Käytiin pistokeikalla Joensuun Kellarissa. Paikassa, joka veteli viimeisiään rokkipaikkana ja on kai jo avattu uuden, aikuisemman ilmeen saaneena. Homma toimi tietenkin jälleen loistavasti. Ajateltiin säästää rahaa ja päädyttiin valitsemaan kulkuneuvoksi Hessun henkilöauto ja peräkärry. Auto kuitenkin päätti heti alkumatkasta, että sopiva etenemisnopeus on noin 40 km/h. Autosta siis hajosi joku entiiämikäosa. Tiepalvelu soitettiin apuun, pikakorjaus pelasikin ainakin sen verran, että äijät pääsivät perille. Aikaa matkaan tosin kului normaaliin verrattuna reilu kolminkertainen määrä, eli seitsemisen tuntia. Soundcheck jäi siten varsin pikaiseksi ja mieli oli kaikin puolin korkealla. Iltakaan ei ollut paras mahdollinen. Samaan aikaan naapurikuppilassa soitti Zen Cafe, joka sinänsä ansaitusti oli vetänyt puoleensa kaupungin “rock-henkiset” ihmiset. Olihan meitäkin muutama tullut kuuntelemaan, siitä heille kiitos. Olihan ravintolassa setin aikana useampi sata ihmistä, mutta suurinta osaa taisi kuitenkin kiinnostaa keikan pikainen päättyminen ja tiesmikä. Valivali.
Kysyttyä
PALJON ONNEA MARKOLLE!!! Toivoo: Kotiteollisuus
Erittäin komeet sivut teillä, Mokoma. t: Airut, Jyväskylä, toinen suomenkielinen pätkepänti. airut@iobox.fi
Kyllä harmittaa! Mokoma on perkeleen kova bändi, nää sivut on ihan uskomattoman hienot ja kaikkee mutta kaiketi johtuu sitten perseelleen menneestä markkinoinnista tai levy-yhtiön muusta typerästä kikkailusta ettei teitä oo näkyny medioissa paljon paskaakaan! TEHKÄÄ JOTAIN! T: Panda, Laamanninkatu 3 d 16 08200 Lohja
Kiitos Panda, eihän meissä voi mitään vikaa olla. Näkyvyys saattoi jäädä vähän nihkeäksi, mutta eihän meillä mihinkään ole hoppu. Tuleva levy tulee olemaan entistä ehompi.
olettekote kaikki kuolleet? saadaanko uusi päivitys ennen joulua vai täytyykö tuupata sinapit naamaan pahoilla mielin?
Hei, päivittäkää sivujanne mokomat. Tai tehkää keikkoja. Tai tulee lisää määräyksiä.
Okei, okei… Kokeiltiin vaan, että kiinnostaako tämä todella ketään. No, muutamaa tuntuisi kiinnostavan. No ei, otan syyn niskoilleni. Vastaan pääasiassa tiedon siirtämisestä. Kun muutin Manseen, meni yhteydet vähäksi aikaa pimeäksi. Nyt ollaan taas kanavalla. -Tuomo
onpa huono nimi bandilla! miksi lappeenrantalaisilla orkestereilla on niin jumalattoman idioottimaiset nimet..toisaalta musiikkikin tuntuu olevan pelkkaa cmxismoalankovittu4baritonia-skeidaa, jota ei erkkikaan voi vilpittomasti diggailla.SIIS OIKEASTI! entapa naiden angstipellehomojen ulkonako..jattaa hivenen tovomisen varaa, eiko? ainut koko skeneen liittyva positiivinen seikka on se etta Valkoinen Kaapio sentaan tajusi lopettaa ( -ttu se oli maailman huonoin yhtye..) ennen kuin suuri (heh,heh) suosio “paasi yllattamaan”. kaiken kaikkiaan toivoisin niin MOCOMAN kuin KASITEOLLISUUDEN, PRONSSISEN KAAPION kuin sen yhden taiderok-bandin, jonka nimea en edes muista, seuraavan VALTAVAN KARHUN esimerkkia ja lopettavan jo tanaan, vittu. t: yksi MONIEN puolesta
Ari, tämäkö se on?
Teillä on paremmat sivut ku mulla… http://come.to/cooldeath
Sullapa oli sisältö, hienot sivut!
Valu tulvii stereoista vuorokaudenajasta riippumatta ja murtaa äänivallit, jollain kumman tavalla se sulattaa jään päästä ja jalostaa angstista addiktion. Olisiko kornia kiittää? nimimerkki häätöuhka
Ehkä vähän.
Jätä kommentti
28.9.1999 Wild & Happy Cannibals, Lappeenranta
Keikassa Lappeenrannassa ei periaatteessa olisi mitään kertomista. Tällä kertaa kuitenkin oli kyseessä sikäli erityinen tapahtuma, että Raikko palasi jälleen rumpujen taakse ja setissä oli ensimmäistä kertaa yhtyeen uran aikana muita kuin Valun biisejä. Raikon paluuta latisti miehen flunssainen ja kuumeinen olo. Siihen nähden homma hoitui kuitenkin hyvin. Uusien biisien soittaminen oli toisaalta helvetin hienoa, mutta toisaalta jännitti yhtälailla. Pääasiassa kavereista ja samalla keikalla esiintyneen Absoluuttisen Nollapisteen kuuntelijoista koostunut valvontakomissio seurasi keikkaa särmässä puolikaarimuodostelmassa sen kummemmin reagoimatta. Verbaalinen palaute uusista kappaleista keikan jälkimainingeissa oli kuitenkin ystävällisen posititiivista, joten jatkan bändissä.
Kysyttyä
Aijotteko pläjäyttää jotain Ilosaareen liittyvää? Olisi kenties parempi idea luetella tulevia, kuin menneitä keikkoja, vai eikö niitä ole?? Levynne muuten on kerrassaan mainio. Ilosaaren keikka oli hyvä, mutta en tuntenut muute kuin Kasvan biisin. Sama ongelma varmsti vaivasi muutakin yleisöä, koska meno oli vasta loppukeikasta kohatalainen. Käsittääkseni PA:sta ei tullut juurikaan muuta kuin laulanta, joten siinä edessä niistä ei selvää saanut. Menkää vittu keikalle vittu!! Tahtoo RÄYHÄTÄ!!
Tarinaa on tulossa kaikista yhtään mielenkiintoisemmista keikkareissuista, kunhan kesästä päästään ja monitorin tuijotuksen myös vapaa-ajalla kestää. Tulevat kaksi keikkaa on lueteltu Ajankohta -sivulla. PA:sta piti tulla muutakin, mutta sen sijoittelu ei palvellut lavan eteen kerääntyneitä, vaan teltan takaosan jengiä. Sääli. Muut esitetyt kappaleet löytyvät Valu -pitkäsoitolta. Saa ostaa. Mentäs vittu keikalle vittu, kun joku ottais. Valista paikallista järjestäjää.
Julumaa menoa Ilosaaressa, ei jättänyt Mokoman keikka paljon toivomisen varaa. Lauluääntä olis tosin kiva joskus kuulla livenäkin kun sanatkin on kerta hyvät. (Olen kait jäävi aukomaan päätäni tästä aiheesta tosin kun oli ne tulpat vaikkuaukoissa lieventämässä mahd. kiputiloja.) Lisää keikkaa ja pk-seudulle perkele ettei tarvitse kaikkia lomarahoja tärvätä provinsissa häröilemiseen -hrandi
Teltta on ongelmallinen äänentoiston kannalta. Keikoista kannattaa kovistella Rocktopsia. Mehän häröillään missä vaan milloin vaan.
Miksi Markolta hävisi ilosaaressa laulun sanat päästään? Miksi siitä piti hermostua? Ei kai se nyt niin vakavaa ole? MITÄH?
Ulkoavaruuden asukit varastavat ideoita päästäni. Harmi ettei kontakti katso paikkaa, ei aikaa, mutta miksi juuri lavashown aikana? Tämä on huutava vääryys! -marko-
Tulkaa meille keikalle! Pellonreunantie 13 05800 Hyvinkää. Jooko?
Tarjous, josta ei voi kieltäytyä!
Minäkin hain korvauksia Jariräsänen-jupakassa henkisestä kärsimyksestä, jota koin, kun kuulin dopingia käytetyn. En saanut ja nyt päätin valittaa korkeampaan oikeusasteeseen, lappeenrantalaisille rok-ihmisille. Mikä mättää?
Mättähältä mättähälle käyt, ja pikkujalka pilkahtaa… Mene lääkäriin.
Piruvie. Mikä tuossa Hynysessä on niin outoa, että se jaksaa kiusata teittiä NIIN paljon? Onko se sekaisin?
Bändissämme soittaa ja esiintyy (in alphabhetical order) AaltoAnnalaKärkkäinenSaikkonenTörönen. Kuka vitun Hynynen?
Sulla on Make lahjakkuutta. Ostin eilen “Kasvan”-sinkun. Ahkerasti on soinut. Ei vaan tahdo teidän “Perspektiivi”-sinkkua eikä “Valua” löytyä(Oulusta siis)..tulkaahan tänne keikalle. Soitatko sinä sen lead-kitaran Kotiteollisuuden “Saattoväki”-biisissä. Mitä Hynynen on sovittanut biiseissä ja minkä tai mitä kohtia hän on kirjoittanut “Kauas aivot karkaavat”-biisissä? Mitäs pidät Maj Karman Kauniista Kuvista?
Kiitos, koskaan ei saa kehuja liikaa. Olin aikoinaan ohimenevän hetken Kotiteollisuudessa ja mukana sovittamassa kappaleita, joista suurin osa on julkaistu Aamen-levyllä. Saattoväki on saman ajan tuote, en siis soittanut kyseisessä biisissä. Kauas aivot karkaavat-kappaleessa Janne Hynynen (ei isoveljensä Jouni) on soittanut a-osan rumpukompin, joka on ollut alkukipinänä biisiin. Pidän MKKK-orkesterista. Kaakao-levyn ohella ei viime aikoina ole julkaistu kuin yksi hyvä kotimainen platta, eli Trio Niskalaukauksen Lopunajan merkit. Kaikille tiedoksi: Käy kovistelemassa levykauppiastasi ja vaadi Valua. Katso myös tavarataloista, olemmehan monikansallisella riistofirmalla. -marko-
No morjens! Vai että Top-5 :sia…hmm no mites vaikka TOP-5 Kulinaristiset tottumukset eli siis ruoat? Tämähän sinänsä ole rock-aiheinen kysymys mutta vitut siitä. T : Henri A K K
En syö, elän hengestä. -marko-
Suosittelen: www.oddworld.com
Lappeenranta on perseestä.
Vähän pakko kun sieltä päin tuulee.
Nyt SHAMOS ja MOKOMA samalle keikalle. Asiallista menoa Lappeenrannasta. t: Sahdin Kundi
Mehä soitetaan vaikka Vera Teleniuksen kanssa jos hinnasta sovitaan.
Muutakaan voi sanoo ku että perkele,hienoa,ja Ilosaaressa vitusti desibelejä,vai mitä?
Jätä kommentti
26.6.1999 Raumanmeren Juhannus, Rauma
Raumalla odotti maineensa veroisen pitopalvelun lisäksi leppoisa, joskin hevarimakuun turhan sofistikoitunut juhannusjuhla meren rannalla. Otimme illasta hillitysti ilon irti CMX:ää kuunnellen, virvokkeita siemaillen ja keskittyen seuraavan päivän koitokseen. Asetelma juhannuspäivän keikkaa silmällä pitäen oli mielenkiintoinen: olimmehan esiintyjistä ainut alle 15000 levyä myynyt yhtye, eikä k-18 festariyleisökään tosiaan heavykansalta vaikuttanut. Astuimme lavalle YUP:n heitettyä järjettömän tiukan setin, mistä kiitos. Keikkamme aikana lavan eteen kerääntyi jälleen pieni, mutta sitäkin äännekkäämpi ryhmä rähinähenkisiä. Soitto sujui ja fiilis oli hyvä, vaikkakin mieleen hiipi ajatus, että oltiinkohan taas ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Alavireinen kitaraseinä ja paikoin vihaista Aku Ankkaa muistuttava laulu ei ehkä kuitenkaan ollut Rauman porukan juttu. Mutta hauskaahan siellä oli.
Kommentit
Vitti et mie tykkään näistä alkuajan kommellusreissuista! Ei voi sanoa muuten, että Mokoma ois aloittanu suoraan huipulta :-)=
Jätä kommentti