MOKOMA.COM

Puolilta päivin hyvin nukutun neljän tunnin jälkeen oli aika ottaa suunta kohti Keski-Suomea. Sitä ennen Kuisman piti saada korporaatioaamiaisensa, jonka hankkiminen oli projekti vailla järjen hiventä. Kaiken Turun keskustassa urpoilun jälkeen yllätimme kuitenkin itsemme ehtimällä 5 minuuttia etuajassa Lutakolle.

Kotiteollisuuden loppuunmyytyjen keikkojen sarja sai jatkoa Jyväskylässä. Niinpä meille tarjoutui jälleen kerran mahdollisuus päästä tovereiden siivellä soittamaan täydelle salille vastaanottavaisia ihmisiä. Siitä päätellen, että osa yleisöstä muisti tekstimme paremmin kuin taustalaulava kitaristi, myös lämmittelijällä oli kuitenkin ystävänsä. Markon äänen säästämiseksi settiimme oli rakennettu eripuraisissa tunnelmissa nousujohteiseksi, minkä takia kitaristit todella heräsivät vasta keikan puolivälissä Vihollisten myötä. Loppusetin “hitit” – Kasvan, Sinetti, Rajis – aiheuttivat soittajalle kuitenkin sellaisen hurmoksen, että lavalta saattoi poistua kaikkensa antaneena. Encore-pyynnöt jätettiin KT:n vastattaviksi.

Ja Petosalmella vahvistettu KT:han vastasi. Ilta jatkui Bar68:ssa, jonka baarimikko muisti pari vuotta sitten paikassa esiintyneen Mokoman edelleen bändinä “joka soitti niin kovaa, että jengi lähti vittuun”. Minä kiitän.

Edessä kahden päivän matka helvettiin ja takaisin. Amatööritasolla kun keikkailu on yhtä juhlaa, johon ei kuulu terveellinen ruokavalio eikä pitkät yöunet hotellin sviitissä. Päinvastoin.

Turku oli ensimmäistä kertaa keikkakalenterissamme. Odotukset olivat viikkoa aiemmin asettuneet kohdalleen, kun Taskinen Turusta ennusti keikalle ilmaantuvan “ei yhtään ketään”. Paskaa puhui. TVO keikkapaikkana edustaa meille ehkä otollisinta lajia: pieni tila, jossa yleisö päällistelee samassa tasossa metrin päästä. Tällaisissa paikoissa leppoisa rupattelu yhdistyy hikeä säästelemättömään raivoamiseen.

Valmistauduimme illan spektaakkelia varten Hyrkäs Nuoremman luona “legendaarisen” Spede-elokuvan, Tup Akkalakon, parissa vanhentuen. Ei olisi pitänyt.

TVO:lle saapuessamme Sister Manik oli lavalla pistämässä parastaan siitäkin huolimatta, että Taskisen ennustus näytti käyvän toteen. Yleisön harvalukuisuus ei kuitenkaan missään määrin pystynyt latistamaan fiilistämme. Soitetaan sitten toisillemme, ajateltiin. Keikan alkaessa ei huonosta menosta ollut tietoakaan. Porukkaa valui sisään koko ajan, ja vanha klisee “mielummin kourallinen valioita kuin salillinen urpoja” toteutui mitä hienoimmalla tavalla. Soitto kulki hyvin viime aikojen trendin mukaisesti. Yleisökin oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Minä kiitän.

Kotiteollisuus, Viikate ja me lähes loppuunmyydyssä Nosturissa- spektaakkelin ainekset olivat ilmassa. Pieni huolenaihe oli aikainen kolmen bändin illasta johtuva aikainen soittoaika: tajuaisivatko ihmiset tulla ajoissa paikalle?

Edelleen edellisen illan Kerubin keikan jäljiltä puhaltelevan Hynysen trion ja porno-Viikatteen tsekattua äänensä oli meidän vuoro. Soundi loksahti kohdalleen ennätysajassa, ja ennätyshyvä lavasoundi väänti soittajan naaman irvistykseen, jota hymyksikin kutsutaan. Ei kun takahuoneeseen jännittämään.

Huoli soittoajasta oli turha. Keikan alkaessa saliin oli valunut varsin mukavasti ihmisiä. Soitimme itsemme hurmioon, ja liikehdinnästä sekä eturivin ilmeistä päätellen myös yleisö piti kuulemastaan. Settimme oli tilaisuuden luonteen takia lyhyehkö mutta kompakti. Kaikki kappaleet edustivat repertuaarimme “live-ystävällisintä” osastoa, mikä teki soitosta vaivatonta ja ehdottoman hauskaa.

Loppuilta jatkui rattoisasti Kotiteollisuuden ja Pub Cornerin merkeissä (Viikatteen keikka meni ohi takahuoneessa puhkuessa) ja päättyi aamun valjetessa Autopsyn Mental Funeralin tuudittaessa rauhaisaan uneen Arabiassa. Siinä välillä tapahtui jotain aktiivisesti unohdettua.

Ensi lauantaina piskuisessa Factoryssä olemme pääesiintyjä ja settiin onkin luvassa livenä ennen näkemättömiä ohjelmanumeroita, kuten riffikeisari Annalan paluu kitaranvarteen sekä mahdollisesti kipaleen verran uutta materiaalia. Ei voi jättää väliin.