MOKOMA.COM

Aamu valkeni Porissa kalpeana. Lähtö hotellin kupeesta oli sovittu tasan kello 12.00. Minä virkaheittona kiertuedamagerina nelikielivirtuoosille soittamaan noin kello 12.20. Vastaus kuului jotakuinkin: ”Eiku just p*skalle olin menossa.” Voi tuota huoletonta boheemia, tuota luonnon lapsusta.

Kokkolaan ajettiinkin kelpo tovi. Matkalla tapahtui varmaan kaikkea todella unohtumatonta. Pakko myöntää, että miulla ei ole harmaintakaan muistikuvaa tästä siirtymästä, eikä mene edes kännin piikkiin. Ei edes Sapattivuoden. Sen muistan, että Johnny Cashin versio I Can See A Darkness –biisistä (alkuperäinen esittäjä on Bonnie ”Prince” Billy) soi päässäni koko matkan. Mustiinhan se vetää aina silloin tällöin itse kullakin, l-l-l-l-luulisin niin.

Perille päästyämme potkimme jalkapalloa ja joku teki vissiin jonkun haastattelun, Ari Koivusen orkestereineen tarjotessa toiminnallemme taustamusiikkia. Ari on muuten vallan kelpo jätkä, ei ollenkaan leso. Älkää siis uskoko ihan kaikkea mitä luette.

Kokkolan veto oli muistaakseni aivan kelvollinen, ja jengiäkin oli paikalla ihan mukavasti. Tässä syvälle pureutuva analyysini illan soittokarkeloista.

Keikan jälkeen Servaalin ihanat tytöt eli keikkabussisponsorimme kävivät morjestamassa ja toteamassa Velkopopovickyn turvottamien naamojemme traagisen tilan. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä huomasimme että koko kesän palvellut potkupallo oli anastettu keikkamme aikana. Lisäksi bäkkäriteltasta puuttui x-määrä virvokkeita ja Miitriltäkin oli joku piuha mystisesti kateissa. Pitkäkyntisiä Kokkolan yössä. ”Tän mä vielä kostan”, leukailisi Jyri Riikonen tilanteeseen.

”No onkos tullut klubikeikka festarikesän keskelle?”, kuului kysymys keikkabussissa. Todettuamme asian olevan juurikin näin, kehotimme Roopen suuntaamaan vankkurinsa kohti Poria. Pitäähän se aina silloin tällöin käydä tarkastamassa ex-basisti Hessun lanseeraama ”Porin meininki.” Kyseinen käsite on syntynyt joskus 60-luvulla Slumgudgeonin keikkareissussa kun Hege oli epäurheilijamaisesti jätetty yöpaikatta kaupungille pyörimään, tai jotain keljua sillä reissulla oli joka tapauksessa sattunut. Hesuvius tapasikin aika ajoin todeta: ”Voi v*ttu. Taas tätä Porin meininkiä”, jos asiat ei ottaneet sujuakseen. Näin sanaili Hessu.

Päästiin Porriin ja kierettiin torrii eikä jouduttu edes pärekorriin, vai miten ne satakuntalaiset riimittelevätkään. Ennen soundcheckiä kävimme vetäisemässä koko porukan voimin pihvit, jotka tuottivat pettymyksen. Onneksi ei tarvinnut itse maksaa. Silloin se oli vasta harmittanutkin. Sisäfileetä tilattiin, mediumiksi paistettua Hubbabubbaa saatiin. Keittiöön välitimme kuitenkin terveiset, että hyvin oli paistettu, raaka-aineen toimittajaa kävi syyttäminen.

Korkea-ahon ukko ei loistanut tyytyväisyyttään checkin jälkeen. Bar Kinon korkea –ja vielä tässä vaiheessa tyhjä- tila ei ilmeisesti ole helppo nakki äänimaisemoinnin ammattilaisellekaan. Tai sitten tuskaisuus johtui lavalta tulevan informaation jäsentelemättömyydestä, menis ja tietäis.

Benny Hill -intro jätettiin online casinos pois ja se oli hyvä se, sillä Jarkko oli vahingossa keksinyt huomattavasti hauskemman intron. Antakaas kun kerron. Jarkko on pannut merkille, että turhamaiset pitkäkutriveijot käyvät aina ennen keikka kastelemassa haituvansa. Näin toimittaessa tukan heiluttaminen näyttää jopa 20% uljaammalta, pisaroiden kaartaessa eturivin tyttöjen ylle lailla puhdistavan sateen. (Tämän lisäksi vältetään valojen ja etutukan muodostama näköeste, estetään kuivan tukan liimautuminen hikiseen naamaihoon sekä yksittäisten hiusten imeytyminen esimerkiksi syvälle sieraimeen. – seittimestari- ja pitkäkutriveijohuom.) Noh, Jarmo oli nokkelana poikana teipannut käsisuihkun kiinni niin, että kun hanan avasi, sai napakan vesisuihkun suunnilleen keskivartalon paikkeille, toisin sanoen munille. Jarskillahan suihku menisi puoli metriä pään yli. Kuinka ollakaan, kun muut olivat jo lavalla Marko päätti vielä kohentaa frisyyriään, sillä seuraamuksella että housut olivat aivan läpimärät juuri kriittisestä kohdasta. Levylaulaja ei uskonut kesän kuivaavaan vaikutukseen, vaan suoritti housujen vaihdon lavalla, korvaten performanssillaan puuttuvan intron. Oli se hauskaa, ai että.

Keikka oli mitä oli. Settilista oli ainakin rustattu aivan uuteen uskoon, verrattuna fetsarivetoihin. Se oli varmaan ihan hyvä ratkaisu, jos sattui tykkäämään. Itse en muistaakseni tykännyt. Muut jätkät kyllä rokkasivat, like always before. Mutta siitä tykkäsin, että miun lavavedet olivat jossain vaiheessa muuttuneet viiniksi, ihmetekoja Porin yössä.

Kuopioon oli totta tosiaan saavuttu edellisenä iltana, joten päivällä oli hyvin aikaa vaikka torilla kahvitteluun, kuten minä tein tai ”Angus-kitaran” osteluun, kuten Saikkonen teki. Kukin käteisvarantonsa mukaan, heh.

Kaupungin humusta ja Intron terassilta kollektiivimme siirtyi Väinölänniemeen ja IRC-lavan taakse aikaa tappamaan. Ja jos seuraavaan bäkkäriraideriin lisätään jääkiekkokaukalo, niin samalla sinne täytyy lisätä yksi kpl järviä. Sellainen nimittäin löytyi suoraan lavan takaa ja sinnehän piti mennä välittömästi lillumaan, ennen ja jälkeen keikan. Kuumat rantaleikit hiekkafalloksineen osoittautuivat oikein päteväksi ajanviettotavaksi ja kohta pitikin kiilata Uniklubin ja Klamydian väliin musisoimaan.

Keikka oli muistaakseni aivan kelvollinen ja jengiäkin oli hyvin paikalla. Tässä vaiheessa pystyn heittäytymään näinkin syvälliseen analyysiin.

Kuskimme Raaka-ajo-Rollo oli ilmoittanut, että keikan jälkeen lähdetään ajamaan kotiin ja turhahan se oli hippien pullikoida vastaankaan. Matkaa tehtiin pitkään ja hartaasti halki lempeän kesäyön. On siinä omanlaisensa tunnelmaa, varsinkin kun siitä sattuu tykkäämään. Päivän uurastuksen ja lukuisten paskahousutappioiden uuvuttamana saatoinkin nukahtaa dieselmoottorin tasaiseen kehtolauluun ja herätä jossain toisaalla.

Ouluun ei mentykään ihan suorinta reittiä. Tai reitti oli aivan suora, mutta pienen aivojumpan tuloksena olimme päätyneet seuraavanlaiseen ratkaisuun: lähdemme liikenteeseen edellisenä päivänä ja vietämme Dex-viihteen masinoiman mökkipäivän Pihtiputaalla. Ja tähdet olivat siinä määrin onnellisessa – tai onnettomassa – asemassa, että sydänystäväorkesterimme Stam1na olisi samoilla suunnilla vapaapäivää viettämässä. Tavattoman looginen, mutta riskialtis ratkaisu oli hoitaa nämä hulivilipojat kanssamme iltaa viettämään.

Matka sujui hilpeissä lomatunnelmissa ja kelpasihan se auringonpaisteesta bussin sisällä nauttia. Ukkoja tuli Jyväskylästä lisää kyytiin ja meininki ei kun parani, tai ainakin sitä tuli huomattavasti lisää. Santtu olisi halunnut 68:iin kaljalle, mutta jäi harvinaisen yksin halujensa kanssa. Yhdellä jos toisella saattoi kyllä kimmeltää jääkylmä virvoitusjuoma mielessä, mutta laiturinnokka sai nauttimispaikkana kovemman kannatuksen ja jatkoimme pikaisesti matkaa. Päästyämme Viitasaarella otimme yhteyden Dex-Tokolaa ja tiedustelimme mitä kaikkea olisi syytä hankkia, jotta ilta olisi varmasti onnistunut. Noh, mökillä tuntui olevan kaikkea mahdollista, joten päätimme varmuuden vuoksi ostaa kaikkea mahdollista hieman lisää. Mikäänhän ei ole tylsempää kuin jos joku kiva loppuu kesken, juuri kun meinaa olla kivaa. Suoritimme ostokset ja ihmettelimme ABC:n kyltin alla teutaroivaa puliremmiä. Jotainhan ne meille kiihkeästi viestittivät, mutta emme täysin ymmärtäneet minkä sorttisesta asiasta oli kysymys. Varmaan näkivät riskitekijät ja varoittelivat, että jos meininki ei muutu, niin ensi kesänä ollaan koko sakki saman kyltin alla. Ja ahdastahan siinä tulisi. Sitä ne varmaan meinasivat.

Mökille päästyämme meitä odotti se kaikista kaunein näky; nousuhumalainen äijärevohka, vai pitäisikö sanoa poikaporukka, pelkkiin sukkahousuihin sonnustautuneena. Meitä oli ilmiselvästi odotettu! Ihanhan siinä sydän suli moisesta. Paikalla olivat myös Dexin Toxu ja Kikka, mutta heillä oli aivan säädyllinen asu yllänsä ja kalakeitot porisemassa. Kerrassaan loistava meininki toisin sanoen.

Kalakeiton jälkeen koitti surullisen kuuluisa jalkapallo-ottelu, josta tyydyn mainitsemaan vain ensimmäisen puoliajan tuloksen. Mokoma 5 – Stam1na 1. Tämä tulos kertoo mielestäni kaiken olennaisen orkesterien välisestä tasoerosta. Toisen puoliajan merkitys oli lähinnä ottaa vähän lisähikeä, jotta saunominen maistaisi paremmalta, ja suoda nuorille ystävillemme muutamia tärkeitä onnistumisenkokemuksia. Myös niitä tarvitaan elämässä. Jaksaa paremmin.

Loppuilta oli villi, mutta vallaton. Se oli ehkä yllättävintä, että osa Stampan veijareista ei tiennyt kumpaa kautta nakki tuli nauttia, joten varmuuden vuoksi toimenpide piti suorittaa ns. both ways. Oli siinä vaarit ihmeissään. Iltaan mahtui monta muutakin hauskaa juttua, mutta niistä lisää jahka siveyspoliisi on saanut tutkintansa päätökseen.

Seuraavana aamuna koitti haikeat jäähyväiset ja suuntasimme utuisin katsein kohti Oulua.

Qstockissa ovat hommat aina toimineet ja niin toimivat tänäkin vuonna. Olimme päälavan ensimmäinen akti, joten meillä oli hyvin aikaa ja tilaa asetella soittimia ja muita potikoita paikoilleen. Aurinko porotti suoraan silmiin ja se loi kivan kesäfestaritunnelman. Lavalla tulisi tarkenemaan, mikä ei ollut viime kesänä ihan itsestäänselvyys.

Veto oli aivan kelvollinen ja jengiäkin oli ehtinyt hyvin paikalle. Asiat olivat siis mallillaan. Tarkoitus oli siirtyä keikan jälkeen Kuopioon, joten festareilla ei ehtinyt juurikaan hengailla. Sen verran ehdimme, että jonkun käsittämättömän sketsin jälkeen päädyimme hilaamaan bäkkärin somistukseen käytettyjä palmuja bussiimme. Catering-tytöt eivät olleet aivan samaa mieltä sketsin mielekkyydestä ja tekivät parhaansa estääkseen toimintamme, ja me teimme parhaamme harhauttaaksemme nämä valppaat palmunkyttääjät. Se oli varmaan sitä huumoria, riippunee keneltä kysytään. Palautimme palmut sekä yhden bussiin teljetyn catering-pimun, ja lähdimme matkoihimme.