MOKOMA.COM

Vauhdikkaasti livahtanut Mokoma-vuosi saatettiin arvoiseensa päätökseen Nosturin lauteilla. Vuoden vaihtumista ei ehtinyt edes huomata, ja raketit jäivät näkemättä kun aika meni bäkkärillä kynsiä syödessä.

Edellisestä reissusta (Turku ja Lappeenranta) jäi jotenkin nihkeä maku, vaikka keikoissa ei yleisön puolesta ollutkaan mitään valittamisen aihetta. Jotenkin keikat vain napsahtivat tyhjään hetkeen, kun soittajain paras keikkavire oli jo tiessään ja katse suunnattu kohti uutta levyä. Nosturissa saimme oivan tilaisuuden siirtyä uuteen vuoteen ja keikkatauolle tuntien, ettei me nyt aivan paska live-bändi olla.

Kansaa saapui paikalle aivan kiitettävästi. Loppuunmyyty tilaisuus ei ollut, mutta ainakin puolen tuhatta juhlijaa salissa pulisi ja pulitti. Jännitys on usein hyvän keikan merkki, ja tällä kertaa siitä ei ollut puutetta. Northern Disciplinen esitystä ei kyennyt vapinalta seuraamaan kuin neljäsosa biisin verran.

00:15 kajahti ‘Marjat’ ilmoille, joka oli otettu settiin mukaan pitkän tauon jälkeen ja ihan kivahan tuo oli taas vetäistä. Tulipa mieleen, että ‘Marjat’ taisi olla ensimmäinen biisi, joka syntyi ikään kuin ‘Kurimusta’ varten. Tarjosimme innokkaalle juhlakansalle myös säästeliäästi esitetyn ‘Silmäterän’ sekä uudet biisit ‘Haudan takaa’ ja ‘Poltetun maan taktiikkaa’. Varsinkin uudet kipaleet ovat hemmetin mukavia soittaa livenä! Kunhan ne ehtisi tässä uusine kavereineen vielä ihan levyllekin rykäistä. Muuten setti oli sitä samaa vanhaa, mutta hyväksi havaittua. Biisilista taisikin olla mokotabissa luettavissa.

Nosturi on teknisten puitteiden puolesta Suomen paras keikkapaikka. Kiitos uudenkarhean tekniikan ja ammattitaitoisen henkilökunnan, soundi hivelee korvia ja valot silmiä aina niin lavalla kuin salinkin puolella.

Arvoisa yleisö oli odotettua paremmin hereillä, vaikka juhlat olivatkin jo taittumassa ehtoonsa puolelle. On muuten mielenkiintoinen seurattava tuo lavan ääreen kerääntynyt porukka: siinä yrittävät hentoiset kauniimman sukupuolen edustajat lauleskella kappaleita mukana, kun samalla nuoret uroot tuottavat vieressä toisillensa mustelmia mosh-pitissä. Ei ole kuulemma aina aivan kitkattomasti tämä yhteiselo sujunut. Molemmat yleisönosat ovat meidän kannaltamme ehdottoman tervetulleita. Tiedättehän, että pitissä voi oikeasti törmäillä pahoinpitelemättä sivullisia, ja biiseistä voi naatiskella rauhassa pikkuisen kauempana tuosta testosteronimyrskystä. Olkaa huomaavaisia.

Encore-viisujen jälkeen liityimme lähimpiemme seuraan uuden vuoden juhlintaan. Juomat tarjosi talo ja musiikin iltama-orkesterien valio, Viikate.

Mokoma nöyrimmästi kiittää elämänsä vuodesta 2003 sellaista määrää yhteistyökumppaneita, bändejä ja ihmisyksilöitä, että listaa ei uskalla tähän ryhtyä laatimaan. Sitä paitsi ei myö enää teitä kaikkia tunnettakaan edes etunimeltä.

Lauantaina Turusta lähti liikkeelle rauhallinen tonttulauma, nenät punaisena, kuten joulutunnnelmaan kuuluu. Matka oli pitkä ja sitäkin ankeampi. Lopulta Lappeenrannan valot loistivat kotoisina taivaanrannassa ja uusi rock’n’roll -ilta oli valmis alkamaan.

Monarista oli jokaisella nostalgisia muistoja. Onhan Mokoman ihka ensimmäinen keikkakin heitetty tällä nimenomaisella monitoimitalolla. Silloin tapailtiin Kurjen laulun “hankalaa” kertosäettä hieman vähäisemmällä itseluottamuksella, kuin mihin viimeaikoina olemme saaneet tottua. Lisäksi Hessun ja Markon Slumgudgeon ja Tuomon Mind Riot on esiintynyt tuolla samaisella korokkeella, kuten myös allekirjoittaneen ex-bandi The Siissidös. Viimeksi mainitun re-union keikka pidettiin Monarilla kaikkien muusikoiden ilmaannuttua samalle bäkkärille toisistaan tietämättä joskus 90-luvun puolivälissä. Lavalle nousivat tuolloin rumpali Pätkä, kitaristi Masa ja basisti Ville. Allekirjoittanut tuotiin laulumikrofonin ääreen ostoskärryissä, ja instant keikkahitiksi osoittautunut CMX-cover Sika ja Perkele villitsi yleisön täydellisesti… ja sitten mie heräsin.

Mokoman revanssikeikalla ilmassa väreili jonkinmoisen rock-tapahtuman tuntua. Monari oli käytännössä loppuunmyyty ja limukeikasta huolimatta – tai juuri siitä johtuen – yleisöllä oli hyvä meininki päällä. Yleisölle oli tarjottu aikaisemmin mm. Nailgunneria ja Cabalia joten lämmitely oli siltä osin hoidettu oivallisesti.

Valitettavasti itse bändi oli keikan aikana jossain muualla. Etenkin alkukeikka meni sangen omituisesti, bostonkakkua leipoessa ja akvaariota imuroidessa. Itse unohdin keikan alussa viritysmittarin päälle n. minuutiksi. Tällöin signaali katkeaa (nk. mute-toiminto) ja ihmettelin alkukeikan, että tuleepa monitorointi sound checkiin verrattuna yllättävän hiljaa. Toisaalta, jos soitto kuulostaa näin tarkalta niin antaa mennä… kunnes tajusin että monitorista tulee vain ja ainoastaan Tuomon soitto ja oma kitarani on totaalisen mykkä. V*ttu mikä urpo! No ei muuta kuin napakka polkaisu viritysmittaripedaaliin ja johan alkoi salissa jytistä. Miksaajamme Miitri oli tietenkin nostanut kitararkanavani äänentasoa saadakseen edes jotain kuulumaan, ja efekti oli kuulemma ollut melkoinen, kun yht’äkkiä meikäläisen Peavey 5150 alkoi juttelemaan PA:n välityksellä. Heh.

Muutenkin orkesteri oli hieman tavallista enemmän skutsissa, mutta parhaamme tehtiin ja kaikkemme annettiin. Uudet biisit, Haudan takaa ja Poltetun maan taktiikkaa toimivat live-yleisölle ilmeisen hyvin, ja se tietenkin valoi uskoa uuden levyn tekemiseen.

Keikan jälkeen ukot hyytyivät väsyneinä kuka minnekin. Itse lähdin Sagen kanssa yhteen paikkaan tekemään yhtä juttua. Lappeenrannassa oli hauska soittaa, pitkästä aikaa. Ensi kerralla uudestaan. Kiitos!

“Johan edellisestä keikasta onkin monta viikkoa, eiköhän pojat lähdetä taas.”

Turkuun päästiin melkein aikataulussa, matkalla piti toki käydä sekatavarakauppa Kasvihuoneilmiössä ihmettelemässä puhuvaa papukaijaa sekä kommandopipoja. Myös klassisia hittejä pimputtavat soittorasiat olivat seurueemme jäsenten suuren hämmästelyn kohteena.

Turussa meitä odotti lapa pystyssä Hautis ja soundcheck oli valmis alkamaan. Paikalle saapuneet Staminan pojat yllättivät paatuneet musikantit aivan loistavan hellyttävällä joulutervehdyksellä. Soittoniekkojen käteen iskettiin joulukuusenkoristeella somistettu lasinen ystävä. Tästä liikuttuneinä silmämme kimaltelivat kuin kolme tähteä, ja siitä selän taputtelusta ja joulurauhan toivottamisesta ei meinannut tulla loppua. Mukavia veikkoja nuo Lemin omat pikku kosettelijat.

Stamina soitti sitten sellaisen lämppärikeikan että jäi muuten poikien viimeiseksi meidän kanssa. Hyrde, Peksi ja Kake ovat sellaisessa iskussa, että heidän jälkeen lavalle kapuaminen alkaa jo oikeasti jännittämään. Mitä tuohon mekkalointiin on enää lisättävää…

Oma keikka meni miten meni. TVO:llahan ei tunnetusti ole lavaa, vaan soittajat ovat samassa tasossa yleisön kanssa. Tästä on muutamakin haittapuoli: a) ainoastaan eturivi näkee bändin, b) eturivin innokkaat moshaajat potkivat piuhat yms. musiikkitarvikkeet huitsin pesään ja c) soittajan ego kärsii kun pitää laskeutua rahvaan tasolle. Viimeisestä en tosin ole aivan varma.

Yhtä kaikki, kiva oli taas soittaa ja jengi oli mukavasti mukana sekä laulun että nyrkkien kanssa. Sitten tutustuttiin porukalla joululahjaan ja lähdettiin yhteen paikkaan ja sieltä sitten yhteen toiseen paikkaan.