Studio 2007

Nujerra ihminen valmistuu pikkuhiljaa. Kipale osoittautui hankalammaksi kaikkien instrumenttien osalta mitä alunperin ajattelimme. On meinaa vähän kerroksia ja sen semmosia tuloillaan. Melkein kaksi päivää on nyt tahkottu samaa biisiä, ja yritämme motivoida toisemme sillä, että lopputuloksesta tulee aivan fan-tas-ti-nen. Santtu ja Miitri sovittaa parhaillaan basso-osuuksia ja allekirjoittanut tuomitsee biisin tekijän veto-oikeudella kaikki ideat lähtökohtaisesti paskoiksi. Pitäisköhän juoda tölpäkki kaljaa niin ei olisi niin pirun kriittinen kaiken aikaa.

Eilen illalla leiskasin aikaa tappaakseni Massikalle uudet kotksasivut. Tuli pistettyä vähän hevisohryä kehiin ja ainakin bändin pojat tykkäsivät.

Jaaha, oisko työmiesten pekulointitauko tuumailutupakoineen jo ohi? Pitää käydä tsekkaamassa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Jaahas, kolmas viikko alkamassa. Vissiin. Mie kirjoittelin viime viikon lopulla pitkät analyysit vahvistimista, niiden kohinoista, soittamisesta ja vaik mistä. Marko kuitenkin kävi vähän koneella, eikä kirjoitusta näy enää missään. Turhauduin ja palasin näppäimistölle vasta nyt. Johannes, Johanna: Marskilta voi poistaa moderaattorin oikeudet.

Viime viikolla rapsuteltiin kielisoitinpohjia biisi per päivä -tahdilla. Toisaalta vauhti tuntuu hitaalta, toisaalta taas joka päivä on mukava poistua paikalta valmiiden pohjien kanssa.

Soittovauhti taas oli kaikkea muuta kuin lupsakka. Työnimi Häpäisyn sahaamiset olivat hurjinta online pokies mitä tässä yhtyeessä on koskaan joutunut toimittamaan.

Viikonloppuna käväistiin tuossa viereisellä kentällä keikalla, mikä oli aivan mukavaa. Reuhaaminen maistui yllättävän hyvin, vaikka aivot ovatkin studioasennossa. Keikka oli itseasiassa silkkaa juhlaa aina huviluvan loppumiseen asti kesken encoreiden. No, Janne kertoilee näistä lisää keikkapäiväkirjassa.

Enää kymmenen piisiä soittamatta. Kuisma alkaa kohta raapia Nujerra ihmisen pohjia, siitä se lähtee. Tästä tulee hyvä levy, luulisin näin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007



Tuomo ja Santtu pekuloi.



Marko ja Santtu pekuloi.



Pedaalit pekuloi.



Tuomon kitarat pekuloi.



Kuisman kitarat pekuloi.



Saadaanhan niitä nuotteja pekuloinnin lomassa välillä narullekin…



… kunnes kuvaan ilmestyy pelkät soittokengät. Soittaja itse on hävinnyt jonnekin. Arvatenkin pekuloimaan.



Natsikuunteluvuorossa herrat Göring ja Speer.



Äänentuotantokeskus.



Santero rokkaa like never before.



Näissä porukoissa 100% keskittyminen takaa 75% keskittymisen ja sitä kautta 50% suorituksen. Ja sehän riittää!



Näitäkin testattiin. Ei tarttettu.



Paleletsie Tuomo kun sie noin täriset? – Eiku mie louhin!



Ilmeestä päätellen Miitri ajattelee, että tää on taas tällainen vittumainen päivä toimistolla.



Pekkeli kävi mein kaa kaataas.



Hyrde and. Kuunneltiin niitten treeninauha. Hellyyttävän keskinkertaista paskia!



Kaikkakin se siinä.



Tähtituottaja Joutsenniemi valvoo tilannetta kuin kesäisen metsäniityn yläpuolella, lämpimän ilmavirran nosteessa leijaileva haukka.



Lavastettu kuva. Oikeasti meidän kitarat virittää Nightwishin kitarateknikko Ä. Toiviainen.



Professori Saikkonen tutustuu putkivahvistimen saloihin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Nyt on lauantai ja studiolla maatumisen sijaan lepään vanhempieni kotitilalla Joutsenossa.

Eilen saatiin tosiaankin aikaiseksi hurumykke. Kielisoittajat taituroivat jo torstai-iltana Tuomon sylin (joka loppumetreillä alkoikin kuulostaa enemmän vanhalta Fear Factorylta kuin Strapping Young Ladilta), ja perjantaiaamuna ukot paiskoivat 225 tempossa kulkevan sahausrallin työnimellä Haepaeisy. Tämän jälkeen päätimme kokeilla josko laulu kulkisi. Sulkeuduin studion saunaan availemaan ääntäni ja aloitin Tuomon sylistä, jossa vaihdellaan kimurantisti laulusta huutoon, huudosta lauluun ja jossa on säkeistössä vaikea kohta, jota en Tuomon mukaan ole koskaan laulanut oikein. Haastetta lisäsi ennakolta myös a-vire, joka ei nopeissa riffeissä helpota pohjaäänten kuulumista. On kuitenkin aivan eri asia laulaa treeneissä kun studiossa hyvin hinkattujen pohjaraitojen päälle. Vireen kuulumisessa ei tällä kertaa ollut ongelmaa ja vaikeatkin kohdat menivät pienellä vaivalla kohdalleen. Miitri jopa sanoi olevansa miusta ylpeä, kun naulasin erään vaikean kohdan kerralla paikoilleen. Otin tämän suurena kohteliaisuutena, sillä Miitri ei ole mikään jees-mies eikä yleensä liiemmin kehuskele.

Mutta ehkä Miitri olikin vain taitava tuottaja ja loi miuhun itseluottamusta. Onnistuneen suorituksen jälkeen menin takaisin lauluhommiin ja meuhkasin vielä Sahalaidan ja Haepaisynkin narulle. Matalampi murina ja perushuuto olivat hyvin läjässä ja hankaluuksia tuotti vain kirkuminen, joka ei tuntunut lähtevän millään. Onneksi kyseisissä kappaleissa kirkuminen rajoittui kuitenkin vain muutamien rivien häntiin ja ne saatiin piiskaamalla kohdalleen.

Viikosta jäi hyvä maku. Soundit tuntuvat jo tässä vaiheessa valmiimmilta kuin aiemmin, ja kaikkea on tarpeeksi, jotta jokaisen instrumentin sointia voi ennemminkin alkaa leikkaamaan sopivaksi kuin etsiä taajuuksia joita siinä ei ole. Itselleni viikko oli melkoista kykkimistä, kun lauluhommiin pääsi käsiksi vasta perjantaina. Niinpä yritin kehittää jotain mielekästä tekemistä illoiksi. Kohokohtana jäi mieleen keskiviikkoillan reipas juoksulenkki studiolta tänne nuoruuskotiini pieniä kyläteitä pitkin. Matkaa reppu selässä koitui 21 km, mutta mikäs se on kauniissa maaseutumaisemassa juostessa.

Tänään on sitten yömmemmällä kesän viimeinen keikka Rock to the River täällä Imatralla niin ikään. Seuraavasta keikastahan ei ole vielä aavistustakaan, mutta uskoisin että tavallisilla keikoilla meitä ei nähdä enää tänä vuonna.

Voikaahan hyvin ja nähdään taas maanantaina kun hommat jatkuu.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

18.8.2007 Rock To The River, Imatra

Perjantaina oli vielä kiihkeä äänityspäivä Music Brossin uumenissa. Saavuimme Kuisman kanssa paikalle heti aamusella ja totesimme meiningin vähintään lupaavaksi. Tuomo sahasi kuin vesikauhuinen gerbiili “Haepaesyn” kuudestoistaosia tempoon 225bpm ja päiväunieni aikana Marski olikin hypännyt mikin varteen ja antoi kitapurjeensa laulaa. Pätevää raporttia kautta linjan. Työt päättyivät suhteellisen ajoissa, joten koko orkesteri pääsi tahoilleen viettämään ansaittua lepoiltaa sukulaisten parissa. Lauantaina tulisimme nakkaamaan kamamme Monsteriserin velmujen kyytiin joskus kuuden ja kahdeksan välillä, mutta ehdottomasti lähempänä kahdeksaa, ja näin ollen päiväsaika jäisi ihan huilitarkoituksiin. Itselleni tarttui kaupunkireissulta mukaan ilmakivääri ja läjä panoksia, ja johan sujui päivä sähäkästi! Ensi kesän keikkareissuille ilkkarit messiin joka jätkälle ja levikkeille tölkkejä räiskimään! Ettei vaan tulisi sanomista…

Saavuimme festarialueelle hyvissä ajoin, Maj Karman vetäessä settiään. Ylpöllä tuntui olevan vauhti päällä tai ainakin antipatioita mikkitelineitä kohtaan. Ilmeisesti taustalaulut, ja miksei päälaulukin, vedetään jatkossa head-seteillä kun telineet tuntuivat olevan kokolailla tiellä. Näyttäisi muuten melko freesiltä! Savolaisella on muuten vähintään Harjavallan syvimmät bassarit.

Joe Lynn Turneria tuli katseltua lavan vierestä ukon vetäessä heavy rockin ehdottomia klassikoita, suomalaisista laatumuusikoista kootun taustabändinsä kanssa. Komea oli heavy-veteraanin ääni edelleen ja aroilta nuoruusvuosiltani tutut biisit kuten Death Alley Driver, Can’t Let You Go ja Street Of Dreams sykähdyttivät edelleen. Erityispisteet taustalaulajattarista, tai ainakin kireistä punaisista nahkahousuista. Joe on muuten noin 155 cm pitkä ja tähän on laskettu mukaan kuohkea tubee.

Soittoaikamme oli niinkin villi kuin kello 01:00, joten ilta oli viilentynyt ja pimeys laskeutunut Imatran viidakoihin. Tämä ei kuitenkaan haitannut kun lähdimme veistelemään kesän viimeistä savottaa, joskin jostain kumman syystä hivenen myöhässä. Itselläni kylmyys ja kunnollisen lämmittelyn puute otti vähän käsiin, mutta se ei ollut ongelma, koska fiilis oli melkoinen. Näytti myös siltä, että muutkin ukot antoivat kaikkensa kesän finaalille. Kuisman soittaessa Säästä sanasi sooloa, Tuomo suoritti omaa sooloaan pyörimällä Kuisman jaloissa selällään kuin nurin kipattu kilpikonna. Kerrassaan mahtavan näköistä puuhaa kun vanha mies innostuu irrottelemaan! Liekö johtunut tästä vai mistä, mutta seuraavaan osaan lähdimme progressiivisesti eri kohdista, palataksemme lyhyen sekoilun jälkeen samaan kohtaan kappaletta. Tämä on sitä rautaisen ammattitaidon tuomaa tulkinnanvapautta, yrittäkää Ogelin jätkät perässä! Heh.

Perussetti on takana ja yhtye uhkuu lavan takana voimaa ja intoa. Toteamme, että eiköhän tämä ole encoren paikka ja Nikulan Jonen lietsoessa Imatran Inkereitä ja Ilpoja kannustukseen, marssimme takaisin lavalle. Mikkelissä totesimme Sahalaidan svengaavan mainiosti, joten aloitimme encoret sillä. Saamme biisin soitettua ja olemme siirtymässä seuraavaan kappaleeseen kun monitoreista alkaa kuulua pulinaa, että keikka pitäisi lopettaa saman tien, sillä huvilupa on umpeutunut. Siis mit vit!?! Päätämme hämmentyneinä jatkaa settiä, sillä aloittaessamme encoreja ei lavalla näkynyt minkään valtakunnan stagemanageria, joka olisi informoinut meitä tilanteesta. Jatkamme siis soittamista Kasvot kohti itää –kappaleella ja nyt lavan vieressä viittoo parikin tyyppiä käsiään sen merkiksi, että soitto tulisi lopettaa ja vähän äkkiä. Miksauspöydän päässä näkyy myös saman tyyppistä elehdintää. Miten nyt yhtäkkiä kaikki tuntuvat tietävät huviluvan päättymisestä, eikä esimerkiksi muutama minuutti sitten kun suunnittelimme lavalle palaamista? Jos homma olisi ollut orkesterin tiedossa olisimme pystyneet käyttämään muutaman minuuttimme vähän tyylikkäämminkin. Nyt “Kasvot” saa vähintään koomisen ja anteeksipyytelevän lopetuksen kun ensimmäisen säkeistön jälkeen lopetamme biisin kuka mitenkin, ja poistumme lavalta kysyvin ilmein. Tällaista lopetusta ei todellakaan olisi halunnut kesän viimeiselle keikalla, eikä tosin mille muullekaan keikalle. Varsinkin kun tilanne olisi ollut naurettavan helppo välttää: yksi festivaaliorganisaation kuuluva henkilö lavan sivuun kello kädessä ohjeistamaan. Painumme bäkkärille puhisemaan kiukuspäissämme, ja ainoat jotka pahoittelevat sekoilua ovat illan juontaja Nikula ja loppukastetta suunnitellut Hevi-Ari joukkioineen. Ja heillähän ei luonnollisesti ollut kommellukseen osaa eikä arpaa.

Muutenhan Rock To The Riverissä vaikutti olevan ihan kelpo meininki ja tullaanhan myö taaskin, jos pyydetään. Ja mahdollisesti vaikka ei pyydettäisikään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.