MOKOMA.COM

Matkaan oli taas lähdettävä. Koko Mokoma oli viettänyt edellisen viikon enemmän tai vähemmän lomailun merkeissä, joten mato-onget ja saunavastat tulisi hetkeksi unohtaa ja säätää aivot hevauksen vaatimaan mänttiasentoon. Lappeenrannasta lähti ainoastaan kolme soittoniekkaa liikenteeseen (Hyge, Sage & Mage), joten M-bussissa oli tilaa ja raikasta tunnelmaa. Raikkaus saattoi hyvinkin johtua Tugen poissaolosta. Bob Marley viihdytti meitä koko matkan ja hyvin viihdyttikin. “You can fool some people sometimes, but you can’t fool all the people all the time.” Vahvaa sanomaa ja hienoja biisejä, sanon mie.

Puustockiin saavuimme notkeasti ja ajallaan. Loput äijät olivatkin jo pelipaikoilla ja valmiina rokkiräjähdykseen. Aikainen soittoaika ei haitannut, päinvastoin, koska suurin osa porukasta oli suuntaamassa välittömästi keikan jälkeen kesken jääneiden loma-askareiden kimppuun. Eli vielä pitäisi jaksaa saunassa nahkaansa liottaa ja survoa makkaraa kitusiin, on se lomailu rankkaa puuhaa.

Keikka oli vahva perussuoritus. Kivaahan se taas oli hevata ja savolainen juhlakansa heilui mukavasti mukana.

Koska festareilla ei ollut yleistä paitamyyntiä, pistimme keikan jälkeen omin voimin paitakiskan pystyyn. Tai kiskakin on ehkä liian mahtipontinen sana kuvaamaan nurmikolle levitettyä muovia, jonka päälle on viskattu kasa paitoja. Hyvinhän nuo rätit menivät kuitenkin kaupaksi, which is nice.

Napakat neljä tuntia unta ja ylös. Aivoissa jomotti parin edellisen illan edesottamukset moshaamisen ja takahuonevirvokkeiden älyvapaassa maailmassa. Ei auttanut kuin nykäistä pari mukillista kahvia naamaan ja todeta mänteille, että “Muutaman tunnin päästä pojat moshataan.”

Saavuimme nipin napin ajoissa Ilosaareen. Matkaa hidasti ex tempore -tyyppinen koukkaus Kiteelle sekä festivaalialueen risteyksissä norkoilleiden järjestysmiesten fiilispohjalta heittämät ajo-ohjeet. Tärkeintähän karjalaisessa supliikissa on, että aina sanotaan jotakin, vaikka tietoa ei olisikaan.

Ilosaaressa soitimme YleX-lavalla, joka oli sama hirviömäisen suuri teltta kuin Provinssin Nyt-teltta. Eilisellä Tuskan keikalla pienehkö teltta oli kuulemma ääriään myöten täynnä jopa ahdistavuuteen asti. Tällä kertaa ei tukaluudesta tulisi ongelmaa: jos viidennes 10000 ihmistä vetävän kapasiteetista saapuisi paikalle, olisimme enemmän kuin tyytyväisiä. Pienoisen ongelman muodosti kuitenkin jättiteltan hallikaiku, joka ei välttämättä sovi parhaalla mahdollisella tavalla pikametalliimme.

Saatuamme soundit hallikaikua lukuun ottamatta kohdilleen ei teltassa ollut vielä kuin toistakymmentä ihmistä. Siinä vaiheessa tuntui siltä, että tämän reissun kohokohdat ovat ilman muuta takanapäin. Vetäydyimme takahuonekoppiimme biisilistankirjoitushommiin ja keskittymään viikonlopun sillä tietoa viimeiseen koitokseen. Tiedossa oli, että keikka taltioitaisiin, ja jokunen viisu kuultaisiin mahdollisesti myös valtakunnallisella radiokanavalla. Siksipä keikkaan motivoituminen ei vaatinut ponnisteluja, vaikka yleisömäärä vaikutti jäävän olemattomaksi.

Puolisen tuntia ennen keikkaa teltasta alkoi kuitenkin kantautua jälleen tuttu älämölö. Äänekkäät kannattajamme olivat jälleen löytäneet paikalle ajoissa aikaisesta soittoajasta huolimatta. Mahtavaa.

Menimme lavan sivustaan kuuntelemaan YleXin toimittajien juontoa, mikä suureksi yllätykseksemme tuntui jäävän yleisön tuottaman huumaavan metelin jalkoihin. Astuessamme lavalle saimme huomata, että teltassa oli useita tuhansia ihmisiä ja täynnä virtaa.

Olimme tulessa. Suurella lavalla valtavan yleisön edessä alkoi olla kuin kotonaan. On tilaa temmeltää isosti. Soittaminen maistui, ja keikka loppui ennen kuin oli ehtinyt kunnolla tajuta sen edes alkaneen. Keikan jälkeen kuuntelimme YleXin taltiointia esityksestämme, joka paikoin muistutti etäisesti musiikkia. Olimme siis onnistuneet.

Saatuamme kamat autoon Miitri oli kovan päätöksen edessä: jäädäkö Ilosaareen vuorokaudeksi odottamaan Kotiteollisuutta ja taustalaulajan hommaa vai lähteäkö kotiin huilaamaan. Ajantappo festivaaleilla tarkoittaa yleensä ei-toivottua ylilyöntiä alkoholin kanssa, toisaalta myös ansiohommat kelpaisivat. Allekirjoittanut oli luvannut jäädä henkiseksi tueksi ja roudausavuksi paluumatkalle, mikäli mies päättäisi jäädä.

Pari puhelinsoittoa myöhemmin varmistui se hurja tosiasia, että jäisimme Ilosaareen viettämään festivaalia vielä vuorokaudeksi. Onneksi tueksemme jäivät myös Sage ja Jage, nuo verrattomat seuramiehet. Kuismankin piti pysyä paikkakunnalla, mutta lipesikin jonkun erikoisidean seurauksena Lappeenrantaan Niskalaukauksen kitarateknikoksi.

Ilta sujui vastoin ennakkopelkojamme leppoisasti mm. Santun painovoimaa uhkaavaa Capoeira -näytöstä ihmetellessä sekä miehen itsetuhoista juoksuharjoitusta hämmästellessä. Jälkimmäisessä basisti siis juoksee täysillä päin betoniseinää.

Onneksi ehdimme nähdä myös lopun Nasumin loisteliaasta keikasta, jonka Tuskassa jätimme katsomatta.

Illan aikana keksimme myös meikäläisen odottelulle tarkoituksen. Päätimme uusia vuoden 1999 Ilosaaressa toteutetun vierailuni Kotiteollisuuden Saattoväki -kappaleeseen. Koska myös Kuisma toivotettiin tervetulleeksi vierailemaan, säntäsi mies aamulla takaisin Joensuuhun.

Pari tuntia ennen vetoa keksimme, että Minä olen suorastaan huutaa toista kitaraa – varsinkin kun laitteet olisivat valmiiksi lavalla. Jounihan soittaa biisissä keikoilla vain pohjasointuja. Kotiteollisuuden kappaleet eivät ole tunnetusti ole mitään progea, mutta silti oli harvinaisen jännä paikka nousta valtavan yleisön eteen soittamaan hittikappale, jonka oli juuri mini-disciltä opetellut.

Minä olen sujui ilmeisesti mukavasti – mitä nyt muutaman väärän soinnun roiskin sinne tänne. Oli hauskaa soittaa pitkästä aikaa suoraviivaista rokkia. Kuisma ja kitaraläjänsä roudattiin seuraavana vedettyyn Saattoväkeen, joka vissiin soitettiin vähän sinnepäin. Hongiston basso pätki, ja biisin lopun kaaos oli oikeasti kaaosta. Mutta helvetillisen hauskaa oli – kiitämme ja pahoittelemme.

Kohtuullisesti levätyn yön jälkeen Mänttibussillinen mänttejä kasaili ajatuksiaan kolmostien vilistessä alla. Ei olisi kannattanut, sillä ideoita ja toteutuksia lähti syntymään hallitsemattomalla intensiteetillä. Vaivaisen puolentoista tunnin aikana laitettiin alulle Kurimuksen vinyylijulkaisuhanke sekä ladattiin Mänttibussin täpötäyteen tavaratilaan kolme tuliterää Peavey 5150 -kitarakaappia. Kaikkea se päänvatkaaminen teettää – näistä järkijättöisistä teoista ei ollut vielä Tampereelta lähtiessä minkään sortin ajatuksentynkää.

Tuskalla on erityinen asema metallimiehen mielessä – tietenkin. On ollut hienoa seurata juhlan kehittymistä Tavastian bändi-illasta tunnelmansa ja järjestelyjensä puolesta selkeästi yhdeksi maan kärkifestivaaleista.

Keikan odottelu sujui rattoisasti auringon porottaessa. Mikäs sen mukavampaa kuin kuunnella heviä riippumatossa loikoillen ja seurata Kotiteollisuuden miksaaja Virtasen paniikinomaista säntäilyä pitkin backstagea. No, totuuden nimessä koko backlinen haaliminen kasaan parissa tunnissa ei ole mikään kadehdittava tehtävä. Äijien omat kamathan olivat jääneet Lappeenrantaan parinkin bussin hyydyttyä.

Muita bändejä ei tunnetusti juuri kykene ennen omaa keikkaa kuuntelemaan. Nasumia, Impaled Nazarenea ja Ensiferumia tuli kuitenkin katseltua muutama biisi. Kuulostivat kaikki sen verran hyvältä, että katsoimme parhaaksi poistua takaisin takahuoneeseen jännittämään.

Saimme lopulta myös oman osamme Virtasen stressistä. Tuimme itsestään selvästi tovereita hädässä ja lainasimme pedaalimme Kotiteollisuudelle, joka soitti juuri ennen meitä päälavalla. Tarkoitus oli, että juoksupoika kiikuttaa pedaalit kakkoslavalle heti KT:n setin päätyttyä. Näin tapahtuikin, mutta nuo minuutit tuntuivat tunneilta täyden teltallisen jo mylviessä meitä lavalle.

Parrasvaloihin kuitenkin ehdittiin ajoissa. Yleisön vastaanotto meinasi puristaa lusikallisen pöksyyn – sellainen meteli kansasta irtosi. Avauskappale Mene ja tiedä pysyi vain vaivoin kasassa, kun yleisön euforia pisti myös soittajan synapsit sekaisin. Kasvot kohti itää katkesikin jostain syystä toiseen kertosäkeeseen – ei muuta kuin pienen hämmästelyn jälkeen kapulaa yhteen ja c-osasta eteenpäin. Ihan kuin treeneissä, tosin näitä treenejä oli todistamassa muutama tuhat ihmistä. Myös Väsyneen atlaksen kertosäkeen laulut menivät niin sanotusti pitkin ulkosynnyttimiä.

Soitannollisesti ja laulullisesti Tuskan keikalla kuultiin kenties uramme selkeimmät yksittäiset kämmit, mutta tämä ei menoa haitannut. Keikka tahkottiin kaikkien aikojen top 3:een täydessä adrenaliinihumalassa, kiitos yleisön.

Keikan jälkeen nautiskelimme tovin bäkkäribaarin antimista ja hyvästä seurasta, minkä jälkeen pitikin nostaa Aaltonen olalle ja hypätä jälleen Mänttibussin katkuun. Seuraavana päivänä pitäisi kuitenkin nousta lavalle Ilosaarirockissa jo kello 14.

Taitoimme matkaa yöllä rempseässä tunnelmassa Joutsenoon asti, mikä sijaitsee puolivälissä noin seitsemän tunnin ajourakkaa. Jos porukkamme jatkuvasta, sietämättömällä volumella pauhaavasta puheenmölinästä haluaa jotain positiivista hakea, niin kuski ainakin pysyy hereillä yösiirtymien aikana.

Tänä viikonloppuna tavoitettaisiin todennäköisesti kesän suurimmat yleisöt – edessä oli nimittäin huikea kolmen suora Tammerfest-Tuska-Ilosaari, jossa testattaisiin miehistön fyysinen ja psyykkinen kunto, jota oli keväästä asti rakennettu ja rappeutettu vuorovedoin. Sunnuntaihin mennessä selviäisi, oliko kuntohuippu ajoitettu oikein. Ainakin miehistön niskat näyttäisivät pikkuhiljaa lähtevän leviämään korvien kohdalta – päänheilutuksen ammattilaisen niskathan ovat kuin hylkeellä (vrt. Corpsegrinder).

Viikonlopun jokaiseen vetoon sisältyi oma ainutlaatuinen latauksensa: Omat keikkamme Tampereella ovat aina jättäneet jotain hampaankoloon joko yleisömääränsä tai intensiteettinsä puolesta – enkä nyt siis tarkoita Kotiteollisuuden lämmittelyjä täpötäydellä Pakkahuoneella. Ja onhan Tampere myös ollut allekirjoittaneen kotikenttä viimeiset viisi vuotta. Lähtökohdat iltaan olivat siis haasteelliset, etenkin kun elettiin torstaita, ja Pakkahuoneen puolella rokkaisi samaan aikaan Peer Gunt, Kotipelto ja Zero Nine.

Miitri Aaltonen & Ylilyöntiorkesteri (eli Mokoma, miksaajamme Miitri “Metric” Aaltonen sekä yleismies Jarkko “Jage” Heilimo) saapui Tampereelle tällä kertaa ajoissa toivuttuaan pari päivää edellisen viikonlopun ajourakasta. Kuisma hyppäsi silloin paluumatkalla kyydistä Pihtiputaan kohdalla hakemaan kuntopiikkiä, ja päätyikin Tammerfesteille intoa puhkuen peräti vuorokauden ennen loppujoukkoa – kiitos keikkamyyjämme Janne “Toge” Tokolan järjestämän energisoivan mökkireissun sekä Niska-Petosalmen kanssa toteutetun Mensan kesäretken. Liittyipä paikalliseksi avuksemme myös MokoTabista tuttu Tuomas. Paitatiskin takana nähtiin jälleen pienen tauon jälkeen armoitettu laulu- ja kauppamies Kaarle Viikate.

Kun yleisöä oli vielä lämmittämässä Suomi-deathin hahmoja pursuava Chaosbreed, voitiin puitteiden todeta olevan kunnossa.

Hauskaa oli myös pitkästä aikaa rakentaa setti klubikeikalle. Ihmisethän tulevat festarikeikoille eri mielentilassa kuin klubikeikalle. Festareilla pidetään ensisijaisesti hauskaa, eivätkä yksittäiset keikat jaksa välttämättä pitää otteessaan muutamaa biisiä pidempää. Bändin näkökulmasta taas isolla lavalla päivänvalossa vaikeiden biisien kanssa kompurointi on pykälää vaivaannuttavampaa kuin intiimeissä sisätiloissa, joissa bändi-yleisö -kommunikoinnille on aivan toisenlaiset mahdollisuudet. Niinpä festarisetti tulee usein kasattua riskejä välttäen ja “hittejä” suosien.

Teimme pitkän soundcheckin, jossa kokeilimme harvemmin soittamiamme ralleja, kuten Toista maata, H.E.L.L., Silmäterä ja Sudet ihmisten vaatteissa. Näistä haastavimman ja hauskimman, eli listan kaksi ensimmäistä, päätimme ottaa tänään myös settiin.

Checkin jälkeen ehti käydä pitkästä aikaa kotona vaihtamassa kassiin puhtaita vaatteita ja ihmettelemässä elämänsä valintojen järkevyyttä. Onneksi soittoaika painoi pian päälle, ja oli aika siirtyä takaisin Klubille, jossa Chaosbreed aloitteli perinne-death -esitystään. Ja sehän toimi. Oli hauska nähdä staattisesta livestään tunnetun Amorphiksen Holopaisen intoutuvan oikein tukanheilutushommiin!

Oman keikkamme alkaessa sali oli viittä vaille täynnä ja lämpötila ns. kohillaan. Nihkeähköjen klubikeikkojemme sarja Tampereella katkesikin juuri tähän iltaan. Jengi oli mainiosti mukana heti alusta ja soittokin kulki mitä parhaiten – mitä nyt se Toista maata laahasi edelleen. Klubilla usein ongelmallinen monitorointikin saatiin tällä kertaa pelaamaan, minkä ansioista taustalaulaminen oli harvinaisen mukavaa.

16 biisiä veivät mehut kaikista paikallaolijoista – no, ainakin soittajista. Nestetasapainoa lähdettiinkin hakemaan Tampereen yöstä, mistä sitä ei kuitenkaan löytynyt.