MOKOMA.COM

Kontiaisen Vesku on mukava sälli ja Veskulla on Juvalla mukavat fetsarit. Äärimmäisen loogista siis, että musabisneksen mukavimmat sällit päätyivät kyseisille kinkereille vähän rokkailemaan. Niin, ja myös Mokoma oli pyydetty mukaan. Pikkaisenhan tuo taisi perillä vettä tihutella, mutta jossain rakosessa ehdimme kuitenkin tämän kesän lempiharrastuksemme eli jalkapallon kimppuun, Markon joutuessa kentän sivuun antamaan lausuntoja paikallislehteen. Markoa harmitti kuulema vietävästi kun hän ehtinyt osallistua meidän muiden taiturimaiseen palloilotteluun. Varsinkin Santun maiharikärkkäri on varsin uljasta seurattavaa. Ja lehteenhän piti sitten poseerata niin ankarasti, että Kuisma onnistui jopa kadottamaan silmälasinsa kohtalokkaan naamanvääntelyn lomassa. On se hurjaa puuhaa.

Lovexin jätkät alta pois ja skulaamaan. Pientä teknistä ongelmaa alkoi siunaantua heti alkuminuuteilla, eikä tilanne tuntunut juurikaan helpottuvan. Jossain vaiheessa kitaraosastolla oli sen verran hiljaista, että päätimme vetäistä basso-rumpu-laulu yhdistelmällä Deee Liten ansiokkaan Groove is in the Heart –kappaleen. Oikein mainio viisu, tulkinnastamme voi lienee olla ainakin kahta mieltä. Mene ja tiedä vetäistiin pääosin yhden kitaran voimin, ja muutenkin lavatoiminta alkoi hetkittäin muistuttaa enemmänkin kesäteatteriparodiaan rock-bändistä kuin oikeaa bändiä. Mutta tutulla huumorhuumor –sloganilla hommasta selvittiin ja jälkeenpäin ei edes v*tuttanut. Olisi varmaan v*tuttanut jos olisimme ottaneet tilanteen liian vakavasti, kuten oikeat muusikot olisivat varmaan tehneet, heh. Mutta sellaista se välillä on, ja siinähän se on myös rock’n rollin viehätys.

Keikan jälkeen oli mukava astella lähellä sijaitsevaan hotellihuoneeseen, puhdistautua ja lähteä etsimään parhaita bileitä. Pienen hakemisen jälkeen paljastui, että meidän tekniikan jätkät eli Rollo, Korkea-ahon ukko, ”Jarmo”, KK (took my baby away) ja Lettuslation olivat sulkeutuneet bussiin imemään bäkkärieliksiirejämme. Myrsky ja mylväys, bussiinhan se oli artistienkin ängettävä! Tekniset ystävämme tekivät parhaansa jatkaakseen hauskanpitoa, mutta samalla saatoin lukea pettymyksen heidän punakoilta kasvoiltaan. Olimme keskeyttäneet jotain kaunista.

Tunnelma oli pilalla, joten yhtä hyvin saattoi siirtyä ravintolatiloihin sopertelemaan ja kohta olikin aika itkeä itsenä uneen.

Matkan Ilosaarirockiin suunniteltiin alkavan klo 12. Lähtönopeus oli tällä kertaa melko lailla kohdillaan, sillä bussin renkaat pyörähtivät vain puoli tuntia aiotusta myöhässä. Suurten joukkojen liikuttelu on hidasta puuhaa, kuten armeijan käyneet saattavat muistaa.

Pitkä bussimatka taittui hujauksessa lukemattomien Paskahousu-erien siivittämänä. Play Mate of the Year –palkinto ojenettiin Hygelle, joka on ehdottomasti toivotuin pelikumppani. Sen verran dramaattisia ovat miekkosen häviörituaalit. Eräskin pakka poistui bussin kattoikkunan kautta paskahousuhattutempun jälkeen.

Myöhäisestä lähtöajasta huolimatta Joensuussa jäi vielä rutkasti aikaa tapettavaksi, sillä meidät oli buukattu Metelli-klubille jäähalliin. Soittoaikamme olisi vasten kahden kieppeissä yöllä.

Aikaa yritettiin tappaa mm. festarialueella tuttavien seurassa ja erinomaisesta kestityksestä nauttien. Todellinen yllätysten jättipotti löytyi kuitenkin keikkapaikalta. Jäähallin harjoituskaukalo oli nimittäin täydessä pelikunnossa. Bäkkäriemäntämme Elli päätti toimia valtuuksiensa rajoilla ja järjesti meille Jokipoikien varustekopista hylätyn oloisia luistimia ja muita pelivehkeitä. Melkein kaikille niitä riittikin. Puolentoista tunnin lämimis- ja luistelusessio oli tosiasia! Heinäkuussa kesäfestarin bäkkärillä! Ennen voimien lopullista ehtymistä oli vielä aikaa käväistä joukkuesaunassa ja nauttia huurteiset juomat. Paras bäkkäri ikinä! Jatkossa aiomme lisätä harjoituskaukalon ja luistimet hospitality raideriimme. Kiitos Elli, kiitos ja anteeks Jokipojat!

Kun keikan aika koitti, oli ryhmämme loistavassa iskussa virkistävän urheilutuokion ansiosta. Soitto kulki ja happi riitti. Odotukset yleisön meiningin tai määrän suhteen eivät olleet kummoiset ajankohdan ja puitteiden takia. Paikalle saapui kuitenkin riittävä määrä väsyneen oloisia hahmoja, jotka kuitenkin saatiin yllättävän hyvin hereille keikan edetessä. Soundi oli moisessa tilassa odotetusti puuroa, mutta mitäs pienistä.

Keikan jälkeen bäkkärille oli ilmestynyt Kotiteollisuuden tytöt, joiden kanssa hauskaa on yleensä ilman että hauskaa tarvitsee erikseen pitää. Niin nytkin.

Kesän ainoa vapaan viikonlopun jälkeen oli mukavaa palata jälleen korttirinkiin ja kitaran varteen. Saavuin kesämökin rauhasta kotikaupunkiin Tampereelle, jossa Tammerfestejä oli bailattu jo pari päivää. Ulkopaikkakuntalaisia odotellessa päätimme viettää Marskin kanssa kiireetöntä laatuaikaa kahvittelun ja Kärtsyn terassikeikan merkeissä. Joutilaisuus on hyve.

Illalla koittaisi vuoden viides esiintymisemme Tampereella – aikamoinen määrä Mokomaa tämän kokoiseen kaupunkiin. Yleisökatoa emme kuitenkaan osanneet pelätä, sillä kattauksessa oli mukana myös kuumaakin kuumempi Diablo sekä Klubin puolella Swallow the Sun.

Jotta viides keikka tarjoaisi jotain uutta sekä meille että etenkin yleisölle, lisäsimme settiin pari harvoin esitettyä numeroa. Sirppi nostettiin mukaan Viides vuodenaika –ep:n tuoreen kultauksen kunniaksi ja dvd:ltä tuttu Uusi Aatami, uusi Eeva ihan muuten vaan. Kertaalleen ehdimme biisit lyhyeksi jääneessä sound checkissä veivata. Pysyisipähän dementia loitolla tänäkin iltana.

Jotta momentum saataisiin rakennettua tauon jälkeen, lähes koko ryhmä pysyi tiiviisti kasassa keikkaan asti saman pöydän ääressä ulkoilmassa. Treenaamaan emme ehtineet, joten palauttelu täytyi tehdä mielikuvaharjoittelun avulla.

Lämmin päivä nosti tuttuun tyyliin myös Pakkahuoneen lämpöasteet saunamaisiin lukemiin. Löylyä löi Diablo sekä 1500 lipunostajaa.

Huolellisen nestetankkauksen (ei alkoholia) jälkeen nousimme hoitamaan illan leiviskäämme hyvissä tunnelmissa. Porukka tuntui nauttivan toimituksestamme – tunne oli molemminpuolinen. Setin erikoisuudet vedettiin kieli keskellä suuta läpi liki kunnialla, mutta eiköhän nuo erikoisuudet jää jatkossakin erikoistilanteisiin.

Diablo joutui lähtemään keikan jälkeen ajelemaan kohti Joensuuta ja Ilosaarirockia. Meillä oli sama osoite, mutta soittoaikamme koittaisi vasta 12 tuntia Diablon jälkeen. Näin ollen porukallemme avautui mahdollisuus valinnoista riippuen hyviin yöuniin tai univelan kasvattamiseen. Molempia ratkaisuja nähtiin.

Lähdimme aamulla taittamaan matkaa Porista Kauhajoen Nummijärven legendaariseen Nummirockiin vain desibelipalautteesta tietoisina. Odottamaton palaute huonosta käytöksestä tippui meiliin fiiliksiä pilaamaan vasta päiviä myöhemmin. Päällimmäisenä soittajain mielessä oli edellisillan itsensä ylittäminen lavalla. Olimme ylpeitä yhtyeestämme ja toisistamme.

RMJ:hin ajellessa meillä saattoi olla perusteettomia odotuksia, mutta Nummirockiin mennessä tiesimme tasan tarkkaan mitä odottaa. Olo oli kuin kotiin ajellessa: tutut kasvot toivottamassa tervetulleiksi ja tuttuja kotiruokia tarjoilemassa. Tässä umpihevareiden juhannusjuhlassa on aina ollut perkeleellisen hauskaa niin keikalla kuin after skissäkin. Olkoonkin, että festarin keskustelupalstalta on saanut lukea aina vain painokkaampaa kitinää yhtyeemme jokavuotisesta mukanaolosta.

Ymmärrämme toki näitä ihmisiä. Olemme itsekin olleet nuoria ja intomielisiä mutta nyt myös keski-ikäistyviä ja intomielisiä. Jo kahtena vuotena olemme myös ilmaisseet myyjällemme, että Nummirockin keikka voidaan meidän puolesta aivan hyvin jättää väliin toiston välttämiseksi. Mutta aina ovat taustalla kaupat syntyneet ja jengikin meidät keikalta löytänyt kaikesta narinasta huolimatta. Mukavaltahan tuo tietysti meistä tuntuu.

Esiinnyimme iltapäivästä Kiukaan jälkeen päälavalla hiukan krapulaisen oloiselle mutta kohtuullisen runsalukuiselle ryhmälle. Soitto kulki mukavasti ja kroppakin vertyi keikan edetessä vain 14 tuntia sitten päättyneestä RMJ-vedosta. Setti vanheni “omien” parissa leppoisan tuttavallisissa tunnelmissa. Krapulapitti pyörähteli letkeästi ja nähtiinpä yleisössä letkajenkan poikanenkin.

Takatalvikin tärähti onnistuneen keikan loppuun. Marko päätti uusia säkeistöjen lauluja lausumalla tekstin runona, mutta eihän se raukka muistanut enää sanoja, kun rytmi hävisi muistia tukemasta. Häikäisevää.

Koska soitto oli ohi niin aikaisin, jouduimme jättämään Nummirockissa hengailun ja perinteisen karaoke-vedon valitettavasti väliin. Ehkäpä vielä joskus.

Yhtä kaikki, kotimatkalla toistelimme toisillemme Stam1na-Kaikan meille viime vuonna juhannusaamupäivästä lähettämää tekstiviestiä: “PARAS JUHANNUR IKINÄ. MDIKÄ POLTTAA TÖKÖI ASTIAN PIHALLA”

Kiitos.