6.6.2003 Kuopiorock, Kuopio

Kukot Orrella 2003 -seikkailu jatkui leppoisissa merkeissä pitkällä, mutta hikisellä keikkabussimatkalla Savon sydämeen Kuopioon. Mokoman näkövinkkelistä kesäkausi alkoi ensimmäinen festivaalin merkeissä. Odotukset olivat korkealla, koska ilmakin suosi festivaalijärjestäjiä. Saavuimme Rumban nimeä ylväästi kantaneelle jatkoklubille hyvissä ajoin. Roudasimme kamat yläasteen liikuntasalia muistuvaan tilaan, jossa paikallinen tekniikka soitti Kurimusta PA:n kasaamisen ohessa. Kaikki näytti hyvältä. Nimmareitakin saatiin jaella.

Sitten alkoi surrealististen tapahtumien sarja. Antakaas kun kerron.

Soundcheck oli siis valmis alkamaan orkesterin puolesta, mutta tekniikka ei pelannutkaan järjestäjien toivomalla tavalla. Emme olleet tästä moksiskaan, vaan siirryimme odotellessamme ruokailemaan festivaalialueelle. Täällä saimme kuulla järjestäjien vastoinkäymisistä: festivaaleille ei oltu saatu anniskeluoikeuksia. Limufestari siis. Anniskelulupaa ei ollut myöskään jatkoklubilla, jossa soittoaikamme oli aamuyöllä 1:45. Rupesi jännittämään: kuinka helvetissä juhlakansa jaksaa riehua pikkutunneille asti pelkän limpparin voimin? No se selvinnee myöhemmin…

Ruokapöydässä nälkäisiä metallityöläisiä odotti hilpeä näky. Pääruokana tarjottiin vartaassa grillattua sikaa, jonka peräsuoleen oli työnnetty humoristisesti dildo. Tapahtuman “meininki” alkoi pikkuhiljaa selvitä. No hyvältä tuo raiskattu sian perse maistui, ei siinä mitään.

Takaisin keikkapaikalle, jokohan olisi soundcheckin aika? Olihan se. Hyvin meni, paitsi että puolet monitoreista ei toiminut. Laulusuorituksien kannalta olimme kriittisellä polulla; lauluhommat vedetäänkin tänään nk. sormituntumalla. Lisäksi järjestäjät pyytelivät anteeksi alimitoitettua PA:settiä. Eipä taida bassot jytistä tänään, tuumimme, muttemme antaneet sen häiritä.

Tämän jälkeen paikalle saapuu seuraava orkesteri tekemään soundcheckiä. Barathrumin pojat tulivat paikalle pelkkien kitaroiden kanssa, koska järjestäjä oli ilmoittanut että paikanpäällä on talon puolesta järjestetty backline. Järjestäjä ei kuitenkaan kamoja ollut hoitanut, joten kävi ilmi että meidän backlinellä veivataan kikkelithrashin lisäksi myös black metallia. Rumputaiteilija Hyrkästä tämä tietenkin jännitti eniten, sillä juuri kaupan pahvilaatikoista puretut rummut, Taman Starclassicit, ovat miehemme silmäterä ymmärrettävistä syistä. Kitaravahvistimien lainaaminen on “helpompaa”. On siinäkin toki sellainen ikävä puoli että – sparejen mukanaolosta huolimatta – juuri ennen omaa keikkaa hajoava putkivahvistin on ehkä maailman vittumaisin juttu. Mistä löydät avoimen soitinhuollon vieraassa kaupungissa klo 2:00? Ei mitään, hädässä ystävä tunnetaan. Lainatkoon Barathrum kamoja, eihän tässä starailemaan ruveta. Ei ole varaa. Salaiset säröpedaalit piilotetaan kuitenkin omaa keikkaa odottamaan. Ei nyt ihan samoilla saundeilla kumminkaan…

Sitten majoituksen selvittämisen kimppuun. Ai mikä majoitus? Hirveän säädön jälkeen kuulimme, että homma selviää joskus keikkamme jälkeen, aamuyön tunteina, kun järjestävän seuran edustaja saapuu paikalle. Selvä. Odotellaan sitten sitä. Jännittää taas.

Keikka lähestyy, jännitys kasvaa entisestään. Tuleekohan tänne ketään? Järjestäjän käyttössä oleva 10 metrinen limusiini – pitäähän sitä nyt kunnon vehkeet olla – alkaa kuitenkin siirtää vip-vieraita takahuoneeseen, lisäksi festivaalialueelta siirtyy paikalle hyvänlainen joukkio juhlakansaa. Illasta saattaa siis tulla hyvä. Tässä vaiheessa neitimäisiä taiteilijoita kiukutti pikkuisen se, että sopimuksessa mainittua “virvoitusjuomakoria” ei oltu toimitettu takahuonetiloihin. No, ei olisi “vissy” maistunutkaan. Se, että limukiskan myyjä ilmoitti, että limut maksaa myös bändeille 2 euroa pullo, sai jopa rauhallisena tunnetun Annalan Markon korottamaan ääntään. Ei helvetti, joku roti pitää olla! No tämäkin asia saatiin hämmennettyä n. 20 puhelinsoiton jälkeen. Lopulta järjestävän tahon edustaja lupasi pistää pojille limut. Kiva.

Kuuden tunnin hengailun ja säätämisen jälkeen Tytär aloittaa klubi-illan, ja vetääkin nerokkaan keikan Radiopuhelimien ja vanhan YUPn hengessä. Toiminta on erittäin hilpeää ja samalla vakuuttavan oloista. Erityismaininnan ansaitsee rumpali Kerhohuone, jonka soittoa katsellessa tuli itsellekin hiki. Hyvä! Keikan tunnelmaa laski hieman “Painukaa vittuun, Barathrum lavalle!” -huudot, mutta ei se mitään. Hyvä että yleisö tietää, mitä yleisö haluaa.

Barathrum veti jälleen taatun metallishown. Maskimiehet verisine paitoineen soittivat “kuin pedon riivaamana”. Erityisesti uudempien(?) biisien koukukkaat sovitukset ja Janne “Ex-Waltari” Parviaisen rumputyöskentely saivat allekirjoittaneen jalan naputtamaan innostuneena tahtia. Sitten kävi se, mitä rumpalimme oli hieman pelännytkin. Barathrumin rumpali ottaa reilun huikan Portin sianverta, ja purskuttaa sitä rinnuksilleen ja samalla myös Hygen rumpujen päälle. Tunnelma laskee kuin lehmän häntä. Tästä tuli kallis keikka. Keikan jälkeen vahinkoja tarkistettaessa kävi ilmi, että kaikki rumpukalvot menevät vaihtoon, koska ne näyttivät enemmänkin Saatanan epäsikiön tyttären immenkalvoilta 666 vuotta kestäneiden irstailusessioden jälkeen. Ei hyvä. Iron Cobra -tuplapedaalin hienomekaniikkakin oli saanut oman “kasteensa”. Noh, kamat huoltoon ja lasku perään. Tästä oli onneksi sovittu ennen keikkaa järjestäjien kanssa.

Astumme lavalle Barathrumin encoreiden jälkeen aikataulun kustua melkein tunnilla. Salissa on kuin ihmeen kaupalla ihmisiä, ei tungokseksi asti, mutta kuitenkin. Uskollisimmille faneillemme soitimme sitten sellaisen setin kun vaan siihen kellonaikaan ja niissä tunnelmissa saatoimme vetää. Soitto kulki ja laulu raikasi teknisistä ongelmista huolimatta. Keikka loppui tyylikkäästi siihen, kun huvilupaan merkitty päättymisaika 3:00 tuli vastaan. “Security” laittoi valot saliin ja ilmoitti, että se oli siinä. Mokoma pyytää anteeksi lyhyttä settiänsä, mutta samalla toteaa, että järjestävän tahon ammattimaisuusaste – tässä tapauksessa stage managerin puute – ei ollut sitä, mitä hyvältä kesäfestivaalilta on lupa odottaa. Ensi kerralla paremmalla onnella.

Sitten kukkumaan ei kun nukkumaan. Majoitus oltiin saatu hoidettua juuri kreivin aikaan, ja poistumme Rauhanlahteen karavaanareiden sekaan yötä pitämään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

23.5.2003 Säätämö, Turku

Aamuksi oli sovittu treffit satamaan, jossa voisimme nauttia herkulliset Vedyt ennen pitkähköä ajorupeamaan. Ja lempo, että taas maistui! Kesän ensimmäinen Vety on kesän ensimmäinen Vety. Kuisman kohdalla voidaan puhua jopa ensimmäisistä, sen verran jouhevasti maistui. Ja jos joku ei tiedä mikä vitti on Vety, ottakoon selvää.

Matkahan taittuu nopeasti kun reissussa on paskanjauhamisen näinkin suvereenisti hallitseva poppoo. Lähes kaikkiin maailman ongelmiin ja epäkohtiin löytyy kyllä pätevä ratkaisu noin teoriassa, jos myö se vaan asiaksemme otetaan. Se tuli taasen todistettua.

Illan keikka oli ihan vitin hyvä. Santtu totesi, että se minkä oikein soittamisessa menetimme, otimme kyllä meiningissä takaisin. Jotenkin vaan jotkut mystiset palat tuntuivat olevan kohdillaan ja homma toimi. Ei pysty selittämään. Musiikkia on muutenkin tyhmää selitellä. Sitä pitää soittaa tai kuunnella, eikä pyrkiä järkeistämään liikaa, ainakaan meidän tapauksessa. Vaikka taidehomoilua jonkun mielestä joskus ollaankin oltu, heh.

Yön pimeinä tunteina kannoimme henkilöautoa pois roudausväylältä itse Maailman vahvinmies Ilkka Nummiston isällisellä opastuksella. Ja hyvinhän se autonkanto kävi heiveröisiltä hipeiltäkin kun oli kunnon opit alla.

Viikate oli torstaina hyvä ja perjantaina vielä parempi. Äijät alkoivat selkeästi lämmetä. Lauantainahan ne ovat varmaan olleetkin jo ihan ilmiliekeissä.

Ps. Mokoman setti oli muutes kummassakin mestassa seuraava:
Vainottu
Kasvot kohti itää
Mene ja tiedä
Teon teoriaa
Seitsemän sinetin takana
Väsynyt atlas
Houkka
Tämä puoli
Kasvan
Punainen kukko
Takatalvi
Viholliset (encore)

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

22.5.2003 Nite Train, Lappeenranta

Lappeenranta, tuo nuoruusvuosiemme temmellyskenttä ja paheiden peruskoulu. Kaupunki, josta on joskus halunnut pois, mutta jonne joka kerta palajaa yhtä mielellään. Varsinkin näin kesän kynnyksellä, Linnoituksen vallien kuiskiessa kutsujaan pikku seikkailuun…

Kaiken muun jännittävän lisäksi Lappeenrannassa on myös kiva soittaa heviä, ainakin nyt oli. Torstai-illaksi väkeä oli mukavasti paikalla ja soittofiilikset olivat likimain kohdillaan. Ja äijät eikun vetää täysillä! Välillä jopa niin täysillä, että soittokumppanin (Tuomo “epäonnensoturi” Saikkonen) purukalusto on vaarassa murskautua jäätyään lentävän mikkitelineen kiitoradalle. Tahallaanhan ei tietty toisiamme, eikä muitakaan luontokappaleita vahingoiteta, korkeintaan “vahingossa” aina välillä. Tyytyväisenä illan antiin oli hyvä mennä nukkumaan ja kerätä voimia Turun valloittamiseen.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

15.5.2003 Tavastia, Helsinki

Jumankekka. Edellisestä Tavastian keikastamme olikin vierähtänyt jo tovi eli oli enemmän kuin korkea aika tarkastaa pääkaupunkiseudun heviväen vastaanottavaisuus metalli-ilakoinnillemme. No vitti. Kansaa jos jonkin näköistä oli laahustanut paikalle kiitettävissä määrin. Luulenpa, että loppuunmyydystä ei paljoakaan jäänyt puuttumatta. Kokonaan en tätä kuitenkaan meidän ansioksemme tohdi laskea, sillä olenpa kuullut kylillä sen sortin huhuja, jotta jokunen ihminen kuulema Kotiteollisuudestakin diiggailee. Ihan totta.

Mokoman setti pamahti tutusti Vainotulla liikenteeseen ja päättyi Takatalveen. Siinä välissä sitten tapahtui kaikenlaista. Lähinnä sekavaa soitantoa, uskon ja epätoivon välissä tasapainoilemista, ja hapuilevaa hytkymistä musiikin tahtiin. Setin dramaturgia mukailee siis jotakuinkin orkesterimme yhteisiä illanviettohetkiä. Voin selittää. Homma alkaa hirvittävällä meiningillä ja rääkymisellä ja päättyy hirvittävään meininkiin ja rääkymiseen. Ja kukaan ei muista tai ei halua muistaa tai ei ainakaan kerro jos muistaa, mitä kaikkea välillä on tapahtunut. Hemmetin simppeliä. Ei mene plasmat sekaisin niin helposti kun soveltaa samaa kavaa mahdollisimman monella elämän alueella. Mutta joo, veto lienee ollut “ihan hyvä” ja ainakin joidenkin mieleen. Perustan rohkeahkon väitteeni siihen, että Santtu hikoili paidanmyynnissä saman verran kuin me lavalla, myyden paidat loppuun ennen aikojaan.

KT:n keikan seuraamista vaikeutti jalassa pyörivät sukat. Mutta hyvä keikka se oli, uudessa biisissä oli ainakin vitin hyvä riffi! Roudauksen jälkeen kitarasankari Saikkonen kainaloon ja taksilla Helsingin sateiseen yöhön…

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

9.5.2003 Seurahuone, Hamina

Mokoman miehistö ei ole ennen soittohommissa Haminassa ollutkaan. Muissa hommissa kylläkin. Muistuupa mieleen eräskin porttikieltoon päättynyt riehakas hotelliyö Pronssisen Pokaalin matkassa, Humulus Lupus-festareiden jälkituoksinassa. Kaikkihan toki tietävät, että moinen käyttäytymättömyys ja ylenmääräinen hilluminen on perin lapsellista ja tuomittavaa puuhaa. Saa nähdä toteuttiko Staminan jäsenistö hurjat humalahuuruiset uhkauksensa Seurahuoneen hotellitilojen remontoinnista. Itsehän poistuimme keikan jälkeen Haminan houkutuksista tutuimmille (& turvallisemmille) kotivesille verkkoja kokemaan.

Hamina ei ole hevikaupunki, ainakaan vielä. Tupa ei ollut turvoksissa, eikä Seurahuoneen lava ole kaikkein otollisin paikka kovaäänisen metallin tuuttaukselle. Terveysviranomaisten desibelimittaussessiotkin osuivat parahultaisesti juuri tälle illalle. Sanomattakin selvää, että punaiselle mentiin ja kirkkaasti. Olisihan se vähän kyseenalainen kunnia lyödä lopputahdit Seurahuoneen bändi-illoille, mutta kun ei sitä heviä voi soittaa kuin täysillä tai vielä vähän kovempaa.

Mutta joo, kun tuosta asenteesta on niin paljon puhuttu niin eräs mieshenkilö kertoi meille keikan jälkeen, että hän oli lähtenyt keikallemme suoraan duunista Kotkan satamasta klo 22:00 taksilla ja palaa ahtaushommiin aamulla klo. 06:00 korvat soiden. Tämä edustaa asennetta, josta me diiggaamme.

Paluumatkalla Helsinkiin tunnelma viileni odottamatta, kun tielle laskeutui metsän pimennosta äkkiarvaamatta tuo metsiemme myskinen petolintu elikkäs pöllö. Autoa ohjastanut Kuisma (kyllä, tuo oman elämänsä sankari oli siis tälläkertaa selvinpäin) ei voinut tilanteelle mitään. Sinne paukahti pöllö poikittain jonnekin sitikan vetoakselin ja katalysaattorin tienoolle. Ukot pysäyttivät auton ja suorittivat pöllölle asiaankuuluvin menoin pikahautauksen. Rauha pöllön sielulle, jos selainen pöllöiltä – saati sitten ihmisiltä – löytyy.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.