Kotikenttä paras kenttä. Näin ei ole aina ollut, mutta viime aikojen trendi Lappeenrannan keikoilla on ollut kovasti nousujohteinen. Maanantaiveto yökerho Nitetrainissa ei äkkiseltään kuulosta kovin jännittävältä iltapuhteelta, mutta sitä siitä tuli.
3/5 yhtyeestämme otti varaslähdön kotiseutusessioon saapumalla paikkakunnalle jo perjantaina Machete -yhtyeen treenien merkeissä. Pitkät rokki- ja saunasessiot maaseudun rauhassa olivat sittenkin mieluisaa vaihtelua bussissa istumiselle. Jotta ei aivan pääsisi totuus unohtumaan, kävimme kuitenkin mm. perjantaina kylillä toteamassa Kotiteollisuuden keikan kivikovaksi.
Maanantai alkoi leppoisasti kepeän roudailun ja haastelun merkeissä. Saatuamme kamat Nitetrainiin suuntasimme legendaariselle nuorisotalo Monarille, josta käsin YleX teki päivälähetystään; Illan keikkahan oli siis osa YleX-päivää. Juteltuamme ne ja nämä poistuimme soundcheckiin, jossa olimme kerrankin ajoissa. Ehdimme vihdoin treenata live-kuntoon kappaleen Sudet ihmisten vaatteissa. Samalla tapasimme illan ensimmäisen esiintyjän Elastisen, jonka kanssa yhteisiä puheenaiheita riitti. Mieshän pyörittää Rähinä Recordsia, jonka toiminta muistuttaa hämmentävän pitkälti Sakara Recordsia.
Nitetrainin soundcheckin jälkeen käydään aina perinteisesti aterioimassa läheisessä, varsin tasokkaassa ruokaravintolassa. Tänä nimenomaisena iltana paikan hillitty tunnelma vaihtui kuitenkin pystypainiin.
Tarjoilija ohjaa kuusihenkisen seurueemme meille varattuun pöytään. Ruokalistoja selaillessamme bongaamme viereisestä pöydästä kohtuullisen hyvin menestyneen kirjailija Arto Paasilinnan seuralaisensa kanssa. Pikainen vilkaisu kertoo, että kirjailijalla on ollut nk. kuppi maitilla – ja huolella.
Tovin istuttuamme Paasilinna päättelee meidän olevan muusikkoja ja avaa keskustelun. Mies kyselee kohteliaasti, että missä meidän on tarkoitus esiintyä. Kerromme hänelle paikan ja sijainnin. Paasilinna ei kuitenkaan malta odottaa keikkaan asti, vaan pyytää meitä laulamaan hänelle saman tien. Kieltäydymme kohteliaasti ja kerromme viettävämme päivällistaukoa. Muutenkaan laulaminen hiljaisessa ruokaravintolassa ei tunnu hyvältä idealta.
“Laulakaa Sininen ja valkoinen”, Paasilinna jatkaa kohta. Annoksemme ovat jo saapuneet, joten kieltäydymme ateriointiin vedoten. Yritämme muuttua näkymättömiksi, kuten toisinaan joutuu raitiovaunun takaosassa tekemään, kun päihtyneet asiakkaat käyvät turhan tuttavallisiksi.
“Minä olen kirjailija Arto Paasilinna!”, mies lausuu jo selvästi korotetulla äänellä. “Minusta on erittäin loukkaavaa ja törkeää, että ette suostu laulamaan.” Hämmennymme sävyn muuttumisesta ja pahoittelemme tilannetta. Kerromme, että haluamme vain nauttia päivällisemme ja poistua töihin.
Vetäytymisemme kuitenkin vain ärsyttää kirjailijaa lisää. “Syökää nyt viimeinen aterianne, sen jälkeen alkaa tappaminen!”, kuuluu seuraava hiukan yliampuva repliikki. Paasilinna kertoo ottavansa neljä meistä niskalenkkiin ja tappavansa loput toisella kädellään. Hän ilmoittaa myös pistävänsä kahdeksan ruumisarkkua tilaukseen. Sen verran alkaa tässä vaiheessa huumorinhillintä kuusimiehiseltä seurueeltamme pettää, että Marko joutuu hissukseen lohkaisemaan Sibeliusta mukaillen: “Olen kirjailija, en matemaatikko!”
“Uhkaukset” jatkuvat, mitä ei ollenkaan jarruta Paasilinnan jo pitkään kärsivältä näyttäneen seuralaisen poistuminen paikalta. Kun kirjailija nousee hihojaan käärien seisomaan, kiitää tarjoilijatar hänen eteensä näköesteeksi. Samalla tyttö kehottaa meitä lopettelemaan aterioinnin ja siirtymään kahville pubin puolelle. Ihmettelemme hiukan keskenämme rähinöitsijän saamaa VIP-kohtelua tästä kuitenkaan valittamatta. Paasilinnan tavoin käyttäytyvä Mattimeikäläinen olisi lentänyt ulos aikaa sitten, nyt katsottiin parhaaksi siirtää pöydällinen muita asiakkaita.
Koska nillittäminen ei ole lajimme ja annokset alkavat olla lopullaan, päätämme helpottaa tarjoilijattaren työpäivää toimimalla hänen pyyntönsä mukaisesti. Kun nousemme seisomaan, Paasilinna näkee tilaisuutensa koittaneen. Kirjailija hoipertelee kohti häntä lähinnä olevaa seurueemme jäsentä – eli meikäläistä – ja tarttuu napakalla otteella käsivarsista kiinni. Joudun pitämään miestä lempeällä otteella etäämmällä, koska tarjoilijan voimat eivät tunnu aivan riittävän. Nyrkkiäkin Paasilinna heiluttaa päänsä yläpuolella – vaikeaa tosin on päätellä hakeeko mies tasapainoa vai virittyykö siinä lentopallomaila iskuun. Sen verran hutera on kuitenkin iäkkäämmän taistelijan kunto, että tarjoilija saa pidettyä hänet hetken paikallaan, jolloin vetäydymme tantereelta pubin puolelle. “Saikkonen pitkä, Paasilinna lyhyt”, keventää vielä joku seurueestamme tunnelmaa istahtaessamme pubin tuoleille.
Tilanne kieltämättä pilasi muuten niin maittavasta ateriasta nauttimisen. Muutenhan välikohtaus oli lähinnä surullisella tavalla huvittava – ei ollenkaan uhkaava, vaikka virtuoosimaiselta kielenkäyttäjältä kelpo solvaukset irtosivatkin. Ravintola hyvitti tilanteen meikäläiselle ilmaisella oluttuopilla. Tähän kompensaation olin täysin tyytyväinen.
Mitä Paasilinnan käytökseen tulee, niin tuollaistahan voi tapahtua, kun helvetin huono päivä ja napakka känni osuvat samalle päivälle. Mutta kieltämättä tilanne toi uudenlaista näkökulmaa edellisellä viikolla tv:stä nähtyyn ohjelmaan, jossa Paasilinna ihmettelee, että “Miksi minun pitäisi olla nöyrä?”
Pystypainiaihe olkoon loppuunkäsitelty. No hard feelings, kirjailija Paasilinna. Siirtykäämme siis itse asiaan eli heavy metallin rauhanomaiseen maailmaan.
Nitetrainissa on harvinaisen heterogeeninen yleisöjakauma. Hiphop -porukka huutaa idoliaan lavalle rokkarien seuratessa toimintaa hieman taaempaa – hauska jännite täälläkin. Vaikeuksia emme tosin odota, koska tiedämme näiden kaikkien ihmisten olevan maanantaina yökerhossa vain musiikin takia.
Loppuilta sujuu kuin sujuukin ilman ryppyjä tunnelmassa. Elastinen hoitaa leiviskänsä tyylikkäästi. Musiikkityylinsä ei ole aivan meidän teekupposemme, mutta kaverin kiistämätön kyvykkyys ja mainio persoona tekevät vaikutuksen.
Hiphopin vaiettua hevikansa valtaa eturivin ja piiskaa meidät soittamaan yhden parhaista keikoistamme. Meininki ei repeä hulvattomaksi riehumiseksi, mutta joka ukko vetää tunteet aivan pinnassa. Muutamista yleisöstä kuuluvista kommenteista päätellen tämä myös välittyy. Eräs keikan kohokohdista on checkissä harjoiteltu Sudet. Ihmettelemme hiukan, miksi olemme soittaneet kappaleen livenä vain pari kertaa ennen tätä.
Keikkaa edelsi alho, johon olemme alkaneet hetkittäin vajota keikkatauon häämöttäessä. Vauhtihan hyytyy pian puoleksi vuodeksi, jonka aikana pitäisi osata elää jotenkin muuten kuin viikonloppua ja keikkoja odottaessa. Tällä kertaa tuo alavire onnistuttiin kääntämään positiiviseksi vimmaksi vuoden toiseksi viimeisen keikan kunniaksi.
Jätä kommentti