Epilogi
Nyt se sitten viimein oli päättyvä, nimittäin puolen vuoden keikkatauko. Huilin alkaessa mäntistöllä oli takana kahden vuoden jakso, joka piti sisällään mm. kaksi täyspitkää albumijulkaisua, yhden ep:n, yhden live-dvd:n ja miehistövaihdoksen. Suomalaista maantietä näimme tuona aikana n. 30 000 kilometrin verran, tukkaa pyöritettiin n. 100 tuntia ja bäkkärikaljoja nautiskeltiin reilut 2400 pulloa. Eipä siis ollut ihme, että tauon alkaessa puolen vuoden hiljaiselo ei tuntunut yhtään liian pitkältä.
Pääsimme helmikuussa uuteen treenikämppäämme harjoittelemaan uusia ralleja. Treenikausi lähti hiukan yskien käyntiin, mutta muutaman kokoontumisen ja taitojen vertymisen jälkeen alkoi yhteinen into taas hiljalleen löytyä. Useammat treenit viikossa olivat määrällisesti sellaista luksusta, jota olemme viimeksi nauttineet joskus akselilla 120 päivää – Kurimus.
Alun perin aikomuksenamme oli julkaista kevään ja kesän keikkojen tueksi muutaman biisin ep. Äijien korjautuminen oli kuitenkin suunniteltuna studioonmenohetkenä niin pahasti kesken, että ajatus tuntui pelkästään ahdistavalta, eikä ollenkaan innostavalta. Emme halunneet pakottaa itseämme studioon siksi, että julkaisu olisi taloudellisessa mielessä ja keikkojen markkinoinnin kannalta mielekästä. Pikkulevyn lisäksi peruutimme myös alustavan studiovarauksen elokuulle, jolloin aioimme aloittaa viidennen täyspitkän äänitykset. Halusimme vapauttaa itsemme kaikista aikatauluista ja keskittyä ainoastaan olennaiseen: hevin soittamiseen ja siinä kehittymiseen.
Kalenterin tyhjentämisen myötä katosi myös orastava stressi tulevasta levystä. Stressittömyys muuntui vilpittömäksi tekemisen riemuksi, minkä seurauksena kasassa oli muutamassa viikossa nippu uusia kappaleaihioita. Pikkulevy jää edelleen tekemättä, mutta albumin äänitykset on tarkoitus aloittaa vielä tämän vuoden puolella. Katsotaan kuinka käy.
Uusien biisien ja soitonriemun löytymisen myötä alkoivat pikkuhiljaa poltella myös pian alkavat keikat, joita Tokola oli myynyt taas perkeleellisen määrän. Uutta julkaisua emme olleet keikoilla promoamassa, joten joitain uusia sketsejä oli yleisöä ja itseämme varten kirjoitettava. Itsestään selvää oli, että uusia biisejä esittelemme sitä mukaa, kun niitä syntyy. Ensimmäistä viikonloppua varten keikkakuntoon asti olimme saaneet kappaleet Pahaa verta ja Kuu saa valtansa auringolta. Näistä edellinen edustaa parilta edelliseltä levyltä tuttua D-thrash -rypistystä á la Hiljaisuuden julistaja ja Takatalvi. Jälkimmäinen taas on kaunis melodinen viisu, jossa kuitenkin hyödynnetään matalaa A-virettä. Soitimme treeneissä läpi lähes koko tuotantomme etsiessämme piristystä keikkasettiin. Muutama biisi parilta ekalta levyltä saatiinkin siihen kuntoon, että niitä voi keikolla esittää enempivähempi humoristisina välipaloina.
Mainio perseelle potkiva elementti oli myös Stam1na-yhtye, jonka Sakara Recordsin siat jo aikaa sitten päättivät ottaa mukaan klubikeikoillemme Stam1nan debyytin promotoimiseksi. Bändi ehti kuitenkin yhteiskeikkoihimme mennessä soittaa toinen toistaan täydemmille saleille ja keikkua Suomen virallisella listalla seitsemän viikkoa, joten perinteisestä lämppäriroolista ei enää ollut kyse. Tauolta palaava iso mäntistö saisi pistellä parastaan pitääkseen tunnelman jos ei nousujohteisena, niin ainakin tasaisena koko illan. Se kuitenkin olisi varmaa, että tylsää ei tällä kokoonpanolla pääsisi tulemaan.
Tauon aikana koettiin muutoksia paitsi taidollisella ja sisällöllisellä, myös materiaalisella puolella. Kitaralaiterunkkareita kiinnostanee Mokoman kitaralaiterunkkareiden uudet lelut, joihin menestyslevyjen liksat tuntuvat hupenevan. Treenijakson aikana kokeilimme pariakin eri vahvistinmerkkiä soundin päivittämisen toivossa. Toivottu tuoreus saatiin aikaiseksi Mesan Triple Rectifierilla ja Stiletto Tridentilla. Kuisma Rectifierin muhkeus ja meikän Stileton vittuimaisuus soivat treeneissä niin ytimekkäästi yhteen, että kaupat oli tehtävä.
Allekirjoittaneen periaate on, että kamoja ei myydä, joten Kärkkäisen Heikiltä peritty Peavey 5150 jää edelleen reserviin. Professori Jouni Hynysen kanssa totesimme eräänä aamuyönä, että kyseinen helvetinkone Hegen käskemänä on todennäköisesti suurin yksittäinen lappeenrantalaiseen raskaskitarasoundiin vaikuttanut tekijä. Rikoshan siitä siis olisi luopua. Juuri tällä hetkellä Mesat kuitenkin palvelevat Mokoman kitaraosastolla kyseistä klassikkoa paremmin.
Materiaalisena uudistuksena voitaneen pitää myös sitä, että Mänttibussi ei enää orkesteriamme kuljeta. Kyseinen pieruin marinoitu kuljetin siirtyi itseoikeutetusti Stam1nan käyttöön. Tällä keikkakaudella mittavammat reissut matkustetaan Road Dogin isolla bussilla. Porsaat ajaa kotiin mm. Niskalaukauksen Rajaportin kansimallina ja logograafikkona tunnettu monen alan ammattimies Ile “Routa” Ahlgren.
Pori
Allekirjoittaneen matka alkoi porukan viimeisenä Tampereelta, johon uusi Isomänttibussi kaartoi Ilen ohjastamana edellä aikataulusta. Mokoman mänttien, Miitrin, Paita-Jarskin ja Jallu-Javanaisen lisäksi laivaan oli lastattu Stam1nan Hyrde, Sexual Pexual, Kake, Kaikka sekä teknikkonsa Jyri. Voi luoja, minkä määrän etelä-karjalaista älämölöä tuo seurue kykenisi tuottamaan.
Matkalla Hyrde laittoi porukan katsomaan Strapping Young Ladin dvd:tä. Sympaattisen oloista meininkiä, vaikka ääniraita meinasikin kadota diesel-moottorin ja päällepuhumisen alle. Niinpä koneeseen vaihdettiin kokoelma vanhoja suomalaisia hevivideoita, joille uskalsimme nauraa vain hiukan. Muistissa oli nimittäin taannoinen keikka, jota odoteltiin katselemalla paikallistelevision heviohjelmaa. Hekottelimme jonkin demobändin kaatuilulle, minkä seurauksena – näin uskomme – soitimme uramme paskimman keikan.
Saavuimme Poriin erittäin hyvissä ajoin tarkoituksenamme tehdä pienimuotoinen PA-treeni, jossa muisteltaisiin talvella unohtuneet säädöt ja tutustuttaisiin uusien kitaravahvistimien live-ominaisuuksiin. Soundit löytyivät myllyistä tuota pikaa, mutta soittovirettä jouduttiin hakemaan useamman lämmittelykappaleen voimin. Kuu saa valtansa auringosta ei kulkenut checkissä ollenkaan, mutta päätimme kuitenkin pitää sen setissä. Emme halunneet soittaa pelkästään Pahaa verta -kappaletta sen hiukan yllätyksettömän luonteen takia, ja treeneissä “Kuu” oli kuitenkin toiminut hienosti.
Päästimme Sm3tanan odotuksen piinasta ja siirryimme vastapäiseen Punainen kukko (sic!) -ravintolaan syömään maittavaa lasagnea. Stam1nan teknikko Jyri joutui jättämään aterioinnin kesken, aiemmin nauttimansa katkarapuleipä alkoi pyrkiä ulos kaikkia mahdollisia reittejä. Pöpö oli niin raju, että mies vetäytyi hotellille huilaamaan. Hiukan jäi jännittämään, että onko kyseessä ruokamyrkytys vai tarttuva vatsaflunssa.
Hotellilla ehdimme oikaisemaan hetkeksi ja väsäämään illan biisilistan. Settiin otettiin kuusitoista biisiä, joista seitsemää emme olleet soittaneet livenä joko koskaan tai ainakaan vuoteen.
Bar Kinossa oli saapuessamme täysi meininki meneillään. Stam1na viihdytti n. kolmea sataa torstain viettäjää sellaisella intensiteetillä, että hiukan kuumotti ajatus nousta tuon porukan lämmittämille lauteille.
Porilaisten vastaanotto oli kuitenkin lämpimämpi kuin koskaan, jälleennäkemisen riemu oli molemminpuolinen. Treenit olivat tehneet tehtävänsä. Soitto ja laulu kulkivat todennäköisesti paremmin kuin koskaan, ja yleisökin viihtyi niin hyvin, että encoreita piti palata soittamaan oikein kaksi kertaa. Myös uudet kappaleet tuntuivat kelpaavan. Melodisemman “Kuun” porukka kuunteli nyökytellen, mutta Pahaa verta laittoi pittiin vauhtia kuin jonkin vanhan “hitin” aikana. Lavalle kaatui laseja ja yleisön edustajia. Välillä meinasi yleisössä tunteetkin kuumeta.
Kamat ja ukot kasattuamme piipahdimme vielä hotellin baariin juhlistamaan rundin menestyksekästä aloitusta muutamalla drinkillä. Aiemmin meitä kohtaan hiukan nihkeä Pori pääsi yllättämään keikalla todella positiivisesti. Kiitos siitä.
Jätä kommentti