Mikäs oli Sirkkeliin lähtiessä, kun takana oli mainio veto muutama päivä sitten Nosturissa ja lauteina toimisi Nosturin tapaan maan terävintä kärkeä edustava Tavastia-klubi. Jo lähtökohtaisesti keikasta teki hieman erikoisen setin lyhyys: selvää jälkeä piti syntyä alle puolessa tunnissa. Eihän siinä ehtisi tulla edes hiki.
Myöhemmin tuona iltana hikikarpalot virtaisivat kuitenkin valtoimenaan – nimittäin tuskasta.
Soundcheck tehtiin vajaalla porukalla, kun Kuisma ei päässyt paikalle sählypelinsä takia. (EDIT: On se 3. divarissa salibandyä, vaikkakin huonoa sellaista. – Kuisma) Paitamyyjänä, kitarateknikkona ja suurena humoristina tunnettu Santtu “Sage” Hämäläinen kuitenkin paikkasi kitarataiteilijaa ansiokkaasti.
Tavastian mainiot pöperöt nautittuamme vetäydyimme Hygelle odottelemaan keikan alkua ja nauttimaan jääkiekkoviihteestä. Sitten se tapahtui. Puhelin soi, “langan” päässä sopertaa Kuisma ACL:stä, MCL:stä, NHL:stä, sairaalasta ja ties mistä. Selväksi kuitenkin tulee, että miehen ja polvensa tila on huono ja saapuminen keikalle vähintäänkin vaakalaudalla.
Mutta kun rokkari on ajanut itsensä keikka-moodiin, on tuosta tilasta mahdoton peruuttaa ilman esiintymistä ja/tai kokovartalopuudutusta. Alkujärkytyksestä toivuttuamme teimme muutamassa sekunnissa johtopäätöksen, että soittamaan on päästävä ja että Mokoma nousisi tänään Tavastian lavalle kahden kitaristin voimin, nimistä ja naamoista viis.
Muutaman sekunnin kuluttua edellisestä päätöksestä, oli Hygen vanha Charvette-kitara jo lyöty Santtu “Peloton” Hämäläisen syliin ja Kurimus-cd stereoihin. Enimmäkseen klassisen kitaran parista kannuksensa hankkinut Santtu sai tiukahkon haasteen: kuusi biisiä thrashia lihasmuistiin kolmessa tunnissa ja ensiesiintyminen rokkikeikalla täydellä Tavastialla!
Kynsiä pureskellen vastaanotimme viestejä Kuismalta tilanteen etenemisestä: “ristiside ilmeisesti poikki”, “puolen vuoden juoksukielto”, “kolmiolääkkeitä”, “iso viskipullo”… Kuisman saapuminen näytti yhä epävarmemmalta, mutta helpotukseksemme Santtu otti ohjelmistoa haltuun pikavauhdilla.
Santun treenaus jatkui täyden Tavastian takahuoneessa, kunnes hartaasti odotettu puhelinsoitto tuli: “Mie oon taksissa. Vitutti ihan liikaa. Tulkaa kohta hakee mut ja kitara ovelta.” Pian talutimme sisään henkisesti ja fyysisesti koville joutuneen, kepeillä nilkuttavan miehen, jota aiemmin tapasimme kutsua myös nimellä “Herra Mukavuudenhalu”… Nykyisin kaverin koko nimi kuuluu Kuisma “Bad Muthaf***a” Aalto.
Santtu sai yhden miehen valmiusjoukoksi ryhtymisestään palkkioksi vuolaita kiitoksia ja toverillista läheisyyttä. Pystytettyään Tavastian lavalle Kuismaa varten inva-paikan, palkittiin hänet vielä ylennyksellä tekniseksi upseeriksi.
Itse keikka sujui kaiken jännittämisen jälkeen loistavasti. Tilaisuus adrenaliinin purkamiselle tuli todella tarpeeseen. Soitettuamme sovitut kuusi kappaletta ja Kuisman päästyä takahuoneeseen, alkoi uhkaavasti vaikuttaa siltä, että yleisö tahtoisi lisää. Koska missään ei näkynyt lavamanageria puhaltamaan peliä poikki, totesimme Kuisman kuntouttamisen olevan prioriteetti. Niinpä mies sai voimistaa käsilihaksiaan ja nilkuttaa keppeineen takaisin baarijakkaralleen soittaakseen vielä kappaleen verran Chargedia. Koska oletimme aikamme olevan jo selvästi ylitetty, vedimme joukkomme jälleen lavalta. Mitä vielä. Jengi huutaa lisää, eikä dj reagoi mitenkään. Tahtoivat Avoimen haudan, jota ei oltu soitettu aikoihin, eikä muuten ollut tarkoitus enää soittaakaan. Mutta vaikea sitä on esiintyvän taiteilijan (lue: narsistipaskiaisen) kieltäytyä yleisön kutsusta. Ei muuta kuin Kuisma vielä kerran lavalle ja Deathia kehiin…
Keikka oli ehkä erikoisin, mutta myös antoisimpia soittamiamme. Tapaus kertonee myöskin jotain tätä hommaa tekevän mielenlaadusta tai kenties sen puutteesta: rokkihommia ei perkele jätetä väliin, vaikka niitä olisi tarjolla joka päivä ja vähintäänkin yllin kyllin. Edellisen kerran orkesterimme nousi lavalle vajaamiehisenä Lemillä. Silloin joukosta puuttui Marko…
Kommentit
Tästä keikasta muistan parhaiten paitsi tuolilta soittavan hevi-kitaristin myös kommentin: “työhän ootte joka keikalla, ainakin Lahti-Tampere-Pori-Turku-Helsinki akselilla”. No niinhän me tosiaan oltiin, ja taidan kyllä ottaa tässä antaa meille kunnian siitä, että taidettiin siskon kanssa olla teidän ekat “bändärit” jotka oikeasti kiersi keikoilta toiselle ympäri ainakin Suomea. Sen jälkeen on kyllä pistetty paremmaksikin muiden toimesta. Mutta luulenpa että me oltiin ekat 🙂
Hassun enteellinen tapahtuma tämä, kun Santtu oli jo lähellä joutua lavalle ekaa kertaa, mutta emmepä tienneetkään että seuraavalla virallisella keikalla Santtu olisi jo orkesterin jäsen. Tämä jäis siis Hessun viimeiseksi viralliseksi keikaksi; yhden hääkeikan heitimme vielä Heikin kanssa ennen kevään 2004 keikkoja.
Muistan olleeni treffeillä kun Kuisma soitti, että pystyissös millään hakemaan Malmilta sairaalasta. Olin kovin yllättynyt, että Kuigeli kävi soittamassa vielä keikan tuon epistolan jälkeen. Se oli hyvä keikka.
Jätä kommentti