MOKOMA.COM

Löylykauha kainaloon ja nenä kohti menosuuntaa. Näinhän se menee, Jyväskylä ja löylykauha on tätänykyä yhtä erottamaton parivaljakko kuin vaikkapa Auvo ja Kultsi. Taannoinen löylykauhahassuttelu jyväskyläläisessä ravitsemusliikkeessä alkaa elää ihan omaa elämäänsä. Ainakin meidän mielestä sillä muilta ei olla edes kyselty. Omalla tavallaan tämä kertoo myös Mokoma-orkesterin “hurjuuden” tasosta. Eli kokolailla poikamaista puuhastelua, jos vertaa vaikka Mötley Crüen “Dirt” -kirjassa kerrottuihin aktiviteetteihin. Mut kyl myö viel joku päivä! Vähän vielä treenataan…

Jyväskylässä oli kylmä. Lutakossa oli kylmä. Talvella on joskus kylmää. (Eikö Iron Cross keikkaillut talvisin, vai mitähäh??? Too hot to rock, jepjep..) Juuri vaihdetut rumpukalvot yhdistettynä tähän helvetilliseen kylmyyteen aiheuttivat rumpujen lähes täydellisen soimattomuuden. Opettele tässä nyt sitten vielä vanhoilla päivillä rumpuja virittämään. Mie en ala. Vähän lohtua toi Viikate kollega Simeonin tunnustus, että ei hänkään taida rumpujenvirityksen kaikkia saloja. Mehän voitaisiin perustaa sellainen viritystaidottomien rumpalien turvakoti tai joku vitin iltapäiväkerho. Siellä rumpalit voisivat purkaa pettymyksen tunteitaan ja kerrata kaikkia epäonnistuneita viritysyrityksiään. Lopuksi kuivattaisiin kyyneleet samaan nenäliinaan ja halattaisiin tavattoman hellästi ja pitkään. “Kyllä se siitä, kapulaa pystyyn ja uutta kalvoa koukkuun” -toivotuksen kaikuessa tinnityksen runtelemissa korvissamme, lähtisimme kohti omia rumpupallejamme. Ilmoittautumisia otetaan saunavastaan.

Vitit vireestä. Kun koittaa aika rokata, silloin rokataan oli vire mikä hyvänsä. Äijien ja soitinten vire oli vahvaa perustasoa. Ei tarjottu ultimaattista rock’n roll räjähdystä, mutta ei se nyt ihan paskakaan veto ollut. Muutama uusi biisi sai ensiesityksensä suurelle yleisölle ja kai siellä lavalla jotain muutakin tapahtui, mie en vaan muista. “Takatalvi” omistettiin keikkamyyjä Toko-toko-toko-toko-toko-tokolalle, jolle kuuluu kiitos myös yösijasta & aamupalasta, eli tattis vaan!

Keikan jälkeen orkesterin ‘kikkeliskokkelis kainalopieru -osasto’ tutustui innostuneena takahuonetarjoiluun ja Jyväskylän yön tarjoamiin iloittelumahdollisuuksiin. Pienen pettymyksen aiheutti allekirjoittaneen & kitaristiroudari Santun järjestämien keski-aikaisten turnajaisten vähäinen kansansuosio. Tarkoituksena oli napata valtava palmu (terveisiä Adelle!) kainaloon ikäänkuin peitseksi, hypätä kaverin reppuselkään, kiihdyttää “ratsu” hurjaan laukkaan ja kohdata samoin varustautunut parivaljakko yökerhon käytävällä. Toinen orkesterimme kitarasankareista piti ajatusta hyvänä, mutta ilmoitti kuitenkin jättävänsä turnajaiset väliin, koska ei haluaisi millään viettää yötään putkassa. Ei väkisin.

Kovasti odotettu paluu Lemille sai ikävän käänteen vain muutamaa tuntia ennen soundcheckiä, kun Marko joutui jättämään keikan väliin perhesyiden takia. Äijät olivat kuitenkin latautuneet heavyn soittoa varten, joten toimettomaksi ei rytmiryhmä suostunut jäämään. Sielu huusi metallia.

Päätimme tehdä pienen nostalgiatripin 90-luvulle ja veivata muutaman kappaleen Hessu ja Markon sekä allekirjoittaneen jo edesmenneiltä orkestereilta Slumgudgeonilta ja Mind Riotilta. Jälkimmäisen repertuaarista ehdittiin ottaa haltuun viimeiseksi jääneltä Inferno Go Go -levyltä Sweet Melancholy ja Embrace. Trilogia tuli täyteen, kun settiä täydennettiin Isolation -kappaleella. Hessu pääsi mikin ääreen, kun Gudgeonin legendaarinen Levitation lisättiin listaan. “Hessuhan oli kuin nuori puuma”, luonnehti Janne miehen tulkintaa. Koska kaikkien piti päästä laulamaan, päätettiin joulukuun Tampereen keikkaan silmällä pitäen kokeilla myös Deathin Open Casketia. Kuisma sai astua Chuckin suuriin saappaisiin. Ja Kuismahan örisi antaumuksella. Ja hyvin.

Saavuimme Tapiola-talolle saunanraikkaina, vaikka kakkaa taisikin olla hieman joka ukon housussa. Ex temporee -ideamme meinasi alkaa kaduttamaan soittoajan lähestyessä. Nousimme kuitenkin rohkeasti lavalle Staminan heitettyä vakuuttavan keikkansa. Mind Riotilla alettiin, ja äänihän siinä meni. Tunnelataus oli orkesterin historian sekavimman viikon jälkeen liioiteltu. Soitto kulki kuitenkin ihmeen hyvin. Open Cascet sen sijaan tuotti jonkin verran tuskaa. H-vire ei oikein toiminut niin nopeassa kappaleessa. Levitation päätti setin ja nostatti nuorempien pelimannien karvat pystyyn.

Meillä oli kivaa, heavyn soitolle oli (taas) mielenterveydellinen tilaus. Valitamme Mokoman keikan peruuntumista ja kiitämme mahdollisuudesta sielunhoitoon. Mokoma palaa tantereelle Jyväskylässä 30.11. Mosh.