MOKOMA.COM

Värikkäiden ja tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen miehistömme heräili Raumalaisesta hotellista valmiina viettämään 12 tuntia luppoaikaa. Osa ajasta päätettiin käyttää viettämällä juhannusta, kuten ihmiset sitä tapaavat viettää. Grillailimme makkaraa (tai lohipyöryköitä), hörpimme kaljaa (tai limpparia) ja kiipeilimme lintubongaustorniin jossain Rauman ja Kalajoen välillä.

Seuraavat kymmenen tuntia sujuivat henkiseen odottelutilaan vajonneena. Luultavasti nauroimme tyhjää, pelasimme paskahousua, lorotimme huoltoasemien pihoille, keksimme kitarateknikko Granlundille lempinimiä ja nukuimme. Bussissamme on myös dvd-soitin ja playstation, mutta niitä on käytetty viimeksi kesällä 2005. Taitaa olla turhan älyllistä puuhaa meille.

Kalajoella bussimme lipui jälleen kerran festarialueen läpi. Kokemus on aina yhtä eksoottinen. Tällä kertaa mielenkiintoisin yksityiskohta oli metsästä nouseva sankka savupilvi. Ilmeisesti joku oli päättänyt pimpata korollansa tuikkaamalla sen tuleen.

Keikkaa odotellessa kuulimme Rauman ikävistä uutisista. Osanotot omaisille.

Kalajoen keikat ovat aina yllättäneet positiivisesti. Leirintäalueen meininkiä ihmetellessä on vaikea uskoa, että paikalla olisi yhtään musiikkimme ystävää. Mutta jostain ne sinne lavan eteen taas ilmestyivät. Voi myös olla, että mielessä oleva kuva Mokoman kuuntelijasta ei aina vastaa todellisuutta. Ehkä ne huumori-stringeissä horjuneet kaverit olivat matkalla eturiviin.

Monitorisoundi ehdittiin pitkän vaihtoajan ansiosta hieroa viimeisen päälle kohdalleen, joten soitto maistui. Myös juhlakansa oli hyvässä iskussa. Toinen päivä, keskiyö ja ennen meitä soittanut aina loistava PMMP eivät vielä olleet vaikuttaneet heikentävästi ihmisten energiatasoihin.

Hyvä tunnelma vallitsi niin lavalla, lavan edessä kuin sivullakin. Jossain vaiheessa yritin ottaa katsekontaktia monitorimiksaajamme Oksuun jonkin hienosäädön toivossa. Mutta turhaksi osoittautui toivo, kun tekniikan jätkät keskittyivät poseeraamaan yhteiskuvissa juontajan hommaa hoitaneen kokonaistaideteos Rakel Liekin kanssa.

Mitäs pienistä, keikka oli helvetin hyvä kaikilla mittareilla mitattuna. Kiitokset yleisölle! Edellistä vuotta järkevämmän soittoajan ansiosta ehdimme ajoissa majapaikkaamme Kokkolaan. Meinasimme järjestää yöllä Torilla tavataan -kansanjuhlan, mutta eihän siellä ketään ollut.

Viides mökkeilystä vapaa juhannus käynnistyi Sedun festareilta Rauman mereltä. Kyseisestä tapahtumasta ollaan yleisesti montaa mieltä, mutta soittajan on sinne aina ihan mukava mennä. Perillä odottaisi yltäkylläinen takahuonetarjoilu ja tällä kertaa myös käytännössä kaikki suomenkielisen hevin kollegat: Maj Karma, Stam1na, Kotiteollisuus, Viikate ja Tiktak. Suureksi harmiksemme Pamela Andersonin oli määrä saapua paikalle vasta perjantaina. Mutta hyvä näinkin.

Soittoaikamme oli juhannuksen keikkaryppäämme varhaisin, kuuden ja kahdeksan välillä alkuillassa. Ennen omaa settiämme kävimme ihailemassa Stam1nan ja tuuraavan rumpalin Malmbergin ensimmäisiä koko porukan treenejä Raumanmeren juhannuksen päälavalla tuhansien silmäparien edessä. Hyvin sujui.

Polkaisimme oman tynkäsettimme käyntiin kauniissa säässä. Ilta-aurinko porotti päin näköä ja ihmiset tuntuivat viihtyvän. Jossain vaiheessa yleisöön muodostui tosin aika hurjan näköinen amatööripitti, jossa mm. festarihatuin somistautuneet kesämiehet tönivät toisiaan hyvinkin väkivaltaisin ottein. Järjestysmiehet katsoivat parhaaksi rauhoitella toimintaa, mikä oli tällä kertaa varmasti ihan oikea ratkaisu. Loppukeikasta näytti jo siltä, että keltaliivisiä oli eturivin tuntumassa enemmän kuin festarikansaa.

Mikäs siinä. Keikasta jäi kohtalaisen hyvä jälkimaku, vaikka kolmen vartin setin aikana ei aivan hereille vielä pääsekään. Homma sujui mallikkaasti, mutta kenties korkein huippu jäi saavuttamatta. Kuisma tosin saavutti vuoden neljänteen keikkaan mennessä kitaranrikkomisennätyksensä. Turun Klubillahan Kuisma pudotti vahingossa Custom V:nsä lavalta sillä seurauksella, että kitara on perinpohjaista huoltoa vailla. Raumalla mies katkaisi meikäläiseltä perimästään Flying V:stä ensin yhden kielen ja tästä innostuneena loputkin. Satulasta lohkesi pala, ja huolto kutsuu myös tätä toista työkalua.

Koska seuraavana päivänä soittaisimme vasta puolen yön jälkeen, päätimme jäädä keikan jälkeen Raumalle tappamaan aikaa. Mikäs siellä viihtyessä, kun lavalle ja lavan taakse astelisi jonossa toinen toistaan parempia viihdeorkestereita sekä seuramiehiä.

Onneksi Provinssiin on pitkä matka. Menomatkalla suoritan ankaraa lääkintää, tällä kertaa kylmägeelin ja kipulääkkeiden avulla, sillä niska ja hartiat ovat kesän avauksesta aivan soseena. Pää roikkuu holtittoman voimattomana rinnuksilla, eikä tästä johtuen Texas Hold ’Emin pelaamisesta meinaa tulla mitään. Saavumme perille ajoissa, yhdentoista kantturoissa, sillä matkalla ei ole pysähdytty oikeastaan edes kuselle. Sitäpaitsi eniten aikaa tuntui menevän muutaman kilometrin säteellä festarialueelta, jossa paikalliset alkuasukkaat harrastivat kummallisia jonossa-ajorituaaleja. Niitä sitten pitää vähän odotella, kun eivät väistääkään osanneet.

Provinssin keikka jännittää. Näin vaativaa slottia ei ole montaa kertaa ollut. Että Stam1na pitäisi korvata. Ja yhdeltä aamuyöllä.. Meidän, vanhojen läskien! Ankaralla tsemppaamisella saamme kuitenkin miehet irti hengityskoneista ja keikka kulkeekin loistavasti. Lavasaundi on liki täydellinen ja kuuden tunnin huilaamisen jälkeen kroppa tuntuu taas olevan täynnä virtaa ja ukot heiluvat kuin ikihongat. Yleisöä on silmänkantamattomiin ja he ovat lauantai-illan viimeisestä bändistä silminnähden pähkinöinä. Saarilavalla on huikea tunnelma. Kiitos Kake, että teloit sormesi!

Jatkot ovat myös mitä mainioimmat. Myöhään kun aloittaa niin myöhään menee. Äijät pyörivät Lakeuden etuoven edessä vielä aamupala-aikaan. Paikalla olleet Lapkon Ville ja jotkut ruotsinsuomalaiset purjehtijat valjastetaan “huumorin” työvälineiksi. Siinä nilkkabuutsit lentää ja purjehtiminen saa uusia näkökulmia, kun kusipäistyneet maalaispojat louhivat huonoa sketsiä jatkumattomana virtana. Ville ja purjehdusporukka olivat tosin mukana erittäin hyvällä huumorilla, joten kiitos ja anteeksi. Hauskaa oli, luulisin niin.

Ai niin, pitihän se vielä kaiken Maljailun ohessa käydä kuulustelemassa Von Rullakko Brotherseja, kun nyt siinä bussissansa näyttivät aikaa viettävän. Ankaran huutamisen jälkeen Jonne ja Kie Von Rullakko murtuivat, mutta väittivät heillä on kyydissä vain YKSI kipeästi kaivattu kuljetusapuväline. Lupa-asiat olisivat kunnossa peräti yhdeksään rullakkoon, sillä Mattilan Timo (Erkin pikkuveli) oli kuulemma heille sellaiset myöntänyt. Mattilan luvat eivät kyllä useinkaan kestä lähempää tarkastelua, mutta luvista riippumatta asia jäi selvittämättä, sillä meiltä evättiin pääsy tavaratilaan tarkistamaan montako rullakkoa bussista todellisuudessa löytyy. Mikko Von Rullakko, Kaakkuri Von Rullakko ja Juha Kuoppala Von Rullakko säästyivät kuulustelulta, kun eivät sattuneet olemaan paikalla. Kaakkurin poissaolo saattoi myös pelastaa mänttien hengen.

Bussi lähtee kotia kohti puoli kahdeksan, joku on kuulemma ehtinyt käymään hotellihuoneessakin.

>Kesän ensimmäinen festari on edessä, ja löydämmekin Vantaan takamailta mukavanoloisen yleisötapahtuman. Olimme tosin kuulleet torstaina, että Vantaalta ei pääsekään “kotiin” “nukkumaan”, vaan meillä on samana iltana vielä toinen pesti Provinssirokissa Stam1nan jouduttua perumaan omansa. Tästä johtuen Vantaan vierailusta tulee todellinen pikavisiitti. Olemme paikalla noin kello 16.00. Annamme haastattelun turkkilaiselle toimittajalle, joka samalla osoittautuu orkesterimme suureksi faniksi. Lavalle nousemme 17.15. Keikka on ohi 18.15. Auto on pakattu ja cateringista löytyneet herkulliset bratwurstit ovat mahassa hetkeä myöhemmin. Matka kohti Seinäjokea alkaa.

Keikasta jää mieleen se, että niska muistutti jokaisella liikahduksella edellisen illan nestehukassa ja maitohapoilla runnotusta keikasta. Lisäksi ilman tulppia soittaminen tulppien kanssa kalibroidulla monitoroinniIla sai tasapainoaistin aivan solmuun. Hyvä tietää tässä vaiheessa uraa… Nujerra ihminen toimi hienosti!