1. Stam1na: TBA (levyt 2010)
2. Slayer: World Painted Blood (cd)
3. Kuisma Aalto (konseptisuunnittelijat)
4. Joonas Brandt (taiteilijat)
5. “I had no choice” (sloganit)
Rivimies muistelee, osa 1: Seitsemäs albumi ja uusvanha tuottaja
Palasimme parin albumin tauon jälkeen hovimiksaajamme Aaltosen Miitrin tuotannosta Janne Saksan hoteisiin Hämeenlinnan Sound Supreme –studiolle. Syitä siirtoon oli ainakin kaksi: logistiikka ja taiteelliset tavoitteet.
Hämeenlinna sijaitsee sopivasti bändin jäsenten kotikaupunkien Helsingin ja Tampereen välissä, joten matka keskeisestä sisävesikaupungista ja syrjäiseltä rannikolta studiolle oli suunnilleen samanmoinen. Näinkin epärock näkökulma alkaa tuntua ihan mielekkäältä seitsemättä albumia tehtäessä.
Taiteellisella puolella tavoitteet olivat tietenkin epämääräisempiä. Miitrin kanssa homma on aina toiminut hienosti, joten amerikkalainen ei olisi nähnyt siirtoa perusteltuna – don’t fix it if it ain’t broken. Yhtyeemme on kuitenkin aina elänyt muutoksesta, joten jokaista uutta kokonaisuutta suunniteltaessa meillä on sisäsyntyinen tarve muuttaa jotakin. Kiertueilla muutamme vähintään keikkarupeaman otsikon parinkymmenen keikan välein, myös settilistaa on muokattu taajaan.
Saksan Janne on vanha tuttavuus 90-luvun alun metalliskenestä. Mies tuli tutuksi, kun vaihdoin oman bändini Mind Riotin demokasetin Jannen Sancnity-yhteen nauhaan. Musiikillinen samanmielisyys tuli selväksi heti alkuun, vaikkakin laadullisesti Sancnity tuntui olevan valovuosia edellä. Studiossa kitaroita soitellessa palauttelin mieleen Omnious Visionin riffin. Helppo homma, 19 vuoden jälkeenkin.
Myös henkilökemiat tuntuivat natsaavat. Vaihdoimme parit keikat ja vaihtelimme bändiemme tuotoksia seuraavan parin vuoden aikana. Hauska sattumus on myös se, että muistaakseni tapasimme Kuisman kanssa ensimmäisen kerran Sancnityn keikalla eturivissä. Eipä siellä juuri muita ollutkaan. Eturivistä Mokoman takariviin.
Yhteydenpidossa seurasi vuosikymmenen hiljaisempi vaihe, joka päättyi vuonna 2002, jolloin tarvitsimme demolle äänittäjää. Hakusessa oli parin rokimman levyn jälkeen paluu omille musiikillisille juurille metallisempaan ilmaisuun. Joku korviin kantautunut Saksan äänittämä demo vakuutti niin, että päädyimme tallentamaan Kurimuksen demon Hämeenlinnaan Sound Supremelle.
Mokoman uusi soundi löytyi Jannen avustuksella, joten yhteistyö jatkui parin albumin verran. Muuten olisimme jatkaneet pidempäänkin, mutta aikataulut eivät enää osuneet yksiin Kuoleman laulukunnaiden tekovaiheessa. Toisaalta hyvä niin, koska Miitri loihti omasta mielestäni tuotantomme kestävimmän ja tykeimmän soundimaailman juuri tuolle albumille.
Kahden Miitrin kanssa tehdyn levyn jälkeen yhtyeen kollektiivinen levoton sielu kaipasi jälleen muutosta. Saksan kanssa hommat tuntuivat jääneen vähän kesken, kun yhteistyömme taukosi Tämän maailman ruhtinaan hovin jälkeen. Nyt oli tullut luonteva hetki jatkaa tuota taivalta. Muita tuottajia emme edes harkinneet vakavasti, vaikka joitakin nimiä pudoteltiinkin. Päätöksentekoa tukivat myös Sound Supremen viihtyisät päivänvalolla (!) varustetut studiotilat.
Saksa on Mokomalle sopiva tuottaja, koska hänen musiikillinen historiansa on tärkeimmiltä osin hyvinkin samanlainen kuin meillä. Sancnityn varhaisiin vaiheisiin kuului death metal, mistä on suuri apu kommunikoinnissa. Kaikki tietävät mistä on kysymys, kun soundiin halutaan hitunen ”Mental Funeralia”. Ennen popahtaviin puhtaisiin lauluihin siirtymistään nuori Janne Saksa ilmaisi itseään örisemällä. Tästä varhaisesta kokemuksesta on arvaamatonta hyötyä, kun Marski hakee oikeita sävyjä laulukopissa. Sittemmin Saksa on kunnostautunut jopa palkittujen iskelmien säveltäjänä, joten ymmärrystä myös melodisemmalle ilmaisullemme löytyy. Iskelmäbändihän me kai nykymittapuun mukaan jo olemme.
Kommentit
Googlasin tietoa Sancnitystä ja löysin tän. Tykästyin ko. bändiin joskus teininä kuultuani sitä Metalliliitosta, levyä en koskaan saanut hommatuksi. Oispa kiva kuulla sitä, jos jostain löytyy!
Jätä kommentti
Treeniblogi 2008-09
MarQ kirjoitti:
mutta mitä tarkottaa “osatuottajavastuu”? tekkeekö hää vaan tän esituotantovaiheen ja joku muu hyppää tuottajan palleille ite albumin äänityksiin?
Tietovuotoni edellisessä merkinnässä aiheutti kysymyksiä ja hiukan vääriäkin oletuksia blogin kommenteissa. Siis täsmennetään:
Muistaakseni kaikilla levyillä Mokoma on nimetty tuottajaksi yhdessä miksauspöydän takana istuneen jampan kanssa. Siitä tämä arvoituksellinen “osatuottaja” -termi. Käytännössä osatuottaja osallistuu jossain määrin kaikkiin tuotantovaiheisiin esituotannosta miksaukseen.
Tuottaja tai osatuottaja ei välttämättä ole vastuussa miksauksesta käytännössä, ja näin todella on tällä kertaa. Joku ehti toivottaa tervetulleeksi soundimaailman vaihtumisesta, mutta jossain määrin parin viime levyn linja jatkuu. Miitri Aaltonen tulee nimittäin miksaamaan myös tämän rakenteilla olevan albumin. Saksan Jannen valinnat äänitysvaiheessa toki vaikuttavat sointiin, mutta kuinka paljon? Se kuullaan keväämmällä.
Jätä kommentti
Treeniblogi 2008-09
Enää yhdet treenit jäljellä. Vaan eipä hätää, materiaali ja yhtye tuntuisivat olevan iskussa.
Eilen musisoitiin vaihteeksi Tampereella, kun Kuisma saapui kyläilemään kitaratreenien merkeissä. Meillä on ollut tapana pitää ennen äänityksiä vähintään yhdet kahdenkeskiset treenit, joissa käydään kappaleiden kitarasovitukset läpi pienimpiä yksityiskohtia myöten.
Totesimme kolmen tunnin istunnossa sovitukset melko monipuolisiksi. Suuria tulkintaerojakaan eri riffien soitosta löytynyt. Kahdeksan vuoden yhteissoitto alkaa ilmeisesti kuulua – vihdoinkin.
Tie vei saunan kautta Viikatteen keikalle Yo-talolle. Koko illan saldoksi jäi nippu hyviä kitarayksityiskohtia sekä maailmanlopun krapula, jota sain kärsiä matkalla Helsinkiin Kuisman autossa apumiehen paikalla.
Ohjelmassa oli vielä treenit rivimiesporukan kesken. Marsalkka jäi kotiin potemaan flunssaansa. Soitimme 16 biisiä läpi ja hieroimme muutamat yksityiskohdat paikalleen. Fiilis on vahva. Työnimi Marskin Norski nostatti ensimmäistä kertaa karvat pystyyn. On muuten raju kappale.
Keskiviikkona vielä rapsutellaan kappaleet läpi, jonka jälkeen kutsuu Hämeenlinna. Saksan Janne ottaa äänitys- ja osatuottajavastuu parin levyn tauon jälkeen. Tuskin maltan odottaa.
Jätä kommentti
Kysyttyä
Ettei vaan ois demoa nauhoteltu Sound Supremessä Hämeenlinnassa? Päätellen teidän Back to the Future flipperi -kuvista!
Kyllä vaan. Tarkkanäköistä!
Treeniblogissa sanotaan että ette aio nauhoittaa kaikkia 17 kappaletta mitkä olette kirjoittaneet ja demonneet. Miksi? Vaikka ette laittaisikaan niin montaa biisiä levylle niin kai te nyt kuitenkin jaksatte ne loputkin nauhoittaa – voitte sitten julkaista jonkin ylimääräisen rallin esim. digisinglenä tai laittaa ne kaikki jollekin myöhemmälle kokoelmalle minne heitätte myös ne LJY-sessioiden kaksi ylijäämäbiisiä.
Kyllä me kaikki viimeisen päälle valmiit rallit luultavasti äänitämme, kenties 16 kappaletta.
Tämä nyt tulee vähän myöhässä, mutta haluan kiittää loistavasta Simerockin keikasta. Oli ensimmäinen keikka, jolle itse pääsin mukaan. Ja kun Lujaa Tekoa pamahti ekana käyntiin ja sai olla eturivissä mukana, fiilis oli sanoinkuvaamattoman hieno. Yksi tähänastisen elämäni kohokohdista, kiitos.
Kiitti siulle.
Onko Viikatteen Kuu Kaakon Yllä jo käynyt kuuntelussa? se on bändin paras tuotos
Jokos Mokoman äijät on ehtiny tutustumaan Viikatteen uusimpaan lättyyn Kuu Kaakon Yllä? Jos on ehtinyt tutustumaan niin iskikö uus levy kuin viikate?
On tutustuttu pitkin äänitysprosessia, vitu hyvä. Miitri ja Viikate – a match made in heaven!
Kuinka syvästi Oasiksen hajoaminen kosketti teitä?
Eipä tuo juuri liikuttanut. Eikös siitä ole jo toistakymmentä vuotta aikaakin?
Aluksi pienessä päässäni sain ajatuksen, että Sakara Tour 2016. Mutta sitte vitti mie muistin, että eihän noi lem1läiset elä enää sillon. Sen voi kyllä varmaan korvata Diablolla siinä tapauksessa. Tai järjestää se aikasemmin. Levy kaupan hyllyille ja Seinäjoelle soittamaan. Rytmihäiriö mukaan ja vain online pokies bändinä kiitos hei ja NO SORI!
Hyviä ideoita, jep!
MARKO!!! näin sut (ehkä) waynes coffeen terassilla tänään 2.9.09?????
Kääk.
Mitä söisin öisin?
Juomapuoli on ilmeisesti ollut kunnossa.
Taisin bongata Marskin 31.8 Joutsenossa, ainakin kovin oli näköinen. Olenko oikeassa?
Sota-aikaan vai? Meidän Marski oli reilu viikko sitten treenikämpällä Helsingissä.
Mitä kukin teistä tekisi jos löytäisi maasta suuren summan rahaa (esim. sata euroa) vailla tietoa omistajasta?
Bailattais tietenkin. Paitsi ehkä Marko.
Miksi ette vedä kiertuetta Diablo, Stam1nan, Rytmihäiriön kanssa jotka kaikki vetilis keikoilla toistensa biisejä eikä omia ollenkaan.
Koska idea on paska.
Kannabis lailliseksi?
Ei ole meidän laji tuo hassiksen juominen.
suolainen vai makea? siis ruoka
Sekä että.
Miks naisten paidat Sakaran logolla maksaa vitosen enemmän ku miesten paidat?
Koska lady fit -mallisten paitojen sisäänostohinta on kalliimpi.
Missäs Jarkko luurasi loppukesän, ku ei keikoilla näkynyt?
Sergiolla oli ihan oikea kesäloma, jonka hän päätti viettää lomaillen. Mäntti kun on.
koska tuutte tänne hämeenlinnan suunnille keikalle?
Jos ei studion yhteydessä keikata paikallista Siwaa, niin katellaan vaikka seuraavan levyn kiertueella (mikäli keikkamyyjä ja paikallinen keikkajärjestäjä pääsevät sopimukseen).
Jätä kommentti