MOKOMA.COM

Kohtuullisesti levätyn yön jälkeen Mänttibussillinen mänttejä kasaili ajatuksiaan kolmostien vilistessä alla. Ei olisi kannattanut, sillä ideoita ja toteutuksia lähti syntymään hallitsemattomalla intensiteetillä. Vaivaisen puolentoista tunnin aikana laitettiin alulle Kurimuksen vinyylijulkaisuhanke sekä ladattiin Mänttibussin täpötäyteen tavaratilaan kolme tuliterää Peavey 5150 -kitarakaappia. Kaikkea se päänvatkaaminen teettää – näistä järkijättöisistä teoista ei ollut vielä Tampereelta lähtiessä minkään sortin ajatuksentynkää.

Tuskalla on erityinen asema metallimiehen mielessä – tietenkin. On ollut hienoa seurata juhlan kehittymistä Tavastian bändi-illasta tunnelmansa ja järjestelyjensä puolesta selkeästi yhdeksi maan kärkifestivaaleista.

Keikan odottelu sujui rattoisasti auringon porottaessa. Mikäs sen mukavampaa kuin kuunnella heviä riippumatossa loikoillen ja seurata Kotiteollisuuden miksaaja Virtasen paniikinomaista säntäilyä pitkin backstagea. No, totuuden nimessä koko backlinen haaliminen kasaan parissa tunnissa ei ole mikään kadehdittava tehtävä. Äijien omat kamathan olivat jääneet Lappeenrantaan parinkin bussin hyydyttyä.

Muita bändejä ei tunnetusti juuri kykene ennen omaa keikkaa kuuntelemaan. Nasumia, Impaled Nazarenea ja Ensiferumia tuli kuitenkin katseltua muutama biisi. Kuulostivat kaikki sen verran hyvältä, että katsoimme parhaaksi poistua takaisin takahuoneeseen jännittämään.

Saimme lopulta myös oman osamme Virtasen stressistä. Tuimme itsestään selvästi tovereita hädässä ja lainasimme pedaalimme Kotiteollisuudelle, joka soitti juuri ennen meitä päälavalla. Tarkoitus oli, että juoksupoika kiikuttaa pedaalit kakkoslavalle heti KT:n setin päätyttyä. Näin tapahtuikin, mutta nuo minuutit tuntuivat tunneilta täyden teltallisen jo mylviessä meitä lavalle.

Parrasvaloihin kuitenkin ehdittiin ajoissa. Yleisön vastaanotto meinasi puristaa lusikallisen pöksyyn – sellainen meteli kansasta irtosi. Avauskappale Mene ja tiedä pysyi vain vaivoin kasassa, kun yleisön euforia pisti myös soittajan synapsit sekaisin. Kasvot kohti itää katkesikin jostain syystä toiseen kertosäkeeseen – ei muuta kuin pienen hämmästelyn jälkeen kapulaa yhteen ja c-osasta eteenpäin. Ihan kuin treeneissä, tosin näitä treenejä oli todistamassa muutama tuhat ihmistä. Myös Väsyneen atlaksen kertosäkeen laulut menivät niin sanotusti pitkin ulkosynnyttimiä.

Soitannollisesti ja laulullisesti Tuskan keikalla kuultiin kenties uramme selkeimmät yksittäiset kämmit, mutta tämä ei menoa haitannut. Keikka tahkottiin kaikkien aikojen top 3:een täydessä adrenaliinihumalassa, kiitos yleisön.

Keikan jälkeen nautiskelimme tovin bäkkäribaarin antimista ja hyvästä seurasta, minkä jälkeen pitikin nostaa Aaltonen olalle ja hypätä jälleen Mänttibussin katkuun. Seuraavana päivänä pitäisi kuitenkin nousta lavalle Ilosaarirockissa jo kello 14.

Taitoimme matkaa yöllä rempseässä tunnelmassa Joutsenoon asti, mikä sijaitsee puolivälissä noin seitsemän tunnin ajourakkaa. Jos porukkamme jatkuvasta, sietämättömällä volumella pauhaavasta puheenmölinästä haluaa jotain positiivista hakea, niin kuski ainakin pysyy hereillä yösiirtymien aikana.

Tänä viikonloppuna tavoitettaisiin todennäköisesti kesän suurimmat yleisöt – edessä oli nimittäin huikea kolmen suora Tammerfest-Tuska-Ilosaari, jossa testattaisiin miehistön fyysinen ja psyykkinen kunto, jota oli keväästä asti rakennettu ja rappeutettu vuorovedoin. Sunnuntaihin mennessä selviäisi, oliko kuntohuippu ajoitettu oikein. Ainakin miehistön niskat näyttäisivät pikkuhiljaa lähtevän leviämään korvien kohdalta – päänheilutuksen ammattilaisen niskathan ovat kuin hylkeellä (vrt. Corpsegrinder).

Viikonlopun jokaiseen vetoon sisältyi oma ainutlaatuinen latauksensa: Omat keikkamme Tampereella ovat aina jättäneet jotain hampaankoloon joko yleisömääränsä tai intensiteettinsä puolesta – enkä nyt siis tarkoita Kotiteollisuuden lämmittelyjä täpötäydellä Pakkahuoneella. Ja onhan Tampere myös ollut allekirjoittaneen kotikenttä viimeiset viisi vuotta. Lähtökohdat iltaan olivat siis haasteelliset, etenkin kun elettiin torstaita, ja Pakkahuoneen puolella rokkaisi samaan aikaan Peer Gunt, Kotipelto ja Zero Nine.

Miitri Aaltonen & Ylilyöntiorkesteri (eli Mokoma, miksaajamme Miitri “Metric” Aaltonen sekä yleismies Jarkko “Jage” Heilimo) saapui Tampereelle tällä kertaa ajoissa toivuttuaan pari päivää edellisen viikonlopun ajourakasta. Kuisma hyppäsi silloin paluumatkalla kyydistä Pihtiputaan kohdalla hakemaan kuntopiikkiä, ja päätyikin Tammerfesteille intoa puhkuen peräti vuorokauden ennen loppujoukkoa – kiitos keikkamyyjämme Janne “Toge” Tokolan järjestämän energisoivan mökkireissun sekä Niska-Petosalmen kanssa toteutetun Mensan kesäretken. Liittyipä paikalliseksi avuksemme myös MokoTabista tuttu Tuomas. Paitatiskin takana nähtiin jälleen pienen tauon jälkeen armoitettu laulu- ja kauppamies Kaarle Viikate.

Kun yleisöä oli vielä lämmittämässä Suomi-deathin hahmoja pursuava Chaosbreed, voitiin puitteiden todeta olevan kunnossa.

Hauskaa oli myös pitkästä aikaa rakentaa setti klubikeikalle. Ihmisethän tulevat festarikeikoille eri mielentilassa kuin klubikeikalle. Festareilla pidetään ensisijaisesti hauskaa, eivätkä yksittäiset keikat jaksa välttämättä pitää otteessaan muutamaa biisiä pidempää. Bändin näkökulmasta taas isolla lavalla päivänvalossa vaikeiden biisien kanssa kompurointi on pykälää vaivaannuttavampaa kuin intiimeissä sisätiloissa, joissa bändi-yleisö -kommunikoinnille on aivan toisenlaiset mahdollisuudet. Niinpä festarisetti tulee usein kasattua riskejä välttäen ja “hittejä” suosien.

Teimme pitkän soundcheckin, jossa kokeilimme harvemmin soittamiamme ralleja, kuten Toista maata, H.E.L.L., Silmäterä ja Sudet ihmisten vaatteissa. Näistä haastavimman ja hauskimman, eli listan kaksi ensimmäistä, päätimme ottaa tänään myös settiin.

Checkin jälkeen ehti käydä pitkästä aikaa kotona vaihtamassa kassiin puhtaita vaatteita ja ihmettelemässä elämänsä valintojen järkevyyttä. Onneksi soittoaika painoi pian päälle, ja oli aika siirtyä takaisin Klubille, jossa Chaosbreed aloitteli perinne-death -esitystään. Ja sehän toimi. Oli hauska nähdä staattisesta livestään tunnetun Amorphiksen Holopaisen intoutuvan oikein tukanheilutushommiin!

Oman keikkamme alkaessa sali oli viittä vaille täynnä ja lämpötila ns. kohillaan. Nihkeähköjen klubikeikkojemme sarja Tampereella katkesikin juuri tähän iltaan. Jengi oli mainiosti mukana heti alusta ja soittokin kulki mitä parhaiten – mitä nyt se Toista maata laahasi edelleen. Klubilla usein ongelmallinen monitorointikin saatiin tällä kertaa pelaamaan, minkä ansioista taustalaulaminen oli harvinaisen mukavaa.

16 biisiä veivät mehut kaikista paikallaolijoista – no, ainakin soittajista. Nestetasapainoa lähdettiinkin hakemaan Tampereen yöstä, mistä sitä ei kuitenkaan löytynyt.

On se pitkä matka. Voi perkele. Kauhajoen krouvin aamusaunojen jälkeen tuntui siltä, että nythän matkaa on taitettu jo vaikka kuinka. Loppumatka on pelkkää laskettelua. Paskat. Jostain syystä tämänkertainen siirtymä Ouluun otti voimille enemmän kuin koskaan. Liekö syynä sitten ne 15000 kilometriä, jotka olimme Mänttibussissa ehtineet louhia ennen tätä reissua pelkästään tämän vuoden aikana. Nämä reissut jäisivät tekemättä, ellei Oulussa olisi aina niin loistava meininki. Tälläkään kertaa ei tarvinnut bussissa istumista katua.

Oulun yöt oli kaupungin satamatorille pystytetty tapahtuma, jonka puitteet olivat melkoiset. Soundcheckiä odotellessa tyhjä asvalttikenttä näytti ylivoimaisen suurelta, vaikka ihmisiä oli tänä epävakaisena sunnuntaina houkuttelemassa paikalle myös Kotiteollisuus. No, joka tapauksessa oli hauskaa lähteä taas pitkästä aikaa rokkaamaan tällä kahden karjalaispoppoon kattauksella – oma keikka alta pois ja äijiä diggailemaan. Ylilyöntiä tuskin pystyttäisiin välttämään.

Keikkamme alla yleisön energiataso vaikutti vähintäänkin haasteelliselta. Siellä sitä hörpittiin sunnuntaikaljaa pitkien pöytien ääressä hyvän hajuraon päässä lavasta.

Lähempänä H-hetkeä jo tutuksi käynyt älämölö alkoi kuitenkin yltyä. Olemme tietoisesti päättäneet olla käyttämättä alkunauhoja. Aiemmin tämä välitön ratkaisumme on tuntunut paikoin varsin vaivaannuttavalta. Olisi ollut turvallisempi nousta lavalle massiivisen äänimassan suojassa kuin hiljaisen yleisön hajakommentteja kuunnellen. Alkunauhan tehtävähän on myös viimeistään herättää soittaja keikkamoodiin. Tämän kesän keikoilla yleisö on alkanut mylviä keikkojen alussa tavalla, jonka herättävään ja adrenaliinia nostattavaan voimaan ei mikään äänitaideteos pystyisi. Kiitos siitä!

Alkukeikka meni niin bändiltä kuin yleisöltäkin verryttelyn merkeissä. Molemmat kuitenkin lämpenivät. Seinähullut oululaiset näyttivät jälleen kerran voimansa, ja loppukeikka olikin silkkaa juhlaa vailla sen kummempia muistikuvia. Ja tästähän hyvän keikan tunnistaa. Se sentään jäi mieleen, että allekirjoittanut takoi Väsyneen Atlaan lopussa kitaransa ja kätensä paskaksi. No, kitaraan muutama varaosa, kädelle lepoa ja Atlas soittokieltoon muutaman keikan ajaksi, niin hyvä tulee.

Oman keikan jälkeen olikin aika siirtyä yleisön puolelle myymään paitoja ja nauttimaan Kotiteollisuuden esityksestä. Silmäkulmat kosteinahan sitä tuli taas seurattua, etenkin Saattoväki veti hiljaiseksi. Tunnelmointi vaihtui naurunräkätykseen, kun Kuisma ilmestyi lavalle kitaransa kanssa tukanheilutuspuuhiin. Tätä viuhahdusta edelsi Jounin välispiikki “Mie opetin Mokoman jätkät soittamaan kitaraa!”

KT:n suoriuduttua säntäsimme nelivitoseen hakemaan ylilyöntiä. Se saatiin. Oli nimittäin käynyt niin huono tuuri, että kyseisessä kuppilassa oli meneillään avoimet jamit, joihin voisi siis kuka/ketkä tahansa osallistua. Siis ketkä tahansa… Eipä aikaakaan, kun taitavien reggae-muusikoiden paikan ottivat Hynyset Jouni ja Janne, meidän Hyge, Miitri ja Hongisto. Äijien tuottama melusaaste muistutti etäisesti Kotiteollisuuden pari hittiä. Varmaksi tätä ei voi sanoa, sillä muistaakseni yhtään oikeaa nuottia ei kuultu. Toisen kappaleen Jouni lopetti kesken, kun yleisön joukosta laulajaksi repäisty kaveri oli kuulemma niin paska. Show oli lyhyt mutta epämusikaalisuudessaan ja hauskuudessaan vertaansa vailla.

Pahoittelut ja kiitokset, palaamme pohjoiseen jälleen syyskuussa.

Ruisrockin keikka varmistui aivan viimetingassa – vain pari viikkoa ennen vetoa. Tämä oli paitsi äärimmäisen hieno uutinen, myös pienoinen takaisku. Olimme nimittäin ehtineet varata halpislentoliput saman viikonlopun Oulun pistokeikalle. Toivoimme että kerrankin Oulun reissu menisi kivuttomasti ilman kahta ylimääräistä päivää Mänttibussissa piereskellen. No, lopulta tämä edessä häämöttävä pikkubussihelvetti oli pieni murhe, sillä kyllähän Mokoman ensimmäinen Ruisrock olisi yksi kesän kohokohdista.

Tälle viikonlopulle osui enemmänkin rokkipitoista ohjelmaa. Kävimme nimittäin perjantaina Markon kanssa verryttelemässä äänijänteitämme Hakasen Gabin Inkfish -studiolla. Ohjelmassa oli Valu -albumilta tippuneen Toinen kohtu -kappaleen laulujen uudelleenäänitys. Valua tehdessä tästä biisistä piti tulla vähintäänkin kakkossinkku, mutta Gabin mielestä laulusuoritus ei silloin tehnyt oikeutta hienolle kappaleelle.

Saatuamme laulut äänitettyä teimme vertailun kuuden vuoden takaisiin laulusuorituksiin. Oli palkitsevaa huomata, että kehitys on ollut melkoinen. Voitte itse arvioda tuloksia käsittääkseni syyskuussa ilmestyvältä uudelleenjulkaisulta, jonka bonukseksi tämän hillitön itsemurhaviisu laitetaan.

Samalla istumalla valitsimme myös 120 päivää -albumille tulevat lisäraidat. Sinkkujen b-puolet Turhaan tänne tulleet sekä Reitti olivat ilmeisia valintoja. Sen sijaan kokonaan julkaisematta jääneestä Seitsemäs kahdestatoista -kappaleesta laitoimme mukaan demoversion, jossa rumpuja paukuttaa Törösen Raikko. Kyseinen vähän helvetin raskaskätinen rumpalihan vaikutti yhtyeessämme pari vuotta, mutta ei ehdinyt saada takomistaan tallennettua millekään julkaisulle ennen kuin reistaavat nivelensä päättivät soittoharrastuksen.

Seuraava aamu alkoi käsittämättömällä säätämisellä. Tieto aikatauluista ei ollut kulkenut, minkä seurauksena Miitri “Metric System” Aaltonen sai Mänttibussin liikkeelle pari tuntia myöhässä. Omalle keikallemme ehtisimme mainiosti, mutta Kotiteollisuuden setin alkuun vain vaivoin. Tietämättömille tiedoksi, että Miitri on puolet Kotiteollisuuden pahamaineisesta Penis Minores -poikakuorosta.

Kiitos armottoman kaahamisen ja logistiikan optimoinnin ansiosta saavuimme Turkuun ruuhkaisen backstagen porteille juuri KT:n setin alkaessa. Ei muuta kuin munkkikaapu korviin ja juosten kohti lavaa. Lopulta Mige ehti kuin ehtikin mikrofonin taakse missattuaan vain pari rallia.

Ruisrockin bäkkärin antimet olivat varsin hyvin kohdallaan. Kun teltta oli vielä täynnä jos jonkin sortin naamatuttua, keikan odottelu sujui varsin rattoisasti.

Keikalta jäi päällimmäisenä mieleen aurinkoinen sää sekä hemmetinmoinen määrä hyväntuulisen oloisia festivaalivieraita, jotka tosin äityivät välillä hyvinkin hurjan näköiseen mosh pit -toimintaan. Hyvä niin, vaikkakin joukkoon näytti eksyneen myös pari turistia, jotka eivät ilmeistä päätellen viihtyneet karjujen kisailussa.

Hauska oli myös Kaakkois-Suomen vastaisku. Viikatteen Simeoni ja Arvo nimittäin ilmestyivät lavalle Takatalven väliosassa kostotoimenpiteenä allekirjoittaneen sekä Santun yllätys-featuroinnille Viikatteen keikalla Nummirockissa. Hyvin oli kavereilla hallussa Markon maneerit. Jopa niin hyvin, että pikkuisen hommasta jäi hampaan koloon…

Mainioita tunnelmia meinasi kuitenkin verottaa Markon mikrofoniongelma, joka ei selvinnyt koko keikan aikana. Mikkiä, kaapeleita ja kanavia vaihdettiin moneen kertaan, mutta laihoin tuloksin. Joku selitys tuolle ikävälle rätinälle kuultiin. Kertoisin sen tässä eteenpäin, jos osaisin. Koska pätkivä laulu ei näyttänyt pahemmin yleisöä harmittavan, asia unohtui pian myös meiltä.

Keikan jälkeen mieltä alkoi varjostaa järjetön siirtymä Ouluun. Matkaa helpottamaan meille oli varattu majoitukset Kauhajoelta, jonne piti lähteä pikkuhiljaa ajelemaan. Ennen tätä koitosta ehdimme kuitenkin ottamaan ilon irti Ruisrockin bäkkärin antimista, joista etenkin bratwurstit ansaitsevat erityismaininnan. Bratwurst Fanclubikin tuli kuulemma perustettua.

Erityiskiitoksen ansaitsee myös Kauhajoen krouvi sekä emännän roolia ansiokkaasti vetänyt Jossu. Saavuimme perille joskus yökerhon valomerkin jälkeen keikan ja Mänttibussin ryydyttäminä. Jossun loihtima sämpylätarjoilu aamutuimaan on periaatteessa pieni panostus, mutta sai kolhiintuneen reissumiehen tuntemaan itsensä tervetulleeksi ja olon muutamankin pykälän kotoisammaksi. Terveisiä.