MOKOMA.COM

“Lähde Lappeenrantaan humppa siellä soi”. Kyseinen lausahdus kuvaa aika hyvin menoa elokuisena iltana Nite Trainissa. Mokoman thrash-humppa vahvistettuna Finntrollin ruotsinkielisellä millälieihme tonttuhumpalla. Äkkiseltään tuntuu aika perverssiltä yhdistelmältä, mutta väittäisin, että hienosti yhteen soppii jos ei nyt kuitenkaan ihan pussauskoppiin…

Mokoman suoritus ei kuulunut kesän parhaimpiin. Täysin kelvoton ei esitys varmaankaan ollut, mutta sellainen tietty hurmos ja ekstaasi jäi ainakin lavalla saavuttamatta. Jotain henkimaailmanjuttuja varmaankin ja niistähän myö ei mitään ymmärretä. Otamme välittömästi yhteyttä yhtyeemme intialaiseen henkiparantajaan ja sieluntulkkiin, sillä näin ei voi jatkua.

Finntroll oli hyvä. Mie ainakin tykkäsin. Pitänee tarkastaa toimivuus myös kotikuuntelussa jahka tässä ehtii. Pari tuntia unta kaaliin ja kohti Helsinkiä ‘oikeisiin töihin’. Perustele nyt sitten taas tämän homman järkevyyttä. Itselle ei tarvitse, muille joskus.

Jokusen tunnin saimme paahtavan kuumassa pakussa pakaroitamme hiostaa, ennen kuin Tuuriin saavuimme. Valtava hevosenkenkä ja keltainen Lamborghini kyläkaupan pihalla varmistivat sen, että olimme saapuneet oikeaan paikkaan. Vaatimattomat karjalaispojat ryhtyivät oitis päivittelemään, että eikö nyt yhtään pienempi kenkä olisi riittänyt ja pitääkö se tuollainenkin auto olla… Pullistelu on taitolaji, joka ei kaikilta suju. Pohojalaisilta se tämän perusteella näyttäisi sujuvan.

Saavuimme niin myöhään paikalle, että kaikki muut bändit paitsi 51koodia jäivät väliin. Koodien sujuvan radiogrungen (oliko paha?) jälkeen pitikin laittaa omat vermeet pystyyn ja ryhtyä valmistautumaan tulevaan koitokseen.

Kello 01:00 lävähti setti käyntiin Liiton Lopun alkuriffillä. Tätä seurasi reilut kymmenen viisua hevinjytkettä ja Takatalven avittamana astelimme lavalta ulos. Yleisö oli ilmeisen tyytyväinen kokemaansa, spielautomaten koska vielä takaisinkin meidät taputtivat. “No mikä ettei!”, totesimme kuin yhdestä suusta ja esitimme vielä pari kivaa laulelmaa, nimittäin Lupauksen ja Viholliset.

Sen verran oli puhti kaikilta poissa, että paljon makkaranpaistoa riehakkaammaksi ei meno sinä iltana yltynyt. Luulenpa kuitenkin, että siinä vaiheessa kun majoitustiloihimme valuimme oli Tuurissa ehditty jo aamulypsyt lypsää.

Aamupäivästä suuntasimme kyläkauppaan ja rahat tuhlattuamme alkoi ikuisuudelta tuntuva paluumatka, joka päättyi aikanaan.

Tiiviin keikkakesän alku harjoiteltiin suurien festarien päivänavaajana ja krapulaisten herättäjänä. Loppukesä kukkojen taas pitäisi kokeilla siipiään pienien festarien vetonaulana. Meille asetelma on uusi ja äärimmäisen haastava.

Suonenjoen sympaattinen Jörisrock sai kyseenalaisen kunnian toimia ensimmäisenä festivaalina, jossa Mokoma heiluisi ns. pääesiintyjän statuksella: viimeisen päivän viimeisenä esiintyjänä. Vähän hassulta moinen asetelma meistä tosin tuntui, kun juhlilla soittivat sellaisetkin yhtyeet, kuten Viikate, Norther ja To/Die/For. Mutta motivaation puutteesta ei siis (tälläkään) kertaa olisi pelkoa.

Sää suosi festarikansaa. Lämpötila keikkui kolmen kympin tietämissä, mikä varmasti sopi vesistön ääressä virvokkeita siemailevalle elävän musiikin ystävälle. Toista se oli istua neljä tuntia ahtaassa bussissa, jonka sisälämpötila taisi olla tuplat ulkoilmasta. Tavoitteenamme oli pysähdellä uimassa säännöllisin väliajoin – Järvi-Suomen läpi kun kerran ajettaisiin. Pettymykseksemme kunnollisia uimarantoja löysimme kuitenkin ainoastaan yhden. Seurasimme opasteita innoissamme jo rantapalloa puhallellen. Pian löysimmekin jonkinlaisen lomakeskuksen pihaan. Paikalla hyöri tusinoittain ihmisiä, joiden asusteet viittasivat johonkin aivan muuhun kuin villeihin rantaleikkeihin. Huntuun ja kokovalkoisiin sonnustautuneesta neidosta päättelimme, että olimme saapuneet häävastaanotolle. Hölmistyneet häävieraat loivat virvokkeiden rentouttamaan seurueeseemme sen verran säikähtäneitä katseita, että katsoimme parhaaksi suorittaa Moko-biilillä käsijarrukäännöksen ja hikoilla loppumatkan. Hetken jaksoimme kuitenkin herkutella ajatuksella, että olisimme alkaneet muitta mutkitta kantaa Marshallia pihaan: “Tännekö oli tilattu Marko Annala & Tanssiorkesteri Helvetistä?”

Suonenjoella Malpractise soitteli teknistä heviään, kun karautimme portista sisään. Tässä vaiheessa päivää tapahtumaa näytti vaivaavan yleisökato, vaikka puitteet olivatkin mitä parhaimmat. Mekin hakeuduimme samoin tein viereisen lammen rantaan ja kuolemaa uhmaamaan kymmenmetrisen hyppytornin kupeeseen. Aivan ylimpään kerrokseen ei kukaan vanhoista läskeistä uskaltanut, mutta puoliväliin kuitenkin. Niiden molskahdusten jälkeen vain pitkät yhtäjaksoiset sateet voivat nostaa veden pinnan uintireissuamme edeltäneeseen korkeuteen.

Itse keikka oli ehdottomasti eräs mainion keikkakesämme huipuista. Settimme alkuun mennessä teltoista ja puskista oli noussut tuhannen ihmistä mesoamistamme ihmettelemään. Ja minkälainen yleisö se olikaan! Oivallinen soittoaika puoliltaöin tuntui tietenkin omassa, mutta ennen kaikkea yleisön vireessä: Koimme yhtyeen ja yleisön välisen vuorovaikutuksen hienoimmillaan. Kiitos eturivin sekopäisille savolaisille! Kaikesta kaatuilusta, piuhojen sotkemisesta, pullistelusta ja yleisestä euforiasta huolimatta tuntui siltä, että soittokin kulki. Itse on tosin vaikea arvioida asian todellista tolaa. Sen verran sekaste adrenaliinista tuli taas oltua.

Keikan jälkeen osa seurueestamme joutui liukenemaan kotimatkalle. Sitkeimmät paikalle jääneistä kuluttivat patterinsa loppuun juhlistamalla yli odotusten onnistunutta keikkaa. Tapasimme mm. musiikkimme ystäviä, jotka vieraanvaraisesti pitivät huolta nestetasapainostamme. Kiitos ja anteeks, Jyväskylässä nähdään.

Kaikille festareille ei ilmeisesti riitä väkeä tungokseksi saakka. Korialla oli kerrassaan loistava sää, eikä bändeissäkään ollut valittamisen aihetta. Järjestelytkin vaikuttivat olevan ihan hyvällä mallilla. Jostain kumman syystä suurempi kansainryntäys jäi kuitenkin odottamaan itseään.

Mitäs moisista, eipä Korialle lähdetty maailman menoa ja sen epäreiluutta päivittelemään, vaan tarjoamaan paikalle saapuneille muutamakin kipakka tahti kiihkeää hevijytkettä. Soitto kulki, hiki virtasi lailla Niilin ja äijät antoivat kaikkensa Korian hehkuvan auringon alla. Kesällä on casino online holland kyllä niin vitin siisti rokata, vaikka aivot (mitkä?) meinaavatkin räjähtää. Voin vannoa, että tulevalla syksyn klubirundilla tulee moista paahdetta ja ulkoilman riemuja monta kertaa ikävä.

Keikan jälkeen meille lahjoitettiin arviolta noin kottikärryllinen kaljalippuja, joiden tuhoamiseen syystä tai toisesta oli kykeneväisiä vain muutama ukko. On siinä vaan jotain niin perin hellyttävää kun aikuiset miehet kiskovat olutta silmät riemusta kiiluen kaksin käsin, kun nyt “kerrankin” ilmaiseksi saa. Kesätyönä (ja muulloinkin) rokkaus on vallan vaativa laji, jos sattuu yhtään oluesta pitämään. Se ei nimittäin juomalla lopu. Syksyn rundi saattaa kulkea nimellä “Turvonneet läskit lauteilla -paluu.”