17.4.2009 Vaakuna, Mikkeli

17.04.2009 klo 15:17 / / Keikkapäiväkirjat, Reidet ja peppu rantakuntoon 2009

Mikkeli, tai Myrpä, kuten henkinen ja hengellinen johtajamme Marko tätä entistä kotikaupunkiani tuttavallisesti kutsuu, oli vuorossa seuraavana. Soitimme Vaakunassa lähes päivälleen vuosi sitten, mutta mielelläänhän tänne palasi. Edellisestä keikasta jäi oikein hyvä maku. Samoin molemmista keikoista Mikkelin Jurassic Rockissa.

Vaakunan salissa on hyvä akustiikka nopeushevin soittamiseen. Melkein kaikki mahdolliset pinnat ovat tuttuun hotellin yökerhotyylin kokolattiamattoa, mikä tappaa ei-toivotut kaiut tehokkaasti.

Lavasoundi saatiiin kuntoon heittämällä, minkä jälkeen oli aika nauttia tuttuun tapaan häpeän sekainen illallinen hotellin ravintolassa. Yhtyeemme ns. ”huumorisiipi” ei nimittäin katso aikaa, paikkaa saati volume-tasoja, kun hyvä (eli härski) sketsi on tuloillaan. ”Tosikkosiiven” on usein käynyt sääliksi romanttista hetkeä viettävää pariskuntaa tai ravintolaillallista nauttivaa perhettä, jotka ovat sattuneet paikalle samaan aikaan ääliölaumamme kanssa. Asia on hoidettu viisaasti Tampereen Yo-talolla, jonka yhteydessä olevassa Tiiliholvi –ravintolassa bändit (tai ainakin meidät) ohjataan kabinettiin ovien taakse mölyämään.

Tällä kertaa möykkä pysyi melko hyvin hallinnassa, koska ryhmä ja etenkin ”huumorisiipi” oli jaettu kahteen pöytään kauas toisistaan. Asiasta sivuun sen verran, että täytyy kiittää tarjoilijaa erinomaisesta palvelusta ja kokkeja hyvistä eväistä.

Ruokailun jälkeen avautui mahdollisuus poikaporukan saunailtaan. Edellisestä olikin vierähtänyt melkein kaksi viikkoa.

Yleisöä saapui paikalle mukavasti jo FM2000:n keikkaa ihmettelemään. Totesin meiningin hyväksi ja poistuin takahuoneeseen jännittämään. Paikalle olivat saapuneet ex tempore –pohjalta myös Hyyrysen veljekset Antti ja Ville Lappeenrannasta. Merkit viittasivat vauhdikkaaseen iltaan.

Ja sitähän siitä tuli. Keikka oli timangia, vaikka kielet eivät tahtoneetkaan pysyä ehjinä minulla eikä Santulla. Patukkapään varabasson vireet osoittautuivat niin hurjiksi, että järki meinasi paeta Haudan takaa – kappaleessa. Pelihuumori oli kuitenkin tänä iltana kohdallaan, joten pienet vastoinkäymiset eivät rasittaneet.

Encoreiden Kasvot kohti itää –kappaleeseen kutsuimme lavalle Loistavat Hyyrysen Veljekset, joista etenkin nuorempi ja esiintymishaluisempi oli aika muikeassa kunnossa. Antti osasi biisin kertosäkeen sanoista ehkä puolet, mutta meiningillähän moiset puutteet korvataan – eli helvetinmoista möykkää ja kattorakenteissa roikkumista.

Keikan jälkeen takahuoneessa odotti FM2000:n rakentama installaatio ja kemut. Bailasimme omalla seestyneellä tavallamme minkä jaksoimme ja vetäydyimme tahoillemme huilimaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

4.4.2009 Finlandia-klubi, Lahti

04.04.2009 klo 15:16 / / Keikkapäiväkirjat, Reidet ja peppu rantakuntoon 2009

Lahden Sibeliustalon Finlandia-klubi on ollut meille aina vähän paha paikka. Kirkkain liekki on jäänyt saavuttamatta, vaikka sinänsä keikoissa tai varsinkaan yleisössä ei ole vikaa ollutkaan.

Tällä kertaa jännityksen kohteena oli myös yleisömäärä, koska järjestäjä oli hinnoitellut esityksen lamaa uhmaten korkeakulttuurisiin lukemiin: 21 euroa on aika paljon Mokomasta ja Rytmihäiriöstä, jos opintotuella tai muuten pienillä tuloilla pitää maksaa muutakin kuin keikkalippuja. Onneksi yleisössämme tai vanhemmissaan on vielä niitäkin, joilla työpaikka on alla ja rahaa riittää huvitteluunkin. Suurehko sali täyttyi puolilleen, mitä voi pitää hyvänä saavutuksena.

Ennen keikkaa nautiskelimme kulttuurikehdon erinomaisista saunatiloista sekä maittavasta ateriasta. Totesimme Jarkon ja Kuisman kanssa pukuhuoneessa jälleen ääneen kiitollisuutemme siitä, että saamme tehdä tämmöisiä asioita ja kutsua puuhaa myös työksi. Ruuhkavuosia elävien ikätovereiden kanssahan on nykyään mahdotonta järjestää saunailtoja, joissa vaihtaa kuulumisia ja kumota paria olutta. Kaikilla on aina jotakin tärkeämpää tekemistä. Ja jos pääsee paikalle, niin ainoastaan autoilemalla ja pikavisiitille. Keikkakautena meille järjestyy näitä tilaisuuksia viikonloppuisin melkein joka ilta, mitä myös muistamme arvostaa.

Keikka sujui samoissa merkeissä kuin aina Finlandia-klubilla. Soitto kulki ja yleisö osoitti pitävänsä meiningistä. Usko eilen rakennetun setin toimivuuteen vain vahvistui.

Jotain jäi kuitenkin jälleen puuttumaan. Sen jonkin huomaa biisien välissä. Raivokkaiden aplodien ja pittien pyörimisen jälkeen seuraa kummallinen hiljaisuus – aivan kuin klassisen musiikin konserteissa, joissa yleisö hiljentyy kunnioittamaan seuraavan kappaleen alkua. Rock-klubeilla tuo hiljaisuus yleensä täyttyy huudeltujen biisitoiveiden ja erilaisten herjojen sekaisesta älämölöstä tai vähintäänkin iloisesta humalaisesta puheensorinasta. Chuck Berry –dokumentissa puhutaan samasta aiheesta ja taustoitetaan, että kyseinen käyttäytymismalli periytyi rockiin mustien kulttuuririennoista. Sibeliustalolla tätä kotoisaa taustamölyä ei juurikaan kohtaa, vaan tunnelma on jotenkin sivistyneempi. Päätimmekin ryhtyä kutsumaan tuota hiljaisuutta Sibeliuksen hengeksi. Samaan saattaa toisinaan törmätä myös Helsingin Tavastialla, mutta jotkuthan kutsuvatkin kyseistä paikkaa rock-pyhätöksi.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

3.4.2009 Klubi, Turku

03.04.2009 klo 15:15 / / Keikkapäiväkirjat, Reidet ja peppu rantakuntoon 2009

Naistenlehdestä lainatulla nimellä kulkeva kiertueemme alkoi jo helmikuun lopussa Lappeenrannasta, mutta varsinainen startti oli käsillä vasta nyt. Settilista oli rakennettu huolella treeneissä, ja myös alkunauha löydettiin keikan alkua verryttämään.

Saavuimme Marskin kanssa Tampereelta junalla Turkuun ja Klubille parahiksi roudaamista katselemaan. Kannoimme innostuspäissämme muutamat kitaratkin. Höltän Tero painotti aikanaan, että popparin ei pidä roudata, jos ei ole ihan pakko. Amatöörit kuitenkin reväyttävät soittosormensa, ja sitten on hommat ohi koko porukalta. Vaikka emme mitään periaatteen miehiä olekaan, niin tästä periaatteesta on ollut kummallisen helppo pitää kiinni.

Kamojen kasautuessa ammattimiestemme taitavissa kätösissä, me keskityimme tutkailemaan edellä mainittua alkunauhaa, jonka yllättäen Härski-Marski oli internetistä löytänyt. Nauroimme ja hyväksyimme. Oli vinkeä ajatus, että keikkamme alla kuullaan jumppaohjeiden taustalla nimenomaan Poets of the Fallia. Mukavia kavereita, mutta kulttuurisesti ja meiningissä meillä on välimatkaa enemmän kuin kutostie ja länsiväylä.

Teimme soundcheckiä pitkään ja huolella, ja testasimmepa ihan uuttakin biisiä. Päätimme kuitenkin jättää sen vielä pois setistä. Yksittäisenä esityksenä se antaisi liian voimakkaan ja harhaanjohtavan viesti tulevasta.

Lämppäriosastokin oli tänään viimeisen päälle. FM2000 tuli, näki ja varmaan voittikin. En uskaltanut seurata keikkaansa kuin muutaman minuutin, kuten usein ennen omaa vetoa käy.

Nousimme loppuunmyydyn salin lauteille vimmaisen turkulaisyleisön eteen. Klubin miljöö ja ihmiset ovat olleet puolellamme, ja niin olivat nytkin. Fiilis oli mitä parhain ja setti toimi likipitäen täydellisesti. Päätimme ensi kertaa uramme aikana lähteä samalla setillä myös seuraavalle keikalle.

Loistavan keikan jälkeen taputtelimme toisiamme selkään takahuoneessa hyvän tovin. Hyge myös naureskeli löytämilleen reilun kokoisille mustille shortseille, jotka epäili jonkun hajamielisen mutta muhkean kaverin unohtaneen takahuoneeseen. Hauskaahan se olikin, mutta vielä hauskempaa oli seuraavana päivänä bussissa, kun Hyge soitti Klubille ja kyseli sinne unohtamiensa mustien housujen perään. Eipä tajunnut Hyrkälä shortseille naureskellessaan pitävänsä käsissään omia housujaan, joista lahkeet kääritty. Väjö!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

28.2.2009 Wiltsu, Lappeenranta

28.02.2009 klo 14:56 / / Keikkapäiväkirjat, Reidet ja peppu rantakuntoon 2009

Paikallinen nuorisovaateliike Alley 53 on ansiokkasti järjestellyt keikkameininkejä livetarjonnaltaan lähes kuolleeseen Lapuskiin. Orastavan nepotismin ohella, tämä oli täysin riittävä syy lähteä pistolle tuonne Vetyjen kaupunkiin.

Edellisistä keikoista oli kulunut kuukauden verran, mutta koko porukalla emme olleet ehtineet treenikämpällä aikaa viettämään. Helmikuu oli kadonnut treenikartalta jonnekin huitulanhittoon osan sairastellessa, olihan siinä myös kaikenmaailman FME:tä ja hurjimmat olivat käyneet kuulema ulkomaillakin. Lähtökohdat eivät siis olleet (taaskaan, heh) parhaat mahdolliset. Muutama päivä ennen lähtöä logistiikkakin piti säätää täysin uusiksi, vakiobussin remontin venyessä yli viikonlopun. Noh, Rollo onneksi hoiti tämän tilanteen sähäkästi ja aikamoinen menopeli saatiinkin alle. Mm. oven kanssa piti olla varovainen, koska se ”saattoi pudota”, ja kattoluukku oli kiinni polkupyörän tarakalta tutulla mustekalalla. Pääasiahan kuitenkin on, että kamat ja ukot liikkuvat sovitussa ajassa paikasta X paikkaan Ö, joten turha hifistely voidaan toisinaan unohtaa. Basisti Haemaelaenen oli edellisenä iltana Kojonsa kuunnellut, sillä Nosturilla ei miestä lähtöhetkellä näkynyt. Kätevästihän tuo ukko saatiin matkan varreltakin kyytiin napattua, ja kaikkien hämmästykseksi basismi otti muutaman ripeän juoksuaskeleen kyytiin rynniessään. Taisi olla tosi kyseessä.

Nuoruusvuosilta useimmille meistä tuttu bailumesta Wiltsu -tai oikeastaan Alley53:n kaksikko- otti rykmentin hellästi vastaan. Herkullisesta lasagnesta ja tuoreesta rieskasta sai yllätävän kätevästi itsensä kovin ylensyöneeseen tilaan. Miksi sitä pitää aina liioitella? Aina vaan liioittelua, eikä ikinä kohtuutta. Seuraavaksi testimielellä soittimista ääniä suoltamaan, joita Miitri parhaan kykynsä mukaan sekoitteli.

Aika ennen keikkaa menikin bäkkärillä odotellessa. Ei jaksanut lähteä minnekään rynnimään. Varsinkaan Lappeenrannan syntiseen alkuiltaan. Jarkko kaivoi viihdettä Facebookin uumenista vanhojen Lpr-musascenekuvien muodossa, ja olihan siinä ihmettelemistä. Samoja ukkoja pyörii edelleen kuvioissa, jokusenkin vuosirenkaan ja/tai uurteen keränneenä. Ihan hyvä muistutus siitä, että näissä hommissa ei kannata hamuta Keltaisen Pörssin myydään soittimia -palstaa, vaikka eka demo ei johtaisikaan kansainväliseen rock-tähteyteen.

Muistojen syövereistä nykyhetkeen ja rockaamaan! Ikävä kyllä viime aikainen treenien ja keikkojen vähyys söi sen aivan parhaan terän esitykseltä. Varsinkin settilista tuntui olevan jotenkin epätasapainossa: liikaa slovareita, liian pitkiä kappalevälejä jne. Onneksi rutiini ja ”ammattitaito” auttavat siinä vaiheessa kun epävarmuus iskee ja fiilinki ei riitä. Lappeenranta on aikaisemminkin havaittu meille jotenkin hankalaksi keikkapaikaksi. Syytä tälle onkin sitten vaikeampi keksiä. Ehkä siellä on tullut keikkailtua sen verran harvemmin, että maaginen suhde bändin ja yleisön välille on jäänyt syntymättä. Ei ole sellainen olo, että kun saapuu lavalle, saapuu kotiinsa.

Ja sunnuntai aamulla Vety-kiskan kautta Helsinkiin ja illalla jäähalliin diiggailemaan CoB:n, CC:n Diablon jumalatonta hevimeteliä. Oletteko muuten nähneet itärajalta kuskattavan folioon käärittyä epämääräistä stuffia kohti pääkaupunkiseutua? Mie olen. Eikä ollut minkään sortin huimausainetta. Ellei pökerryttävän miellyttävää aromia lasketa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

31.1.2009 Hullu Poro Areena, Levi

31.01.2009 klo 15:31 / / Keikkapäiväkirjat, Skimppaa ja skumppaa 2009

Kirpsakassa merellisessä pohjoistuulessa karisivat pahimmat unihiekat kun astelimme Hulluun Pohjolaan kyytiämme odottamaan. Tai itse asiassa siellähän se kyyti odottelikin meitä. Vähäiset soittoromumme nakkasimme peräkärryyn ja itse siirryimme pakettiauton sisuksiin. Matkaa oli taitettavana vajaat kolmesataa kilometriä, joten heti alkuunsa piti pysähtyä välttämättömille ostoksilla, eihän sitä voi retkeilemään lähteä ilman kunnon evästystä!

Fiilinki oli loistava. Väljän ilmavaan bussimatkailuun tottuneina pakussa vallinnut läheisyys tuntui lähes eksoottiselta. Vai oliko se sitä hiipivää Lapin homoutta, eikun tarkoitan siis Lapin hulluutta. Tietenkin hulluutta, mitäpä muutakaan. Niinpä tietysti. Tunnelmaa latisti Santun saama puhelu Iso-Saikkoselta: Massikan kämppään oli murtauduttu, ja Santun kitarat varastettu. Kerrassaan ankea ylläri. Varastelevat pirinistit toivoteltiin yhdessä tuumin erinäköisiin paikkoihin, joissa ei paljon aurinkorasvoja tarvita.

Leville saavuimme aikanaan ja ryhdyimme välittömästi sound-checkin vääntöön. Areena olikin melkoisen kookas lato, tietysti nimestäkin saattoi näin päätellä. Enpä muista, että millään klubilla olisi näin korkeaa lavaa, alle kaksimetristen on nimittäin ihan turha tunkea lavan eteen, ei näe mitn.

Checkin jälkeen aivan loistavan pitopöydän kimppuun Wanha Hullu Porossa. Herkkua oli siinä monenlaista, ja sehän sopi pullukoille oikein mainiosti. Riemu ei loppunut tähän, sillä meille osoitetut majoitustilat olivat vähintäänkin huippuluokkaa. Tarjolla oli tilavaa apartmentosta, jossa oli jokaiselle oma huone, viihtyisät oleskelutilat ja oma sauna. Siitäs sait opo, rock’n roll se on mikä kannattaa!

Blake jytäsi oman raskasboogiensa alta pois, joten soittohommat kutsuivat puolen yön kieppeissä. Areena ei ollut täyteen ahdettu, mutta ihan mukavasti oli porukkaa kuitenkin paikalla. Juurihan ihmiset olivat Joululomailusta toipuneet, eikä hiihtolomakausikaan ollut vielä oikein alkanut. Näihin faktoihin nojaten täytyi väkimäärään olla ihan tyytyväinen. Keikka lienee ollut ihan kohtuullinen, ei valtavaa liekehdintää, mutta ei mitään limboiluakaan. Limboiluun viittaavaa toimintaa näkyi ainoastaan keikan jälkeen tanssilattialla. Ei tosin kenenkään meidän toimesta. Jäykistelijöitä kun olemme.

Sunnuntai olikin vapaapäivä ja suunnitelmaan kuului, että tämä päivä pyhitettäisiin talviurheilulle. Laskettelurinteeseen kävisi siis hippien tie! Yksi hippi ei tosin halunnut liikunnan riemuihin osallistua. Olisi epäkohteliasta käydä ketään nimeämään, mutta tämä punakoilla patukoilla ja parralla varusteltu herramies koki tarpeellisemmaksi paikata yöunivajettaaan päiväunilla.

Meikäläinen oli ainut ensikertalainen rinteessä ja voi sitä jännityksen määrää. Mutta ei auttanut. Vuokraamosta monot ja sukset jalkaan, ja hiihtohissillä korkeuksiin. Onneksi Kuisma ja nuorekkaasti lumilautaileva Tuomo antoivat muutamat vinkit, joten ihan pelkän pers’tuntuman varassa ei tarvinnut luisuun lähteä. Ja katso, kun jokunen hapuileva lasku oli takana, homma alkoi maistua aivan mielipuolisen siistiltä! Välillä jätkien kanssa minttukaakaot huiviin, ja uuteen laskuun. Voi veljet, mitä elämää! (Tätä kirjoittaessa on Pääsiäinen Pyhällä takana, näin sitä voi villiintyä vanhakin, heh.)

Päivän rinteessä tahkottuamme pitopöydän antimet tiesivät totisesti paikkansa. Sitten pitikin rientää Kittilän lentokentälle*. Ja riennettiinkin ihan lentokoneeseen saakka, mutta jostain syystä toinen moottori ei toiminutkaan ihan toivotulla tavalla, joten koko koneen sisältö passitettiin takaisin lähtöaulaan, odottelemaan Helsingistä saapuvaa uutta konetta. Lähtö tulisi siirtymään noin viisi tuntia. Tässä vaiheessa ei ollut hymy herkässä, uni kotisängyssä olisi ollut. Mutta kivahan se oli, että moottorivika havaittiin ennen lähtöä. Lynyrd Skynyrd -henkinen lentomatka olisi ollut kovin ikävä loppu, muuten niin onnistuneelle viikonlopulle.

*) Nopeimmat ehtivät myös syömisen ja kentälle siirtymisen välissä nauttimaan hotelli Hullu Poron sauna- ja kylpyläosastosta. Ai miten siisti hiihtolomareissu. Kaikki Levin nautinnot haltuun tehokkaasti vuorokaudessa. –Kuisma

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.