MOKOMA.COM

Parin tunnin heräilyn jälkeen orkesteri pysyi edelleen vaitonaisena totuttuun bussimatkamölinään verrattuna. Tokkurainen aamukooma tosin oli vaihtunut keskittyneeseen, hivenen hermostuneeseen hiljaisuuteen. Kaltaisemme orkesteri Tuskan päälavalla olisi takuulla vaativan yleisön suurennuslasin alla. Pienemmille lavoille oli kuitenkin sijoitettu sellaisia yhtyeitä, kuten The Haunted, Arch Enemy, Tarot… Oman latauksensa tilanteeseen antoin vielä YLE:n kuvausryhmä, joka pyörisi kameroineen lavalla koko keikan. Miten helvetissä me tämmöiseen yhtäkkiä jouduttiin?

Paikan päälle saavuttuamme olimme täysin hereillä. Totesimme festivaalin järjestelyjen olevan jälleen huippuluokkaa, joten saatoimme vetäytyä takahuoneeseen jännittämään. Tovin jouduimme huonetta kuitenkin odottamaan, kun siivoja oli vielä työn touhussa. “Sperman ja veren jynssääminen ottaa aikansa”, tyttö naureskeli tilannetta. Naurahdimme harvinaisen väkinäisesti takaisin ja toivomme hiljaa mielessämme, että heitto oli huumoria. Emme uskaltaneet kysyä.

Itse keikka sujui paremmin kuin uskalsimme odottaa. Soundcheckissä jalkapallokentän kokoiselta tuntunut lava tuntui keikalla yllättävän sopivalta. Kerrankin oli tilaa temmeltää. Myös väkimäärä yllätti positiivisesti. Krapula ei ollut estänyt valtaosaa loppuunmyydyn festivaalin yleisöstä saapumasta ajoissa paikalle tähtihetkeämme todistamaan. Ainut vastoinkäyminen tuli allekirjoittaneen kohdalle, kun ilmeisesti show-savun, viiman (ei näppäilyvirhettä) ja rasituksen yhdistelmän vei äänen neljännessä biisissä. Eivät irronneet stemmat, kuten parhaana päivänä, mikä vitutti keikan jälkeen noin viisi minuuttia.

Vitutus todellakin katosi salamannopeasti ja loppufestari vietettiin hyvästä musiikista, erinomaisesta tunnelmasta, seurasta ja juomista nauttien. Tuska on hieno juhla.

Edessä oli kaikkien aikojen keikkareissu. Neljän vuoden jälkeen tekisimme paluun Ilosaarirockiin nousemalla Töminä-klubin lavalle. Seuraavana päivänä taas piti toteutua pikkupojan unelma Tuska-festivaalin valtavalla päälavalla tuhansien nyrkkien halkoessa ilmaa. Odotukset olivat siis pilvissä, kuten äijien soittointokin kolmen viikon kesälomatauon jälkeen. Hieman hyvin levännyttä, terveen hyvääntuulista joukkiotamme askarrutti, ettei vaan taukoa edeltänyt napakka soittovireemme olisi kaikonnut mökkireissujen, remonttihommien ja etelän aurinkon alla nautittujen cervezojen mukana.

Yleismiehet Javanainen ja Santtu sekä Miksaaja Aaltonen liittyivät remmiin varmistamaan, että puitteet olisivat soittajalle kunnossa ja että paskat jutut eivät varmasti loppuisi kesken. Kuskin rooli napannut Javanainen ohjasti Moko-mobiilin ja vielä kesälomatunnelmissa myhäilevän seurueen Joensuun laulurinteelle. Paikan päällä totesimme nihkeän sään ja väkimäärän, ja ajattelimme keikan toimivan hyvänä palautustreeninä Tuska-vetoa varten. Yleismiehemme saivat line-checkissä tähtihetkensä, kun herrat soittivat March of the S.O.D.ia mylvivän yleisön edessä. Kiitos mylvinnän, myös soittajat ymmärsivät vihdoin saapuneensa esiintymään – verenkiertoon erittyi säästelemätön satsi adrenaliinia. Lavalle astellessamme totesimme paikan täyttyneen varsin kiitettävästi ja Jannen kapulaniskujen jälkeen muistikuvat ovatkin sitten hataria. Me olimme tulessa. Te olitte tulessa. Kiitos.

Lyhyen selkääntaputtelun ja -puukottelun jälkeen pakkasimme kamat ja aloimme reissun vaiheen, jossa otettaisiin miehestä mittaa. Kolmen tunnin matka ahtaassa bussissa Joutsenoon, jossa kahden tunnit nokkaunet, äijät hereille ja keula kohti Helsinkiä. Aamulla kesäloman tuoma pirteys ja hyväntuulisuus olivat kuin muisto edellisestä tai sitä edellisestä elämästä.

Nummirock, tuo heavyfestivaalien pieni suuri on ovella, kun perjantai kääntyy iltapäivän puolelle. Pohjanmaan lakeudet kutsuvat. Puukot on teroitettu ja kossupullon etiketeistä katsoimme ajo-ohjeita. “Latoja päin”, kuului navigointipäällikkö Kärkkäisen sammaltavat ohjeet. Eikun menoksi. Matkaseuraksi keikkabussiimme oli noussut myös toimittaja Mia Ylönen. Pojat yrittivät hieman skarpata ja puhuivat luonnollisten tarpeiden hoitamisesta koodikielellä. “Itsemasteroinnilla saa lättyyn parhaat vibat, jos hommat on omissa käsissä” ja niin edelleen… Nerokasta. Eräskin hoiti suolikaasujen poiston vallan ulkotiloissa! Mitäs hauskaa siinä nyt sitten enää on?

Miitri Aaltonen, miksaajaihme Imatralta, ja Santtu Hämäläinen, crew jumalan armosta, olivat jo alkumatkasta sellaisessa vauhdissa, että matkasta ei tulisi tylsä. Paitsi kuskille, joka olin minä aina klo 23:n asti, jolloin narahti Jallu. Yleistä tunnelmaa laski se, että melkein koko revohka oli pirullisen flunssan kourissa. Pahiten virus oli iskenyt Markoon, jonka puheääni oli hauska, koska sitä ei ollut. Jännitti.

Perjantai-ilta meni puolimutaisella festarialueella hengaillessa. Marko tosin jäi Hotelli Krouviin nukkumaan ettei kuolisi. Olihan meillä sentään keikka lauantaina… Kotiteollisuus veti keikan “pussit silmien alla”, koska 30 päivää kestänyt levytyssessio oli luonnollisesti vaatinut myös 30 päivää kestäneen pleksailun. Väsyneitä olivat, mutta hyviä. Ammattilaisia, saatana! Muutama muukin bändi tuli “nähtyä”, Moonsorrow mukaan lukien. Lisäksi allekirjoittanut yritti tutustua yöllä Total Devastationin miehiin, mutta taisin olla jo sen verran hauskassa kunnossa, ettei siitä tullut mitään. Anteeksi, ja kiitos kun ette vetäneet pataan…

Juhannus-lauantai valkeni aurinkoisissa merkeissä. Vuoden ensimmäinen kesäpäivä oli vihdoin koittanut Pohjanmaalla. Muuta Suomea ei tainnut onni suosia samalla mitalla. Total Devastation veti aamulla tiukan keikan. Viimeisten karjahdusten laannuttua olikin sitten lukijalle tutun viihdeorkesteri Mokoman aika kokeilla askelmerkkien toimivuutta. Jälleen kerran aikainen soittoaika (14.00), mutta ei se tunnu taaskaan haittaavan naamakipua parantelevia festivaalivieraita. Jengiä valuu urheasti paikalle kakkoslavan eteen, ja keikan edetessä aina vaan enemmän. Loppukeikasta tunnelma alkoikin jo olla kuten oikeiden bändien keikalla – yleisön huudatuksineen kaikkineen. Kiitos Nummirock, Mokoma kiittää!!

Keikan jälkeen ihailimme kadehtien Niskalaukauksen uusia ESP Custom Shop -kitaroita ja hulppeaa Playstation2 -bussia… Kitarataiteilijat Petosalmi ja Huttunen olivat kuin pikkupojat lelukaupassa. Niin tohkeissaan herrat uusista työkaluista olivat. En syytä, olisin ollut minäkin. Hienoja vehkeitä, kertakaikkiaan. Noh, ukot ja kamat autoon ja ajovuorovapaalainen meikä välikaljaputelien turvalliseen seuraan. Osa porukasta lähti Itä-Suomea kohti, osa Helsinkiin Corner Bar’iin jatkamaan Juhannuksen viettoa. Edessä 2:n viikon keikkatauko. Se tulee tarpeeseen, sillä kesäflunssat ja jännetupet alkaa jo ahdistamaan. Niitä parannellessa. Nähdään Ilosaaressa ja/tai Tuskassa! Later…

Keskiviikkoilta lähti käyntiin varoivaisella tunnustelulla On The Rocksin soittolavalla. Mikä meininki, mikä olo? Ukot olivat vielä selkeästi hieman puhki viikonlopun Provinssikaahailusta. Jollakin vuoti vielä nenäkin. Voi voi. Kamat lavalle ja soundit kuntoon. Miksaaja kertoi taas kerran pari “hyvää vinkkiä” kuinka hommat tulisi hoitaa. Noh, seuraavalle keikalle saadaan oma miksaaja, Aaltosen Miitri, jonka kanssa ei tarvitse vääntää, kun molemmat tiedetään kuinka hommat pitää hoitaa.

Lämppärinä toimineelle Ruoskalle kävi pikkuisen ohraisesti, kun joutuivat aloittamaan 22.30 ja mainoksissa oli ilmoitettu rokkauksen alkavan 23.00. Sali ei siis ollut aivan täynnä, mutta Ruoska hoiti hommat ja lämmitti paikalla ollutta yleisöä Kotskahtavalla rokillaan. Ja kyllähän ne siitä lämpenivätkin. Eivät tosin jaksaneet tulla lavan lähettyville…

Meitsien vuoro ja katso: sieltä tuli ihmisiä, kuka yksin, kuka parinsa kanssa. Lavan edusta alkoi täyttyä uhkaavasti. Hyvä homma, totesimme toisillemme, ja kiipesimme lauteille rokkaamaan. Allekirjoittanutta jännitti hieman, koska keikka oli uuden työkalun “sisäänajokeikka”, eli kuinkahan mahtaa japanilainen muovikitara pysyä vireessä? Ei pysynytkään, mutta en antanut sen häiritä. Monimutkaisia vehkeitä nuo japanilaiset muovikitarat. No onneksi siinä on meikkipeili, ettei ihan tarpeettomaksi jää.

Keikka oli mieltä ylentävä. Yleisö oli hyvin mukana, nyrkit heiluivat ja osasivat vielä biisien sanojakin kuin vettä vaan. Tuntui mukavalta. Eräskin daami oli tullut paikalle kaksosten kanssa. Olivat tosin äiskän mahassa turvassa. Jälkeenpäin kuulimme että olivat tykänneet, kun potkivat keikkamme aikana sen verran villisti. Heh. Sitten nukkumaan ja Nummirockia odottelemaan.