuntui festarimittaisena lyhyeltä, sitä alkoi todella vasta lämmetä viimeisissä ralleissa. Myös yleisölle olisi selvästikin kelvannut muutama biisi lisää, vaikka heviä olivatkin saaneet kuunnella koko päivän.

Keikkatauko on nyt virallisesti ohi ja niskat leviämään päin. Hieno meininki, kiitos kaikille paikalle vaivautuneille.

Aamulla oli ilo nähdä Jyri aamiaisella terveen oloisena. Homma vaikutti sittenkin ruokamyrkytykseltä, mikä olisi jäljellä olevien keikkojen kannalta ihan kivaa.

Matka jatkui kohti Jyväskylää, jossa ovat klubikeikkojen meiningit olleet aina ehkä eniten kohdillaan. Tällä kertaa areenana toimisi Lutakko, joka oli myyty loppuun jo aikaa sitten.

Bussimatkalla oli kuitenkin taas aikaa, liikaa aikaa: mäkujontti mäksikentti määdenuntti mäelenkintti. Mäntinkieli jaksoi huvittaa meitä yhden tolppavälin verran. Seuraavalta stopilta tarttui Santulle mukaan Rambo II. Sage oli kuitenkin omaksunut basistin roolinsa taas niin täydellisesti, että ei huomannut käyttää dvd-soittimen eject-ominaisuutta ennen levyn asettamista koneeseen. Niinpä mies joutui käyttämään toimenpiteeseen voimaa sen verran, että pränikkä Rambo naarmuttui katselukelvottomaksi.

Jyväskylässä saimme hämmästellä jonoa Lutakon oven edessä. Siinä ihmiset jonottivat tunti tolkulla ovelle myyntiin jätettyjä lippuja hippien iltamiin. Hurjuus maximus.

Checki sujui mainiosti, Miitri sai ilmeestään päätelleen homman mallilleen. Eipä muuta kuin Swallow the Sunin Mikon pyöräyttämät pöperöt kitusiin ja hotellille. Sen verran illan veto jo hermostutti, että nokkaunista ei tullut mitään. Piristystä haettiin saunasta pikaisista kirpaisulöylyistä.

Kirpaisulöylyt tekivät tehtävänsä. Syke oli kova päästyämme takaisin Lutakkoon, jossa Stam1na ja yleisö olivat taas aivan tulessa. Hyrde valitteli, että monikameratallennus jännitti ja pisti miehen mokailemaan. Huonosti mokaili, kukaan ei nimittäin huomannut mitn.

Ennen keikkaa takahuoneessa piipahti vielä Niskalaukauksen kohtuullisen humalainen kielisoitinosasto, joka oli juhlistamassa Huttusen 30-vuotissynttäreitä.

Keikka lähti napakasti käyntiin Uusi Aatami, uusi Eeva -kappaleella. Loppu onkin sitten niin sankkaa usvaa, että videolta täytyy katsoa keikan tapahtumat. Se sentään jäi mieleen, että soitimme Huttuselle Nyt on mies -biisiä onnittelulauluksi. Ja se, että palasimme soittamaan encoreita ammattilaisina, eli ylävartalon lemmenkahvat paljastettuina. Paidat lähtivät myös Lutakon monitorimiehistöltä. Tämän on täytynyt olla karmaisevaa katseltavaa. Olemme pahoillamme. Sekin jäi mieleen, että encoreita soitettiin kahteen otteeseen ja että setti oli pisin koskaan, 19 biisiä. Myös Miitri sai nappulat siinä määrin kohdilleen, että Lutakon talon miksaaja oli sitä mieltä, että soundi oli paras koskaan kyseisessä paikassa kuultu. Keikka oli ehdottomasti yksi kovimmista koskaan, kiitos Jyväskylä.

Ei Jyväskylän reissua ilman Freetime-visiittiä, josta jäi mieleen mm. karvaisen perseen koristaminen nimikirjoituksella. Brr..

Epilogi

Nyt se sitten viimein oli päättyvä, nimittäin puolen vuoden keikkatauko. Huilin alkaessa mäntistöllä oli takana kahden vuoden jakso, joka piti sisällään mm. kaksi täyspitkää albumijulkaisua, yhden ep:n, yhden live-dvd:n ja miehistövaihdoksen. Suomalaista maantietä näimme tuona aikana n. 30 000 kilometrin verran, tukkaa pyöritettiin n. 100 tuntia ja bäkkärikaljoja nautiskeltiin reilut 2400 pulloa. Eipä siis ollut ihme, että tauon alkaessa puolen vuoden hiljaiselo ei tuntunut yhtään liian pitkältä.

Pääsimme helmikuussa uuteen treenikämppäämme harjoittelemaan uusia ralleja. Treenikausi lähti hiukan yskien käyntiin, mutta muutaman kokoontumisen ja taitojen vertymisen jälkeen alkoi yhteinen into taas hiljalleen löytyä. Useammat treenit viikossa olivat määrällisesti sellaista luksusta, jota olemme viimeksi nauttineet joskus akselilla 120 päivää – Kurimus.

Alun perin aikomuksenamme oli julkaista kevään ja kesän keikkojen tueksi muutaman biisin ep. Äijien korjautuminen oli kuitenkin suunniteltuna studioonmenohetkenä niin pahasti kesken, että ajatus tuntui pelkästään ahdistavalta, eikä ollenkaan innostavalta. Emme halunneet pakottaa itseämme studioon siksi, että julkaisu olisi taloudellisessa mielessä ja keikkojen markkinoinnin kannalta mielekästä. Pikkulevyn lisäksi peruutimme myös alustavan studiovarauksen elokuulle, jolloin aioimme aloittaa viidennen täyspitkän äänitykset. Halusimme vapauttaa itsemme kaikista aikatauluista ja keskittyä ainoastaan olennaiseen: hevin soittamiseen ja siinä kehittymiseen.

Kalenterin tyhjentämisen myötä katosi myös orastava stressi tulevasta levystä. Stressittömyys muuntui vilpittömäksi tekemisen riemuksi, minkä seurauksena kasassa oli muutamassa viikossa nippu uusia kappaleaihioita. Pikkulevy jää edelleen tekemättä, mutta albumin äänitykset on tarkoitus aloittaa vielä tämän vuoden puolella. Katsotaan kuinka käy.

Uusien biisien ja soitonriemun löytymisen myötä alkoivat pikkuhiljaa poltella myös pian alkavat keikat, joita Tokola oli myynyt taas perkeleellisen määrän. Uutta julkaisua emme olleet keikoilla promoamassa, joten joitain uusia sketsejä oli yleisöä ja itseämme varten kirjoitettava. Itsestään selvää oli, että uusia biisejä esittelemme sitä mukaa, kun niitä syntyy. Ensimmäistä viikonloppua varten keikkakuntoon asti olimme saaneet kappaleet Pahaa verta ja Kuu saa valtansa auringolta. Näistä edellinen edustaa parilta edelliseltä levyltä tuttua D-thrash -rypistystä á la Hiljaisuuden julistaja ja Takatalvi. Jälkimmäinen taas on kaunis melodinen viisu, jossa kuitenkin hyödynnetään matalaa A-virettä. Soitimme treeneissä läpi lähes koko tuotantomme etsiessämme piristystä keikkasettiin. Muutama biisi parilta ekalta levyltä saatiinkin siihen kuntoon, että niitä voi keikolla esittää enempivähempi humoristisina välipaloina.

Mainio perseelle potkiva elementti oli myös Stam1na-yhtye, jonka Sakara Recordsin siat jo aikaa sitten päättivät ottaa mukaan klubikeikoillemme Stam1nan debyytin promotoimiseksi. Bändi ehti kuitenkin yhteiskeikkoihimme mennessä soittaa toinen toistaan täydemmille saleille ja keikkua Suomen virallisella listalla seitsemän viikkoa, joten perinteisestä lämppäriroolista ei enää ollut kyse. Tauolta palaava iso mäntistö saisi pistellä parastaan pitääkseen tunnelman jos ei nousujohteisena, niin ainakin tasaisena koko illan. Se kuitenkin olisi varmaa, että tylsää ei tällä kokoonpanolla pääsisi tulemaan.

Tauon aikana koettiin muutoksia paitsi taidollisella ja sisällöllisellä, myös materiaalisella puolella. Kitaralaiterunkkareita kiinnostanee Mokoman kitaralaiterunkkareiden uudet lelut, joihin menestyslevyjen liksat tuntuvat hupenevan. Treenijakson aikana kokeilimme pariakin eri vahvistinmerkkiä soundin päivittämisen toivossa. Toivottu tuoreus saatiin aikaiseksi Mesan Triple Rectifierilla ja Stiletto Tridentilla. Kuisma Rectifierin muhkeus ja meikän Stileton vittuimaisuus soivat treeneissä niin ytimekkäästi yhteen, että kaupat oli tehtävä.

Allekirjoittaneen periaate on, että kamoja ei myydä, joten Kärkkäisen Heikiltä peritty Peavey 5150 jää edelleen reserviin. Professori Jouni Hynysen kanssa totesimme eräänä aamuyönä, että kyseinen helvetinkone Hegen käskemänä on todennäköisesti suurin yksittäinen lappeenrantalaiseen raskaskitarasoundiin vaikuttanut tekijä. Rikoshan siitä siis olisi luopua. Juuri tällä hetkellä Mesat kuitenkin palvelevat Mokoman kitaraosastolla kyseistä klassikkoa paremmin.

Materiaalisena uudistuksena voitaneen pitää myös sitä, että Mänttibussi ei enää orkesteriamme kuljeta. Kyseinen pieruin marinoitu kuljetin siirtyi itseoikeutetusti Stam1nan käyttöön. Tällä keikkakaudella mittavammat reissut matkustetaan Road Dogin isolla bussilla. Porsaat ajaa kotiin mm. Niskalaukauksen Rajaportin kansimallina ja logograafikkona tunnettu monen alan ammattimies Ile “Routa” Ahlgren.

Pori

Allekirjoittaneen matka alkoi porukan viimeisenä Tampereelta, johon uusi Isomänttibussi kaartoi Ilen ohjastamana edellä aikataulusta. Mokoman mänttien, Miitrin, Paita-Jarskin ja Jallu-Javanaisen lisäksi laivaan oli lastattu Stam1nan Hyrde, Sexual Pexual, Kake, Kaikka sekä teknikkonsa Jyri. Voi luoja, minkä määrän etelä-karjalaista älämölöä tuo seurue kykenisi tuottamaan.

Matkalla Hyrde laittoi porukan katsomaan Strapping Young Ladin dvd:tä. Sympaattisen oloista meininkiä, vaikka ääniraita meinasikin kadota diesel-moottorin ja päällepuhumisen alle. Niinpä koneeseen vaihdettiin kokoelma vanhoja suomalaisia hevivideoita, joille uskalsimme nauraa vain hiukan. Muistissa oli nimittäin taannoinen keikka, jota odoteltiin katselemalla paikallistelevision heviohjelmaa. Hekottelimme jonkin demobändin kaatuilulle, minkä seurauksena – näin uskomme – soitimme uramme paskimman keikan.

Saavuimme Poriin erittäin hyvissä ajoin tarkoituksenamme tehdä pienimuotoinen PA-treeni, jossa muisteltaisiin talvella unohtuneet säädöt ja tutustuttaisiin uusien kitaravahvistimien live-ominaisuuksiin. Soundit löytyivät myllyistä tuota pikaa, mutta soittovirettä jouduttiin hakemaan useamman lämmittelykappaleen voimin. Kuu saa valtansa auringosta ei kulkenut checkissä ollenkaan, mutta päätimme kuitenkin pitää sen setissä. Emme halunneet soittaa pelkästään Pahaa verta -kappaletta sen hiukan yllätyksettömän luonteen takia, ja treeneissä “Kuu” oli kuitenkin toiminut hienosti.

Päästimme Sm3tanan odotuksen piinasta ja siirryimme vastapäiseen Punainen kukko (sic!) -ravintolaan syömään maittavaa lasagnea. Stam1nan teknikko Jyri joutui jättämään aterioinnin kesken, aiemmin nauttimansa katkarapuleipä alkoi pyrkiä ulos kaikkia mahdollisia reittejä. Pöpö oli niin raju, että mies vetäytyi hotellille huilaamaan. Hiukan jäi jännittämään, että onko kyseessä ruokamyrkytys vai tarttuva vatsaflunssa.

Hotellilla ehdimme oikaisemaan hetkeksi ja väsäämään illan biisilistan. Settiin otettiin kuusitoista biisiä, joista seitsemää emme olleet soittaneet livenä joko koskaan tai ainakaan vuoteen.

Bar Kinossa oli saapuessamme täysi meininki meneillään. Stam1na viihdytti n. kolmea sataa torstain viettäjää sellaisella intensiteetillä, että hiukan kuumotti ajatus nousta tuon porukan lämmittämille lauteille.

Porilaisten vastaanotto oli kuitenkin lämpimämpi kuin koskaan, jälleennäkemisen riemu oli molemminpuolinen. Treenit olivat tehneet tehtävänsä. Soitto ja laulu kulkivat todennäköisesti paremmin kuin koskaan, ja yleisökin viihtyi niin hyvin, että encoreita piti palata soittamaan oikein kaksi kertaa. Myös uudet kappaleet tuntuivat kelpaavan. Melodisemman “Kuun” porukka kuunteli nyökytellen, mutta Pahaa verta laittoi pittiin vauhtia kuin jonkin vanhan “hitin” aikana. Lavalle kaatui laseja ja yleisön edustajia. Välillä meinasi yleisössä tunteetkin kuumeta.

Kamat ja ukot kasattuamme piipahdimme vielä hotellin baariin juhlistamaan rundin menestyksekästä aloitusta muutamalla drinkillä. Aiemmin meitä kohtaan hiukan nihkeä Pori pääsi yllättämään keikalla todella positiivisesti. Kiitos siitä.