Naistenlehdestä lainatulla nimellä kulkeva kiertueemme alkoi jo helmikuun lopussa Lappeenrannasta, mutta varsinainen startti oli käsillä vasta nyt. Settilista oli rakennettu huolella treeneissä, ja myös alkunauha löydettiin keikan alkua verryttämään.
Saavuimme Marskin kanssa Tampereelta junalla Turkuun ja Klubille parahiksi roudaamista katselemaan. Kannoimme innostuspäissämme muutamat kitaratkin. Höltän Tero painotti aikanaan, että popparin ei pidä roudata, jos ei ole ihan pakko. Amatöörit kuitenkin reväyttävät soittosormensa, ja sitten on hommat ohi koko porukalta. Vaikka emme mitään periaatteen miehiä olekaan, niin tästä periaatteesta on ollut kummallisen helppo pitää kiinni.
Kamojen kasautuessa ammattimiestemme taitavissa kätösissä, me keskityimme tutkailemaan edellä mainittua alkunauhaa, jonka yllättäen Härski-Marski oli internetistä löytänyt. Nauroimme ja hyväksyimme. Oli vinkeä ajatus, että keikkamme alla kuullaan jumppaohjeiden taustalla nimenomaan Poets of the Fallia. Mukavia kavereita, mutta kulttuurisesti ja meiningissä meillä on välimatkaa enemmän kuin kutostie ja länsiväylä.
Teimme soundcheckiä pitkään ja huolella, ja testasimmepa ihan uuttakin biisiä. Päätimme kuitenkin jättää sen vielä pois setistä. Yksittäisenä esityksenä se antaisi liian voimakkaan ja harhaanjohtavan viesti tulevasta.
Lämppäriosastokin oli tänään viimeisen päälle. FM2000 tuli, näki ja varmaan voittikin. En uskaltanut seurata keikkaansa kuin muutaman minuutin, kuten usein ennen omaa vetoa käy.
Nousimme loppuunmyydyn salin lauteille vimmaisen turkulaisyleisön eteen. Klubin miljöö ja ihmiset ovat olleet puolellamme, ja niin olivat nytkin. Fiilis oli mitä parhain ja setti toimi likipitäen täydellisesti. Päätimme ensi kertaa uramme aikana lähteä samalla setillä myös seuraavalle keikalle.
Loistavan keikan jälkeen taputtelimme toisiamme selkään takahuoneessa hyvän tovin. Hyge myös naureskeli löytämilleen reilun kokoisille mustille shortseille, jotka epäili jonkun hajamielisen mutta muhkean kaverin unohtaneen takahuoneeseen. Hauskaahan se olikin, mutta vielä hauskempaa oli seuraavana päivänä bussissa, kun Hyge soitti Klubille ja kyseli sinne unohtamiensa mustien housujen perään. Eipä tajunnut Hyrkälä shortseille naureskellessaan pitävänsä käsissään omia housujaan, joista lahkeet kääritty. Väjö!
Jätä kommentti